Viking Glory (oli: Viking tilaa uuden aluksen Kiinasta)

Aloittaja Mikko Salmela, 22.11.2016, 20:17:14

« edellinen - seuraava »

Mikko-Oskari Koski

Kiinalaisessa työssä on puolensa. Jotenkin en osaa kaikin tavoin assosioida sitä sudeksi tai sekundaksi. Ainoa kiinalaisvalmisteinen laiva, jonka kyydissä olen itse ollut, on Gotlandsbolagetin nykyinen Visby, joka on jo useiden vuosien ajan täyttänyt paikkansa pahimmillaan melko kuluttavassa liikenteessä, toki myös asiallisin huoltovälein ja suurimman osan vuotta öisin lepotauoin.
Pitää muistaa, että Amorella rakennettiin aikanaan halvalla silloisessa Jugoslaviassa. Työ meni osin uusiksi, suomalaisporukkaa kävi korjaamassa slaavilaista jälkeä ja alihankkijoinakin toimi myös suomalaisia. Lopputulos oli kuitenkin ilmeisen onnistunut lautta, jonka uralle ei vieläkään loppua näy -jos joku olisi alusta odotettaessa väittänyt sen olevan linjalla vielä vuonna 2020, olisi väitettä pidetty vähintään omituisena.

Lainaus käyttäjältä: Artsi Leskinen - 23.11.2016, 12:02:57
Toivon todella, että suunnitelmissa on pistää tämä Gracen tilalle ja Grace Helsinki-Tallinna-reitille. Missään muussa suunnitelmassa ei olisi pienintäkään liiketaloudellista järkeä.
Tätä minäkin epäilen. Kreisi yksinkertaisesti halutaan pois rantoja rikkomasta saaristoväylästä Furusundissa, ja Tukholmasta Maarianhaminan kautta Turkuun aamuisin lähtevää vuoroa ei yksinkertaisesti ehtisi ajaa Sandhamnin tai edes Rökobbin rakentamattoman väylän kautta, eikä päiväsatamaa ilmeisesti haluta vaihtaa Långnäsiin (eikä nähtävästi Ruotsin käyntiä Kapellskäriin).
"Mikään muu matkailumuoto ei ole niin hermoja lepuuttavaa tällaisena kuumeisena kilpailun, työn ja politiikan kyllästämänä aikana kuin laivamatka"
Carl-Erik Creutz, 1950

Jari Joenperä

No ei nyt Gracea ainakaan Tallinnan linjalle. Mieluummin Hki-Stock. Amo ja Mari ovat ihan riittäviä Tallinnan linjalle.

Mikko-Oskari Koski

Ei kai tässä kapasiteetin riittävyys varsinainen kynnyskysymys olekaan. Kreisi vain sattuu olemaan XPRS:n lisäksi Vikingin ainoa alus, joka voi taloudellisesti pystyä kahden ja puolen tunnin aikatauluun HEL-TLL-reitillä. Lisäksi iltapäivälähtöä Tallinnasta ja iltalähtöä Helsingistä voisi aikaistaa, koska laiva itsessään olisi riittävän kiinnostava kohde päiväristeilijöille. Myös vuorokauden risteily Helsinkiin olisi tällä kuviolla mahdollista palauttaa.
Mutta näistä asioista ehdimme vielä rupatella lukuisia kertoja ennen Itä-Intian kauppakompanian jälkiä Itämerelle kenties saapuvan Viking Idiotin mahdollista valmistumista.
"Mikään muu matkailumuoto ei ole niin hermoja lepuuttavaa tällaisena kuumeisena kilpailun, työn ja politiikan kyllästämänä aikana kuin laivamatka"
Carl-Erik Creutz, 1950

Janne Koskinen

"Syyttömiä ihmisiä ei ole olemassakaan; ainoastaan väärinkuulusteltuja." Josif Vissarionovitš Džugašvili "Kun syyllinen tiedetään, niin rikokset on helppo keksiä." Sama

Kalle Id

Lainaus käyttäjältä: Joonas Vähämäki - 23.11.2016, 14:25:51
Osui tämä kyllä vähän Viking Lineakin kintuille. Mitäs sohlasivat uuden aluksen tilauksen kanssa niin pitkään, että Turun telakalla kävi mäsis.
Kiinalaistelakan halpuuden huomioiden mä en jotenkin usko, että tilaus olisi Turun pyytämällä hinnalla mennyt sinne, vaikka kapasiteettia olisi ollutkin. Tuomaksen yllä linkittämästä artikkelista käy kuitenkin ilmi, että neuvoteltiin sekä Meyerin Saksan-telakan että Rauman kanssa, mutta molempien kanssa ongelmaksi tuli hinta (joka ei varmastikaan olisi ollut Turussa halvempi). Nyt on vaan helppo julkisuudessa sanoa, että Turun täydet tilauskirjat olivat se syy. Jos tahtoa olisi löytynyt tilata Suomesta niin telakka olisi kyllä löytynyt, mutta tällä kertaa raha ratkaisi (mikä on tietysti pörssiyhtiöltä ihan ymmärrettävää).

Historiallisesti kannattaa myös muistaa, että SF Line eli nykyinen Viking Line Abp on yleensä suosinut halvan työvoiman maiden telakoita (päällimmäisenä Jugoslaviaa) ja niissä tapauksissa kun tilaus on lopulta saatu Suomeen, on siihen vaadittu valtiovallan puolelta joko keppiä (Turella, Rosella ja Mariella, jotka SF Line halusi tilata Japanista mutta Suomen Pankki esti kaupat), porkkanaa (Viking Gracen innovaatiotuet), tai sitten telakalta mokaa hinnoittelussa niin, että laiva tehtiin tappiolla (Cinderella, Viking XPRS). Kertaakaan SF Line/Viking Line ei ole puhtaasti kaupallisilla ehdoilla Suomesta tilannut.

Kai Heino

Luonto suosii turhanpäiväistä kokeilijaa.

Tero Lindfors

Viking Linen Facebookissa näkyy kyllä jo selkeästi yleinen vastaanotto uutiselle. Moni osoittaa vahvasti pettymystä ja julistaa vaihtavansa Tallinkille. Ymmärrystä päätökselle rakentaa Kiinassa ei löydy. Muutamia puolustelijoitakin kommenteissa on. Pääargumentti heillä on nimenomaan "Turussa ei ole tilaa ja Raumalla ei ole osaamista." Raumalla ei siis muka osata vastaavia aluksia rakentaa, koska "viimeisten kymmenen vuoden aikana ei siellä ole matkustaja-aluksia rakennettu". No, tuohan ei pidä lainkaan paikkaansa. Todellisuudessa Raumalla on rakennettu useita Itämeren lauttoja (tosin ei RMC:n aikana). Kiinalaistelakalla ei sen sijaan ole (ainakaan vastaavia) matkustaja-aluksia rakennettu 160 vuoden aikana yhtäkään.

Lisäksi Tallinkille vaihtavia eräs kommentoija haukkuu jatkuvasti "ulkomaisen suosimisesta". Mielestäni on kuitenkin parempi valita toisesta EU-maasta tuleva firma, joka on 2000-luvulla tilannut kahdeksan alusta, joista seitsemän Suomesta, kuin kotimainen Kiinasta aluksensa tilaava.

No, ehkä tulisi jättää  näiden somen besserwissereiden kommenttit omaan arvoonsa.

Tuomas Romu

Samoissa kommenteissa joku uhosi suosivansa suomalaista ja vaihtavansa Kökkörölle, joka operoi Itämeren ainutta Etelä-Koreassa valmistunutta matkustaja-autolauttaa... ;)
All information and details given in good faith but not guaranteed!

Tero Lindfors

Lainaus käyttäjältä: Tuomas Romu - 23.11.2016, 18:44:56
Samoissa kommenteissa joku uhosi suosivansa suomalaista ja vaihtavansa Kökkörölle, joka operoi Itämeren ainutta Etelä-Koreassa valmistunutta matkustaja-autolauttaa... ;)

Joo. Todellisuudessahan suomalaisin laivasto on Tallinkilla, jolla ensi vuonna Superstarin lähdettyä, Megastarin valmistuttua ja Europan palattua on liikenteessä vain kaksi muualla kuin Suomessa rakennettua laivaa (Isabelle ja Europa), jotka nekin sattuvat olemaan alun perin Vikingin tilaamia.

Kalevi Lehto

Vai että on Vikingin TJ "vähän surullinen", ettei muka voinut tilata laivaa suomalaiselta telakalta. Pyyhkiköön mokomat krokotiilinkyyneleensä. Onhan tuo kuvio aika selvästi havaittavissa, miten yhtiö asiassa eteni. Tilaus, joka epäilemättä oli päätetty jo aikoja sitten tehdä nimenomaan Kiinasta , julkistettiin vasta nyt, kun Turun telakalla olivat toimitusajat ehtineet sattuneesta syystä "sopivasti" pitenemään...

Omasta puolestani vain ehkä hieman harmittaa se, etten oikein enää pysty protestiksi lopettamaan yhtiön palveluiden käyttämistä, kun en ole niitä moneen vuoteen muutenkaan käyttänyt...  >:(
Laivamatkailua Suomen Turusta jo vuodesta 1964

Janne Koskinen

Lainaus käyttäjältä: Tero Lindfors - 23.11.2016, 18:55:11
Joo. Todellisuudessahan suomalaisin laivasto on Tallinkilla, jolla ensi vuonna Superstarin lähdettyä, Megastarin valmistuttua ja Europan palattua on liikenteessä vain kaksi muualla kuin Suomessa rakennettua laivaa (Isabelle ja Europa), jotka nekin sattuvat olemaan alun perin Vikingin tilaamia.

Kapella ja Seawind eivät ole suomirakenteita?

Silti uudisrakennuksen valmistuttua se lienee täynnä ekat puoli vuotta ainakin kuten Grace vaikka olisi Pohjois-Koreassa rakennettu?

Kauppa ei kuitenkaa ole vielä maalissa ja optio saattaa jäädä käyttämättä ja toinen "turunlinjalainen" tulla toiselta telakalta?
"Syyttömiä ihmisiä ei ole olemassakaan; ainoastaan väärinkuulusteltuja." Josif Vissarionovitš Džugašvili "Kun syyllinen tiedetään, niin rikokset on helppo keksiä." Sama

Jani Pousi

Yritystuki vääristää kilpailua totta kai, olkaamme kuitenkin tyytyväisiä siihen, että Vikingin alukset seilaa kotimaan lipuilla suurimmilta osin. 20 miljoonan vuosittaiset yritystuet voivat koska tahansa kääntyä niin, että alukset seilaavat aivan muiden lippujen alla. Sitten ne 20 miljoonaa€ entistä yritystukea maksetaan työttömille Suomalaisille erilaisten tukien muodossa, eikä ostovoimaa synny ollenkaan.

Minua ainakin kiinnostaisi tietää, kuinka tyytyväinen Viking on ylipäätään ollut tähän Suomalaiseen Graceen todellisuudessa. Keula on ainakin suunniteltu/tehty huonosti. Ei täällä aina ole yhtään sen parempaa osaamista todellisuudessa kuin muualla. Kuten yhdessä uutisessa luki, Gracessakin käytettiin Kiinalaisia osia ja osaamista myös. Tähän voisi verrata vaikka Mercedeksen tehdasta Suomessa, sinne tulee osat Kiinasta ja muista halpamaista ja ne pistetään kokoon täällä. Se sitten on sitä Suomalaista laatua, hehhe..

Herätään nykypäivään, elämme kumminkin vuotta 2016 jolloin lähes kaikki kulutustarvikkeet tulee halpamaista. "Suomalaiset" merkit Finnlayson, Karhu, Fiskars ym. valmistuttavat/valmistavat tuotteensa Kiinassa suurimmilta osin, silti me ostamme niitä. Koemme ne laadukkaiksi kotimaisiksi. Nehän vain suunnitellaan Suomessa, niin kuin tämä uusikin alus?

Ei ole mitään väliä missä mikäkin tuote valmistetaan, vain sillä on merkitystä että miten se valmistetaan ja minkälaisia raaka-aineita käytetään.

Kai Heino

Saataisiinpa Turkuunkin tankkausmahdollisuus ja vielä käyttöön, niin tulevaisuudessa laivat voisivat kulkea kotimaisella Turun kaatopaikalta tuodulla biokaasulla. Kun vielä autetaan kulkua "purjemastoilla" , risteilystä ja laivamatkailusta tulee ympäristöteko.
Luonto suosii turhanpäiväistä kokeilijaa.

Junno Pekola

Olenkohan ainoa, jonka mielestä on kovin kummallista tilausmaan selittely tiedotustilaisuuksissa. Eivät ihmiset tyhmiä ole ja selittely ei paranna asiaa. Pienet imagotappiot tästä tulee, mutta ei kai niitä voi suomalainen firma oikein välttääkään. VL:n onneksi nykyihminen myös unohtaa äkkiä.
Yllä oleva teksti edustaa vain henkilökohtaista mielipidettäni eikä se ole sidoksissa mihinkään organisaatioon.

Tero Lindfors

Lainaus käyttäjältä: Janne Koskinen - 23.11.2016, 20:25:12
Kapella ja Seawind eivät ole suomirakenteita?

Silti uudisrakennuksen valmistuttua se lienee täynnä ekat puoli vuotta ainakin kuten Grace vaikka olisi Pohjois-Koreassa rakennettu?

Kauppa ei kuitenkaa ole vielä maalissa ja optio saattaa jäädä käyttämättä ja toinen "turunlinjalainen" tulla toiselta telakalta?

Puhuin nyt vain Tallinkin omassa liikenteessä olevista matkustaja-aluksista. Olet kyllä oikeassa, Sea wind ja Kapella eivät ole suomalaisia. Kapella ei kuitenkaan ole enää Tallinkin liikenteessä eikä edes omistuksessa. Sen tilalla on Regal Star, joka ei kyllä sekään ole Suomessa rakennettu.