Turun Satama haaveilee säännöllisestä laivayhteydestä Puolaan

Aloittaja Mikko Salmela, 29.09.2021, 14:16:06

« edellinen - seuraava »

Mikko Salmela

https://yle.fi/uutiset/3-12120651?fbclid=IwAR0wBA3iNfqe3qIFImJKWQ9wvl7SCpyUELp-nezxDGQYzMAj6uLz8ll9woo

Turun Satama haaveilee säännöllisestä laivayhteydestä Puolaan – keskustelut käynnissä

Turun Satama haluaa käynnistää säännöllisen laivayhteyden Puolaan. Turun Satama on keskustellut asiasta puolalaisen Gdynian sataman kanssa, jonka kanssa se solmi vuonna 2019 aiesopimuksen yhteistyöstä.

Sopimuksen tavoitteena on säännöllisen rahti- ja matkustajalaivaliikenteen avaaminen Turun ja Gdynian välille.

Turun Sataman toimitusjohtajan Erik Söderholmin mukaan molempien satamien toiveena on ollut yhteistyön nopea edistyminen, mutta koronapandemia on hidastanut suunnitelmien etenemistä. Tänä syksynä neuvotteluja on tarkoitus tiivistää.

–Yhteisenä tavoitteena on linjaliikenteen käynnistyminen viimeistään vuonna 2023, Söderholm kertoo Turun Sataman tiedotteessa.

Puolan pohjoisrannikolla sijaitseva Gdynia on yksi maan kolmesta suurimmasta satamasta. Viime vuosina satamassa on panostettu mittavasti sataman infrastruktuurin ja maayhteyksien kehittämiseen.

Vaihtoehto Via Balticalle

Söderholmin mukaan säännöllinen linjalaivayhteys Puolaan tukisi koko läntisen Suomen elinkeinoelämää. 24 tuntia kestävä laivamatka tarjoaisi Söderholmin mukaan kustannustehokkaan vaihtoehdon Via Baltican kautta kulkevalle reitille.

- Vahvassa talouskasvussa olevan Puolan lisäksi yhteys toimisi porttina Keski- ja Etelä-Euroopan markkinoille niin vientiä kuin tuontia ajatellen, Söderholm maalailee.

Turun Sataman operatiivisen johtajan Antti Pekanheimon mukaan lähtöjä Puolaan olisi näillä näkymin kaksi kertaa viikossa.

– Molemmat satamat ovat vahvasti sitoutuneet yhteistyöhön, joten tällä hetkellä ykkösasiana on oikean varustamokumppanin löytäminen, Pekanheimo sanoo tiedotteessa.

Harri Anukka

Huhujen mukaan Tallink olisi myös kiinnostunut tuosta linjasta, ja varmaan Star olisi ihan hyvä laiva linjalle... ja vapaana kohta?
Mutta jää nähtäväksi mikä laiva ja varustamo sillä linjalla sitten (ehkä) aloittaa joskus...

Sven Liljeström

Star olisi linjallle ainakin tarpeeksi nopea.
Tosin julkisuudessa olleiden tietojen mukaan vaikuttaa siltä, ettei haluta tehdä kuin
kaksi edestakaista matkaa viikossa, jolloin laiva olisi kummankin pään satamassa
koko päivän. Silloin hitaampikin alus riittää.
Mikä olisi laituripaikka Turussa?
Olen koko ajan itse puhunut Puolasta edullisena turistimaana. Finnlineshän yritti - voi
sanoa takavuosiana, mutta alukset olivat kai sopimattomia reitille.



Mikko Salmela

#3
Jos Tallink lopettaa Tukholma-Riika linjan kokonaan, olisiko Isabelle tai Romantika sopiva tälle reitille. Mites Amorella, kun Glory tulee ensi vuonna. Tai sitten Polferries. Sillähän on jo Gdańsk - Nynäshamn reitti. Voisiko tuota reittiä jatkaa Turkuun asti.

Tauno Hermola

Vai riittäisikö joku ropax, ainakin alkuun? Siihen ainakin Finnlinesilla kai olisi sopivaa kalustoa?

Mitä ne Finnlinesin takavuosien sopimattomat alukset olivat?

Julius Kuronen

Jos linjan avaa pitäisi olla matkustajille kiinnostava, mukava ja toimiva alus esimerkiksi ropax ei mene yleensä tuohon kategoriaan kuin lyhyillä reiteillä. Polferries sopisi ehkä muuten kun voisi olla hieman halvempi, mutta puuttuu sopiva ja vapaa alus. Tallinkilla ja Viking Linellä olisi aluksia esimerkiksi Star, mutta onko kannattavaa ja hinta pitäisi saada kohdalleen. Finnlinesillä olisi karumpaa kalustoa, mutta pitäisi myöskin päästä ilman ajoneuvoa olevat matkustajat ja esimerkiksi hyttipaikat voivat loppua kesken jos tulee ilman ajoneuvoa olevat matkustajat.
Ideana hyvä, mutta iIman ajoneuvoa olisi hyvä myös päästä kohtuu hintaan, vaihtoehto esimerkiksi lentämiselle.

Juhani Mehto

Tällä linjalla olisi pakko olla myös rahtia, mielellään pitkäaikaisella sopimuksella, sillä pelkästään matkustajien avulla linja ei tule pysymään pystyssä todennäköisesti edes kesän korkeasesongin aikana. Turun ja Gdanskin välillä voi lentää Wizzairilla alkaen kymmenellä eurolla per suunta, joten kilpailu on kovaa.
Kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla ammentaa.

<- Chios Luckin kuva Marinetrafficissa
Lisää laivakuvia täällä.

Tauno Hermola

Selvää on, että rahdilla on tässä merkittävä rooli, niinhän se on lähes kaikilla Suomen lauttayhteyksillä ja onhan se mainittu tuossa uutisessakin.

Jos nyt oikein muistan, Finnlinesin uusissa ropaxeissa on panostettu aikaisempaa enemmän myös matkustajien viihtyvyyteen; joku sen tyyppinen alus voisi hyvin sopia tällekin linjalle. Toki joku karumpi ropaxikin, jos painopiste on rahdissa.

Ilman ajoneuvoa olevien matkustajien ongelmat kai johtuvat enemmän satamasta (esim. Hangossa) kuin aluksista; uskoisin, että asia Turussa ja Gdyniassa on tai tulee olemaan kunnossa.   

Kalle Id

Tämän tapaisella linjalla lienee selvää, että sitä operoitaisiin jonkinlaisella ropaxilla; nykyisistä Suomesta operoitavista matkustajalinjoista se rinnastuisi lähinnä Helsinki–Travemündeen ja jostain Romantikan kaltaisesta risteilylautasta on linjalle turha haaveilla.

Rahdin osalta kannattaa muistaa, että nykyisellään Finnlines ajaa kolme vuoroa Suomesta Puolaan viikossa ja Transfennica yhden. Ihan valtavasti kysyntää ei tunnu olevan, joten jos potentiaalinen matkustajaoperaattori on joku muu kuin jompi kumpi näistä niin merkisee se isoa kilpailun kiristymistä. Finnlines sinällään voisi olla looginenkin vaihtoehto, varsinkin kun 2023 uusien Naantalin-laivojen valmistuessa joko Finnswan tai Finnfellow vapautuisivat uudelle linjalle.

Tauno Hermola

En rinnastaisi tuota Helsinki–Travemünde linjaan: Turku-Gdynia reitin pituus ja matka-aika on huomattavasti lyhyempi ja Gdansk/Gdynia/Sopot-alue on kyllä kiinnostava matkakohde.

Sven Liljeström

Tauno kyseli ylempänä, että mitä tarkoitin "takavuosien laivoilla"?!
Sitä tulee sen ikäiseksi, että unohtaa yksityiskohdat, mutta eivätkö kaikki viisi Finnlinesin
italiatarta v. 2009 - ehkä vielä myöhemminkin - yhtä aikaa olleet linjalla H.ki - Gdynia - Travemünde -
(myöh. Rostock) Helsinki.
Kun isolla laivalla Gdyniassa poikettiin mennen tullen, ymmärsin, ettei ainakaan lastia riittänyt tarpeeksi.
Muistan silloin matkustaneeni molempiinkin suuntiin, jolloin automatkustajia joka tapauksessa oli,
autottomia en voinut seurata.

Mikko Salmela

#11
Tämmöistä laivaa MV Honfleur huhuillaan www.sjofart.net forumilla Turku-Gdynia välille. Operaattorina voisi toimisi Tallink, Polferries tai norjalaisesta varustamostakin puhutaan.

https://www.sjofart.net/viewtopic.php?t=1651&start=40


Tauno Hermola

Onkohan tuolla ex. Honfleurilla minkäänlaista jääluokkaa?
Historialtaan alus tuntuu olevan jonkinlainen ADCC II ;D

https://en.wikipedia.org/wiki/MV_Honfleur

Tapio Väyrynen

Kyllähän sitä tuollakin matkustaisi.

Mutta mitenkäs olisi Star, sehän vapautuu ensivuonna Tallinnan reitiltä.

Mikko-Oskari Koski

Olennaisintahan on, kuka on operaattori. Eli kuka arvioi mahdollisten tukirahojen loputtua pystyvänsä tekemään tuolla linjalla rahdilla riittävän hyvää bisnestä. Matkustajathan ovat joka tapauksessa pelkkä lisäarvo, elleivät peräti lisäkulu. Kahden viikottaisen lähdön puitteissa aluksen ei tarvitse olla mitenkään erityisen nopea, eikä matkustajakapasiteetinkaan liene tarpeen olla paria-kolmeasataa suurempi.
Tallinkia on aika vaikea nähdä tällaisen liikenteen toimijana. Sen prioriteeteissä on nyt tärkeimpänä MyStarin lunastaminen ja yhden tai useamman nykyaluksen kaupaksi saaminen. Jotenkin tuntuu siltä, että Star olisi myytävien listalla hyvin korkealla, mutta aika epätodennäköistä olisi, että sille löytyisi ostajaa Puolasta, ja vielä epätodennäköisempää, että Tallink itse ryhtyisi tähän liikenteeseen. Ja siinäkin tapauksessa, jos se sen tekisi, taitaisi Staria todennäköisempi alus olla paremmin yön ylittävään liikenteeseen sopiva Atlantic Vision.
Grimaldi-ryhmä olisi aika paljon todennäköisempi toimija. Sillä olisi valmiina useampiakin mahdollisia aluksia, lähinnä joku Finnclipper-luokkalainen, eikä lipun vaihto Kyprokselle ja henkilöstön värvääminen itäisestä Euroopasta olisi heille mikään ongelma. Heillä olisi myös valmiiksi rahtiasiakkaita, joille Suomen sataman vaihto menisi ilmoitusasiana. Heillä olisi myös valmis satamapaikka Suomessa -ei tosin Turussa, vaan Naantalissa, mutta maailman mittapuussa katsottuna se on sama paikka.
Polferries ja Unitykin voisivat olla kiinnostuneita ainakin linjan mahdollisesti mukanaan tuomista tukirahoista. Polferries voisi jopa irrottaa Baltivian nykyisestä liikenteestään, periaatteessa kai Unitykin Galileuszin, mutta uutta Pomeraniaa tässä on turha odotella, vaikka puolalaisaluskin linjalle saataisiin. Itämeren ilopilleri oli aikanaan tyystin toisenlaisin painotuksin (lue:länsirahan keräysvalmiuksin) viritetty toimija, jonka rahdinkuljetuskyky oli vähäinen.

Sitten on tietysti sekin mahdollisuus, että linjasta innostuu joku muu kuin tässä mainitut. Kyllähän maailmassa varustamoja ja laivoja riittää... 8)
"Mikään muu matkailumuoto ei ole niin hermoja lepuuttavaa tällaisena kuumeisena kilpailun, työn ja politiikan kyllästämänä aikana kuin laivamatka"
Carl-Erik Creutz, 1950