Viron saarten lauttaliikenne

Aloittaja Miran Hamidulla, 11.03.2001, 17:26:15

« edellinen - seuraava »

Miran Hamidulla

Lainaus käyttäjältä: Wirrankosken Rami - 22.01.2005, 09:22:22
Saaremaa-Ventspils-linja aloittaa sitten keväällä. Messuille oli painettu jopa suomenkielinen esite. Ajoaika kolmisen tuntia ja hinta mukavanpuoleinen 16-18 euroa per suunta!
Nyt linjasta löytyy tietoa myös internetistä osoitteesta: http://www.slkferries.ee  Linja ei tulekaan Saaremaa Laevakompaniin itsensä operoitavaksi, vaan sitä varten on perustettu tytäryhtiö SLK Ferries. Tällä yhtiöllä on tarkoitus avata tulevaisuudessa myös muita linjoja(joille yhtiö ilmeisesti siirtää kalustoaan vähitellen Viron saarilta mikäli Viron valtio todella onnistuu löytämään saarille jonkun muun operaattorin). Ei liene vaikea arvata, että luultavasti tämä yritys tullee ennen pitkää tutuksi myös kotkalaisille, mutta siitä asiasta enemmän täällä.

Saaremaa Laevakompanii on myös voittanut tarjouskilpailun Saarenmaan ja Ruhnun välisestä laivalinjasta. Linjaa tullaan hoitamaan 20. toukokuuta alkaen viime kesänä Linnahall-Aegna linjaa ajelleella Aegna aluksella 4-5 kertaa viikossa. Aluksella matka Saarenmaan ja Ruhnun välillä pystytään tekemään kahdessa tunnissa aiemman neljän tunnin sijasta. Ilmeisesti yhtiö ei aio tulevana kesänä enää jatkaa Linnahallin ja Aegnan välistä liikennettään, kun linjan alukselle on löydetty töitä yhtiön kotisaarelta.
Laivakuviani + muita kuvia

19.10 Stena Europe, 24.10 Stena Adventurer, 24.10 Ulysses, 26.10 Stena Superfast VII, 26.10 European Causeway, 27.10 Stena Mersey, 28.10 Superstar

Mikko Tatti

Lainaus käyttäjältä: Miran Hamidulla - 23.04.2005, 00:06:49
Ilmeisesti yhtiö ei aio tulevana kesänä enää jatkaa Linnahallin ja Aegnan välistä liikennettään, kun linjan alukselle on löydetty töitä yhtiön kotisaarelta.

Myrsky on tammikuussa vienyt laiturin mennessään Aegnassa, joten liikenne sinne ei edes onnistuisi tällä hetkellä. Eli ilmeisesti ainakin osaltaan tuon epävarmuuden takia alus on päätetty siirtää toisaalle.

Tuoreemman, muutama päivä sitten päivätyn uutisen mukaan korjausta on luvassa juhannukseen mennessä ja esivalmistelut laivayhtiöiden kilpailuttamiseksi ovat käynnissä.

http://www.liiklus.ee/26333
http://www.liiklus.ee/32291

Mikko-Oskari Koski

#62
Mõntun ja Ventspilsin välinen lauttalinja on valittu Latvian vuoden 2005 matkailuteoksi:
http://www.laevakompanii.ee/index.php?v_id=&av_id=&mode=3&u_id=609&PHPSESSID=3eacc378db79d2e2cab58b72b7bb8ddd
Linja palaa talvilevoltaan taas 1.toukokuuta. Mõntusta lähdetään keskiviikkoisin 10.00, torstaisin 18.00, lauantaisin 08.00 ja sunnuntaisin 16.00, Ventspilsistä tiistaisin 10.00, torstaisin 08.00 ja perjantaisin ja lauantaisin 18.00. 19.6.-31.8. ajetaan lisäksi Mõntusta tiistaisin 18.00, keskiviikkoisin 16.00, torstaisin 16.00, lauantaisin 08.00 ja sunnuntaisin 16.00, Ventspilsistä tiistaisin 08.00, keskiviikkoisin ja torstaisin 10.00 ja perjantaisin ja lauantaisin 18.00.

Aiemmin esitettyyn ja vastattuunkin kysymykseen Kihnun ja Vormsin linjoista heitettäköön täydennyksenä tämä mielenkiintoinen linkki koskien mahdollisuutta vierailla naapurimaan pientonnistoa bongailemassa... 8)
http://www.veeteed.com/index.php
"Mikään muu matkailumuoto ei ole niin hermoja lepuuttavaa tällaisena kuumeisena kilpailun, työn ja politiikan kyllästämänä aikana kuin laivamatka"
Carl-Erik Creutz, 1950

Miran Hamidulla

#63
Saarenmaa Laevakompanii on voittanut tytäryhtiö Väinamere Liinid OÜ:lla tarjouskilpailun Viron saarten linjoista seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi 31.3 alkaen. Valtion tukea liikenteelle on luvassa vuosittain noin 100 miljoonan kruunun (6,4milj€) edestä, ja tukisummaa voidaan tarkastella uudelleen polttoaineen hinnan muuttuessa tai inflaation vuoksi. Eli kaikki saarilla jatkuu taas entiseen malliin, joskin sopimus edellyttää SLK:n hankkimaan Hiidenmaan linjalle uuden sopivemman aluksen vuoteen 2009 mennessä.

Latvian linjaa hoitava tytäryhtiö SLK Ferries puolestaan on muuttanut nimensä muotoon SSC Ferries. Syyksi mainitaan mm. sekaannukset joihinkin muihin SLK nimisiin yrityksiin.
Laivakuviani + muita kuvia

19.10 Stena Europe, 24.10 Stena Adventurer, 24.10 Ulysses, 26.10 Stena Superfast VII, 26.10 European Causeway, 27.10 Stena Mersey, 28.10 Superstar

Mikko-Oskari Koski

Pieni yhteenveto Viron saarten linjoja hoitavien alusten työnjaosta voisi olla paikallaan. Jokuhan varmaan aiheesta jotain tietää, ainakin paremmin, kuin nettisivu www.laevakompanii.ee  8)
Vormsin linjaahan hoitaa Kihnu Veeteed-varustamon Reet ja saman varustamon Liisi ja Amalie jakavat linjaston Saarenmaan eteläpuolisilla linjoilla Pärnu-Kihnu, Kihnu-Munalaid, Munalaid-Ruhnu ja Munalaid-Manilaid. Joku SLK:n aluksista operoi puolestaan Roomassaaresta Ruhnuun -joka on Viron pienin kunta.
"Mikään muu matkailumuoto ei ole niin hermoja lepuuttavaa tällaisena kuumeisena kilpailun, työn ja politiikan kyllästämänä aikana kuin laivamatka"
Carl-Erik Creutz, 1950

Miran Hamidulla

#65
Viikonloppuisin Virtsu-Kuivastu välillä on nyt kesäisin ollut käytössä Regula, Viire, Koguva ja Harilaid, mutta siitäkin huolimatta autojonot ovat olleet todella pitkät. Heltermaa-Rohuküla välillä edelleen Ofelia ja St.Ola, Hiiumaan ollessa ilmeisesti vara-aluksena (ei tietoa siitä onko sekin ollut myös liikenteessä). Ventspils-Mõntu välillä Scania. Triigi-Sõru välillä Kõrgelaid, Vardon ollessa luultavasti edelleen vara-aluksena. Romassaare-Ruhnu välillä puolestaan ajelee Tallinnanlahdellakin lyhyen aikaa yritellyt Aegna vesibussi. Viime kesänä SLK suunnitteli Ruhnusta tehtävän sillä keikkoja myös Latvian puolelle, mutta hanke kaatui tiettävästi turistivirtoja pelänneiden saarelaisten vastukseen.

Noista Kihnu Veeteedin Riianlahden laivoista Liisi hoitaa tietääkseni vain Kihnu-Pärnu väliä, ja Amalie muita reittejä.
Laivakuviani + muita kuvia

19.10 Stena Europe, 24.10 Stena Adventurer, 24.10 Ulysses, 26.10 Stena Superfast VII, 26.10 European Causeway, 27.10 Stena Mersey, 28.10 Superstar

Kari Rantamäki

http://www.etv24.ee/index.php?0564507

"Saaremaa Laevakompanii omanik Vjatšeslav Leedo müüs 350 miljoni krooniga neli parvlaeva reederfirmale Euro Shipping, et maksta tagasi laenusid ja investeerida Eestist väljaspoole.
Leedo investeerimisfirmad Saare Finants ja Holostovi Kinnisvarahaldus müüsid parvlaevad Regula, Ofelia, St Ola ja Scania ettevõtjate Richard Tomingasele ja Arti Arakasele kuuluva Euro Shipping OÜ sõsarettevõtetele, teatasid ettevõtted."


Elikkä Leedo myi pois Regulan, Ofelian, St Olan ja Scanian Euro Shippingille oü:lle, joka omistaa jo tällä hetkellä Vironian. Tuossa ei mainita siitä, että kuka jää operoimaan noita, mutta kyseessä lienee vaan laivojen omistuksen vaihto.

Marko Stampehl

juu, pelkkä omistajavaihto, jonka takana syy on"re-financing"
Marko
Ich fotografiere, also bin ich!

Kimmo Rantanen

Kerääköhän Leedo rahaa "uuden" laivan hankintaan? Varmasti Saarenmaalaisilla olisi haluja laajentaa toimintaa esim.Turun ja Saarenmaan väliseen liikenteeseen tai sitten Kotkan ja Sillamäen välille ollaan hankkimassa Vironian rinnalle toista laivaa ensi kesäksi, kuten virolaisten toimesta on vihjailtu. Loppujen lopuksi noinhan tuo yleensä varustamojen kasvaessa menee, että perustetaan jokin tytäryhtiö omistamaan laivat ja toinen markkinoi niitä.

Lainaus käyttäjältä: Kari Rantamäki - 07.09.2006, 22:35:53
Tuossa ei mainita siitä, että kuka jää operoimaan noita, mutta kyseessä lienee vaan laivojen omistuksen vaihto.

Juuri näin. Eiköhän nuo laivat jatka entiseen malliin Laevakompaniin liikenteessä tai sitten olisi saatava jostakin uusia tilalle.

Kari Rantamäki

Lainaus käyttäjältä: Kimmo Rantanen - 07.09.2006, 23:17:41
Kerääköhän Leedo rahaa "uuden" laivan hankintaan? Varmasti Saarenmaalaisilla olisi haluja laajentaa toimintaa esim.Turun ja Saarenmaan väliseen liikenteeseen tai sitten Kotkan ja Sillamäen välille ollaan hankkimassa Vironian rinnalle toista laivaa ensi kesäksi, kuten virolaisten toimesta on vihjailtu. Loppujen lopuksi noinhan tuo yleensä varustamojen kasvaessa menee, että perustetaan jokin tytäryhtiö omistamaan laivat ja toinen markkinoi niitä.

Luulisi että rahoitus voitaisiin hoitaa samalla tavalla kuin nyt on tehty eli Euro Shippingin kanssa. Jos tuota juttua on uskominen, niin Leedo aikoo pääosin investoida ulkomaille.


Sinällään tässä on eri kuvio, sillä laivojen omistajayhtiö Euro Shipping ei ole tytäryhtiö, vaan sillä pitäisi olla eri omistajat kokonaan. Omistajat haluavat olla täysin erossa laivojen operoinnissa, ja vertaavat toisessa lehtijutussa laivojen omistamista kiinteistöjen omistamisen kanssa, joka onkin omistajien pääbusiness.

Kimmo Rantanen

#70
Lainaus käyttäjältä: Miran Hamidulla - 25.07.2006, 17:54:53
Viikonloppuisin Virtsu-Kuivastu välillä on nyt kesäisin ollut käytössä Regula, Viire, Koguva ja Harilaid, mutta siitäkin huolimatta autojonot ovat olleet todella pitkät.

OÜ Väinamere Liinid vaihtaa tuulille herkän ja huonosti jäävahvistetun Viiren tilalle Balti laevaremonditehasella äskettäin remontoidun Ofelian. Talviaikana Virtsu-Kuivastu-linjalla liikennöi Ofelian parina Regula ja sesonkiaikoina lisäksi kolmantena Koguva.

http://www.postimees.ee/251106/esileht/majandus/230692.php

Tänä vuonna SSC Ferries kuljetti Saarenmaan ja Latvian välillä 17500 matkustajaa. Saarenmaan ja Ventspilsin välinen laivaliikenne alkaa taas toukokuun ensimmäinen päivä.

http://www.postimees.ee/201106/esileht/majandus/229623.php?r=
http://www.slkferries.ee/index.php?arhiivi=&idc=1031011100014711000

Kari Rantamäki

http://www.postimees.ee/?id=76443

Eli tänä vuonna ei ole Mõntu ja Ventspils välillä liikennettä, johtuen siitä että reitti ei ole kannattanut yhtenäkään vuonna perustamisestaan 2005 alkaen. Väitteiden mukaan myöskin keskusteluja käydään Saaren maakuntahallinnon kanssa tappiota tuottavan Ruhnun linjan lopettamisesta. 

Lassi Liikanen

Kuuluukohan tämä enää tänne topiciin, kun ei kyseinen alus enää SLK:lla liikennöi? No, silti, Viire.. eikun Troll lähtee liikennöimään lämpimämmille vesille! En muuten tiennyt, että Viire sai uuden nimen Troll palautessaan tanskalaiselle omistajalleen.

"The last Danish owned Superflex ferry Troll, ex Viire, will shortly leave Denmark for Mediterranean waters for a new life on the isle of Cyprus. The ferry, owned by K/S Korsør, a company in the hands of Henrik Johansen, has been sold to a new Cyprus company called Filo (Turkish owners) and will be put into traffic from Cyprus to the Turkish mainland. The Troll has been laid up at Nakskov since October 2009, when it was redelivered from a ten-year bareboat charter trading in Estonian waters.
   The ferry is one of the batch of 24 ferries ordered in 1986 by several companies controlled by Henrik Johansen and Vognmandsruten. Due to financial problems only 15 units were built and only slowly sold off. Presently one, the Gitte 3 ex Superflex Delta, is under recycling at Grenaa after a long-time lay-up at Helsingborg and will provide spare parts for the HH-ferries in service. Jørgen Kongstad and Krinak Shipbrokers DK have mediated the sale to Cyprus.
"

http://www.shipgaz.com/news/top20/top3_news.php
Kaikki tällä palstalla esittämäni mielipiteet ovat henkilökohtaisia, eivätkä edusta muita tahoja tai ole kytkösissä tämän palstan ulkopuolisiin tahoihin.

Verkkolehti Ulkomatala

Mikko-Oskari Koski

Eipä ole ex-Eckerö eli St.Ola ainakaan vielä uutta suuntaa löytänyt. Hiidenmaan kulkijoille onkin nyt tähdellistä infoa, siis silloin, kun pelkän ylipääsemisen lisäksi silläkin on merkitystä, mikä alus kohdalle sattuu:
http://www.tuulelaevad.ee/webroot/cm/index.php?arhiivi=&idc=1031252100013161000

Ellen tätä nyt ihan väärin tulkinnut, on St.Ola kulussa vain alle 12 metrin sekuntituulessa -muuten korvaava alus on Harilaid (jota muistaakseni oltiin jo vajaat kymmenen vuotta sitten romuttamassa). Kuvio vaikuttaa sikäli omituiselta, että luulisi Möhömahassa olevan enemmän tuulipinta-alaa ja sen siten olevan sääherkemmän -toisaalta siinä luonnollisesti on enemmän tehoa ja kaksisuuntaisuutensa ansiosta paremmat laituriinohjailuominaisuudet. Mutta tuo 12 m/s on silti todella matala tuuliraja, lähtiväthän jopa Lindan vanhat herneenpalot Jaanika ja Laura matkaan viidentoista metrin sekuntituuleen Helsinkiin liikennöidessään... ::)
"Mikään muu matkailumuoto ei ole niin hermoja lepuuttavaa tällaisena kuumeisena kilpailun, työn ja politiikan kyllästämänä aikana kuin laivamatka"
Carl-Erik Creutz, 1950

Kari Rantamäki

Lainaus käyttäjältä: Mikko-Oskari Koski - 07.06.2010, 19:13:04
Ellen tätä nyt ihan väärin tulkinnut, on St.Ola kulussa vain alle 12 metrin sekuntituulessa -muuten korvaava alus on Harilaid (jota muistaakseni oltiin jo vajaat kymmenen vuotta sitten romuttamassa). Kuvio vaikuttaa sikäli omituiselta, että luulisi Möhömahassa olevan enemmän tuulipinta-alaa ja sen siten olevan sääherkemmän -toisaalta siinä luonnollisesti on enemmän tehoa ja kaksisuuntaisuutensa ansiosta paremmat laituriinohjailuominaisuudet. Mutta tuo 12 m/s on silti todella matala tuuliraja, lähtiväthän jopa Lindan vanhat herneenpalot Jaanika ja Laura matkaan viidentoista metrin sekuntituuleen Helsinkiin liikennöidessään... ::)

Ainakin viime kuun lopusta olevissa artikkeleissa mainitaan, että St Olalla on jotain teknisiä ongelmia joiden takia laivalla on tuuliraja ja se voi kulkea vain tuulilla jotka on alle 12m/s. Ja St Olan perusteellisemmat remontit voidaan tehdä kesäkuun lopussa sen jälkeen kun Kuivastu-Virtsu linjalle on saapunut uusi laiva Saaremaa, joka mahdollistaa Ofelian saapumisen St Olan korvaajaksi.