Valtion ostama yhteysalusliikenne Turun saaristossa

Aloittaja Miran Hamidulla, 01.04.2001, 00:56:15

« edellinen - seuraava »

Ralf Karlson

Ely keskus on purkanut sopimuksen Hiittisten osalta; Rosala II jatkaa ainakin ensuvuoden. Joku on ilmeisesti osannut ajatella että Fjordgar ehkä ei sittenkään vakuutuksista huiolimatta kulje oikein jäissä. Ikä ei sinänsä tarvitse olla rasite, mutta alus on levämpi kun Rosala II ja koneteho noin puolet! Lisäksi Rosala II on rakennettu näihin olosuhteisiin.
Linta/Isla, tai mikä lieneekään, on maannut jo useamman viikon Strömmassa, sahan vanhassa laiturissa.


Aleksi Salo

Ylen paikallisuutisten pätkä kilpailutuksesta. Alkaa kohdassa 01:25.

http://areena.yle.fi/tv/1774291

Pasi Saarinen

Nordic Coast Linen alus Nordic Duck ex. Lotta II harjoittelemassa Paraisten reittiä, jossa alkaa liikennöimään 1.1.2013.
http://ncl.fi/

Mikko-Oskari Koski

Vuoden vaihteessa tapahtui toinenkin laivavaihdos, eli JS-Ferrywayn sopimuskausi Iniön-Houtskärin lisäreitillä astui voimaan ja peruskorjattu ja pidennetty Satava korvasi sisaraluksensa Jurmo II:n, joka rahdattiin Viroon, kuten tiedämmekin.
JSF:n diili näillä vesillä saattaa olla ihan hyväkin asia. Nythän sekä tämä raskaskuljetuksia myös Houtskärin saariin sekä Torsholma Bryggalle hoitava vuoro ja nopea vesibussilinja Roslaxista ovat saman operaattorin hoidossa. Vaikka en silti tiedä, millä tavoin JSF on saanut kustannuspolitiikkansa valtionyhtiötä edullisemmaksi. No, ainakin ovat tasan tarkkaan tienneet, mihin ovat ryhtymässä...
"Mikään muu matkailumuoto ei ole niin hermoja lepuuttavaa tällaisena kuumeisena kilpailun, työn ja politiikan kyllästämänä aikana kuin laivamatka"
Carl-Erik Creutz, 1950

Pasi Saarinen

Vuoden vaihteessa myös Korppoon reittialue siirtyi Lintasta ja Östernistä tutun Archipelago Lines:n http://www.saaristolinjat.fi/ vuokraaman Fiskön hoidettavaksi. Finnö ajettu seisomaan Paraisten Lillmälöön.

Mikko-Oskari Koski

Lainaus käyttäjältä: Ralf Karlson - 15.11.2012, 12:01:31
Ely keskus on purkanut sopimuksen Hiittisten osalta; Rosala II jatkaa ainakin ensuvuoden. Joku on ilmeisesti osannut ajatella että Fjordgar ehkä ei sittenkään vakuutuksista huiolimatta kulje oikein jäissä. Ikä ei sinänsä tarvitse olla rasite, mutta alus on levämpi kun Rosala II ja koneteho noin puolet!
Fjordgar on ehditty nimetä Nordic Eideriksi ja alus on tällä hetkellä Pörtössä. Ei kuitenkaan liene Pörtölinen rahtauksessa. Ehkäpä tuo on edullinen paikka kytätä seuraavaa mahdollisessa kilpailutuksessa vapautuvaa saaristolinjaa...

Finnön lisäksi myös Viken lojuu Lillmälössä. Alusten makuutuspaikka on vuonna -83 käytöstä poistettu maantielauttojen vanha laituri, joka ei näy sen paremmin tielle kuin nykyiseen lauttasatamaankaan. V:lle saattaisi ainakin teoriassa olla mahdollista saada ainakin keikkaa Ahvenanmaan puolelta, sillä Lotta II:n poistuminen vei Spovenilta, Doppingenilta ja Frida II:lta huoltotuuraajan.
"Mikään muu matkailumuoto ei ole niin hermoja lepuuttavaa tällaisena kuumeisena kilpailun, työn ja politiikan kyllästämänä aikana kuin laivamatka"
Carl-Erik Creutz, 1950


Pasi Saarinen

Lainaus käyttäjältä: Mikko-Oskari Koski - 14.01.2013, 02:05:13
Vuoden vaihteessa tapahtui toinenkin laivavaihdos, eli JS-Ferrywayn sopimuskausi Iniön-Houtskärin lisäreitillä astui voimaan ja peruskorjattu ja pidennetty Satava korvasi sisaraluksensa Jurmo II:n, joka rahdattiin Viroon, kuten tiedämmekin.
JSF:n diili näillä vesillä saattaa olla ihan hyväkin asia. Nythän sekä tämä raskaskuljetuksia myös Houtskärin saariin sekä Torsholma Bryggalle hoitava vuoro ja nopea vesibussilinja Roslaxista ovat saman operaattorin hoidossa. Vaikka en silti tiedä, millä tavoin JSF on saanut kustannuspolitiikkansa valtionyhtiötä edullisemmaksi. No, ainakin ovat tasan tarkkaan tienneet, mihin ovat ryhtymässä...

Päivän TS:n mukaan Satava ei vieläkään aloittanut liikennettä vaan se on hoidettu JSF:n Nauvon eteläisen reitin Nordepillä. Yhtiöllä on maanantaihin asti aikaa saada alus liikenteeseen tai sopimus voidaan purkaa. Toisaalta liikenne on loppumassa kuun vaihteessa jäätilanteen takia: http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/441800/Houtskarin+raskaskuljetusliikenne+loppuu+jaatilanteen+vuoksi

Matti Holmström

Lainaus käyttäjältä: Kalle Id - 13.10.2012, 20:23:35
Tämähän on ongelma lähes kaiken kilpailutuksessa Suomessa: tuijotetaan vain tarjouksen halpuutta mutta ei laatua. Toisaalta lauttaliikenteessäkin puhutaan sen verran suurista sijoituksista suhteessa voittoihin, että uuden kaluston hankkiminen ei kaupalliselta pohjalta (todennäköisesti) ole kannattavaa. Jos kilpailuttaa halutaan, olisi paras vaihtoehto nähdäkseni kunnallisesti tai jopa valtiollisesti omistettu lauttaliikenteen kalustoyhtiö, joka omistaisi lautat ja tilaisi uusia liikennetarpeiden mukaan ja kilpailuttaisi vain lauttojen operoinnin. Vähemmällä byrokratialla (ja todennäköisesti myös vähemmillä kuluilla) päästäisiin jos julkinen sektori hoitaisi koko roskan itse, mutta sehän ei nykymaailmassa ole sallittua...

Täysin samaa mieltä. Mutta miten saataisiin aloite oikealle taholle ja vieläpä toteutukseen tämä idea, ja viittaan osittain kirjoitukseen http://www.maritimeforum.fi/index.php?topic=4647.msg138849#msg138849   ja tilanne on se että Valas-luokan alukset ovat pahimpaan hätään parhaimmat mitä voidaan tyrkkää niille reiteille jossa talvikulku pitää saada hoidettua. Siis hoidettua säännöllisesti ja siten että saariston asukkaat voivat luottaa liikenteeseen.  Nykymalli on vain niin sekavaa ja näyttää epäjohdonmukaiselle.  Puhutaan kuitenkin täysin erittäin tärkeästä perusasiasta kuin säännöllinen ja luotettava liikenne.  Ja aina vedotaan ettei ole fyrkkaa... joo ei varmaan ole... mutta on monta juttua tässä valtakunnassa mitä voi siirtää oikealla ohjauksella oikeaan paikkaan? Nyt on pakko pysäyttää itseni... 
Sen verran vielä että Vaarlahti tai sen systerit tietty vaativat aikas paljon muutosta ja huoltoa, nyt ja jatkossakin mutta eikö noi Raumalla rakennetut vasta reilu kolmikymppiset kuitenkin aja ohi 45 tai yli 50 vuotiaat.    Onhan niissäkin puutteita ja omia hankaluuksia mutta se on toinen juttu.  Ideaa lähdin tässä heittää.

Mikko-Oskari Koski

Valas-luokan kelirikkoyhteysalukset olisivat saariston talviliikenteeseen hyvinkin sopivia, joskin niillä saattaisi olla ongelmia joissakin väylissä ja ehkä myös laiturit saattavat asettaa omat haasteensa, koska ahteriramppi on selvästi korkeammalla kuin esim.Rosala- tai Kaita-tyyppien yhteysaluksissa. Mutta tällaiset probleemat pystytään aina selvittämään.
Itse kannattaisin ratkaisua, että yksi mainitun sarjan aluksista rempattaisiin ensin siviilien talviliikenteeseen sopivaksi (edellyttää ainakin "matkustajatilojen" täydellistä muutosta!) ja katsottaisiin, miten se käytännössä toimii. Jos hyvin, olisi toisenkin aluksen kunnostaminen perusteltua. Kovina jäätalvina ainakin Eivorilla on ongelmia Utön linjalla ja epäilemättä Hiittisten ja Iniön rinnakkaisreiteilläkin saattaisi olla jäälaivalle töitä. Rymättylän, Velkuan ja Norrskatan alueilla jäälaivaa tarvitaan nykyäänkin vain raskaskuljetuksiin erikseen määritellyillä vuoroilla, joita varten avattava uoma ei riko jääteitä.
"Mikään muu matkailumuoto ei ole niin hermoja lepuuttavaa tällaisena kuumeisena kilpailun, työn ja politiikan kyllästämänä aikana kuin laivamatka"
Carl-Erik Creutz, 1950


Matti Holmström

Lainaus käyttäjältä: Pasi Laakso - 27.01.2013, 19:32:56
Yhteysaluksella tulipalo Turun saaristossa:

http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/442975/Yhteysaluksella+tulipalo+Turun+saaristossa

Nordep kyseessä.

Samaan aiheeseen toinen linkki:  http://www.raja.fi/tietoa/tiedotteet/1/0/tulipalo_yhteysaluksen_konehuoneessa_taivassalon_edustalla

Miten sattuikaan että tästä(kin) paatista oli Turun Sanomissa lauantain lehdessä juttua ison kuvan kera ja hieman kriitteseen sävyyn... ja maanantaihin mennessä pitäisi saada asiat kuntoon. Näyttää huonolle.

Pasi Laakso

Turun Sanomien jutun mukaan Nordep on tulipalon takia pois liikenteestä ainakin muutaman viikon.

http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/443435/Vaurioitunut+Nordep+Korppoossa

Juhani Mehto

Eilisen Turun Sanomien paperiversion mukaan Nordepin korvaa 62-vuotias Viggen. Aluksessa ei ole matkustajatiloja (kyytiin mahtuu 2-3 henkilöautoa ja on lisäksi varustettu nosturilla) ja henkilökuljetuksessa käytetäänkin Hitis-alusta.

ÅU:n nettijutussa (ruotsiksi) on aluksen kuvakin.
Kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla ammentaa.

<- Chios Luckin kuva Marinetrafficissa
Lisää laivakuvia täällä.