Kirjoittaja Aihe: Jäänmurtaja Voima 65 vuotta - Still going strong  (Luettu 865 kertaa)

Seppo Honkanen

  • Matruusi
  • **
  • Viestejä: 155
Jäänmurtaja Voiman ( IMO: 5383158) luovutuksesta Merenkulkuhallituksen käyttöön tulee tänään 12.2.2019 kuluneeksi päivälleen 65 vuotta.
Silloin maailman voimakkain jäänmurtaja tuli maksaneeksi 1,5 miljardia markkaa (MMM 1955). Se oli vuoden 1975 rahassa n. 57 miljoonaa mk ja v. 2019 rahassa on n. 48 miljoonaa euroa.
Parhaillaan (12.2.2019 klo 11.30) Voima avustaa laivaa Haminaan.

Ja hieman lisää jäänmurron historiaa. Vuonna 1966 ilmestynyt Simo Salmisen ja Pertti "Spede" Pasasen laulama 'Keltainen jäänsärkijä' joutui poikkeukselliseen soittokieltoon Yleisradiossa. Syynä oli levyn lopussa Speden hihkaisu "Värssy Wällärille, pojat." Se tulkittiin loukkaukseksi Merimies-Unionin puheenjohtajaa Niilo Wälläriä kohtaan, joten levykuoreen tuli huomautus: Huom! Speden jäänsärkijää ei saa soittaa jäänsärkijälakon aikana. Toht. Miettunen.  Levy vapautettiin rajoituksesta 13.1.1968.
Sekä originaali 'Yellow Submarine' 1966 että saman vuoden suomi-jäänsärkijäversio olivat myyntimenestyksiä, eikä vähiten tekijöidensä ansiosta:
John Lennon, Paul McCartney, Ringo Starr, Juha Vainio, Jaakko Salo Speden ja Simon sekä Lähirannikkolaivaston soittokunnan ja kuoron ohella.
Jäätalvi 1966 olikin vuosikymmenen kovin: kaikki satamamme Rauman (mukaan lukien) pohjoispuolella oli jäätilanteen takia suljettava - sitä pitempään mitä pohjoisempana.

http://arctia.fi/ship/voima/
https://fi.wikipedia.org/wiki/J%C3%A4%C3%A4nmurtaja_Voima
https://www.youtube.com/watch?v=m2uTFF_3MaA
https://www.youtube.com/watch?v=v4nbII60JSI
Lähteet: M-M-M 1955 (Otava 1954),
Kielletyt levyt, sata vuotta musiikin sensuuria (Jake Nyman, Gummerus 2017)
« Viimeksi muokattu: 12.02.2019, 11:59:56 kirjoittanut Seppo Honkanen »

Tuomas Romu

  • Luotsi
  • *****
  • Viestejä: 1669
Vs: Jäänmurtaja Voima 65 vuotta - Still going strong
« Vastaus #1 : 12.02.2019, 15:12:44 »
Silloin maailman voimakkain jäänmurtaja...

Meinasin korjata, mutta vanhassa Mackinaw'ssa olikin vain 10000 akselihevosvoimaa ja tuplasti tehokkaampi Glacier valmistui vasta seuraavana keväänä...

edit: ...ja Neuvostoliiton höyrykäyttöiset murtajat olivat nekin vain kymmentuhathevosvoimaisia.

edit 2: ...ja nyt ihan oikeasti luovutan. Bongasin Wind-luokalle sellaisen lukeman kuin 12000 hevosvoimaa, mutta tämä onkin vain voimalaitoksen teho. Akselilla "potkua" on ollut vain tuo kymmenen kiloluupäätä.
« Viimeksi muokattu: 12.02.2019, 15:55:53 kirjoittanut Tuomas Romu »
All information and details given in good faith but not guaranteed!