Viron saarten lauttaliikenne

Aloittaja Miran Hamidulla, 11.03.2001, 17:26:15

« edellinen - seuraava »

Kervisen Lauri

Varsin mielenkiintoinen uutinen. Mielenkiintoista on nähdä, minkälaista aluskalustoa Viron valtion lauttayhtiö saarien liikenteeseen tuo, lieneeköhän Saaremaa Laevakompanii myymässä joitakin aluksiaan...
Mielenkiintoinen on tosiaankin myös tuo aikomus liikenteestä "isommilla vesillä", jopa kanaalissa. Kanaalin liikenne kuullostaa kyllä melko uhkarohkealta tai suurudenhullulta ajatukselta, SLK:n nykyisestä laivakalustosta sinne suuntaan sopisivat ehkä korkeintaan St. Ola ja mahdollisesti Ofelia ja Regula. SLK:n laivoista minulla on kokemuksia Ofelialta ja Viireltä, ja kyllä epäilyttää molempien mahdollisuudet kannattavaan liikennöintiin paljonkaan Saarenmaan reittiä pitemmillä yhteyksillä. Kyllä alukset melko viihtyisiä, mutta melko vaatimattomia ovat, saa nähdä jos tämä hanke toteutuu, kuinka
paljon edullisemmat kustannukset SLK:ta auttavat...  

Yrittänyttä ei kuitenkaan laiteta, joten :beer:

Eerik Laine

Siinä olisikin sitten uudelle yrityksella varsin vaikea tehtävä edessä.. Eli löytää sopiva kalusto  :-X Loppupeleissä homma saattaisi jopa toimia niin, että nykyiset Saarenmaan liikenteen laivat vain vuokrattaisiin uuden yhtiön käyttöön jollei niille muuta hommaa löydettäisi... Ja tuskimpa mikään Viron valtiollinen yhtiö toimii ilomielin Saaremaan laevakompanin manttelin perijänä. Huonosti siinä vain todennäköisesti tulisi käymään jos vaikka Tallinnan satama ottaisi liikenteen hoitoonsa ja liikenne olisi taas alta aikayksikön vanhan operoijan käsissä...

Tuo kilpailuttamishanke oli ajatuksena hyvä, mutta käytännössä jossain määrin jopa turha. Tarjouskilpailulla saatettiin yrittää houkutella Viron suuria varustamoja ESCOa tai Tallinkia hoitamaan liikennettä ja näin nostaa liikenteen tasoa. Mutta ESCO nyt on linjavetonsa tehnyt selväksi eikä varmastikaan enää tule matkustajaliikenteeseen sekaantumaan. Ja vuosien mittaan on julkisuudessa prässäilty ajatuksella Tallinkin mahdollisesta kiinnostuksesta saariliikenteeseen, mutta tuskin Tallink koskaan olisi tosissaan lähtenyt hankkeeseen mukaan...

Kervisen Lauri

Lainaus käyttäjältä: Eerik Laine - 24.02.2004, 21:46:50
Siinä olisikin sitten uudelle yrityksella varsin vaikea tehtävä edessä.. Eli löytää sopiva kalusto  
Niimpä, nykyisellä kalustolla tuskin riittäisi vientiä Tanskan salmissa - ympyrä sulkeutuu  ;D - saati sitten Kanaalin ylityksessä. Kanaaliin tarvittaisiin tod. näköisesti vähintään Paperburgereiden  ;) tasoista kalustoa, mihin firmalla tuskin riittää varoja, jollei kaikkia muita aluksia myydä. St. Ola sensijaan saattaisi miltei sinnekin riittää, mutta lastikapasiteetti ei varmaankaan ole riittävä?  ::)

Miran Hamidulla

#18
Lainaus käyttäjältä: Eerik Laine - 24.02.2004, 21:46:50
Loppupeleissä homma saattaisi jopa toimia niin, että nykyiset Saarenmaan liikenteen laivat vain vuokrattaisiin uuden yhtiön käyttöön jollei niille muuta hommaa löydettäisi...
Luultavasti näin varmasti tuleekin ainakin alkuvaiheessa käymään, sillä jäävahvisteista tuohon tarkoitukseen sopivaa kalustoa tuskin ihan noin vain löytyy syksyyn mennessä. Samaa ilmiötähän on ollut havaittavissa myös Gotlanninkin liikenteessä liikennöitsijän vaihdosten yhteydessä, joissa aiemman liikennöitsijän kalustoa on siirtynyt osittain seuraavan liikennöitsijän käyttöön, kunnes se on saanut omaa kalustoa tilalle. Mielenkiintoista nähdä millaisia investointeja Viron valtion omistama yritys on liikenteelle valmis tekemää. Tuleeko yhtiö esimerkiksi tulevaisuudessa investoimaan uusiin aluksiin(joihin voisi olla kerjättävissä jotain EU-tukiakin ehkä... ::) ) vai jatkuuko sama käytettyjen alusten hamstraaminen? Ainakin Viron suunnitelmia rakentaa Saarenmaalle silta tämä liikenteen siirtyminen valtiolle helpottaa huomattavasti. Sillä onhan valtion omat lautat aina huomattavasti helpompi korvata sillalla kuin jonkun yksityisen puljun.

Lainaus käyttäjältä: Kervisen Lauri - 24.02.2004, 21:52:07
Kanaaliin tarvittaisiin tod. näköisesti vähintään Paperburgereiden  ;) tasoista kalustoa, mihin firmalla tuskin riittää varoja, jollei kaikkia muita aluksia myydä. St. Ola sensijaan saattaisi miltei sinnekin riittää, mutta lastikapasiteetti ei varmaankaan ole riittävä?  ::)
Ei riittäisi nykymaailman aikaan Papenburgeritkaan kanaalin ylittävässä liikenteessä. Saaremaa Laevakompaniin tapauksessa kyseessä täytyy olla joku suunnitelma jotain kanaalin saarien liikennettä varten, sillä siihen tarkoitukseen heidän kalustonsa/resurssinsa saattaisi vielä juuri ja juuri kyetä. Tanska-Saksa reiteillä yhtiöllä voisi olla edes jonkinlainen mahdollisuus Scandlinesin halvempana haastajana Rödby-Puttgarden tai Rostock-Gedser reiteillä, mutta helppoa ei menestyminen olisi sielläkään.
Laivakuviani + muita kuvia

19.10 Stena Europe, 24.10 Stena Adventurer, 24.10 Ulysses, 26.10 Stena Superfast VII, 26.10 European Causeway, 27.10 Stena Mersey, 28.10 Superstar

Miran Hamidulla

Mainittakoon vielä, että Saaremaa Laevakompaniin vanhempi jo pitkään liikenteestäkin sivussa ollut kalusto on päätymässä nauloiksi. Yhtiön vanhoista lautoista Tehumardi on jo myyty romuksi, ja myös Hiiumaan ja Harilaidin romuttamista suunnitellaan.

http://www.laevakompanii.ee/index.php?laev=tehumardi&v_id=5&av_id=27
http://www.laevakompanii.ee/index.php?laev=hiiumaa&v_id=5&av_id=25
http://www.laevakompanii.ee/index.php?laev=harilaid&v_id=5&av_id=24
Laivakuviani + muita kuvia

19.10 Stena Europe, 24.10 Stena Adventurer, 24.10 Ulysses, 26.10 Stena Superfast VII, 26.10 European Causeway, 27.10 Stena Mersey, 28.10 Superstar

Miran Hamidulla

#20
Pieni SST:n vanhojen uutisten seulonta toi esiin uutisen viime marraskuun lopulta, joka kertoo Saaremaa Laevakompaniin käyneen neuvotteluja Caenin ja Shorehamin välisen lauttareitin avaamisesta. :o

Lainaus käyttäjältä: Mikko-Oskari_Koski - 25.02.2004, 15:27:24
Oliskohan nuo nyt sentään alle 20-vuotiasta Harilaidia romuttamassa..? Tai voihan tietysti olla, että se on huonosti hoidettu ruosteläjä tai asbestipommi. Mutta luulisi silti, että tuon kokoluokan alus säilytettäisiin vaikka Hiidenmaan ja Saarenmaan välisellä linjalla
Tätä linjaahan on kylläkin ajeltu viime vuosina ex-Ålandstrafiken alus Vardolla(ex-Vårdo)...  ::)
Laivakuviani + muita kuvia

19.10 Stena Europe, 24.10 Stena Adventurer, 24.10 Ulysses, 26.10 Stena Superfast VII, 26.10 European Causeway, 27.10 Stena Mersey, 28.10 Superstar

Kervisen Lauri

Lainaus käyttäjältä: Miran Hamidulla - 25.02.2004, 15:49:26
Caenin ja Shorehamin välisen lauttareitin avaamisesta. :o
Oho!
Varsin pitkä reitti olisi kyseessä, Shoreham ja Caen sijaitsevat yhdellä kanaalin leveimmistä kohdista.

http://www.portshoreham.co.uk/images/mapsouth.jpg :o

Mikko-Oskari Koski

#22
Mitä tulee uuden operaattorin tonnistoon, on muistettava että siinä äärimmäisessä reaali/riistokapitalismissa, jota Virossa viime vuodet on liiketoiminnoissa sovellettu, ei voi mitenkään olettaa SLK:n olevan halullinen saati velvollinen rahtaamaan nykyisiä aluksiaan uudelle operaattorille. Vaikka Tanskan salmien tai Kanaalin liikenteeseen hakeutuminen tuntuukin tällä hetkellä utopialta, voi sellainen hyvinkin toteutua -jos esim.joku kehitysmaafirma ostaisi pääosan SLK:n nykyisestä tonnistosta uuden virolaisyrittäjän nenän edestä... ::)

Lainaus käyttäjältä: Miran Hamidulla - 25.02.2004, 15:49:26
Tätä linjaahan on kylläkin ajeltu viime vuosina ex-Ålandstrafiken alus Vardolla(ex-Vårdo)...  ::)

Tiedän, mutta kyseiselle linjallehan on ollut vuosi vuodelta enemmän tulijoita ja varsinkin fillarituristien haluja käydä samalla reissulla molemmilla saarilla on ratkaisevasti karsinut juuri Vardon heikohko kapasiteetti (ei niinkään aluksen heikko palvelutaso)...

Lainaus käyttäjältä: Kervisen Lauri - 25.02.2004, 15:55:43
Oho!
Varsin pitkä reitti olisi kyseessä, Shoreham ja Caen sijaitsevat yhdellä kanaalin leveimmistä kohdista.

http://www.portshoreham.co.uk/images/mapsouth.jpg :o

Tämä viittaisi siihen, että SLK:lla on hakusessa -ja kenties jo löydettynäkin- jokin tälle linjalle sopiva alus tai pari, jo(i)lla se voisi tasaväkisesti kilpailla Brittany Ferriesin suhteellisen uusien ja laadukkaiden alusten kanssa.
"Mikään muu matkailumuoto ei ole niin hermoja lepuuttavaa tällaisena kuumeisena kilpailun, työn ja politiikan kyllästämänä aikana kuin laivamatka"
Carl-Erik Creutz, 1950

Miran Hamidulla

Lainaus käyttäjältä: Mikko-Oskari_Koski - 25.02.2004, 16:04:39
Tämä viittaisi siihen, että SLK:lla on hakusessa -ja kenties jo löydettynäkin- jokin tälle linjalle sopiva alus tai pari, jo(i)lla se voisi tasaväkisesti kilpailla Brittany Ferriesin suhteellisen uusien ja laadukkaiden alusten kanssa.
Tuota kanaalin liikennettä käsittelevässä uutisessa Saaremaa Laevakompaniin johtaja Tõnis Rihvk sanoo yhtiön pyrkivän käyttämään tässä liikenteessä nykyistä kalustoaan, ja operoimaan muita edullisemmilla hinnoilla. Liekö ideana sitten luoda kanaaliin eräänlainen lauttaliikenteen "halpalentoyhtiö" eli halvemmat hinnat, mutta vaatimattomampi palvelutaso? Henkilökohtaisesti olen kyllä sitä mieltä, että SLK:n kannattaisi tuota suunnitelmaa ennemmin luopua lauttaliikenteestään, ja investoida naapurisaari Gotlannin "kaimayhtiön" tavoin rahojaan myös muunkinlaiseen varustamotoimintaan.
Laivakuviani + muita kuvia

19.10 Stena Europe, 24.10 Stena Adventurer, 24.10 Ulysses, 26.10 Stena Superfast VII, 26.10 European Causeway, 27.10 Stena Mersey, 28.10 Superstar

Mikko-Oskari Koski

#24
Tottakai SLK haluaa löytää aluksilleen muuta työtä, ettei sen vahingossakaan tarvitse rahdata niitä uudelle operaattorille... ;D

Ajatus, että vanhat Scaniat ja Eckeröt kelpaisivat Ranskan ja Englannin välisille dumppumatkustajille, ei ole ihan mahdoton, mutta pokaa on sitten sullottava aluksiin suunnilleen kenkälusikoilla. Matkustusmukavuudesta ei ole tietoakaan, vaihtelevissa keleissä saattaa tulla todellista extreme-fiilistä yms, mutta tärkein pointti: Liian halvalla myydyistä lipuista ei muodostu kannattavaa liiketoiminnallista katetta.  ::)

Voi jopa olla, että menomatkan SLK:lla tehnyt ranskalaisperhe maksaa jo pelkän aterian takia paluumatkan suosiolla ranskalaisesta laatukeittiöstään tunnetulle Brittany Ferriesille... 8)

***

Tuli mieleen yksi toinenkin, ei edes hirvittävän kaukana sijaitseva linjavaihtoehto jollekin SLK:n lautoista. Nimittäin Kärdla-Hanko. Linja ei tosin olisi ympärivuotinen, mutta se helpottaisi aika paljon Viron saarille matkaavien suomalaisten reissaamista -poissa Tallinnanlaivojen pullomeren keskeltä.
Mainitulla reitillähän on aiemmin operoinut ainakin Jensenin Rosita oy, mutta vain tilauspohjalta. Huomioiden sen, miten paljon Ahvenanmaalle ja Gotlantiinkin on menijöitä ja miten samantyyppisiä matkailullisia kohteita kaikki mainitut ovat, voisi tämä linja olla ainakin kokeilemisen arvoinen.
"Mikään muu matkailumuoto ei ole niin hermoja lepuuttavaa tällaisena kuumeisena kilpailun, työn ja politiikan kyllästämänä aikana kuin laivamatka"
Carl-Erik Creutz, 1950

Miran Hamidulla

#25
Äripäev lehden taannoin haastatteleman Viron liikenneministerin Meelis Atosen mukaan Saarenmaan ja Viron väliseen liikenteeseen tultaisiin jatkossa asettamaan nykyistä vaatimattomampia aluksia, joista löytyy vain autokansi sekä pienet palveluttomat sisätilat ilman autoa liikkuville matkustajille. Hiidenmaan liikenteeseen sensijaan olisi tarkoitus saada hieman mukavempia aluksia, mutta ei ole vielä selvää mistä nämä alukset tultaisiin hankkimaan. Ilmeisesti myös uudisrakennuksiakin on mietitty, sillä Atonen sanoo konsultoineensa lyhyesti Baltic Ship Repairers telakkaa. Syynä SLK:n hoitaman Viron saarten liikenteen loppumiseen sanotaan Viron valtion epäluottamus siihen minne kyseisen yhtiön Viron valtiolta saamat tukirahat on käytetty.
Laivakuviani + muita kuvia

19.10 Stena Europe, 24.10 Stena Adventurer, 24.10 Ulysses, 26.10 Stena Superfast VII, 26.10 European Causeway, 27.10 Stena Mersey, 28.10 Superstar

Thomas Sundbäck

Lainaus käyttäjältä: Miran Hamidulla - 18.03.2004, 15:16:12
Äripäev lehden taannoin haastatteleman Viron liikenneministerin Meelis Atosen mukaan Saarenmaan ja Viron väliseen liikenteeseen tultaisiin jatkossa asettamaan nykyistä vaatimattomampia aluksia, joista löytyy vain autokansi sekä pienet palveluttomat sisätilat ilman autoa liikkuville matkustajille.

Milloin tämä tapahtuisi? Ilmeisesti kuitenkin vielä itse lähtiessäni 16.4 Saaremaalle on vanhat laivat mukana uskoisin.


Miran Hamidulla

Lainaus käyttäjältä: Thomas Sundbäck - 02.04.2004, 09:17:36
Milloin tämä tapahtuisi? Ilmeisesti kuitenkin vielä itse lähtiessäni 16.4 Saaremaalle on vanhat laivat mukana uskoisin.
Saarenmaa Laevakompaniilla on sopimus voimassa vielä lokakuuhun saakka, joten pääset vielä vanhojen laivojen kyytiin.
Laivakuviani + muita kuvia

19.10 Stena Europe, 24.10 Stena Adventurer, 24.10 Ulysses, 26.10 Stena Superfast VII, 26.10 European Causeway, 27.10 Stena Mersey, 28.10 Superstar

Thomas Sundbäck

Eli todennäköisesti Regulalla mennään? Vai Viirellä? Tietoa? Onkos näillä aluksilla mitään palvelua matkan varrella, esim. baaria tms.?

Miran Hamidulla

Lainaus käyttäjältä: Thomas Sundbäck - 14.04.2004, 11:58:17
Eli todennäköisesti Regulalla mennään? Vai Viirellä? Tietoa? Onkos näillä aluksilla mitään palvelua matkan varrella, esim. baaria tms.?
Viiren sisarlaivoilta saatujen kokemusten perusteella olettaisin, että Viireltäkin löytyy kahvila ja kauppa, muttei muita palveluja. Regulaltakin löytynee vähintään nuo palvelut ja ehkä enemmänkin, mutta tarkemmat muistikuvat aluksesta ovat jo haihtuneet, kun onhan siitä jo yli kymmenen vuotta, kun olen sillä paatilla viimeksi matkustanut... :)
Laivakuviani + muita kuvia

19.10 Stena Europe, 24.10 Stena Adventurer, 24.10 Ulysses, 26.10 Stena Superfast VII, 26.10 European Causeway, 27.10 Stena Mersey, 28.10 Superstar