maritimeforum.fi

Merenkulku => Matkustaja-autolautat => Aiheen aloitti: Mikko-Oskari Koski - 15.06.2001, 17:59:28

Otsikko: Klaran työt tehty?
Kirjoitti: Mikko-Oskari Koski - 15.06.2001, 17:59:28
Aurajoen aluskannan ainakin historiansa puolesta kiistatta arvokkaimpiin aluksiin (menee kirkkaasti ohi mm.Ukkopekasta ja Keihässalmesta) kuuluva saaristolautta Klara on tänä vuonna jäänyt laituriin, eikä sen ole kerrottu tekevän mitään. Aluksen pitkäaikainen päällikkö Teuvo Hanttu (joka osti laivan vuonna -66) on tainnut siis lopullisesti jättää laivurinpuuhat.
Mutta Klara olisi hyvä saada mahdollisimman pian takaisin liikenteeseen. Alus on varsin hyväkuntoinen, tilava eikä se tarvitse hirveästi vettä alleen. Lisäksi se on tyylikäs. Esim.SSL:n kannattaisi ehdottomasti investoida Klaraan, ennen kuin joku laivojen historiallisen arvon päälle ymmärtävä taho hakee tämän Normandian maihinnousun veteraanin Aurajoesta turvaan.
Otsikko: Re: Klaran työt tehty?
Kirjoitti: Jaakko Ahti - 17.06.2001, 02:44:38
Ainakin mitä mä olen kuullut Klaaran vaiheista, niin Hantulla on kuulemma ollut hieman taloudellisia ongelmia keikkojen vähyyden takia. (ja myös hinnat ovat olleet aika muikeaa tasoa, tyyliin Seilin retki joka sis. pelkkä laivamatka oli muistaakseni n. 230;-)
Otsikko: Re: Klaran työt tehty?
Kirjoitti: Heikki Helen - 17.06.2001, 08:53:43
Rehellisesti sanottuna en tunne aluksen historiaa pätkääkään, mutta mulla on Klarasta sellainen aavistuksen epäselvä kuva olemassa, eli jos jotakuta se kiinnostaa voin lisätä sen tänne...
Otsikko: Re: Klaran työt tehty?
Kirjoitti: Miran Hamidulla - 17.06.2001, 15:51:09
No nyt selvisi sitten sekin miksei Klaraa löydy tämän vuotisesta Kesätie on vesitiestä. En kyllä usko, että SSL:llä olisi käyttöä Klaralle, kun sillä on jo hyvät laivat(Aspö ja Kökar) käytettävissä Turku-Pärnäs-Utö -reitillä. Varsinkin, kun kuulin joltain tämän foorumin jäseneltä(olisikohan se ollut Jasu?), että melkein 90-vuotiaaseen Klaraan on alkanut tulemaan vanhuuden myötä erillaisia vikoja. Nuo viat ovat varmaankin melko haitallisia tuollaisella SSL:n ajamalla ulkosaaristoreitillä.

Hese: Laita vaan se kuva esille.
Otsikko: Re: Klaran työt tehty?
Kirjoitti: Mikko-Oskari Koski - 17.06.2001, 18:39:16
Klara rakennettiin muistaakseni vuonna 1916 Englannissa Thamesin jokilaivaksi. Sen alkuperäinen nimi oli Tower Bridge. Vuonna -33 alus myytiin Plymouthiin ja sai nimen Plymouth Trader.
Toisen maailmansodan loppuvaiheessa alus pakko-otettiin brittiarmeijan käyttöön ja se matkasi Kanaalin yli Normandian maihinnousuun, tehtävänään onkia merestä alasammutut lentäjät. Miinavaaran takia runkoon tehdyn demagnetisoinnin kiinnityskorvakkeita on edelleen pari kappaletta jäljellä sivustoissa, samoin tykkilavetin paikka keularampin takana.
Rauhan tultua Plymouth Trader kaupattiin Suomeen, jossa se toimi rannikkorahtialuksena ensin Tuula- ja sitten Marja-Liisa-nimisenä. Nykyisen nimensä Klara sai kun se -50-luvun lopulla myytiin Brändöhön Ahvenanmaalle. Sieltä Hanttukin sen löysi etsiessään korvaajaa huonoon kuntoon päässeelle saaristolaiva Wellamolle, (siis ex.Mauritz Holmberg, tunnettiin lempinimellä Mulli-Wellamo johtuen saaristolaisten innosta kuljettaa laivalla usein karjaa Turkuun).

Klara rakennettiin nykyiseen asuunsa vuonna -69, jolloin sen keulaan tehtiin ramppi ja yläkansi katettiin verantamaiseksi matkustajatilaksi. Myöhemmin alas tehtiin vielä yksi salonki lisää poistamalla ylimääräiset miehistöhytit. Alus liikennöi useita vuosia siten, että se lähti Turusta keskiviikkoisin ja perjantaisin Rymättylän saariston, Åvensorin ja Mossalan kautta Iniöön, alkuvuosina myös Brändöhön, ja palasi sieltä torstaisin ja sunnuntaisin. Lauantaisin alus ajoi Kustavin, Iniön ja Mossalan välillä. Näiltä linjoilta sen oikeastaan vapauttivat vasta ya.Kaita Rymättylässä ja Kannvikin sataman valmistuminen Iniössä. Inimon asettaminen valtion tukemaan liikenteeseen Mossalan reitille oli sitten viimeinen niitti.
Sittemmin alus on ollut risteilyliikenteessä. Sen kunnosta ei ole tarkempia tietoja, mutta eipä tuon ikäisellä laivalla ihme olisi, vaikka jo vähän jostain rapistuisikin...

Jos Klarasta nyt joku varustamo innostuisi, niin alusta ei missään tapauksessa pitäisi asettaa ulkosaaristoliikenteeseen, vaan nimenomaan sellaisille reiteille, jossa sen matalasta syväyksestä ja helposta rantautumiskyvystä olisi hyötyä. Esim.Turku-Seili-Nauvo voisi hyvin olla tällainen reitti.
Otsikko: Re: Klaran työt tehty?
Kirjoitti: Heikki Helen - 17.06.2001, 19:32:53
Tuli vaan jälkäänpäin semmoinen tunne, että olikohan se tämä alus se Klara, mutta jos se ei ole, niin älkää kuitenkaan hirttäkö mua siitä hyvästä.
(http://members.surfeu.fi/heikki.helen/laivat/laivakuvat/klara.jpg)
Otsikko: Re: Klaran työt tehty?
Kirjoitti: Jaakko Ahti - 17.06.2001, 19:57:15
)Tuohan se Klara on...
Tosta syväyksestä: muistan kun olin Klaralla kesällä 99 ja olin bussimatkalla, ja Klaran kannelle ajettiin Houtskarin Mossalan rannassa bussi (matkataksemme Kustaviin n. 3 tuntia...) niin ensin keula laski aika paljon ja sitten kun bussi piti ajaa kannen sivustaan, jotta pari henkilöautoa mahtuisi toisele puolelle, niin ennen kuin ne henkilöautot ajettiin niin Klara oli aika kallellaan vasemmalle).
Mutta musta on ainakin ihan kiva ollu matkata Klaralla. Onhan siinä aika paljon tunnelmaa (ja moottoriöljyn hajua...  :D
Otsikko: Re: Klaran työt tehty?
Kirjoitti: Mikko-Oskari_Koski - 19.06.2001, 17:41:03
Oikeastaan Klara pitäisi pelastaa Aurajoesta ennen kuin joku keksii tehdä siitä kelluvan kuppilan (niitähän nyt sielläpäin ei muutenkaan juurikaan ole... ;) ) tai vielä pahempaa: puuhata sitä Forum Marinumin laituriinsidottujen museolaivojen joukkoon. Klara on nimittäin ollut aina matkustajan kannalta poikkeuksellisen mukava laiva, koska siinä on tilaa.

Klaran viimeisin reitti Turusta Nauvon vesille on juuri nyt ilman vakituista liikennöitsijää, mutta varmaan mm.Saaristomeren tutkimusaseman tyypit ilahtuisivat, jos saisivat Klaran välittämään liikennettä Seiliin suoraan Turusta. Aluksen rahtitilat tulisivat varmasti käyttöön yliopiston kamoja roudattaessa.
Bussejahan Klaran kannelle ei enää viimeisimmän luokituksen (-99 tai 2000) jälkeen ole saanut lastata, henkilöautoja kylläkin. Jos mylly ei toimi, eikä sitä voi korjata, pitäisi kaiketi hommata uusi. Ei pitäisi osoittautua ylivoimaiseksi.

Jos Klara löytäisi uuden omistajan, alukselle voitaisiin puuhata myös perinnelaivan statusta, mikä estäisi tekemästä sen rakenteisiin ratkaisevia muutoksia. Onhan se palvellut nykyisessä kuosissaan saaristolaivana jo 35 vuotta ja sitä ennenkin tehnyt vaikka mitä...
Otsikko: Re: Klaran työt tehty?
Kirjoitti: Miran Hamidulla - 19.06.2001, 18:28:20
Toi Klarahan vois olla hyvä MKL:n kesälaiva Saariston Rengastien Mossala-Rymättylä osuudella sillä siinä on Kaitaa suurempi autokapasiteetti ja kahvila. Jos Klara kulkisi sitä reittiä niin voisin kuvitella että Saariston Rengastie kasvattaisi suosiotaan tuolla osuudella.
Otsikko: Re: Klaran työt tehty?
Kirjoitti: Miran Hamidulla - 15.07.2001, 18:00:34
Luin Turun Sanomista jokin aika sitten, että Merenkulkulaitos aikoo tulevaisuudessa laajentaa erinomaista useista saaristoteistä ja lauttareiteistä koostuvaa Saariston rengastie tuotettaan Turun saariston itäosiin, jolloin rengastie muotoutuisi renkaasta kahdeksikon muotoiseksi. Jutussa ei kuitenkaan sanottu miten tämä toimenpide tehdään, mutta sanomattakin lienee selvää, että MKL joutuu avamaan uuden kesälauttareitin tai tehostamaan liikennettä jollakin reitillä. Olettaisin, että Hankan ja Nauvon välinen reitti olisi se, jota jouduttaisiin tehostamaan, jos tuollainen saariston itäosan läpäisevä tie halutaan toteuttaa. Kyseistä reittiähän ajaa nyt muiden Nauvon pohjoisten reittialueiden reittiensä lisäksi MKL:n pieninpiin kuuluva lautta Bergö pari kertaa viikossa. Näinollen voisi kuvitella, että Hankan ja Nauvon välille pitäisi avata joko erillinen kesäreitti tai sitten Nauvon pohjoispuolisella reittialueella Bergö pitäisi korvata isommalla aluksella, joka kesäisin ajaisi aiempaa useammin Nauvosta Hankaan ja päinvastoin. Molempien vaihtoehtojen voisi kuvitella tuovan kesätöitä Klaran ja Lintan kaltaisille yksityisomisteisille toimettomina makaaville matkustaja-autolautoille. Sillä MKL:n isoimmat lautat ovat jo sidottuja muihin tehtäviin.
Otsikko: Re: Klaran työt tehty?
Kirjoitti: Mikko-Oskari Koski - 17.07.2001, 18:43:46
Klaran pelastamiseksi olisi ryhdyttävä toimenpiteisiin pian. Aluksen rakenteissa on jo uhkaavia ruosteläikkiä ja puukansi osoittaa lahoamisen merkkejä.
Ajatus Klarasta Nauvo-Seili-Hanka-reitin ylläpitäjänä on hyvä. Nykyään ya.Bergön, tai juuri nyt ya.Falkön, hoitama liikenne Rymättylän eteläkärkeen on enemmänkin huono vitsi kuin mitään todellista palvelua.
Seilissä sijaitsevan Turun Yliopiston Saaristomeren tutkimuslaitoksen henkilökunnallakaan tuskin olisi mitään sitä vastaan, että höyrylaivakaudelta asti kesälinjana liikennöity ja nyt ensi kertaa poikki oleva Turku-Seili-Nauvo-linja avattaisiin uudelleen (matkalla poikettaisiin Hankaan). Klara olisi linjalle erityisen sopiva alus, koska sen kannelle mahtuu sopivasti kuormaakin ja matkustajatilojakin löytyy.
Otsikko: Re: Klaran työt tehty?
Kirjoitti: Jaakko Ahti - 26.07.2001, 14:47:43
Kuulin tänään, että Klara seisoo sen takia, ettäomistaja T. Hanttu on kuulemma verovelkojensa (=konkurssi) takia lopettanut liikenteen "toistaiseksi"
Otsikko: Re: Klaran työt tehty?
Kirjoitti: Mikko-Oskari Koski - 24.09.2001, 21:46:20
Hanttu ei tule Klaraa enää takaisin liikenteeseen tuomaan ja laivan paluu taitaa kaikissa tapauksissa vaatia ponnisteluja. Merenkulkupiirin liikennepäällikkö Veijo Hiukan puolesta laiva saa kuulemma jo jäädä ansaitulle eläkkeelle.
Mutta olisihan se kuitenkin pala elävää saaristohistoriaa, jos Klara vielä tulisi takaisin liikenteeseen. Toivottavinta olisi, että sen ottaisi hoitoonsa esim.Ukkopekka- tai Rosita oy. Kummallakin on näyttöä kyvystä pilata historiallisesti merkittävä alus niin esteettisesti kuin muutenkin, mutta Klaran kohdalla tämä olisi vaikeampaa. Molemmilla mainituilla firmoilla saattaisi sitäpaitsi olla Klaralle käyttöäkin: Kesävuorot Turusta Naantaliin voitaisiin Klaralla ajaa Ukkopekan sillan alta, kun niin ss.Ukkopekan kuin Jensenin alustenkin on Naantaliin mennessään kierrettävä Särkänsalmen kautta.

Jos Forum Marinumilla on jotain suunnitelmia Klaran suhteen, ei laivaa saisi missään tapauksessa jättää laituriin. Aurajoella kun tuntuu olevan ilmiömäinen kyky muuttaa kaikki Föristä yläjuoksulle päin hetkeksikin unohdetut alukset kelluviksi hylyiksi...

Klara on nyt siirretty Aurajoesta johonkin. Tietääkö kukaan, minne? Ja onko alus mahdollisesti myyty?
Otsikko: Re: Klaran työt tehty?
Kirjoitti: wirrankoski - 25.09.2001, 02:23:23
Oikea epäily Mikko-Oskari: Turusta tulleen varman tiedon mukaan on KLARA myyty RUOTSIIN, jonne se luultavasti onkin jo lähtenyt. Mutta kenelle ja mihin tarkoitukseen "vet fåglarna".
Rami
Otsikko: Re: Klaran työt tehty?
Kirjoitti: Mikko-Oskari Koski - 14.10.2005, 17:00:43
Klaran kohtalo on jäänyt minua vaivaamaan. Siitähän ei ole saatu mitään varmoja havaintoja sitten vuoden 2001. Tietääkö kukaan, mihin alus loppujen lopuksi matkasi ja onko se mahdollisesti vielä olemassa?
Klara olisi ollut todella arvokas täydentäjä Aurajoen monenkirjavassa aluskannassa ja siinä olisi ollut merellistä tunnelmaa Forum Marinuminkin toimien varalta. Mutta eihän yksityistä yrittäjää voi pakottaa laivaansa ilmaiseksi luovuttamaan, jos sen pystyy myymäänkin... ::)
Otsikko: Re: Klaran työt tehty?
Kirjoitti: Jani Nousiainen - 14.10.2005, 20:00:39
Equaksiksen mukaan 2003 myyty Ruotsiin. Ja  Tammikuusta  2005 alkaen on niin omistaja kuin lippukin tuntematon, eli luultavasti siirtynyt yksityiskäyttöön.
Otsikko: Re: Klaran työt tehty?
Kirjoitti: Wirrankosken Rami - 15.10.2005, 09:23:13
Viimeisen tiedon mukaan makoilisi jossain Tukholman saaristossa...
Otsikko: Vs: Klaran työt tehty?
Kirjoitti: Mikko-Oskari Koski - 22.05.2007, 16:00:03
Suruviesti Klaran pitkäaikaisen liikennöitsijän Teuvo Hantun kuolemasta oli kyllä tavoittanut minut jo viime vuonna, mutta vasta nyt huomasin kipparilegendan saaneen nekrologinsa nettiinkin. Oheisessa linkissä sivulla 3. Parempi myöhään, kuin ei milloinkaan...
https://4e503b49-ffd7-48c8-8605-20f6acc95eca.filesusr.com/ugd/59f77f_ee08c2273e8a473e8a09534d365c23c1.pdf

Hanttu eli täyteläisen elämän ja oli tärkeä lenkki elävän saariston jatkuvuudessa. RIP.
Otsikko: Vs: Klara löytyi?
Kirjoitti: Lasse Sjöström - 24.05.2007, 20:51:24
Noin 10-15 min laivamatkan päässä Furusundista Tukholmaan päin on laivan oikealla puolella suurehko saaristotelakka Furusunds Slip AB Högmarsön saaren väylän puoleisella rannalla. Sinne ilmestyi jo viime vuonna aivan Klaran näköinen sinirunkoinen laiva, joka oli siellä vielä tänäänkin tallella muutaman muun vanhan laivan joukossa.
Tämän vanhan telakan yhteystiedot löytyvät netistä, joten tietoa haluavat voinevat ottaa yhteyttä sinne ja kertoa sitten muillekin tietonsa?
Otsikko: Vs: Klaran työt tehty?
Kirjoitti: Wirrankosken Rami - 24.05.2007, 21:07:23
Olisiko kyse tästä? Viime kesänä sitä etsimme, mutta emme löytäneet. Kiitokset Lasselle paikan tarkemmasta määritteestä. Furusundiin menevältä tieltä lähtee ainakin Eniron kartan mukaan jokin lauttayhteys tälle saarelle. Valitan kuvan suurta kokoa, en töissä pystynyt sitä pienentämään - puuttuu tarvittavat työkalut ;)
Olisiko se tämä, joka sinne ajaa? http://www.faktaomfartyg.se/farja_313_1979.htm

(http://kuvablogi.com/nayta/iso/img386481.jpg)
Otsikko: Vs: Klaran työt tehty?
Kirjoitti: Lasse Sjöström - 26.05.2007, 05:12:27
Hieno kuva samasta paikasta. Nyt siellä on vaan enemmän "romua" rannalla, että Klara on melkein piilossa tuon punaisen troolarin takana.
Saarelle kulkevalla, jo Ramin mainitsemalla,  yksityisellä lossilla on omat sivut netissä, josta ilmenevät mm. aikataulut ja hinnat: http://www.hogmarsofarja.se/index.htm
Saari tuntuu olevan mm. kauppoineen ja telakoineen edelleenkin elävä saaristoyhteiskunta.
Seuraavassa jutussa mm. telakan edustaja esittelee muutaman kunnostettavana olevan laivan iäisyysprojekteja telakalla vierailevalle entiselle työntekijälle ( 7. kappale): http://www1.shellkonto.se/gertfors/hogmarsoe/resantillhoegmarsoe.html
Otsikko: Klara on on hyvässä hoidossa!
Kirjoitti: Mai Lundell - 02.12.2012, 20:08:19
Terveiset Högmarsön telakalta jossa Klara on levännyt seitsemisen vuotta odottaen prinssiä joka pelastaisi hänet unohtuneiden alusten hautausmaalta.

Klaran uusi omistaja on vakavasti päättänyt saada Klara kulkukelpoiseksi ja ehkä tuomme Klaran Suomen saaristoon katsastamaan entisiä reissumatkoja ja laiturerita.

Jos tästä foorumista löytyy joku joka on kiinnostunut jatkamaan Klaran tarinan kertomista yhdessä meidän kanssa niin otamme ilolla vastaan kaikenlaista tietoa, KUVIA, ja kannustusta -  ja mielellään lisää ystäviä jotka haluavat auttaa meitä Klaran kotiinpaluu-kiertueen kanssa.

Lumiset terveiset Klaran kannelta!

Mai
Otsikko: Vs: Klaran työt tehty?
Kirjoitti: Rami Kristian Wirrankoski - 02.12.2012, 21:44:47
Hopsan! Tuopas hyvä uutinen! Ja kyllähän aliuksesta kuvia on. Ja historiakin aika hyvin tiedossa.
Olisipa mukava nähdä alusta muutenin, kuin kiikaroimalla Tukholman laivan kannelta Högmarsöön ;)
Otsikko: Klaran uusi elämä!
Kirjoitti: Mai Lundell - 02.12.2012, 22:30:04
Sepä kuulostaa hyvältä... jos vain on mahdollista niin tule pian Klaraa tapaamaan. Jag ota mukaan kaikki tieto mitä vain löydät. Ajatko useinkin sitä reittiä joka sivuttaa Högmarsön? Katselimme mekin niitä ohittavia aluksia perjantaina ja mietimme miten matka sujui kun meri oli aika myllyinen... Emme tietysti joka päivä ole paikalla joten sovitaan aika jos huvittaa tapailut. // terv Mai ::)
Otsikko: Vs: Klaran työt tehty?
Kirjoitti: Basillius - 09.09.2013, 11:02:57
Hei,

en ole laiva-harrastaja, mutta luulen löytäneeni m/s Klaran alkuperäisen pelastusveneen. Vene on valkoiseksi maalattu puuvene jossa lukee Klara / Turku. Laitaa kiertää valkoinen köysi. Vene on ollut vuosikausia eräässä vajassa ja näyttää hyvin säilyneeltä. Vajassa näyttäisi olevan myös muuta klaraan viittaavaa tavaraa. En tiedä kuka vajan ja veneen omistaa, mutta kaikesta päätellen kyseessä on Hantun itsensä hylätty ja palanut talo. Vaja itsessään on luhistumaisillaan ja saattaa saada saman kohtalon kuin talokin, joten aikaa veneen pelastamiseksi ei hirveästi ole.
Otsikko: Vs: Klaran työt tehty?
Kirjoitti: Mai Lundell - 17.09.2013, 13:16:27
Heippa, todella hienoja uutisia. Olemme todella kiinnostuneita tietämään veneen paikan nimen ja ajo-ohjeet Turusta jotta voimme mennä tutkimaan asiaa paremmin. Onko veneen omistaja elossa? Ja kuka tietää missä hän siinä tapauksessa asustelee?
Minkä kokoinen se vene on?

Kiitos kaikesta tiedosta. Yritin muutama viikko sitten etsiä Klaran entistä laituria Aurajoelta mutta en varmasti löytänyt oikeaa paikkaa. Ja aika hupeni liian nopeasti.

Klara odottelee maalle vetoa ( Furusundin SLIP korjataan juuri ja avataan uudestaan )  jotta saamme muutaman levyn/saumakohdan tarkistettua. Sisältäpäin on jo kohta kaikki ruosteet poistettu ja lastitila on maalausta vailla...vesitankkien siivous on seuraava projekti.

Otsikko: Vs: Klaran työt tehty?
Kirjoitti: Mikko-Oskari Koski - 02.02.2021, 12:11:06
Klaran telakalta kuuluu pitkästä aikaa:
 http://www.volund.se/pub.aspx?p=gdfx69wx&k=Fartyget_Klara

Toivottavasti alus palvelee vastakin mahdollisimman laajaa yleisöä. Sen historiallinen arvo on suuri, ja kelluvana taidekahvilana toimiminen -joka laivan toimenkuva on ainakin jossain välissä ollut- on tuntunut hyvältä säilytysvisiolta; vakituisempaan ajoon Klarasta ei oikein enää taida olla. Mutta Högmarsö on vierailukohdelistalle otettava heti, kun Ruotsiin voi taas mennä...