Rumimmat laivat

Aloittaja Gallet, 06.12.2004, 22:05:26

« edellinen - seuraava »

Joonas Vähämäki

#210
Lainaus käyttäjältä: Kalle Id - 08.02.2008, 23:04:53
Vastausta nyt tähänkin, vaikka en vanhempiin laivaharrastajiin kuulukkaan, ainakaan kysyjään verrattuna... En näin äkkiseltään muista yhtäkään asiaa käsitellyttä tekstiä jossa toisen polven ranskattaria ei olisi pidetty kauniina - ja on myönnettävä että itsekin pidän kyseisten laivojen ulkonäöstä, niissä on vielä joitakin erittäin viehättäviä "perinteisen" laivan piirteitä ja kokonaisuutena ulkonäkö on hyvin tasapainoinen. Finlandia ja Silvia Regina ovat toisaalta lähestulkoon modernin laivan arkkityyppejä, isoja ja laatikkomaisia; niiden aikautena kasvaneena minustakin kyseinen kaksikko on jylhällä tavalla kaunis. Ei kuitenkaan ole vaikea uskoa 60- tai 70-luvun laiva-arkkitehtuurin (puhumattakaan aiemmista aikakausista) keskellä kasvaneiden silmissä 80-luvun alun uusien Helsingin-laivojen näyttäneen karseilta.

Minun mielestäni sen sijaan Svea (-85)/Wellamo (-86) edustavat nimenomaan sitä "siroa" lookkia, mikä hivelee silmää. En edelleenkään halua sanoa että "ranskattaret" rumia ovat, mutta tosiaan näihin muihin verrattuna kyllä. Makuasioita tietenkin, mutta kyllä monet 70-luvun Vikingin paatit paljon nätimpiä olivat mielestäni (esim. Kapella, Marella, Aurella, Apollo III puhumattakaan Papenburgilaisista). Alkaa tietenkin mennä vähän offtopicciin kun ei enää haukuta laivoja rumiksi vaan kehutaan  :)

Kristian Lampio

Lainaus käyttäjältä: Joonas Vähämäki - 10.02.2008, 17:16:24
Joo, katsoin itekkin tota dokkaria. Ulkonäön lisäksi oli vielä epäkäytännöllinen paatti vakauden kannalta.
Minäkin katsoin sitä. Mukavasti narahti siihen betoniin kun törmäsi seinämään. Aika helppoja kaatumaan kun näytettiin sitä esimerkkiä. Tuollaisia "kylpyammeita" nuo kaikki autonkuljetus laivat pääasiassa ovat ::)

Pekka Laakso

Copyright © 2023 Hölynpöly. Kaikki oikeudet pidätetään.

Jussi Littunen

Lainaus käyttäjältä: Pekka Laakso - 20.02.2008, 17:07:21
Entäpä tämä raskaskuljetuslavetti, aika...
http://www.shipspotting.com/modules/myalbum/photo.php?lid=587382 ::)

Joo aika hullunkurista, mutta jollain tavalla komeaa muotoilua käytetty aluksessa! ;)

Vesa

http://www.shipspotting.com/modules/myalbum/photo.php?lid=453488  tuo on mun mielest Rumin laiva mitä olen nähnyt elämäni aikana  :o

Marko_Laitamaa

Jospa minäkin kannan korteni tähän pesään.

Tässä vasta hirviö! http://www.shipspotting.com/modules/myalbum/photo.php?lid=428900

Pekka Pirkola

Hyi kauhistus! Mikähän puolen tähden hotelli tuo on olevinaan... :P
Alus joka ei myötäile merta,on tehty maalle.

Joonas Vähämäki

Lainaus käyttäjältä: Marko Laitamaa - 17.03.2008, 10:34:29
Jospa minäkin kannan korteni tähän pesään.

Tässä vasta hirviö! http://www.shipspotting.com/modules/myalbum/photo.php?lid=428900

Huh! Livestock carrier. Tarkoittaako tuo siis kirjaimellisesti esim. eläinkuljetuksia? On siinä muutamassa kerroksessa Brasilialaista piffilihaa  :P

Timo Selkälä

I am not a complete idiot. Some parts are missing.

06 / 2007 Liverpool Viking ja Ulysses.

Juhani Mehto

Lainaus käyttäjältä: Joonas Vähämäki - 17.03.2008, 11:29:08
Tarkoittaako tuo siis kirjaimellisesti esim. eläinkuljetuksia? On siinä muutamassa kerroksessa Brasilialaista piffilihaa  :P

Sitähän tuo juurikin tarkoittaa. Noita käytetään lähinnä Aasian ja Australian suunnalla. Suurimpaan näyttäisi mahtuvan 120.000 lammasta tai 25.000 nautaa. Haju voi olla jotain uskomatonta...

Lainaus käyttäjältä: Timo Selkälä - 17.03.2008, 11:32:18
Tuolta löytyy kuva ja keskustelu yhdestä kauhettaresta... Hyi.
http://www.travelserver.net/travelpage/ubb-bin/ultimatebb.cgi?ubb=get_topic&f=1&t=010276

Risteilijäksi tuo on todellakin hirveän näköinen!
Kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla ammentaa.

<- Chios Luckin kuva Marinetrafficissa
Lisää laivakuvia täällä.

tporko

Lainaus käyttäjältä: Timo Selkälä - 17.03.2008, 11:32:18
Tuolta löytyy kuva ja keskustelu yhdestä kauhettaresta... Hyi.
http://www.travelserver.net/travelpage/ubb-bin/ultimatebb.cgi?ubb=get_topic&f=1&t=010276

Ekalla katsomalla minulle tulee tuosta mieleen eräs saman puljun alus, joka myöhempinä aikoinaan muistutti jotenkin tätä, eli Norway. Tässä uudessa tosin nuo yläkansirakenteet on jo valmiina... Ei ainakaan tuon perusteella kovin kaunis ilmestys.  :P

Kalle Id

No on kyllä todella jännä ulkonäköratkaisu keksitty F3sille. Etuosa on brygan korkeudelle asti erittäin hyvän näköinen, mutta sitten siinä päällä tuo kaamea viritys. Eikä tikkusuora peräkään juuri silmää hivele... Sen sijaan on ihan vänkää nähdä pitkästä aikaa uusi matkustaja-alus jossa on kaksi vierekkäistä korsteenia.

F3-aluksista löytyy myös omakin ketjunsa...

Jan Holm


Pekka Laakso

Lainaus käyttäjältä: Jan Holm - 24.03.2008, 09:53:21 Mitäs tykkäätte offshore disainista?? bourbon-online.com/.../bourbon-orca-2eg-15.jpg
Taitaa olla tuokin joskus mainittu täällä, ja todettu jopa tyylikkääksi...:o
Copyright © 2023 Hölynpöly. Kaikki oikeudet pidätetään.

Tiina Kemi

Merimiehen tytär