M/S Baltic Princess toistuvia teknisiä vikoja

Aloittaja rasanttu, 23.10.2014, 13:35:03

« edellinen - seuraava »

Kai Heino

Vähän jännittää loppukuun matka. Viikkarin pari syksyistä ei niinkään. Alennusvaihteen viathan ovat toistuneet noin puolen vuoden välein PB:n ollessa Turun linjalla. Ovatko viat ilmenneet molemmissa vaihteistoissa vai vaan toisessa. Melkoinen imagotappio. Antaa kilpailijalle toisen Gracelisän.
Luonto suosii turhanpäiväistä kokeilijaa.

Mikko-Oskari Koski

Vaikken asiasta (eli teknisistä yksityiskohdista) juuri mitään ymmärräkään (eikä ole tarpeenkaan, koska sitä varten ovat alan ammattilaiset), ihmetyttää hieman, ettei hahmotettua ja paikannettua toistuvaa ongelmaa ole korjattu. Sillä kumpi lopulta on varustamolle isompi tappio, iso tekninen remppa vai jatkuva imagohaitta toistuvista myöhästymisistä ja kenties vuorojen peruutuksistakin..?

Aihetta käsittelevät keskustelulangat voisi olla mielekästä yhdistää. http://www.maritimeforum.fi/index.php?topic=17818.0
"Mikään muu matkailumuoto ei ole niin hermoja lepuuttavaa tällaisena kuumeisena kilpailun, työn ja politiikan kyllästämänä aikana kuin laivamatka"
Carl-Erik Creutz, 1950

Ilpo Kuivanen

Lainaus käyttäjältä: Mikko-Oskari Koski - 03.10.2016, 14:29:43
Sillä kumpi lopulta on varustamolle isompi tappio, iso tekninen remppa vai jatkuva imagohaitta toistuvista myöhästymisistä ja kenties vuorojen peruutuksistakin..?

Ei ole minullakaan asian teknisistä yksityiskohdista sen enempää tietoa, mutta voisi kuvitella, että jos asiaan olisi jokin yksinkertainen tekninen ratkaisu, se olisi jo tehty. Oma veikkaukseni on, että esimerkiksi koko alennusvaihteen laitteiston vaihtaminen on niin iso homma, ettei siihen yksinkertaisesti ole haluja ryhtyä - siis niin kustannusten kuin työn suuruuden kannalta.

Jarno Setälä

Lainaus käyttäjältä: Ilpo Kuivanen - 04.10.2016, 12:18:22
Ei ole minullakaan asian teknisistä yksityiskohdista sen enempää tietoa, mutta voisi kuvitella, että jos asiaan olisi jokin yksinkertainen tekninen ratkaisu, se olisi jo tehty. Oma veikkaukseni on, että esimerkiksi koko alennusvaihteen laitteiston vaihtaminen on niin iso homma, ettei siihen yksinkertaisesti ole haluja ryhtyä - siis niin kustannusten kuin työn suuruuden kannalta.

Vaatisi varmasti useamman viikon huollon ja runsaasti purkamista. Todennäköisesti ovat laskeskelleet, että tulee halvemmaksi ajaa riskillä, kuin vaihtaa osat ja toivoa, että ongelma poistuu. ::)

Ville Taavitsainen

Lainaus käyttäjältä: Jarno Setälä - 05.10.2016, 07:52:57
Vaatisi varmasti useamman viikon huollon ja runsaasti purkamista. Todennäköisesti ovat laskeskelleet, että tulee halvemmaksi ajaa riskillä, kuin vaihtaa osat ja toivoa, että ongelma poistuu. ::)

No nyt oli asiantunteja ja faktaan perustuva kommentii, hyvä hyvä:)

Luuletko että mikään vakavasti otettava firma voi toimia tuolla edellä arvailemallasi tavalla. Nuo kuitenkin vikoja jotka voivat pahimmillaan muuttaa aluksen ohjailukyvyttömäksi, ja se yhdistettynä ahtaisiin väyliin saaristossa on sen verran vakavaa, että ei kukaan tuollaisella leiki. ja joka kerta kun alus ollut rikki tuolta vaihdelaatikosta se on otettu pois liikenteestä, välittämättä siitä miten huonoa mainetta se aiheuttaa. Ei siellä kapteenikaan suostu satamasta lähtemään jos on jotain vaaraa ihmisille.

Eiköhän asia ole joka tapauksessa niin, että viat on joka kerta korjattu, mutta ne uusivat johtuen jostain mitä meistä kukaan ei tiedä, joten ei sitä kannata arvailemaankaan lähteä.

Lainaus käyttäjältä: Kai Heino - 01.10.2016, 08:10:04
Vähän jännittää loppukuun matka. Viikkarin pari syksyistä ei niinkään. Alennusvaihteen viathan ovat toistuneet noin puolen vuoden välein PB:n ollessa Turun linjalla. Ovatko viat ilmenneet molemmissa vaihteistoissa vai vaan toisessa. Melkoinen imagotappio. Antaa kilpailijalle toisen Gracelisän.

Tämäkin vanha keskustelu piti kaivaa esille siksi että kirjoittajaa pelotti mahdollinen tuleva vika. Ei siis siksi että vika olisi uusinut. Ja eiköhän se vian selvittely olisi rakentaneen telakan asia kun ovat tuollaisen vaihdelaatikon alukseen asentaneet. Kai noillakin joku takuu sentään on työlleen.
Silja Serenade 23-25.3.2019

Silja Europa 29-30.3.2019

Tuomas Romu

Lainaus käyttäjältä: Ville Taavitsainen - 05.10.2016, 17:09:43
Ja eiköhän se vian selvittely olisi rakentaneen telakan asia kun ovat tuollaisen vaihdelaatikon alukseen asentaneet. Kai noillakin joku takuu sentään on työlleen.

Eiköhän vian selvittely ole alennusvaihteen toimittaneen laitevalmistajan tehtävä - telakkahan on vain sen asentanut. Takuu tosin lienee jo umpeutunut.
All information and details given in good faith but not guaranteed!

Marko Mäkelä

Ainakin mun tekemillä matkoilla Baltic Princess on toiminut ihan moitteettomasti eikä tärise kuten edeltäjänsä. Ja nythän aika pitkään Baltic Princess on kulkenut ilman ongelmia ja harvat täällä mitään asiantuntijoita laivakoneiden suhteen on joten annetaan asiantuntijoiden siis oikeiden niiden hoitaa myös ne viat.

Jarno Setälä

Lainaus käyttäjältä: Ville Taavitsainen - 05.10.2016, 17:09:43
No nyt oli asiantunteja ja faktaan perustuva kommentii, hyvä hyvä:)

Luuletko että mikään vakavasti otettava firma voi toimia tuolla edellä arvailemallasi tavalla. Nuo kuitenkin vikoja jotka voivat pahimmillaan muuttaa aluksen ohjailukyvyttömäksi, ja se yhdistettynä ahtaisiin väyliin saaristossa on sen verran vakavaa, että ei kukaan tuollaisella leiki. ja joka kerta kun alus ollut rikki tuolta vaihdelaatikosta se on otettu pois liikenteestä, välittämättä siitä miten huonoa mainetta se aiheuttaa. Ei siellä kapteenikaan suostu satamasta lähtemään jos on jotain vaaraa ihmisille.

Viat on korjattu, mutta onko koko vika-altista alennusvaihdetta koskaan vaihdettu? Tuskinpa, vaikka se saattaisi olla varmin ratkaisu. Sitä en tiedä, onko vika aina samassa vaihteessa, mutta ainakin toisella vaihteella on kait voitu ajaa ihan normaalisti (niin kuin on varmaan tehtykin ennen noita huoltoseisakkeja).

~99% omasta tiedosta on mutu-tietoa, mutta kun ottaa laput pois silmiltä, niin huomaa, että kyllä se raha vaan maailmaa pyörittää  8) ::)

Tuomas Romu

Lainaus käyttäjältä: Jarno Setälä - 06.10.2016, 08:36:53
Viat on korjattu, mutta onko koko vika-altista alennusvaihdetta koskaan vaihdettu?

Alennusvaihteen vaihtaminen vastannee työmäärältään ja vaikeustasoltaan pääkoneen vaihtamista, joten fiksumpi lienee kokeilla, josko se korjaantuisi "paikan päällä" tehtävillä huoltotoimenpiteillä.
All information and details given in good faith but not guaranteed!