maritimeforum.fi

Merenkulku => Risteilijät => Aiheen aloitti: Miran Hamidulla - 06.01.2001, 15:36:41

Otsikko: m/s Orion
Kirjoitti: Miran Hamidulla - 06.01.2001, 15:36:41
   Tietääkö kukaan missä mm. Hamina-Viipuri, Loviisa-Tallinna ja Riika-Gotlanti reiteillä risteillyt (ja värikkäästä historiasta tunnettu) m/s Orion liikennöi nykyisin? Suomalaiset matkustajalaivat kirjan 2 osassahan sanottiin, että alus huutokaupattiin Visbyssä, ja kirja epäili sen päätyvän sukellustukialukseksi Thaimaahan. Tiedättekö, että päätyikö laiva sinne vai ei? Tietääkö kukaan nettiosoitetta, josta löytyisi tietoa Orionista?
    Voiko olla mahdollista, että Kristina Brahe ja Orion olisivat sukellusvenehävittäjinä ollessaan olleet sisaraluksia? Sillä ne ovat mitoiltaan suhtkoht samankokoisia, ne on rakennettu samaan aikaan samalla telakalla ja ne ovat vielä matkusta-aluksinakin hyvin samannäköisiä(esim. runko-osa on kummallakin todella samannäköinen).
    Onko muuten kukaan matkustanut tuolla Orionilla? Mun yksi sukulainen on matkustanut sillä, ja se sano, että siellä oli tosi vähän miehistöä, jonka jäsenet hoiti useita eri tehtäviä matkan aikana. Esimerkiksi joku nainen, joka oli satamassaoloaikana myynyt matkalippuja, oli matkan aikana toiminut mm. tax-freen myyjänä, tarjoilijana, stripparina...
Otsikko: Re: m/s Orion
Kirjoitti: Heikki Helen - 06.01.2001, 16:59:11
Voisin yrittää ottaa selville LR:n levyltä, jos sieltä löytyy jotain, mutta vuosiluvut jolloin tuo alus on ollut olemassa nimellä orion ja itse asiassa kaikki muukin tieto mitä on saatavilla voisi auttaa etsinnässä. Meinaan vaan sitä, että orion on todella perinteinen nimi ja sillä nimellä voi löytyä aika monta eri alusta...

Miranille: Joko oot tilannu oman levy LR:stä ?
Otsikko: Re: m/s Orion
Kirjoitti: Mikko-Oskari Koski - 28.02.2001, 14:38:22
Sukellusveneentorjuntahävittäjä PCE-833 eli meille tutummin Orion tunnettiin sotavuosien jälkeen nimillä Kilham ja Sognefjord. Jäätyään toimettomaksi vuonoliikenteestä siitä tehtiin Orion erään meillä tuntemattomaksi jääneen tv-sarjan kuvauksia varten.
Kari Erikssonin kyseenalaisiin bisneksiin alus sekaannutettiin vuonna -88, jolloin sen lippumaa oli St.Vincent&Grenadiinit. Pari vuotta myöhemmin Eriksson onnistui puhumaan laivaan Suomen lipun, vaikka filippiiniläis-puolalainen sekahenkilöstö hoiti tuolloinkin liki nälkäpalkalla kaikki raskaammat työt laivassa.
Kuulin Orionista viimeksi vuonna -97, jolloin sen väitettiin olleen jonkin dyykkariporukan tukialuksena Väli-tai Punaisella merellä. Isohkon sukeltajatiimin tukilaivaksi se olisikin juuri passelin kokoinen, eikä informaatiolähteen luotettavuutta ole ainakaan hirveästi syytä epäillä.
Tosin saman perusmallin mukaan alunperin rakennettuja aluksia lienee maailmalla jäljellä vielä useampiakin. Norjaan sisaruksista päätyivät sodan aikana Kristina Brahe (ex.PCE-832, Kilchrennan ja Sunnhordland) ja Orion, joilla oli myös sisaralus PCE-830. Tämän niminä olivat rauhan aikana Kildwick, Sunnfjord, ja Sunnfjord II. Alus upposi vuonna -83, kun sitä oltiin muuttamassa kelluvaksi konttoriksi.
Sunnhordland ja Sognefjord muutettiin norjalaisaikoinaan hieman toisistaan poikkeaviksi, koska ne kuuluivat eri omistajille ja toimivat hieman erilaisissa tehtävissä. Bengt Fagerlundin ostettua Sunnhordlandin hän teetti siihen varsin perustavaa luokkaa olevan remontin, josta voi lukea yksityiskohtaisen selostuksen F:n kirjasta Kymmenen vuotta laivanvarustajana.
Otsikko: Re: m/s Orion
Kirjoitti: Heikki Helen - 28.02.2001, 16:53:30
Olen jo aiemmin toimittanut tämän aluksen tietoja Miranin sähköpostiin, enkä siksi ole kirjoittanut niitä tänne. En tiedä mistä tuo nimi Kilham on kaivettu koska semmoista nimeä ei Lloyd's Register tunne tälle alukselle. Tässä yhteenveto LR:n tiedoista:

Rak. 1943 Pullman standard, Chicago, USA

Vetoisuus   : 934 brt, 395 nrt
Pituus      : 56,47 m
Leveys      : 10,08 m
Syväys      : 2,59 m
Nopeus      : 15 solmua
Matkustajia : 114
Autoja      : ?
Jääluokka   : ?
Pääkone     : 2 x General Motors, 1324 kw, 1800 hv

Nimet :
1943 PCE-833
1950 SOGNEFJORD
1984 ORION
???? ORION II
1997 ORIENT EXPLORER

Omistajat:
???? Miska matkat Oy
1988 Cruises corp. S.A.
1994 Jaako Mathias Eriksson
1996 ?
1997 ?

Lisäksi mainittakoon, että alus on ollut suomen lipun alla vuodesta 1997 lähtien.
Otsikko: Re: m/s Orion
Kirjoitti: Mikko-Oskari Koski - 28.02.2001, 19:24:06
Kilham oli aluksen ns.siviilinimi samaan tapaan kuin Kristina Brahella Kilchrennan. Ehkä se ei ollut virallinen rekisterinimi, mutta kuitenkin eittämättä laiva oli Bergeniin tullessaan tuon niminen...OK, eihän sillä enää mitään merkitystä olekaan...
Otsikko: Re: m/s Orion
Kirjoitti: Miran Hamidulla - 17.03.2001, 23:41:28
Katsoin tuosta Fagerlinesin historiasta kertovasta Kymmenen vuotta laivanvarustajana -kirjasta, että Kristina Brahe oli Norjasta Suomeen tullessaan lähes identtinen Orionin kanssa, joten kyllä ne varmasti sisaraluksia ovat. Lisäksi tuossa kirjassa sanottiin, että Norjassa oli aikoinaan lukuisia sukellusvenehävittäjistä tehtyjä Kristina Brahen sisaria. Näistä sisarista nimeltä mainittiin Sunnfjord ja Capri Corne, jotka molemmat liittyvät Kristina Brahen historiaan siten, että kummastakin haettiin Kristina Braheen varaosia. Sunnfordista haettiin Kristina Brahen uusi kampiakseli vuonna 1979 rikkoutuneen alkuperäisen kampiakselin tilalle, ja Capri Cornesta hankittiin Kristina Brahen uusi pääkone, kun vanha pääkone jouduttiin vaihtamaan vuonna 1980 vuoden 1979 tapahtumien seurauksena. Tuo Capri Corne oli myöskin tulossa Norjasta Suomeen ja Fagelinesin käyttöön vuonna 1980, kun sillä suunniteltiin liikenteen aloittamista Turku-Helsinki-Viipuri-Lappenranta reitillä, mutta hanke kariutui, kun valtio ei myöntänyt avustusta laivan hankintaan ja kunnostukseen.:(
Otsikko: Re: m/s Orion
Kirjoitti: Miran Hamidulla - 01.04.2001, 17:03:25
Laitoin tällä viikolla "laivakrääsääni" muuttolaatikoihin, ja käsiini osui juttu 90-luvun alkupuolelta, jossa Loviisan kaupunki uskoi säälittävän toiveikkaana, että Orionin liikenne Loviisasta jonnekin virolaiseen middle-of-the-nowhere paikkaan nimeltä Loksa tuo kaupungille tuloja ja 80 vuosittaista laivavuoroa Viroon, vaikka Haminan kohtalon(Orionilla oli 100000 markan maksurästit Haminalle, joita ei koskaan maksettu takas) olisi pitänyt saada hälytyskellot soimaan Loviisassa. Kuinka monta matkaa tuo Orion lopulta sinne Viroon(jossa määräsatama sentään älyttiin vaihtaa Loksasta Piritaan) teki? Oma muistikuvani on se, että liikenne loppui jo ennen juhannusta, mutta en ole asiasta varma. Kuinka kauan muuten toi Loviisa-Viro reitin toinen surkea yrittäjä eli Estonian New Linen Liisa tai Laura kantosiipialus liikennöi ko. reitillä? Eikös senkin yrittely jäänyt aika lyhkäiseksi, kun se yritteli reitillä 90-luvun alkupuolella?
Otsikko: Re: m/s Orion
Kirjoitti: Mikko-Oskari Koski - 02.04.2001, 17:13:45
Loviisan ja Tallinnan välillä yritteli tosiaan Inreko, jonka markkinointifirma oli tuolloin vielä Estonian New Line, kesällä -93. Liikenne jatkui Moonika-nimisellä kantosiivellä (jonka tilalle Laura tuli Helsingin linjalla) vain muutaman viikon.
Otsikko: Re: m/s Orion
Kirjoitti: Promate - 17.11.2001, 23:07:53

No jaahas...täällä näyttää olevan melkoisesti "mutu" juttua Orionista.

Ensinnäkin,sinä aikana kun itse olin siellä päällikkönä,ei meallä ollut yhdistettyä strippari/lipunmyyjä/tarjoilijaa...Paljolti samaa luokkaa näyttävää olevan tämä muukin tieto mitä täällä faktana esitetään,pois lukien tekninen puoli jos jätetään huomioimatta että huippunopeus ei ollut 15 solmua vaan parhaimmillaan päästiin 18-19 solmun välille.
Otsikko: Re: m/s Orion
Kirjoitti: Promate - 17.11.2001, 23:10:00

Loviisa ei muuten pistänyt markkaakaan likoon,siltä ei myöskään rahaa pyydetty.
Mistä näitä juttuja sikiää?
Otsikko: Re: m/s Orion
Kirjoitti: wirrankoski - 18.11.2001, 15:42:17
Niinpä niin....
No joka tapauksessa: Tein pari vuotta sitten perusteellisen selvityksen laivan historiasta ja reiteistä + omistajista, joten, jos jotain kiinnostaa se, niin laittakaa meiliä.
Marine News -lehdessä oli pari kuukautta sitten kuva, jossa Orion on muistini mukaan Singaporessa...mutta nyt en voi töissä ollessani asiaa tsekata. Itse en valitettavasti KOSKAAN ole kyseistä laivaa nähnyt. Lisäksi minua kiinnostaisi tietää kuka laivan osti Ruotsin Visbyssä pidetyssä huutokaupassa?

t. Rami

PS. vielä noista -kil -alkuisista nimistä: Jenkit land/leasasivat näitä aluksia sodan aikana briteille, jolloin ne nuo nimet saivat...
Otsikko: Re: m/s Orion
Kirjoitti: Promate - 18.11.2001, 18:52:12

Rutsin huutokaupasta aluksen ostivat Jotkut Kotkalaiset tahot(toisten tahojen kulissi?),Eriksson ei kuitenkaan niihin tahoihin kuulunut.Huutokauppa muistaakseni kuitenkin riitautettiin mutta alus oli jo viety muille vesille.Nämä kuviot ovat jääneet hiukan hämäriksi.

Tuota "mutu" juttua liikkuu paljon ja kunhan se on riittävän monen läpi kulkenut,se muuttuu todeksi...mutta näihän se tuppaa olemaan kaikkien huhujen kanssa.
Monet muistavat isot lehtiotsikot kuinka Orion sitä tai Orion tätä mutta kukaan ei muista lehtijuttuja joissa todettiin ettei asia ihan näin ollutkaan,koska ne olivat niin huomaamattomia uutisia...tai sitten aikaisempia juttuja ei välitetty edes oikaista.
Yhtenä esimerkkinä mainittakoon aluskatsastuksessa havaittu vakava puute,laivakellon läpimitta oli muutaman sentin liian pieni ja katsastaja jo valmisteli aluksen pysäyttämistä...Kehoitin katsastajaa juomaan kupposen kahvia sillä aikaa kun piipahtaisin konttorin puolella.
Juoksin kuiten museolaiva "Hyökyyn" ja pyysin saada kelloa lainaksi..."Amiraali" Patanen,Hyökyn "komentaja",ei ihmetellyt lainkaan pyyntöäni vaan viittasi varastonsa nurkkaan että valitse sieltä....noukin suurimman kellon ja kiirehdin takaisin Orionille ja eikun kiinnittimään kelloa toisen tilalle...sitten katsastaja luo,ja hengästyneenä pyysin miestä mittaamaan kellon uudestaan,siellä kun on sattumoisin isompi paikallaan.
Mittaus operaattio kesti viitisen minuuttia ja katselin brygalta kaffeta hörppien tätä omituista suoritusta.
Katsastaja palasi sitten keulasta ja myönsi että kello täyttää vaaditut mitat mutta vaati certifikaattia siitä nähdäkseen.
Ilmoitin sen puuttuvan mutta kellon olevan MKH:n entisestä aluksesta ja kysyin että eihän vaan ole niin että MKH olisi ajanut aluksellan ilman certikaatioitua kelloa...Katsastus leima pamahtikin sitten saman tien todistukseen.
Tällaiisten ongelmien kanssa sielllä sai painia loppumattomiin,ja kysymykseeni kuinka kelloa ei aiemmin ole vaadittu vaihdettavaksi ei osattu tai haluttu vastata...
Joskus tuntuu että näistä ja välimeren reissusta voisi jonkinklaisen kirjankin kirjoittaa,ongelma on vain siinä että ne harvat jotka sen sitten ostaisivat,pitäisivät siinä esitettyjä faktoja fiktiona...

Reitit kerättynä yhteen?Välimeren seikkailut ja linjatko myös?
Tuli aikoinaan otettua kopiot laivapäiväkirjasta ja jos välimeren matkan suhteen jotain kysyttävää/tarkistettavaa niin autan toki.

Tuosta laivasta itsestään vielä...Se oli verrattomasti paremmassa ja alkuperäisemmässä kunnossa kuin sisarensa joka historiallisesti ajatellen on kokolailla tuhottu.
Otsikko: Re: m/s Orion
Kirjoitti: Kervisen Lauri - 11.02.2002, 22:54:12
Hei! : ;)
Onko kenelläkään siäkuvia tai kansikarttoja Orionista?

Vastatkaa!
Otsikko: Re: m/s Orion
Kirjoitti: Kervisen Lauri - 26.02.2002, 16:23:33
Havaitsemiani eroja Orionin ja Kristina Brahen (alkuperäisenä) välillä:
-Orionilla iso (auto)ramppi alemmalle peräkannelle
-Kr.Brahella kulkuportti aulaan päääkannen keulassa
-Kr.B.lla korkea, valkoinen komentosilta, O:lla ruskea, kannen tasossa
-Orionilla keulassa "paksut tolpat", K.B.llä nosturi?? ???
-Hyttijärjestelyissä eroja
 <img src="http://www.kymenlaaksonmatkailu.fi/niemelan_mokit/kuvat/pun_tupa1.jpg&
quot;>
Otsikko: Re: m/s Orion
Kirjoitti: Kervisen Lauri - 26.02.2002, 16:24:14
Havaitsemiani eroja Orionin ja Kristina Brahen (alkuperäisenä) välillä:
                        -Orionilla iso (auto)ramppi alemmalle peräkannelle
                        -Kr.Brahella kulkuportti aulaan päääkannen keulassa
                        -Kr.B.lla korkea, valkoinen komentosilta, O:lla ruskea, kannen tasossa
                        -Orionilla keulassa "paksut tolpat", K.B.llä nosturi??
                        -Hyttijärjestelyissä eroja

KOMMENTOIKAA, KORJATKAA!!!!!!!!!!!! :D ;) :)
Otsikko: Re: m/s Orion
Kirjoitti: Promate - 28.02.2002, 01:41:32

Brahen ja Orionin eroista siis.....Orionin bryga on alkuperäinen norjalainen,ruskea väri on puupanelointi.

Keulan "tötät" Orionissa ovat nostopuomien jäljiltä,keulassa nimittäin on pieni ruuma.

Kansairakenteissa on eroa myös ylimmän  kannen peräs osassa,Brahessa se on kokonaan katettu ynnä vanerista(?!) rakenettu keskilaivan rakenteet.

Koneisssa on eroa myös,Orionissa on alkuperäiset 2-tahti turbodieselit(Detroit) mutta Brahessa ne ovat pikkukuiset Caterpillarit,myös Brahen toinen konehuone on poistettu.

Noita Orionin karttoja kyselit....minulla lienee kansikartat ja myös runsaasti kuvia sisältä että ulkoa.
Täytyisi penkoa "arkistoa"....
Otsikko: Re: m/s Orion
Kirjoitti: Kervisen Lauri - 01.03.2002, 17:44:00
Edellisen kirjoittajalle: Ota pikaisesti yhteytt, kiitos!!! ;) ;)
(lauri_kervinen@hotmail.com)


Jos on kiinnostunut alusten alkuajoista, kannattaa katsoa
http://www.skyrocket.de/usnavy/data/pce-_842__marfa.htm    tai
www.navsource.org/archives/12/02idx.htm

Löytyy Kil-alkuisia paatteja numeroiltaan PCE-827-841.
Otsikko: Re: m/s Orion
Kirjoitti: Kervisen Lauri - 01.03.2002, 17:57:35
Lisää huomaamiani eroja:

- Orionilla lieni K.B:tä suurempi autokansi, sillä joissakin Orion papereissani luki että laiva otti jopa 80 ???
  autoa. (Ei millään pahalla, enkä minä yhtän epäile tieta, iso määrä  se vaan on... :D) Ja Kristina Brahe otti   oman,     karkean arvioni mukaan ><15+ ??? autoa?

- Orionilla isoja ikkunoita venekannella.

Milloinkohan Orionilta on otettu taaempi pelastusvene pois, ja onko tiedossa muita remppoja?

Omasta mielestäni Orion oli kauniimpi kuin alkureräinen Sunnhordland. Entäs muiden mielipiteet?

Minulla on kiva kuva Orionilta, jossa minä istun n.3-vuotiaana alemmalla peräkannella, kyltin jossa lukee
" Haugesund mek. verksted 194?". Muistoja herättävä laiva. :'( :'(
Otsikko: Re: m/s Orion
Kirjoitti: Miran Hamidulla - 01.03.2002, 18:28:13
Kiitos noista mielenkiintoisista linkeistä Lauri! Hauska nähdä ihan oikeitakin kuvia noista aluksista sotalaiva asussaan. Kieltämättä Orion on ollut kaikkina aikoina kauniimman näköinen kuin Sunnhordland/Kristina Brahe vaikkei KB:ssäkään mitään vikaa ole, mutta vähän siinä haittaa se, että ahteriosa on uudelleen rakennettu modernin laivan ahterin näköiseksi, ja mm. autokansi taidettiin jo ensimmäisenä kesänä pistää suurimmaksi osaksi hyteiksi Pelloksen syväsatamassa, mikä tietenkin on ymmärrettävää, kun vuonojen linjalaivasta haluttiin tehdä risteilyalus. Harmi, etten itse kerinnyt matkustaa koskaan Orionilla, mutta Krisitina Brahe täytyy vielä keritä joskus kokemaan. ;) Harmi myöskin, että Fagerlinesin haave ostaa Kristina Brahen sisar Capri Corne ei koskaan onnistunut ja laiva ei päässyt upealle Turku-Helsinki-Viipuri-Lappeenranta risteilyreitille vaan päätyi romuttamoon. Tosin olihan Fagerlinesilla monta muutakin hienoa epäonnistunutta hanketta esim. jos kaikki olisi mennyt hyvin ei yhtiön laivana olisi ollut Kristina Brahe vaan vieläkin historiallisempi ja arvokkaampi s/s Kastelholm. Eri asia on tietenkin kuinka firma olisi kannattanut sellaisella laivalla. Ainakin Fagerlines olisi joutunut aika äkkiä etsimään dieselit sille jostain romukasasta. ;)
Otsikko: Re: m/s Orion
Kirjoitti: Promate - 01.03.2002, 19:18:20
Eiköhän tuossa autojen määrässä ole painovirhe päässyt iskemään,8 on lähempänä totuutta....
Toiset pelastusveneet per puoli otettiin pois muistaakseni -90,jolloin myös taavetit vaihdettiin ja uudemmat sekä isommat veneet tulivat.
Orionista liikkuu näitä juttuja jos jonkinlaisia mutta harvassa niistä oli edes siteeksi totta.....ja varsinkin kun kunnosta puhutaan,se oli kyllä omistajansa silmänterä joka sai kaiken mahdollisen huomion kuntonsa ja alkuperäisyytensä säilyttämiseksi.

Vaikka tuo konepuoli ei ole heiniäni niin kyllä niissä alkuperäisissä myllyissä oli jotain herkkää(heheehee)....normaali risteilynopeus jota käytettiin oli tuossa 10 solmun paikkeilla aikataulun löysyyden vuoksi.
Kerran kuitenkin sisar oli puskemassa hiljakseen rinnalla ohi pitkällä suoralla,kesä kauneimmillaan ja matkustajia laiva täysi,moni heistä kannella,samoin Brahessa....siinä sitten muutama huolestunut asiakas ilmaantui brygalle kyselemään että ette kait anna Brahen mennä ohi?
Tähän oli helppo vastata painamalla paakit pohjaan ja toteamalla että eipä suinkaan anneta...
Savu pöllähti Orionin korsteenista ja koneiden värinä laivan rungosta alkoi kadota vauhdin nousun myötä.
Soitto koneeseen ja vielä mestarilta varmistus että nyt kaikki tehot irti myös heidän salaisista "ruuveistaan".
Sisaren alkaessa nopeasti jäädä kuului kannelat melkoista älämölöä ja hurraamista ja hetken kuluttua se oli pitkällä vanavedessä,Orionin vauhti oli jo noussut lähemmäs 19 solmuun.
Brahe luonnollisesti oli myös lisännyt pökkyä pesään mutta jäi 13-14 solmun kieppeille.

Mielenkiintoinen ilmiö sinällään tuo että kierrosten ja vauhdin noustessa rungon värinät hiipuivat ja katosivat lähes täysin....täydessä vauhdissa se kulki kuin sukkasillaan,vain korsteenista kuului terhakka suhina.
Otsikko: Re: m/s Orion
Kirjoitti: Miran Hamidulla - 01.03.2002, 20:00:35
Wow! Mikä stoori! Tuo ihan mieleen t/s Vikingin ja m/s Skandian kisan 60-luvulla. Hauska kuulla, että tollasia skaboja on ollut myöhemminkin laivojen välillä. :)
Otsikko: Re: m/s Orion
Kirjoitti: Kervisen Lauri - 02.03.2002, 14:35:19
Oli joo kyllä hieno skba... ;)    Kyllä ne itäisen Suomenlahden maisematkin hienoja ovat, ja harmi ettei Haminasta enää laivoja Viipuriin kulje. JaPi-matkojenhan piti aloittaa likenne Haminasta Viipuriin. Koematkoja suunniteltiin elokuulle 2001.

Romutettiinko tuo Capri Corne, ja onkohan Norjassa vielä jäljellä tyypin aluksia??

Orionista vielä, millon on pienten ikkunaparien (3.kannella) määrä muuttunit kuudesta pienemmäksi?

Milläs tavalla pikkuhytit sijoittuivavat Orionin kansille? Kr. Brahen ykköskansi tyyliin, vai muuten? ???
Otsikko: Re: m/s Orion
Kirjoitti: Kervisen Lauri - 02.03.2002, 15:02:27
Promatelle; ;)         Voisitko ottaa yhteyttä, jos vain löytäisit ne Orionin kuvat+kansikartat. Alkaa jo huolestuttaa (haa :D ;), että kai sinä löydät ne. Olen metsästänyt Orionin tietoja laivaharrastukseni alusta
lähtien. Se on ollut laiva jota ole ajatellut varmasti eniten... :)

E-mailini on siis: lauri_kervinen@hotmail.com
Otsikko: Re: m/s Orion
Kirjoitti: Kervisen Lauri - 02.03.2002, 15:20:10
On tämä nyt aika hölmöä, että minä hajautan kaiken useaan kohtaan, mutta muistini on niin huono, etten muista kaikkea kerralla... ;) ;)

Onko kenelläkään tietoa, että päätyivätkö useat PCE-alukset Norjaan. Pitäisiköhän lähteä sinne selvittämään... ;)
Otsikko: Re: m/s Orion
Kirjoitti: Miran Hamidulla - 02.03.2002, 19:58:34
LainaaRomutettiinko tuo Capri Corne, ja onkohan Norjassa vielä jäljellä tyypin aluksia??
Capri Corne romutettiin Haminan laivaromuttamolla, ja ennen romuttamista siitä otettiin pois pääkone, joka hurjien vaiheiden jälkeen siirrettiin Kristina Braheen, KB:n rikkoutuneen pääkoneen tilalle Ruoholahdessa. Kyseisessä tapauksessa KB:n pelastuminen uppoamiselta oli kirjaimellisesti yhden köyden varassa. Ennen romuttamistaanhan tuo Capri Corne joutui vielä huligaanien hajottamaksi Norjassa. >:(
Otsikko: Re: m/s Orion
Kirjoitti: Kervisen Lauri - 03.03.2002, 17:29:41
Äh unohdin, että Brahen moottori otettiin juuri tästä Capri Cornesta... :(
Otsikko: Re: m/s Orion
Kirjoitti: wirrankoski - 04.03.2002, 21:28:43
Äläpäs huoli Lauri!
Laitan Sinulle (kunhan ehdin) kopiot kirjasesta jonka nimi on "Norges Krigsveteraner" - siinä ovat mukana kaikki Norjaan ostetut KIL- luokan laivat, ja juttua niiden muuttamisesta matkustajaköyttöön. Tosin norjan kielellä, mutta haitannekoo tuo mitään...? ;-)
Rami
Otsikko: Re:m/s Orion
Kirjoitti: Kervisen Lauri - 20.12.2002, 18:36:24
Terve!

Mikäli keneltäkään löytyy aineistoa, kuvia, esitteitä yms. Orionista ja Kristina Brahesta, apu olisi tervetulletta,
sillä olen 'rakentamassa' internetsivuja liittyen alusluokkaan.
Kuvat ja esitteet olisivat erittäin tarvittavia... mitä tuo nyt tarkoittaakin...;)

Hyvää Joulua!!! ;) :D
Otsikko: Re:m/s Orion
Kirjoitti: Heikki Helen - 22.12.2002, 05:45:52
Kuva tältä kesältä Brahesta löytyy... muuta ei....
Otsikko: Re:m/s Orion
Kirjoitti: Kervisen Lauri - 17.01.2003, 14:41:51
Katsokaapas mitä löytyi... ;)

http://www.andagraf.com/logos/orient.htm
Orionhan se siinä... :)
Otsikko: Re:m/s Orion
Kirjoitti: Kervisen Lauri - 17.01.2003, 14:55:18
http://www.andagraf.com/boat-layouts/frameme.php?page=orient1.htm => ja orionhan se siinä kansikarttoineen...
Otsikko: Re:m/s Orion
Kirjoitti: Miran Hamidulla - 17.01.2003, 15:05:01
WOW 8) 8) 8) 8)
Otsikko: Re:m/s Orion
Kirjoitti: Kervisen Lauri - 17.01.2003, 15:23:04
Ja omistajan nimi on Orion Diving Adventures, muuta ei ainakaan vielä löytynyt...
Otsikko: Re:m/s Orion
Kirjoitti: wirrankoski - 17.01.2003, 16:59:53
Jep! Kovin on "salaperäinen" tuo Orionilla sukellusretkiä järjestävä puulaaki - nettiin ei ole vielä seonnut....valitettavasti...
Otsikko: Re:m/s Orion
Kirjoitti: Kervisen Lauri - 12.02.2003, 13:44:24
http://www.croisieres-indigo.com/fr/voiliers/fr/orient.htm => kattokaas tänne, muutama sisäkuvakin...  :)

Ihme ettei mistään löydy firman yhteystietoja... :(
Otsikko: Re:m/s Orion
Kirjoitti: Kervisen Lauri - 14.02.2003, 13:42:00
Tietääkö kukaan muuten kansainvälisiä tai kaakkois-aasialaisia foorumeita tai Thaimaalaisia tms. laivaharrastajia joilta voisi kysyä laivasta?
Otsikko: Re:m/s Orion
Kirjoitti: Kervisen Lauri - 08.03.2003, 15:51:07
Sallittakoon pieni ilmoitus: ;)
Sivuilleni, www.geocities.com/orionristeilyt/, on nyt Ramin ystävällisellä myötävaikutuksella lisätty kansikarttoja ja kuvia liittyen Orioniin ja Kristina Braheen ja lisää on tulevi. ;D

Terveisin Lauri

Ps. Arttu, älä suutu tästä mainoksesta! :D
Otsikko: Re:m/s Orion
Kirjoitti: Kervisen Lauri - 28.03.2003, 15:27:38
Tässä Miranin löytämässä kuvassa lienee Jylland, eräs sisarista  http://www.termaloma.com/Forum/TUCALIF_.jpg
Otsikko: Re:m/s Orion
Kirjoitti: wirrankoski - 28.03.2003, 20:24:33
Kappas vaan: itse ex Lauro Expresshän se siinä köllöttelee! :)
(Tucalif, ex Sicilia Ponte, Lauro Express, Haugesund, Kilbirnie, PCE 827...)
Otsikko: Re:m/s Orion
Kirjoitti: Kervisen Lauri - 29.03.2003, 12:35:15
Joo niin onkin. Erehdyin luulemaan sitä Jyllandiksi...
Sain sähköpostina norjalaiselta Terje Moenilta linkin norjalaiseen foorumiin, jossa on tämän laivan tiedot:
http://www.stp-norway.com/Forum/viewtopic.php?t=662
Ps. Lauro Express on hyvä nimi, vaikka Lauri Express ois vielä parempi ;)
Otsikko: Re:m/s Orion
Kirjoitti: Samuli Junnonen - 06.09.2003, 00:28:18
Itselläni on muistikuva Orionin ja Brahen törmäyksestä molempien ollessa yöllä ankkurissa viipurin edustalla. Brahelta taisi ainakin ravintolan toisen puolen ikkunat mennä rikki? Tietääkö / muistaako kukaan täällä asiaa paremmin?

Orionin olen itse nähnyt kerran juuri Brahen kannelta.
Otsikko: Re:m/s Orion
Kirjoitti: Kervisen Lauri - 07.09.2003, 21:05:14
Lainaus käyttäjältä: Samuli Junnonen - 06.09.2003, 00:28:18
Itselläni on muistikuva Orionin ja Brahen törmäyksestä molempien ollessa yöllä ankkurissa viipurin edustalla. Brahelta taisi ainakin ravintolan toisen puolen ikkunat mennä rikki? Tietääkö / muistaako kukaan täällä asiaa paremmin?

Mistäs oot kuullut tosta?

Mielenkiintoista olis kuulla lisää jutusta, koska itse en ole kuullut mitään tuosta.  ???
Otsikko: Re:m/s Orion
Kirjoitti: Samuli Junnonen - 07.09.2003, 22:18:26
Lainaus käyttäjältä: Kervisen Lauri - 07.09.2003, 21:05:14
Mistäs oot kuullut tosta?

Mielenkiintoista olis kuulla lisää jutusta, koska itse en ole kuullut mitään tuosta.  ???

Tuttu joka on ollut Brahella vuosia töissä kertoi tästä joskus 90-luvun alkupuolella. Nyt kun eksyin tänne foorumille ja tähän threadiin, niin asia muistui mieleen.

Itse en tosiaan muista muuta kun, että olivat olleet ankkurissa lähekkäin ja tuuli oli heittänyt ne kylki kylkeä vasten, jolloin Brahelta oli noita ikkunoita ainakin mennyt.
Otsikko: Re:m/s Orion
Kirjoitti: Petteri Kallanmaa - 07.09.2003, 22:52:05
Lainaus käyttäjältä: Kervisen Lauri - 12.02.2003, 13:44:24
http://www.croisieres-indigo.com/fr/voiliers/fr/orient.htm => kattokaas tänne, muutama sisäkuvakin...  :)

Löysin muuten tuon sivun kätköistä yhden kuvan jota ei jostain syystä ole laitettu sivulle:
http://www.croisieres-indigo.com/fr/voiliers/images/oe_exterieur.jpg (http://www.croisieres-indigo.com/fr/voiliers/images/oe_exterieur.jpg)

No eihän se iso ole, mutta on se kuva kuitenkin  :-\
Otsikko: Re:m/s Orion
Kirjoitti: Petteri Kallanmaa - 09.09.2003, 16:07:11
New information to Lauri!

Tässä on nyt yksi vastaus jonka olen saanut lähettämääni viestiin eräältä sukellusfirmalta, jossa tiedustelin tietoja m/v Orient Explorerista:

Dear Petteri,

I have heard of the boat. It was meant to be a dive boat, but never started operations. They used to have a web site (www.orientexplorer.com) but not any more. I have never actually seen the boat. Not sure what happened to it. All I know is it's not here in Phuket! I tried a Google search, but found only a picture done by a local graphic design company.

If we can help you with anything diving related, please ask!

Best wishes,

Jamie Monk
Sunrise Divers

Sunrise Divers
589 Patak Road - Karon Beach
83100 Phuket - Thailand
Tel. & Fax.: +66 (0)76 398 040
E-mail: info@sunrise-divers.com
Internet: www.sunrise-divers.com


Toivottavasti tästä oli apua.
Otsikko: Re:m/s Orion
Kirjoitti: Kervisen Lauri - 09.09.2003, 17:25:14
Kiitos tiedoista Petteri!

Kiva että joku tiesi laivasta - olen itsekin yrittänyt muutaman paikallisen tahon avulla selvittää laivan tilannetta, mutta ei ole onnistunut.
Otsikko: Re:m/s Orion
Kirjoitti: Petteri Kallanmaa - 09.09.2003, 17:36:57
Juu, ei tämä viesti ollut läheskään ainoa viesti jossa olen tiedustellut Orionia. Tälläiset laivojen etsimiset on aika kivaa puuhaa  ;)
Otsikko: Re:m/s Orion
Kirjoitti: Kervisen Lauri - 09.09.2003, 20:43:54
Hyvä että jollakulla riittää viitseliäisyyttä tuommoiseen...  :o 8)
Otsikko: Re:m/s Orion
Kirjoitti: Petteri Kallanmaa - 09.09.2003, 21:48:36
Lainaus käyttäjältä: Kervisen Lauri - 09.09.2003, 20:43:54
Hyvä että jollakulla riittää viitseliäisyyttä tuommoiseen...  :o 8)

No mitäs muutakaan minä tässä nyt tekisin...  ;)
Otsikko: Re: m/s Orion
Kirjoitti: Kimmo Rantanen - 25.08.2006, 00:44:52
Täältä (http://www.lidkopingsnytt.nu/Album/Skepp/kryssningsfartygmodem.htm) löytyneet pari kuvaa Orion II:sta Visbyssä innoittivat minua nostamaan tämän viestiketjun naftaliinista takaisin pöydälle.

Orion (http://www.lidkopingsnytt.nu/Album/Skepp/orion2.jpg) Visbyssä (http://www.lidkopingsnytt.nu/Album/Skepp/orionfronovan_fardelin.jpg), kun sillä oli tarkoitus aloittaa matkat Slitestä Riikaan. Olisi siinä ollut keikkumista. ::)

M/S SOGNEFJORD (I) (LMWJ) (1957-1983)
Bygd av Pullma Standard Car Mfg., Chicago IL, som patruljebåt
795 t. depl. 176.5 x 33.0 x 9.5
2x 12cyl. 2T DM (General Motors), 1800 bHK
1-76, 3-40, 4-20

1943:  02.08.: Sjösatt som USS PCE.833 for US Navy
1943:  10.10.: Overtatt av Royal Navy. Omdöpt HMS KILHAM
1946:  Forlmelt tilbakelevert US Navy. Omdöpt USS KILHAM
1949:  Solgt til Skips-A/S Investment, Bergen. Omdöpt SOGNEFJORD
          Ombygd til bilförende pass.skip ved Haugesund mek. Verksted:
          934 brt, 395 nrt, 575 PC                178.1 x 33.1 x 12,7
1950:  Satt i fart, utleid til Fylkesbaatane i Sogn og Fjordane, Bergen
1978:  Reg.havn endret til Florö
1984:  Febr.: Solgt til K/S Orion Film A/S (Filmeffekt A/S, Oslo), Florö. Omdöpt ORION
1986:  Mai: Solgt til A/S Orion (Tomrefjord Elektroservice A/S, Tomrefjord), Molde
1987:  Okt.: Solgt til Cruiser Corp. (Panama) (Miska Matkat Oy, Helsinki),
          Kingstown, St.Vincent
1991:  Solgt til Orion Risteilyt Oy, Fredrikshamn, SF
1992:  Solgt til Cruiser Corp. SA, Kingstown, St.Vincent
1995:  Solgt til ukj. eier, San Lorenzo, Hond. Omdöpt ORION II
1997:  Omdöpt ORIENT EXPLORER. Reg.havn ukjent
2005:  Fremdeles i fart.

Lainattu 057 Fylkesbaatane i Sogn og Fjordane Skipet 4/1983-tiedostosta, jonka on kirjoittanut Per Alsaker.


Fakta om Fartygissä (http://www.faktaomfartyg.com/pce_833_1943.htm) tiedot on vähän erilailla, mutta sielläkin tiedot päättyvät vuoteen 1997. Myös norjalaisella foorumilla (http://www.stp-norway.com/Forum/viewtopic.php?p=24490&sid=8ccbe4bec0657c82d07871414c367ac0) on keskusteltu Sognefjordista ja onpa siellä muutama vanha kuvakin skannattuina.

Täällä (http://www.navsource.org/archives/12/02833.htm) on muun muassa kolme kuvaa, jotka on otettu Orient Explorerista Malesiassa vuonna 2004. :o Eli tuosta pääsee sen verran Orient E:n jäljille, että etsintöjä voisi jatkaa Langkawin saarella Malesiassa, ellei tsunami ole upottanut Orionia, mutta luulenpa ettei minun resurssini riitä paljoakaan tätä pidempään salapoliisityöhön. ::)
Otsikko: Re: m/s Orion
Kirjoitti: Jani Nousiainen - 25.08.2006, 17:20:46
Uusimmat kuvat jotka oon Orient Explorerista  nähnyt on viime vuodelta.  Linkkiä en kyllä just löytänyt.On se ainakin  vielä  listattuna  "elävien kirjoihin"  joten eiköhän se vielä samalta suunnalta löydy.
Otsikko: Vs: m/s Orion
Kirjoitti: Jani Nousiainen - 01.02.2010, 18:19:38
Luulin jo tämänkin aluksen tarinan päättyneen, kun ei ole  mitään aikoihin kuulunut / näkynyt, mutta tämä 25.1.2010 päivätty myynti ilmoitus oli iloinen yllätys  :beer: :beer: :beer:


http://www.yachtworld.fi/veneet/1943/Custom-Expedition-Explorer-Vessel-2165380/Indonesia
Otsikko: Vs: m/s Orion
Kirjoitti: Heikka Hirvonen - 11.09.2014, 23:29:09
Vieläkin näemmä myynnissä, eikö joku ostaisi takaisin Suomeen?  ;)
Otsikko: Vs: m/s Orion
Kirjoitti: Kimmo Rantanen - 15.09.2014, 22:27:15
Kourallinen haminalaisia näyttää haaveilevan aina vaan risteilyistä Viipuriin. Eiköhän joku yrittäjä hanki vielä tuon, kaupungin rahoilla tietty. Siinähän on Orionin menneisyydessä valmis konsepti jo olemassa. Panaman lippu salkoon ja miehistö Filippiineiltä, niin johan kannattaa. EU voisi rahoittaa laivan kunnostamisen täyttämään nykysäädökset.
Otsikko: Vs: m/s Orion
Kirjoitti: Kari Virtanen - 23.09.2014, 17:45:11
M/S Orionin tapausta on aikanaan käsitelty eduskunnassa  (http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/akxhref.sh?%7BKEY%7D=KK+605/1992).

Heinäkuun 1991 Helsingin Sanomisssa oli tälläinen mainos.

(http://tpk.suntuubi.com/datafiles/userfiles//orion.jpg)

Otsikko: Vs: m/s Orion
Kirjoitti: Seppo Honkanen - 16.08.2018, 17:31:56
Jos nyt oikein tulkitsen tätä linkkiä, niin "vanhan tuttumme"
(Orient Explorer, IMO n:o 5333141) myynti-ilmoitus on yhä päivitetty (5 days ago?) ja myyntilistalla se on ollut 10.9.2016 lähtien. Hintalappu on noin 220 000 euroa, mutta remonttilista on mittava tuossa alemmassa linkissä.  ::)
https://moreboats.com/boats/pullman/mymy/86813
https://www.yachtworld.de/Boote/1943/Pullman-MY-2292002/
Otsikko: Vs: m/s Orion
Kirjoitti: Kalle Id - 17.08.2018, 17:08:56
Ja remonttilistahan on sellainen, että sillä tuosta saa privaattijahdin tai mahdollisesti jonkin maan sisäiseen liikenteeseen laivan. SOLAS-sääntöjen mukaiseksi saaminen vaatisi vielä enemmän, kun kaikki puuosat pitäisi poistaa...
Otsikko: Vs: m/s Orion
Kirjoitti: Jukka Kaijanmäki - 22.08.2018, 13:19:10
Eräs norjalainen sitä havittelee ostavansa. Yritti järjestää keräyksen, jotta saisi rahat kasaan, mutta hyvin hiljaista on ollut pitkän aikaa.
Kävi sitä vissiin katsomassa viime talvena.

https://www.facebook.com/groups/215686001789009/about/
Otsikko: Vs: m/s Orion
Kirjoitti: Seppo Honkanen - 05.11.2018, 16:05:13
Halavalla lähtis jo. Nyt näkyy olevan hintalappuna enää 113 257 euroa.
(= 129 000 dollaria) ::)
https://moreboats.com/boats/pullman/mymy/86813

Tämä lakkasi toimimasta jossain  vaiheessa:
https://www.yachtworld.de/Boote/1943/Pullman-MY-2292002/

Otsikko: Vs: m/s Orion
Kirjoitti: Seppo Honkanen - 01.02.2020, 17:00:03
Aika huonoa kuuluu Orient Explorerille. Se ajautui kovassa tuulessa rantaan jo viime syyskuussa Malesian Kota Kinabalussa. Joulukuun 2019 kuvat eivät ehkä ennusta kovin hyvää tulevaisuutta.
Viimeisessä shipspotting-linkissä on pari kommenttiakin.
Ei ole siis ihme, että alus on kadonnut molemmilta edellä mainituilta myyntilistoilta.

Haveri syyskuussa ylitti mm. sikäläisen (malesialaisen) Daily Expressin uutiskynnyksen:
http://www.dailyexpress.com.my/news/140546/ship-blown-to-shore-by-winds/?fbclid=IwAR2gW4L3VCrlOGLvKzrY5cbwJSHE39VcIPCAD2atXGTR-ZemrpZhnWqzY3E

http://www.shipspotting.com/gallery/photo.php?lid=3089746

http://www.shipspotting.com/gallery/photo.php?lid=3089744

Otsikko: Vs: m/s Orion
Kirjoitti: Samuli Junnonen - 22.04.2020, 20:37:15
Katselin jotain randomvideoita kun aikaa nyt on ja sattui tutun näköinen laiva vilahtamaan kuvissa hetken. Ei se hyvältä näytä:

https://youtu.be/8kUeFTeY0PQ?t=290
Otsikko: Vs: m/s Orion
Kirjoitti: Seppo Honkanen - 01.07.2020, 17:32:09
Tuo kallistunut Orient Explorer on ehtinyt jo päivittyä Google Mapin satelliittikuvaankin Malesian Kota Kinabalussa. Se erottuu oikein hyvin "kinkeripiirin" satelliittikuvassa pisteessä: 5,971543 N - 116,056774 E.