Tallinkille haetaan uutta "suuromistajaa"

Aloittaja Janne Koskinen, 20.07.2017, 17:59:38

« edellinen - seuraava »

Kai Heino

Viimeinen kymmenen vuotta on ollut hyvän kehityksen aikaa. Näkemys ja luottamus liiketoiminnan kehittymiseen on saanut lopulta TallinkSiljan melko hyvin toimivaksi bisnekseksi. Velkoja on maksettu kovaa vauhtia ja Suomessa rakennetut laivat ovat tuoneet telakkateollisuuteen töitä. Miten olisi Rauman telakan käynyt 2000-luvun puolivälissä ilman Tallinkin laivatilauksia? Toivottavasti yritykseen jää sekä visionäärejä että toteuttajia, jotta Vikingille ja Eckerölle jää kova kilpailija laadussa ja hinnoissa.
Luonto suosii turhanpäiväistä kokeilijaa.

Kalle Id

Luultavasti Rauman telakan olisi käynyt hyvin ilman Tallinkiakin. Kysyntäähän telakan tuotteille oli juuri 2000-luvun puolivälissä niin paljon, että Raumalla suunniteltuja laivoja rakennettiin saman konsernin Helsingin ja Wismarin telakoilla kun Raumalle ei mahtunut.

Mika Blomberg

Onko kenelläkään tietoa, että milloin niitä uutisia Tallinkin uudesta omistajasta alkaa kuulumaan. Mielestäni 25.1 piti olla joku kokous, mutta mitään ei ole kuulunut?

Kalle Id

Ei ole kuulunut mitään. Pohdin tässä ihan samaa, kun päivämäärä jolloin piti kuulua lisää meni jo... No, toki neuvottelut voivat olla vielä kesken, mutta olisi tietysti ollut ihan asiallista laittaa 25.1. ulos lehdistötiedote, vaikka sisältö olisikin ollut vain "ei meillä olekaan vielä mitään kerrottavaa".