Rauma Marine Constructions (oli: Uusi telakkayhtiö...)

Aloittaja Johan Snellman, 22.02.2014, 15:28:34

« edellinen - seuraava »

Juhani Mehto

RMC:n talousongelmista uutisoitiin laajalti viime viikolla, mm. Satakunnan Kansassa. Mystar on uusimpien tietojen mukaan jo reilusti yli puoli vuotta myöhässä ja viivästymiskorvauksista neuvotellaan Tallinkin kanssa.

"Vaikeuksissa olevan Rauman telakan kohtalo riippuu nyt pahasti myöhästyneestä Tallinnan laivasta"
Kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla ammentaa.

<- Chios Luckin kuva Marinetrafficissa
Lisää laivakuvia täällä.

Ilves Valta

Muistelisin jossain yhteydessä väläytellyn laivan tilauksen aikoihin jopa 2021 puolella luovutusta. Tässä suhteessa SK:n (sama juttu oli myös Helsingin sanomissa) väite "myöhästyy vajaan vuoden" ei ole mitenkään tuulesta temmattua.

Mystartin myöhästymisen lisäksi näyttää kyllä vähän pahalta, jos (kuten artikkeli kertoo) jo nyt tiedetään sekä Laivue 2020:n että TT-Linen alusten myöhästyvän alkujaan sovitusta.

Tuomas Romu

All information and details given in good faith but not guaranteed!

Tauno Hermola

Tuollainenkin uutinen on julkaistu foorumin "blackoutin" aikana:

Valtio on varautunut myös Rauman telakan konkurssiin: Sotalaivoista vastaava yhtiö siirtyisi valtion omistukseen, jos emoyhtiö joutuu vasaran alle

LainaaValtio on suojannut uusien sotalaivojen rakentamiseen liittyvät riskit tilanteessa, jos Rauman telakasta vastaava yhtiö Rauma Marine Constructions (RMC) menisi konkurssiin. RMC:n tytäryhtiö RMC Defence vastaa käytännössä sotalaivojen rakentamisesta.

Puolustusvoimien strategisten hankkeiden ohjelmajohtaja Lauri Puranen kertoo, että jos emoyhtiö RMC menee konkurssiin, RMC Defence siirtyy valtion omistukseen. Valtiolla on myös Purasen mukaan etuvuokrausoikeus telakan niihin osiin, joilla aluksia rakennetaan. Telakan maan omistaa Rauman kaupunki.