Rahtialus upposi yhteentörmäyksen jälkeen Suomenlahdella

Aloittaja Pekka Laakso, 06.03.2006, 04:59:24

« edellinen - seuraava »

Pekka Laakso

"Kaksi kauppa-alusta kolaroi Suomenlahdella
6.3.2006 03:30


Kaksi kauppa-alusta on kolaroinut Suomenlahdella myöhään illalla.

Toinen aluksista upposi Viron aluevesillä sattuneessa törmäyksessä. Suomenlahden merivartioston mukaan uponneessa aluksessa oli 14 miehistön jäsentä, jotka pelastettiin venäläiselle jäänmurtajalle.

Uponnut kauppa-alus oli alumiinilastissa ja rekisteröity Dominicaan. Toinen onnettomuudessa mukana ollut alus kärsi merivartioston tietojen mukaan vain vähäisiä vaurioita. Alus purjehtii Maltan lipun alla.

Onnettomuus tapahtui hieman ennen puolta yötä noin 45 kilometrin päässä Suomen rannikolta Vaindlo-majakkasaaren pohjoispuolella. Kummallakaan aluksella ei ollut lastina öljyä.

Merivartiostolla ei ollut toistaiseksi tietoa onnettomuuden syystä.
(STT)"


Oh-hoh, että oikein upposi näin jääoloissa. Minkänimisistä aluksista mahtaa olla kyse?
Copyright © 2023 Hölynpöly. Kaikki oikeudet pidätetään.

Sakari Savinainen

#1
 ??? Sen mitä viron kielisiltä sivuilta sain ongittua niin kyseessä on alukset Runner 4 (joka upposi) ja Svjatoi Apostel ??? Runnerin 14 hengen miehistön pelasti venäläinen jäänmurtaja Kapitan Sorokini! Viisaammat korjatkoon mahdolliset virheeni :beer

Timo Lehtinen

Lainaus käyttäjältä: Sakari Savinainen - 06.03.2006, 09:53:47
??? Sen mitä viron kielisiltä sivuilta sain ongittua niin kyseessä on alukset Runner 4 (joka upposi) ja Svjatoi Apostel ??? Runnerin 14 hengen miehistön pelasti venäläinen jäänmurtaja Kapitan Sorokini! Viisaammat korjatkoon mahdolliset virheeni :beer

Elikkäs siis Runner 4 ja Svyatitel Apostol Andrey (valmistettu v.2002). Sorokin pelastajana. Tuota kauttahan kulkee yksi venäläisten käyttämä ränni. Joku on taas töhöillyt oikein urakalla.
Kaikki paitsi merivalvonta on turhaa! -Jenkkimenttaliteettiviranomaisbyrokratian sisäistänyt henkilö-


http://s100.photobucket.com/albums/m26/timolehtinen/

Juhani Mehto

#3
Uponnut alus on siis tämä paatti, entinen Spliethoffin gracht, kuten ulkomuodosta voi päätellä. Kuvasin sen itsekin Pietarissa viime vuonna.
Kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla ammentaa.

<- Chios Luckin kuva Marinetrafficissa
Lisää laivakuvia täällä.

Wirrankosken Rami

Tässä vielä sama alus viime kesänä kuvattuna Suomenlahdella SuperSeacatilta. Runner 4 matkalla Pietariin.


jimsmith

#5
Ensin mietin hetken kirjoitanko tämän, mutta aloin miettimään, että ei sillä mitää väliä ole jos sen täällä julkaisen.

Samainen laiva aiheutti vaaratilanteen 2003 kun olin perämiesharjoittelua suorittamassa Birka Traderilla.
Ajettiin Bornholmin suuntaan itään ja käännöspisteeseen oli vielä joku maili jäljellä, kun huomasin tutkalla aluksen paapurin puolella n.10 mailin päässä. No siinä tilanteessa uskoin että alus kääntyy samansuuntaisesti länteen meidän kanssa.
Mutta aika kului ja mailit väheni, eikä mitää kurssimuutoksia tehty, Runner 4 oli väistämisvelvollinen.
Lopuksi se lähti tekemään 10 asteen käännöksiä pikkuhiljaa ja "Closest Point of Approach" läheni koko aika, aluksi se oli menossa puolimailia keulan edestä ja näiden käsittämättömien manöövereiden jälkeen CPA tutkalla näytti nollaa ja alus oli kääntynyt suoraan meitä vastaan ja CPA oli tässä vaiheessa vajaan mailin.
Tässä vaiheessa sain Runner4:n punaisen valon näkyviin ja lähdin kääntymään styyrpurin suuntaan n.35astetta ja radiuksen olin jo säätänyt todella pienelle, eli ruorikulma oli varmasti jotain 30astetta.
Runner4 meni meidän perästä ohi noin kaapelin (n185m.) etäisyydellä.
Tätä ennen olimme laittaneet mm. valonheitimet kohti Runner4 brygaa ja perämies koko ajan yritti kutsua alusta radiolla, ja tässä tilanteessa emme tienneet mikä alus oli kyseessä, koska ei AIS ollut vielä käytössä Traderilla.
Ajoimme myös oman käännöspisteen ohi pari mailia, mutta sillä ei väliä koska vettähän riitti.
Olihan se tilanne ja mikä oli hauskinta vahtiperämies antoi minun hoitaa koko tilanteen.  ;D

Juha Pitkänen



Mikko Tatti

Lainaus käyttäjältä: Juha Pitkänen - 06.03.2006, 13:59:30
Tässä Eesti Postimees          http://www.postimees.ee/060306/esileht/194039.php

Sen verran suomennettuna tuolta, että onnettomuus sattui kun alukset olivat matkalla jäänmurtajan perässä kohti länttä. Jääolosuhteet pakottivat Runner 4:n pysähtymään, jolloin Svyatitel Apostol Andrey ajoi Runnerin perään kohtalokkain seurauksin. ETV:n mukaan Runnerin miehistö oli venäläinen, kun taas Postimees sanoo vain osan olleen venäläisiä.

Aleksi Lindström

Jaaha taas yks kuvaamani laiva upposi, mielenkiintoista! Niinkuin kuvasta näitte niin ei se ainakaan ulkoapäin kovin hyväkuntoiselta näyttänyt v. 2003...

Arne Wallen

Jos noita keulapeltejä katselee,näyttäisi että jäissä on ajettu lasti päällä,sanoivat jossain aamuutisissa että on A1 jääluokkana,mene tiedä,tuskin suomalainen jääluokka.Toisaalta näuttää tuon equasiksen mukaan olevan nuo tarkistukset tehty tuolla itäpuolella,kaikella kunnioituksella.Noh tekevälle sattuu,toisille enemmän,toisille vähemmän.Kuten tuossa aiemmin mainittiin,ei noissa tuo vahtihomma niin tarkka taida olla,troolattiin tuolla itämerellä,kirkas yö,troolarissa kaikki asiaankuuluvat valot sekä kansivalot koska olimme juuri nostamassa ,kippari huutaa kun sumusireeni soittaen samalla aluksen torvea,molemmat valonheittäjät osoitta isoa (troolariin verrattuna)ruosteenharmaata alusta joka juuri ja juuri ohittaa törmäämättä.olimme taatusti näkyviä,troolari oli silloin uudenaikainen,-80 luvun alkupuolella,28 metriä pitkä,eipä ilmeisesti kukaan katellu ikkunasta ulos.etäisyys näin jälkeenpäin muistellen n,50 metriä.huh,huh :beer: jälkeenpäin tarkistelimme suuntia,oletimme aluksen olevan menossa liettuan satamiin.

Pekka Laakso

Lainaus käyttäjältä: Aleksi Lindström - 06.03.2006, 15:48:26
Niinkuin kuvasta näitte niin ei se ainakaan ulkoapäin kovin hyväkuntoiselta näyttänyt v. 2003...
Niinpä, alus on saanutkin rapistua hyvin tässä vuosien varrella sillä hollantilaiset myivät tämän - alkujaan Leidsegrachtin - pois jo vuonna 1986. ::)
Copyright © 2023 Hölynpöly. Kaikki oikeudet pidätetään.

Aleksi Lindström

#12
Lainaus käyttäjältä: Pekka Laakso - 06.03.2006, 17:55:43
-- hollantilaiset myivät tämän - alkujaan Leidsegrachtin - pois jo vuonna 1986. ::)

Jep, näin on. Tässä vielä vähän tarkempaa dataa:

general cargo RUNNER-4  [IMO 7514555]
ex Leidsegracht 1976, Ivan Rabchinskiy 1986, Kassari 1992, Frisohaven 1993, Kassari 1996, Kassar 2000, Runner 2002-02
80,2 m x 16,1 m x 3,464 GT x 6,072 DWT  11 kn  1976 Miho Zosensho K.K., Shimizu, Japan
owner Aquaship, Riga, Latvia  sister ships: Alcorn, Livadia, Silver, Winner   137 TEU

Ja vielä linkki peräkuvaan: http://www.shipspotting.com/modules/myalbum/photo.php?lid=97358

Pekka Laakso

Lainaus käyttäjältä: Timo Lehtinen - 06.03.2006, 10:30:33
[Svyatitel Apostol Andrey (valmistettu v.2002).
Virallisesti tuon Apostolin nimi näyttää kuitenkin olevan vain SV. Apostol Andrey, kuten voimme myös päätellä tästä kuvasta. Kuvaaja vain näyttää laittaneen kuvan väärän kategorian alle, Lloyd´sin mukaan tuo on ihan tavallinen rahtialus (general cargo), tosin jokityyppinen...
Copyright © 2023 Hölynpöly. Kaikki oikeudet pidätetään.

Timo Lehtinen

Lainaus käyttäjältä: Pekka Laakso - 06.03.2006, 21:25:41
Virallisesti tuon Apostolin nimi näyttää kuitenkin olevan vain SV. Apostol Andrey

Sv. on lyhenne sanasta svyatoy. Loppunut vissiin laivan keulasta tila, sitä kautta päätynyt virallisiin papereihinkin
Kaikki paitsi merivalvonta on turhaa! -Jenkkimenttaliteettiviranomaisbyrokratian sisäistänyt henkilö-


http://s100.photobucket.com/albums/m26/timolehtinen/