Kirjoittaja Aihe: Vitsiä pukkaa, osa V  (Luettu 82919 kertaa)

Timo Selkälä

  • Kippari
  • ******
  • Viestejä: 2061
  • Punainen ristipä se siinä...
Vitsiä pukkaa, osa V
« : 19.05.2005, 15:03:29 »
Yrityksemme tavoitteena on myydä matkapuhelimet kaikille ihmisille ja lisäksi vaimoille ja lapsille. 
 
Marjatta teki miehen työn: synnytti potrat kaksostytöt. 
 
Mahtavia kissoja Turun messujen houkutuslintuina 
 
Yksikään suomalainen lääkäri ei taatusti suostuisi samaan tappotahtiin, jolla tri Okano elatuksensa hankkii. 
 
Pääkaupunkilaisperhe hankki toisen lapsen vasta sitten, kun toinen oli koulussa hoitovaikeuksien vuoksi. 
 
Henkilöauto heittelehti ja törmäsi lyhtypylvääseen katujen risteyksessä, mutta autoa kuljettanut ja matkustajana ollut koira säilyi vammoitta. 
 
Johdan kuoroa, jossa on mukana 75 nuorta sekä bändi, jossa on mukana myös torvia. 
 
Liimaa pääsi viemäriin. 
 
Palokunta on kerännyt rahaa pihoja siivoamalla ja ruohoa polttamalla. 
 
Kunta on päättänyt yhdistää vesi- ja viemäriverkkonsa. 
 
Kukkia poikkeaville (ilmoitus kukkakaupan ikkunassa Urjalassa) 
 
 
Siellä Parviainen ottaa jälleen mittaa taas kerran napanneesta Jan Zeleznystä. 
 
Kuluvan viikon aikana yli 32 000 ylioppilaan sisällä on kalvanut pelko kirjoitusten onnistumisesta. 
 
Olen syönyt vuoden ajan säännöllisesti Bio-Seleniä enkä koskaan ennen ole tuntenut itseäni yhtä pirteäksi kuin nyt. Veriarvot ovat kohonneet, ja tukka ja hiukset kasvavat silmissä. 
 
Viime vuoden lopulla henkilökunta sanottiin irti, mutta jo samassa tilaisuudessa 20 työntekijää sai tiedon sijoittumisesta Jussilan leipomon leipiin kevätkauden aikana. 
 
LSO yrittää jatkaa lihojen käsittelyä muun muassa leikkaamalla yhtiöstä toimihenkilöitä. 
 
Impivaaran halli pitää sisällään normaalimittaisen jalkapallokentän. Seuraavaksi samantyyppinen halli nousee Lahteen ja liiton tarkoituksena on saada koko maa katetuksi vähitellen aina Lappia myöten. 
 
Ruotsin, Tanskan ja Norjan viranomaiset jäljittävät viikonvaihteessa laivaa, joka oli päästänyt öljyn mereen siinä kuitenkaan onnistumatta. 
 
Lasten raahaaminen päivähoitopaikkaan on suurilapsisissa perheissä työlästä ja lapsille hankala kokemus. 
 
Tällainen elokuva halventaa ihmistä, naisista puhumattakaan. 
 
Kulosaaren sillalle päättyi myös taka-ajo, jossa 24-vuotias mies pakeni varastetulla autolla liikkuvan poliisin partiota. 
 
Jurvassa hiihdettiin tiistaina asteen parin pakkasessa, voiteluongelmia ei juuri pitänyt olla. Kuitenkin mm. Antila pisti suksien pohjaan vähän kustakin purkista. 
 
Kahteen osaan jaetut sydäntautiset veteraanit kokoontuvat molemmat kahdesti viikossa uimahallin kuntosaliin ohjattuun kuntovoimisteluun. 
 
Saavatko pennut kiljua kirjastossa? 
 
Rouva Amanda Moksi täyttää Kuhmoisissa 107 vuotta, kertoo STT, joka näön ja kuulon heikkenemisestä huolimatta seuraa vireästi maailman tapahtumia. 
 
Kiitos asiakkaidemme luottamuksesta. Tuhannes keittiökalustetoimitus meni rikki. 
I am not a complete idiot. Some parts are missing.

06 / 2007 Liverpool Viking ja Ulysses.

Timo Selkälä

  • Kippari
  • ******
  • Viestejä: 2061
  • Punainen ristipä se siinä...
Vs: Vitsiä pukkaa, osa V
« Vastaus #1 : 26.05.2005, 14:50:45 »
No nyt se sitten myrkyn lykkäsi:

The Brain

The relatives gathered in the waiting room of the hospital where their family member lay gravely ill.
Finally, the doctor came in, looking tired and sombre." I'm afraid I'm the bearer of bad news," he said as he surveyed the worried faces.
"The only hope left for loved ones at this time is a brain transplant. It's an experimental procedure, semi-risky, and you will have to pay for the brain yourselves."
The family members sat silent as they absorbed the news. After a great length of time, someone asked, "Well, how much does a brain cost?"
The doctor quickly responded, "£5,000 for a male brain, and £200 for a female brain."
The moment turned awkward.
The men in the room tried not to smile, avoiding eye contact with the women, but some actually smirked.
A man, unable to control his curiosity, blurted out the question everyone wanted to ask, "Why is the male brain so much more?"
The doctor smiled at the childish innocence, and so to the entire group said, "It's just standard pricing procedure.

We have to mark down the price of the female brains, because they've actually been used."
« Viimeksi muokattu: 07.11.2005, 13:43:57 kirjoittanut Timo Selkälä »
I am not a complete idiot. Some parts are missing.

06 / 2007 Liverpool Viking ja Ulysses.

Timo Selkälä

  • Kippari
  • ******
  • Viestejä: 2061
  • Punainen ristipä se siinä...
Vs: Vitsiä pukkaa, osa V
« Vastaus #2 : 30.05.2005, 13:32:46 »
Thirty Basic Rules of Life:

1. Before you criticize someone, walk a mile in his shoes. That way, if he gets angry, he'll be a mile away and barefoot.

2. A clear conscience is usually the sign of a bad memory.

3. If you must choose between two evils, pick the one you've never tried.

4. My idea of housework is to sweep the room with a glance.

5. Not one shred of evidence supports the notion that life is serious.

6. It is easier to get forgiveness than permission.

7. I have found at my age going braless pulls all the wrinkles out of my face.

8. For every action, there is an equal and opposite government program.

9. Age is a very high price to pay for maturity.

10. A closed mouth gathers no feet.

11. If you look like your passport picture, you probably need the trip.

12. Always yield to temptation, because it may not pass your way again.

13. Bills travel through the mail at twice the speed of checks.

14. A conscience is what hurts when all your other parts feel so good.

15. Eat well, stay fit, die anyway.

16. Men are from Earth. Women are from Earth. Deal with it.

17. No husband has ever been shot while doing the dishes.

18. A balanced diet is a cookie in each hand.

19. Middle age is when broadness of mind and narrowness of waist change places.

20. Opportunities always look bigger going than coming.

21. Junk is something you throw away three weeks before you need it.

22. There is always one more imbecile than you counted on.

23. Artificial intelligence is no match for natural stupidity.

24. Going to church doesn't make you a Christian any more than going to a garage makes you a mechanic.

25. Experience is a wonderful thing. It enables you to recognize a mistake when you make it again.

26. By the time you can make ends meet, they move the ends.

27. Thou shalt not weigh more than thy refrigerator.

28. Someone who thinks logically provides a nice contrast to the real world.

29. I believe the only time the world beats a path to my door is when I'm in the bathroom.

30. Blessed are they who can laugh at themselves for they shall never cease to be amused.
I am not a complete idiot. Some parts are missing.

06 / 2007 Liverpool Viking ja Ulysses.

Kenny Leong

  • Kippari
  • ******
  • Viestejä: 1596
  • Celebrity Constellation
    • >kennyn laivakuvasivut>
Vs: Vitsiä pukkaa, osa V
« Vastaus #3 : 20.10.2005, 14:31:02 »
Mistä tietää, että espoolaismies on saanut?

Kaverit on hengissä ja teltta ehjä ;D


Joo vitsi saattoi olla wanha mutta kuitenkin...


Timo Selkälä

  • Kippari
  • ******
  • Viestejä: 2061
  • Punainen ristipä se siinä...
Vs: Vitsiä pukkaa, osa V
« Vastaus #4 : 02.11.2005, 16:20:31 »
Kuvahan kertoo enemmän kuin tuhat sanaa...

http://www.avigsidan.com/avigsidan/epict/bush_news.jpg

Ja T-paitatekstejä netistä:
Mun entisen työpaikan t-paidan selkämyksessä lukee:
"I promise it'll be fast, easy and painless" 
Jätkät nauro että ei kannata lähtee baariin se paita päällä
-----
Mun ooltaimfeivorit on:
If you can read this, thank your english teacher!
-----
Aika hyvä oli myös Ruisrockissa vastaan kävellyt äijä, jonka rinuksissa luki "tyhmä paita".
Mieheni haluaisi paidan, jossa lukee: "This is my clone"
Nykyisin sillä on paita, jossa lukee "Some people are alive just because it is illegal to shoot them."
-----
Guns don't kill people. People with mustache kill people." 
-----
Silloin hieman hymyilytti, kun vastaan käveli TODELLA isopovinen nainen, jolla oli yllä paita, jossa luki "Osuuskunnan Meijeri
----
Mä imetän tällä hetkellä ja sain paidan, jossa lukee: Hyvä maito tulee läheltä 
-----
Näkemistäni T-paidoista nousee ehkä ykköseksi paita, jonka etupuolella luki "Jeesus tulee" ja takapuolella "Jeesus menee".
-----
Myös Naisten yllä olevat T-paidat, joissa lukee rintojen kohdalla riittävän pienellä fontilla "Mitä tuijotat?" tai "Stop stearing at my brests!" ovat hyviä. Saavat kaltaiseni miehen nolostumaan (ainakin sekunniksi).
---------
Dangerously Under-Medicated
-----
Every Time I Hear the Dirty Word 'Exercise' I Wash My Mouth Out With Chocolate
-----
Metallimusiikki pelasti minut jeesukselta
-----
I wish these were brains
« Viimeksi muokattu: 07.11.2005, 13:45:21 kirjoittanut Timo Selkälä »
I am not a complete idiot. Some parts are missing.

06 / 2007 Liverpool Viking ja Ulysses.

Timo Selkälä

  • Kippari
  • ******
  • Viestejä: 2061
  • Punainen ristipä se siinä...
Vs: Vitsiä pukkaa, osa V
« Vastaus #5 : 03.11.2005, 14:14:32 »
A Chemical Analysis of a Woman

Element : Woman
Symbol : wo

Atomic Weight: Accepted as 118, but known to vary from 93 to 280

Discoverer : Adam

Occurrence : Copius quantities in all Urban areas, with slightly lower concentrations in suburban and rural areas. Known to occuur in small, highly concentrated deposits in Urban areas (see Shopping Mall).

Physical properties :
1. Surface usually covered with painted film.
2. Boils at nothing, freezes without reason.
3. Melts if given special treatment.
4. Bitter if used incorrectly. Can cause headaches, handle with care.
5. Found in various states ranging from virgin metal to common ore.
6. Yields to pressure applied at correct points.

Chemical properties :
1. Has great affinity for Gold, Silver, Platinum, and and many of the precious stones.
2. May explode spontaneously if left alone.
3. Absorbs great quantities of expensive substances.
4. Insoluble in liquids, but displays a certain amount of increased activity when saturated with alcohol.
5. Repels cheap material, neutral to common sense.
6. Most powerful money-reducing agent known to man.

Uses :
1. Highly ornamental, esp. in sports cars.
2. Can greatly improve relaxation levels.
3. Can warm and comfort under certain circumstances.
4. Can cool things down when it's too hot.

Tests :
1. Pure specimen turns rosy pink when discovered in a natural state.
2. Turns green when placed beside a better specimen.

Caution :
1. Highly dangerous except in experienced hands. Use extreme care when handling.
2. Illegal to posses more than one. (Dangerous also.)



--------------------------------------------------------------------------------

A Chemical Analysis of a MAN

Element : Man
Symbol : Gy

Quantitative : Accepted at 7 inches though some isotopes can be as short as 4 inches.

Discoverer : Eve (discovered by accident one day when she had a craving for ribs)

Occurrence : Found following duel element Wo, often in high concentration near a perfect Wo specimen.

Physical properties :
1. Surface often covered with hair; bristly in some areas, soft in others.
2. Boils when inconvenienced, freezes when faced with Logic and Common Sense, melts if treated like a God.
3. Obnoxious when mixed with C*H*-OH (any alcohol).
4. Can cause headaches and severe body aches; handle with extreme caution.
5. Tends to fall into very low energy state directly after reaction with Wo (Snore... zzzzz).
6. Gains considerable mass as specimen ages, loses reactive nature.
7. Specimens can be found in various states ranging from deeply sensitive to extremely thick.
8. Rarely found in pure form after 14th year.
9. Often damaged as a direct result of unlucky reaction with polluted form of the Wo common ore.
10. When pressure is applied, becomes stiff and unyielding; yields only when
subtlety, subterfuge, flattery are applied

Chemical properties :
1. All forms desire reaction with Wo, even when no further reaction is
possible.
2. May react with several Wo isotopes in short period under extremely favorable
conditions.
3. Most powerful embittering and aggravating agent known to Wo.
4. Usually willing to react with whatever is available.
5. Reaction Rates range from aborted/non-existent to pre-interaction effects (which tend to turn the specimen bright red.
6. Reaction styles vary from extremely slow, calm and wet to violent/bloody.
7. When saturated with alcohols, will be fairly inert and will repel most other elements.
8. Is repelled by most household appliances and common household cleansers.
9. Is repelled by small children clothed in diapers, particularly those of the malodorous variety.
10. Is neutral to common courtesy and fairness.

Storage : Best results apparently near 18 for high reaction rate, 25-35 for favorable reaction style.

Uses :
* Heavy boxes, top shelves, long walks late at night, free dinners for Wo...
* Can be used in recreational activities.

Tests : Pure specimen will rarely reveal purity, while reacted specimens broadcast information on many wavelengths.

Caution : Tends to react extremely violently when other Man interferes with reaction to a particular Wo specimen. Otherwise very maleable under correct conditions.

Lisää löytyy:
http://www.geocities.com/Wellesley/2052/humour.html
« Viimeksi muokattu: 03.11.2005, 14:20:08 kirjoittanut Timo Selkälä »
I am not a complete idiot. Some parts are missing.

06 / 2007 Liverpool Viking ja Ulysses.

Timo Selkälä

  • Kippari
  • ******
  • Viestejä: 2061
  • Punainen ristipä se siinä...
Vs: Vitsiä pukkaa, osa V
« Vastaus #6 : 03.11.2005, 14:33:01 »
Do diid lapset. Tämä on sitten K-18, eli minäkään en sitä henkisesti kuusivuotiaana saa lukea...

Mitä yhteistä on soijalla ja hieromasauvalla? - Molempia käytetään oikean lihan korvikkeena.
 
Mikä on pahin rangaistus nunnaluostarissa? - Porkkana tarjotaan raasteena.
 
Mikä on koiran logiikkaa? - Sitä, mitä ei voi syödä eikä naida, sen päälle täytyy kusta.
 
Basisti oli häämatkalla Turusta Tampereelle. Hän pysäytti auton Tampereen pikkutielle ja työnsi kätensä vaimon pikkuhousuihin, johon vaimo: - Voit mennä toki pidemmällekin, ollaanhan me nyt naimisissakin. Basisti ajoi Vaasaan...
 
------
On todistettu, että miehillä kulkee virta vain yhteen suuntaan:
Mikäli mies työntää sormensa pimppaan, tuntuu se kalussa. Mutta jos kalun työntää pimppaan, ei sormessa tunnu miltään

------
Katolinen pappi oli aikeissa mennä päivystämään rippituoliin, kun hän tunsi pahoja vatsakipuja. Hän kutsui luokseen kirkon talonmiehen ja selitti tilanteen hänelle. -Minun on aivan pakko mennä vähäksi aikaa ulkohuoneeseen. Voisitko sinä istua rippituolissa puolestani sillä aikaa?
-Minäkö? Mutta enhän minä osaa! En minä tiedä ollenkaan, mitä minun pitäisi sanoa ripittäytyjille.
-Se on aivan helppoa. Kopissa on lista, jossa on lueteltu tavallisimmat synnit. Sinun tarvitsee vain kuunnella ripittäytyjien synnit, ja katsot sitten listalta, montako avemariaa tai isämeitää hänen tarvitsee lukea puhdistautuakseen.
Talonmies suostui, vaikka olikin hermostunut. Hän asettui rippituoliin ja tutki syntilistaa. Onneksi siinä näytti olevan laaja valikoima eri syntejä. Ensimmäisenä rippituoliin astui mies, joka tunnusti olleensa anaaliyhdynnässä vaimonsa kanssa. Talonmies tutki listaa, mutta ei löytänytkään anaaliseksiä! Aviorikos ja sodomia siinä oli, mutta ne eivät oikein tuntuneet sopivan tähän syntiin. Silloin rippituolin ohi meni nuori kuoripoika. Talonmies kurottautui ulos kopista ja kysyi: -
Hei, satutko tietämään, mitä pappi antaa anaaliseksistä?
-Kokista ja sipsejä. 
-----
Frederikin elämänviisauksia :
"Kun nainen laittaa silikonit rintoihin, se on sama kuin laittaisi jalopuuratin Ladaan. Kiva hivellä, mutta kyyti ei juurikaan parane.
 
Tiesittekö, että EU-lainsäädännön mukaan maanviljelijät saavat huoltoasemalta ostetut kondomit verotukseen. Kuittiin pitää kirjoittaa: "Työntövarren suojakumi" !
 
----

Kissa yritti pyytää makkaran joesta, mutta kasteli käpälänsä. Sitten se näki isomman makkaran, mutta tippui jokeen. Opetus: mitä isompi makkara, sen märempi mirri. 
 
Badvakten till den blinda mannen -du får inte blåsa upp din Barbara här på stranden! Barbara??! Fan! Då har jag knullat gummibåten hela vintern!!
 
Mitä Aatami sanoi Eevalle kun sai ensimmäisen stondiksen? - Viittiks siirtyä vähän kauemmaks kun ei yhtään tiedä miten iso tästä tulee..

Neiti: anteeksi, mutta kuinka ihmeessä tämä käsilaukku voi maksaa näin paljon? Myyjä: se on tehty esinahasta, kun sitä nuolaisee, se muuttuu matkalaukuksi.

----
Kaksi naista lähti perjantai-iltana juhlimaan ilman aviomiehiään. Aamunkoitteessa, kun he olivat kotimatkalla - molemmat hirveässä humalassa -, kummallekin tuli kauhea pissahätä. Ainoa mahdollinen paikka siihen hätään oli hautausmaa. 
 
Vaikka olivatkin peloissaan, päättivät naiset joka tapauksessa mennä tarpeilleen. Kummallakaan ei tietenkään ollut minkäänlaista paperia mukanaan. Toinen naisista otti alushousunsa pois, käytti niitä siistiytymiseen ja heitti ne menemään. Toinen puolestaan ajatteli "Minä en ainakaan tärvää alushousujani". Niinpä hän otti kukka-asetelmasta nauhan ja käytti sitä. 
 
Seuraavana aamuna naisten aviomiehet keskustelivat puhelimessa ja toinen sanoi: 
"Täytynee pitää silmällä vaimoja, he eivät tainneet olla ihan kiltisti viime yönä. Minun vaimoni tuli kotiin ilman alushousuja". 
 
Tähän toinen mies vastasi: "Eihän tuo vielä mitään. Minun vaimollani oli kortti takapuolessa ja siinä luki: "Me emme koskaan unohda sinua."  Muistellen: Helsingin mieskuoro


kun nainen sanoo:

"Hei talohan on ihan sotkussa.
Sinä ja minä alamme nyt siivota.
Ja mitä sinun housusikin tekevät tuossa lattialla.
Ja sinä olet huomenna ilman vaatteita,
jos me emme käy pesulassa nyt heti!"

...niin mies kuulee:
"HEI blaa blaa blaa blaa
SINÄ JA MINÄ blaa blaa blaa.
Blaa blaa blaa TUOSSA LATTIALLA.
Blaa blaa blaa blaa ILMAN VAATTEITA.
Blaa blaa blaa blaa NYT HETI"
« Viimeksi muokattu: 03.11.2005, 15:49:32 kirjoittanut Timo Selkälä »
I am not a complete idiot. Some parts are missing.

06 / 2007 Liverpool Viking ja Ulysses.

Timo Selkälä

  • Kippari
  • ******
  • Viestejä: 2061
  • Punainen ristipä se siinä...
Vs: Vitsiä pukkaa, osa V
« Vastaus #7 : 03.11.2005, 15:45:31 »
On ne naiset julmia...

 Tapoja torjua miesten iskuyritykset.

 MIES: Voinko tarjota sinulle drinkin?
 NAINEN: Mielummin ottaisin sen rahana.

 MIES: Olen valokuvaaja. Olen etsinyt sinun kaltaisiasi kasvoja.
 NAINEN: Olen plastiikkakirurgi. Olen etsinyt sinun kaltaisiasi kasvoja.

 MIES: Hei, olemmeko tavanneet kerran? Tai kahdesti?
 NAINEN: Varmaankin yhden kerran. En koskaan tee samaa virhettä kahdesti.

 MIES: Miten sinä oletkaan noin kaunis?
 NAINEN: Olen varmaan saanut sinunkin osasi...

 MIES: Lähdetkö ulos kanssani tänä lauantaina?
 NAINEN: Olen pahoillani, aion sairastaa päänsärkyä tänä lauantaina.

 MIES: Ulkomuotosi taitaa kääntää katseita kadulla?
 NAINEN: Ja sinun naamasi kääntää ihmisten vatsaa...

 MIES: Älä ole ujo. Kysy minua ulos.
 NAINEN: Okei, menisitkö ulos?

 MIES: Olen varma, että tekisin sinut erittäin onnelliseksi.
 NAINEN: Miksi niin, oletko lähdössä?

 MIES: Mitä sanoisit, jos kosisin sinua?
 NAINEN: En mitään. En pysty puhumaan ja nauramaan samaan aikaan.

 MIES: Saisinko nimesi?
 NAINEN: Miksi, eikö sinulla ole jo omaa?

 MIES: Missä sinä olet ollut koko elämäni ajan?
 NAINEN: Piilossa sinulta.

 MIES: Missä sinä olet ollut koko elämäni ajan?
 NAINEN: Siellä missä olen loppuelämäsikin ajan: haaveissasi.

 MIES: Menisimmekö katsomaan elokuvaa?
 NAINEN: Olen jo nähnyt semmoisen kerran...

 MIES: Olenko nähnyt sinut jossain muualla aiemmin?
 NAINEN: Kyllä, siksi en käy siellä enää.

 MIES: Onko tämä tuoli vapaa?
 NAINEN: On, ja tämä tuolikin on kohta, jos istut siihen.

 MIES: Kehosi on kuin temppeli.
 NAINEN: Pahoittelen, ei seremonioita tänään.

 MIES: Jos näkisin sinut alastomana, kuolisin onnellisena.
 NAINEN: Jos näkisin sinut alastomana, todennäköisesti nauraisin itseni kuoliaaksi.
I am not a complete idiot. Some parts are missing.

06 / 2007 Liverpool Viking ja Ulysses.

Mikko-Oskari Koski

  • Kippari
  • ******
  • Viestejä: 3833
  • Liputuskysymys...
Vs: Vitsiä pukkaa, osa V
« Vastaus #8 : 03.11.2005, 15:49:10 »
Tuossa viimeisessä kohdassa on yksi selitys sille ikuisuuskysymykselle, miksi sekä ns.naistenlehdet että ns.miestenlehdet esittelevät vähäpukeisia tai alastomia NAISIA..?  8)
”Mikään muu matkailumuoto ei ole niin hermoja lepuuttavaa tällaisena kuumeisena kilpailun, työn ja politiikan kyllästämänä aikana kuin laivamatka”
Carl-Erik Creutz, 1950

Timo Selkälä

  • Kippari
  • ******
  • Viestejä: 2061
  • Punainen ristipä se siinä...
Vs: Vitsiä pukkaa, osa V
« Vastaus #9 : 03.11.2005, 16:02:42 »
A Vampire bat came flapping in from the night covered in fresh blood and parked himself on the ceiling of the cave to get some sleep. Pretty soon all the other bats smelled the blood and started hassling him about were he
got it. He told them to piss off and let him get some sleep, but they persisted until he finally gave in.

"Okay, follow me" he said and flapped out of the cave with hundreds of bats behind him. Down through a valley they went, across a river and into a Forest of trees. Finally he slowed down and all the other bats excitedly milled around him. "now, do you see that tree over there?" he asked. "YES, YES, YES" all the other bats SCREAMED in a frenzy.

"Good " said the first bat, "because I fucking didn't."

I am not a complete idiot. Some parts are missing.

06 / 2007 Liverpool Viking ja Ulysses.

Timo Selkälä

  • Kippari
  • ******
  • Viestejä: 2061
  • Punainen ristipä se siinä...
Vs: Vitsiä pukkaa, osa V
« Vastaus #10 : 07.11.2005, 13:31:16 »

      Comprehending Engineers-Take One
      *********************************
Two engineering students were walking across campus when one said, Where did you get such a great bike?"

The second engineer replied, "Well, I was walking along yesterday minding my own business when a beautiful woman rode up on this bike. She threw the bike to the ground, took off all her clothes and said, "Take what you want."
 
"The second engineer nodded approvingly, "Good choice; The clothes probably wouldn't have fit."

      Comprehending Engineers-Take Two
      ***********************************
An architect, an artist and an engineer were discussing whether it was better to spend time with the wife or a mistress.

The architect said he enjoyed time with his wife, building a solid foundation for an enduring relationship.
 
The artist said he enjoyed time with his mistress, because of the passion and mystery he found there.

The engineer said, "I like both."
"Both?"
Engineer: "Yeah. If you have a wife and a mistress, they will each assume you are spending time with the other woman, and you can go to the plant and get some work done."

      Comprehending Engineers-Take Three
      **********************************
What is the difference between Mechanical Engineers and Civil Engineers?

Mechanical Engineers build weapons, Civil Engineers build targets.

      Comprehending Engineers-Take Four
      *********************************
The graduate with a Science degree asks, "Why does it work?"
The graduate with an Engineering degree asks, "How does it work?"
The graduate with an Accounting degree asks, "How much will it cost?"
The graduate with an Arts degree asks, "Do you want fries with that?"

      Comprehending Engineers-Take Five
      *********************************
To the optimist, the glass is half full.
To the pessimist, the glass is half empty.
To the engineer, the glass is twice as big as it needs to be.
I am not a complete idiot. Some parts are missing.

06 / 2007 Liverpool Viking ja Ulysses.

Timo Selkälä

  • Kippari
  • ******
  • Viestejä: 2061
  • Punainen ristipä se siinä...
Vs: Vitsiä pukkaa, osa V
« Vastaus #11 : 07.11.2005, 13:36:01 »
*Tutkimusten mukaan vain 10% suomalaisista omistaa television. Yli puolella on kuitenkin kotonaan erittäin moderni akvaario. Lähde: Telehallintokeskus, tv-lupatarkastusosasto.

*Joka kymmenennellä peruskoululaisella on kotonaan herätyskello, jossa on valmistusvirhe. Lähde: Opettajain ammattiliitto.

*Mittavien tutkimusten jälkeen on todettu, että yli 60% uusilla urheiluautoilla ajelevista miehistä elää itseasiassa köyhyysrajan
alapuolella. Lähde: Liikkuvan poliisin nopeusvalvonta

*Valtavan suuri enemmistö, yli 80% invalideista kokee ihmeparantumisen astuessaan ulos invapaikalle pysäköidystä autostaan. Lähde: YTV, pysäköinninvalvontaosasto.

*Uutta biologian alalta: reilu 35% koirista käyttää pääravintonaan äidinkielen kotiaineita. Lähde: Äidinkielen opettajien liitto.

*Havaintojen mukaan Aleksis Kiven katu on Suomen monimutkaisin katu. 28% siellä liikkuvista miehistä joutuu pysähtelemään jatkuvasti kysyäkseen neuvoja paikallisilta kotirouvilta. Lähde: Poliisi.

*Suomen nuorisoa mollataan suotta. Yli 60% ns. skinheadeista on itse asiassa pesäpallon innokkaita ystäviä. Lähde: Poliisin mellakantorjuntaosasto.

*69% hukatuista lompakoista ei sisältänyt penniäkään rahaa. Lähde: Hki kaupunki, löytötavaratoimisto.

*Outoa mutta totta: 95% mafiamurhien silminnäkijöistä Italiassa on kuuromykkäsokeita. Loput viisi prosenttia taas joutuu muita useammin salaperäisten onnettomuuksien uhreiksi. Lähde: Europol.

*Lopuksi mainittakoon, että kahdeksan seitsemästä suomalaisesta ei osaa perusmatematiikkaa.
« Viimeksi muokattu: 07.11.2005, 13:46:50 kirjoittanut Timo Selkälä »
I am not a complete idiot. Some parts are missing.

06 / 2007 Liverpool Viking ja Ulysses.

Timo Selkälä

  • Kippari
  • ******
  • Viestejä: 2061
  • Punainen ristipä se siinä...
Vs: Vitsiä pukkaa, osa V
« Vastaus #12 : 07.11.2005, 13:42:51 »
Smart man + smart woman = romance
Smart man + dumb woman = pregnancy
Dumb man + smart woman = affair
Dumb man + dumb woman = marriage

Smart boss + smart employee = profit
Smart boss + dumb employee = production
Dumb boss + smart employee = promotion
Dumb boss + dumb employee = overtime

A man will pay $2 for a $1 item he needs.
A woman will pay $1 for a $2 item that she doesn't need.
A woman worries about the future until she gets a husband.
A man never worries about the future until he gets a wife.
A successful man is one who makes more money that his wife can spend.
A successful woman is one who can find such a man.
 
To be happy with a man, you must understand him a lot and love him a little.
To be happy with a woman, you must love her a lot & not try to understand her at all.
Married men live longer than single man, but married men are a lot more willing to die.
Any married man should forget his mistakes, there's no use in two people remembering the same thing.
Men wake up as good-looking as they went to bed.
Women somehow deteriorate during the night.

A woman marries a man expecting he will change, but he doesn't.
A man marries a woman expecting that she won't change, and she does.
A woman has the last word in any argument.
Anything a man says after that is the beginning of a new argument.
I am not a complete idiot. Some parts are missing.

06 / 2007 Liverpool Viking ja Ulysses.

Timo Selkälä

  • Kippari
  • ******
  • Viestejä: 2061
  • Punainen ristipä se siinä...
Vs: Vitsiä pukkaa, osa V
« Vastaus #13 : 07.11.2005, 14:05:46 »
In case you needed further proof that the human race is doomed through stupidity, here are some actual label instructions on consumer goods:

 On Sears hairdryer:
 Do not use while sleeping.
 (Gee, that's the only time I have to work on my hair!)

 On a bag of Fritos:
 You could be a winner! No purchase necessary. Details inside.
 (The shoplifter special!)

 On a bar of Dial soap:
 Directions: Use like regular soap.
 (and that would be how?)

 On some Swann frozen dinners:
 Serving suggestion: Defrost.
 (But it's *just* a suggestion!)

 On Tesco's Tiramisu dessert:(printed on bottom of the box)
 Do not turn upside down.
 (Too late!  You lose!)

 On Marks & Spencer Bread Pudding:
 Product will be hot after heating.
 (Are you sure???  Let's experiment.)

 On packaging for a Rowenta iron:
 Do not iron clothes on body.
 (But wouldn't that save more time?)

 On Boot's Children's cough medicine:
 Do not drive car or operate machinery.
 (We could do a lot to reduce the rate of construction accidents
  if we could just kept those 5 year olds off those fork lifts.)

 On Nytol sleep aid:
 Warning: may cause drowsiness.
 (One would hope!)

 On a string of Chinese-made Christmas lights:
 For indoor or outdoor use only.
 (As opposed to use in outer space?)

 On a Japanese food processor:
 Not to be used for the other use.
 (Now I'm curious.)

 On Sainsbury's peanuts:
 Warning: contains nuts.
 (Really???)

 On an American Airlines packet of nuts:
 Instructions: open packet, eat nuts.
 (I'm glad they cleared that up...)

 On a Swedish chainsaw:
 Do not attempt to stop chain with your hands or genitals.
 (What is this, a home castration kit?)

 On a childs superman costume:
 Wearing of this garment does not enable you to fly.
 (That's right, destroy a universal childhood fantasy!)
I am not a complete idiot. Some parts are missing.

06 / 2007 Liverpool Viking ja Ulysses.

Timo Selkälä

  • Kippari
  • ******
  • Viestejä: 2061
  • Punainen ristipä se siinä...
Vs: Vitsiä pukkaa, osa V
« Vastaus #14 : 07.11.2005, 14:15:27 »
Lisätty: Ai niin käykää:
http://www.avigsidan.com/avigsidan/avigt024.html


Tämä nyt on ensimmäisellä kotimaisella, mutta sen verran te kyllä osaatte sitä:
Star Trek: The Next Generation möter Microsoft


 Picard: Mr. LaForge, har du lyckats hitta en  svaghet i Borgernas försvar? Mr. Data, har du lyckats få tillgång till deras  kommunikationsvägar?

 Geordi: Ja kapten. Faktum är att vi hittade svaret då vi sökte igenom våra databaser efter datakommunikation från den senare hälften av nittonhundratalet.

 [Geordi trycker på en knapp, och en logga visas på skärmen.]

 Riker [förbyllat]: Vad fasen är Microsoft?

 Data: Låt mig förklara. Vi kommer att sända detta program, som av någon anledning kallas Windows, till Borgerna genom deras egna kommunikationsvägar. När Windows väl kommit in i deras system så kommer Windows att börja förbruka alla systemresurser som det kan få tillgång till. Picard: Men Borgrrna har ju förmågan att anpassa sig till omgivningen. Kommer de inte att kunna stänga ute Windows?

 Data: De har den förmågan, kapten, men då Windows upptäcker att de försöker stänga av det skapar Windows en ny version av sig själv, kallat en uppgradering. I den processen förbrukar Windows en enorm mängd processorkraft, och varje ny uppgradering förbrukar dubbelt så mycket kraft som den tidigare versionen. Borgerna kommer inte att hinna med att anpassa sig till detta snabbt nog, och till slut kommer all deras processorkraft att gå till Windows, varpå ingen kraft kan avsättas till deras normala funktioner.

 Picard: Gör så.

 [15 minuter senare.]

 Data: Kapten, vi har lyckats installera Windows via Borgernas kommunikationsvägar. Som vi misstänkte så förbrukade Windows 85% av deras processorkraft med en gång. Dock har vi inte fått någon information om kommande uppgraderingar.

 Geordi: Vi har avsökt deras skepp och har upptäckt en tillväxt i Borgernas processorkraft och lagringsminne, men vi har
 fortfarande inte fått någon information om en kommande uppgradering som ska kompensera för Borgernas tillväxt.

 Picard: Data, läs igenom historieloggarna igen och se om det är något som vi har missat.

 Data: Jag tror att jag har hittat det. Borgerna har tydligen kringgått den delen av vår plan genom att strunta i att skicka in sina registreringskort till Microsoft.

 Riker: Kapten, vi har inget val. Jag ber om tillstånd att påbörja flyktplan 3F!

 Geordi: [upphetsat] Vänta katpen! Borgernas processorkapacitet har plötsligt sjunkit till 0%!

 Picard: Data, läs av deras aktiviteter. Vad händer?

 Data: Tydligen har Borgerna hittat och startat det lilla programmet MS-Röj, och det har slukat all processorkraft som Borgerna kan uppbringa. Picard: Vi väntar och ser hur länge MS-Röj kan uppehålla dem.

 [Två timmar senare.]

 Riker: Geordi, vad håller Borgerna på med?

 Geordi: Som väntat har de övergett MS-Röj och håller just nu på att försöka utöka sin processorkraft och sitt lagringsminne, men jag har ställt in vår närmsta signalstation så att så fort de börjar närma sig kapabla värden för att slå tillbaka så skickas fler programmoduler över till dem från något som kallas Microsoft Plus!

 Picard: Hur mycket tid har det köpt oss?

 Data: Baserat på nuvarande problemlösningstakt kan jag med säkerhet säga att vi har fått ytterligare sex timmar.

 Geordi: Kapten, ett annat fartyg har kommit in i våran sektor.

 Picard: Identifiera.

 Data: Det ser ut som om skeppet har samma markeringar som Microsofts logga...

 Ur högtalarna: Detta är admiral Bill Gates på Microsofts flaggskepp Monopol. Vi har bevis för att det används oregistrerad
 mjukvara i den här sektorn. Överlämna er och alla era tillgångar så slipper vi öppna eld. Ni har tio sekunder på er att godta våra krav.

 Data: Det främmande skeppet har just öppnat sina främsta vapenluckor och släpper nu ut tusentals människoliknande föremål.

 Picard: Förstoring!

 Riker: Herregud. Det är människor! Hur kan de överleva utan sina rymddräkter?

 Data: Jag tror inte att det där är människor. Om ni tittar extra noga så kan ni se några utmärkande drag som bevis för att de inte är mänskliga: Samtliga bär hjortskinnsportföljer och bär Armanikostymer.

 Riker och Picard, samtidigt [förskräckta]:
 Advokater!

 Geordi: Det är inte möjligt! Alla advokater fängslades och skickades mot en säker död år 2017!

 Data: Visserligen, men det verkar som en del har överlevt.

 Riker: De har omringat Borgernas skepp och täcker det med alla möjliga sorters papper.

 Data: Jag tror att det är det som nittonhundratalsmänniskan kallade byråkrati. Sådana processer var allt som oftast
 livsfarliga!

 Riker: De sliter Borgerna sönder och samman!

 Picard: Stäng av monitorerna, Data. Jag klarar inte av att se det. Inte ens Borgerna förtjänar en sådan ohygglig död!
« Viimeksi muokattu: 07.11.2005, 14:28:30 kirjoittanut Timo Selkälä »
I am not a complete idiot. Some parts are missing.

06 / 2007 Liverpool Viking ja Ulysses.