maritimeforum.fi

Merenkulku => Muut alukset => Aiheen aloitti: Pekka Laakso - 06.03.2006, 04:59:24

Otsikko: Rahtialus upposi yhteentörmäyksen jälkeen Suomenlahdella
Kirjoitti: Pekka Laakso - 06.03.2006, 04:59:24
"Kaksi kauppa-alusta kolaroi Suomenlahdella
6.3.2006 03:30


Kaksi kauppa-alusta on kolaroinut Suomenlahdella myöhään illalla.

Toinen aluksista upposi Viron aluevesillä sattuneessa törmäyksessä. Suomenlahden merivartioston mukaan uponneessa aluksessa oli 14 miehistön jäsentä, jotka pelastettiin venäläiselle jäänmurtajalle.

Uponnut kauppa-alus oli alumiinilastissa ja rekisteröity Dominicaan. Toinen onnettomuudessa mukana ollut alus kärsi merivartioston tietojen mukaan vain vähäisiä vaurioita. Alus purjehtii Maltan lipun alla.

Onnettomuus tapahtui hieman ennen puolta yötä noin 45 kilometrin päässä Suomen rannikolta Vaindlo-majakkasaaren pohjoispuolella. Kummallakaan aluksella ei ollut lastina öljyä.

Merivartiostolla ei ollut toistaiseksi tietoa onnettomuuden syystä.
(STT)"


Oh-hoh, että oikein upposi näin jääoloissa. Minkänimisistä aluksista mahtaa olla kyse?
Otsikko: Re: Rahtialus upposi yhteentörmäyksen jälkeen Suomenlahdella
Kirjoitti: Sakari Savinainen - 06.03.2006, 09:53:47
 ??? Sen mitä viron kielisiltä sivuilta sain ongittua niin kyseessä on alukset Runner 4 (joka upposi) ja Svjatoi Apostel ??? Runnerin 14 hengen miehistön pelasti venäläinen jäänmurtaja Kapitan Sorokini! Viisaammat korjatkoon mahdolliset virheeni :beer
Otsikko: Re: Rahtialus upposi yhteentörmäyksen jälkeen Suomenlahdella
Kirjoitti: Timo Lehtinen - 06.03.2006, 10:30:33
Lainaus käyttäjältä: Sakari Savinainen - 06.03.2006, 09:53:47
??? Sen mitä viron kielisiltä sivuilta sain ongittua niin kyseessä on alukset Runner 4 (joka upposi) ja Svjatoi Apostel ??? Runnerin 14 hengen miehistön pelasti venäläinen jäänmurtaja Kapitan Sorokini! Viisaammat korjatkoon mahdolliset virheeni :beer

Elikkäs siis Runner 4 ja Svyatitel Apostol Andrey (valmistettu v.2002). Sorokin pelastajana. Tuota kauttahan kulkee yksi venäläisten käyttämä ränni. Joku on taas töhöillyt oikein urakalla.
Otsikko: Re: Rahtialus upposi yhteentörmäyksen jälkeen Suomenlahdella
Kirjoitti: Juhani Mehto - 06.03.2006, 11:58:44
Uponnut alus on siis tämä (http://www.shipspotting.com/modules/myalbum/photo.php?lid=97359) paatti, entinen Spliethoffin gracht, kuten ulkomuodosta voi päätellä. Kuvasin sen itsekin Pietarissa viime vuonna.
Otsikko: Re: Rahtialus upposi yhteentörmäyksen jälkeen Suomenlahdella
Kirjoitti: Wirrankosken Rami - 06.03.2006, 12:16:50
Tässä vielä sama alus viime kesänä kuvattuna Suomenlahdella SuperSeacatilta. Runner 4 matkalla Pietariin.

(http://album.fotosafe.com/altiapp/isc/isc.fcg?p0=UFdi@uT4qkNMYMM8cv4Ju9IUCxM3BSwNNxznIwllNwd3cAiTSuBBI85vuGAMS@zlMB&p1=ImGchqPYWT&p2=25&p5=NSJJJqjvwqkTAiUmhu&r=1141640246)
Otsikko: Re: Rahtialus upposi yhteentörmäyksen jälkeen Suomenlahdella
Kirjoitti: jimsmith - 06.03.2006, 12:32:12
Ensin mietin hetken kirjoitanko tämän, mutta aloin miettimään, että ei sillä mitää väliä ole jos sen täällä julkaisen.

Samainen laiva aiheutti vaaratilanteen 2003 kun olin perämiesharjoittelua suorittamassa Birka Traderilla.
Ajettiin Bornholmin suuntaan itään ja käännöspisteeseen oli vielä joku maili jäljellä, kun huomasin tutkalla aluksen paapurin puolella n.10 mailin päässä. No siinä tilanteessa uskoin että alus kääntyy samansuuntaisesti länteen meidän kanssa.
Mutta aika kului ja mailit väheni, eikä mitää kurssimuutoksia tehty, Runner 4 oli väistämisvelvollinen.
Lopuksi se lähti tekemään 10 asteen käännöksiä pikkuhiljaa ja "Closest Point of Approach" läheni koko aika, aluksi se oli menossa puolimailia keulan edestä ja näiden käsittämättömien manöövereiden jälkeen CPA tutkalla näytti nollaa ja alus oli kääntynyt suoraan meitä vastaan ja CPA oli tässä vaiheessa vajaan mailin.
Tässä vaiheessa sain Runner4:n punaisen valon näkyviin ja lähdin kääntymään styyrpurin suuntaan n.35astetta ja radiuksen olin jo säätänyt todella pienelle, eli ruorikulma oli varmasti jotain 30astetta.
Runner4 meni meidän perästä ohi noin kaapelin (n185m.) etäisyydellä.
Tätä ennen olimme laittaneet mm. valonheitimet kohti Runner4 brygaa ja perämies koko ajan yritti kutsua alusta radiolla, ja tässä tilanteessa emme tienneet mikä alus oli kyseessä, koska ei AIS ollut vielä käytössä Traderilla.
Ajoimme myös oman käännöspisteen ohi pari mailia, mutta sillä ei väliä koska vettähän riitti.
Olihan se tilanne ja mikä oli hauskinta vahtiperämies antoi minun hoitaa koko tilanteen.  ;D
Otsikko: Re: Rahtialus upposi yhteentörmäyksen jälkeen Suomenlahdella
Kirjoitti: Juha Pitkänen - 06.03.2006, 13:50:34
ETV24 :n juttu ,jos joku ymmärtää .             http://www.etv24.ee/index.php?0557747
Otsikko: Re: Rahtialus upposi yhteentörmäyksen jälkeen Suomenlahdella
Kirjoitti: Juha Pitkänen - 06.03.2006, 13:59:30
Tässä Eesti Postimees          http://www.postimees.ee/060306/esileht/194039.php
Otsikko: Re: Rahtialus upposi yhteentörmäyksen jälkeen Suomenlahdella
Kirjoitti: Mikko Tatti - 06.03.2006, 15:45:50
Lainaus käyttäjältä: Juha Pitkänen - 06.03.2006, 13:59:30
Tässä Eesti Postimees          http://www.postimees.ee/060306/esileht/194039.php

Sen verran suomennettuna tuolta, että onnettomuus sattui kun alukset olivat matkalla jäänmurtajan perässä kohti länttä. Jääolosuhteet pakottivat Runner 4:n pysähtymään, jolloin Svyatitel Apostol Andrey ajoi Runnerin perään kohtalokkain seurauksin. ETV:n mukaan Runnerin miehistö oli venäläinen, kun taas Postimees sanoo vain osan olleen venäläisiä.
Otsikko: Re: Rahtialus upposi yhteentörmäyksen jälkeen Suomenlahdella
Kirjoitti: Aleksi Lindström - 06.03.2006, 15:48:26
Jaaha taas yks kuvaamani laiva upposi, mielenkiintoista! Niinkuin kuvasta näitte niin ei se ainakaan ulkoapäin kovin hyväkuntoiselta näyttänyt v. 2003...
Otsikko: Re: Rahtialus upposi yhteentörmäyksen jälkeen Suomenlahdella
Kirjoitti: Arne Wallen - 06.03.2006, 16:02:23
Jos noita keulapeltejä katselee,näyttäisi että jäissä on ajettu lasti päällä,sanoivat jossain aamuutisissa että on A1 jääluokkana,mene tiedä,tuskin suomalainen jääluokka.Toisaalta näuttää tuon equasiksen mukaan olevan nuo tarkistukset tehty tuolla itäpuolella,kaikella kunnioituksella.Noh tekevälle sattuu,toisille enemmän,toisille vähemmän.Kuten tuossa aiemmin mainittiin,ei noissa tuo vahtihomma niin tarkka taida olla,troolattiin tuolla itämerellä,kirkas yö,troolarissa kaikki asiaankuuluvat valot sekä kansivalot koska olimme juuri nostamassa ,kippari huutaa kun sumusireeni soittaen samalla aluksen torvea,molemmat valonheittäjät osoitta isoa (troolariin verrattuna)ruosteenharmaata alusta joka juuri ja juuri ohittaa törmäämättä.olimme taatusti näkyviä,troolari oli silloin uudenaikainen,-80 luvun alkupuolella,28 metriä pitkä,eipä ilmeisesti kukaan katellu ikkunasta ulos.etäisyys näin jälkeenpäin muistellen n,50 metriä.huh,huh :beer: jälkeenpäin tarkistelimme suuntia,oletimme aluksen olevan menossa liettuan satamiin.
Otsikko: Re: Rahtialus upposi yhteentörmäyksen jälkeen Suomenlahdella
Kirjoitti: Pekka Laakso - 06.03.2006, 17:55:43
Lainaus käyttäjältä: Aleksi Lindström - 06.03.2006, 15:48:26
Niinkuin kuvasta näitte niin ei se ainakaan ulkoapäin kovin hyväkuntoiselta näyttänyt v. 2003...
Niinpä, alus on saanutkin rapistua hyvin tässä vuosien varrella sillä hollantilaiset myivät tämän - alkujaan Leidsegrachtin - pois jo vuonna 1986. ::)
Otsikko: Re: Rahtialus upposi yhteentörmäyksen jälkeen Suomenlahdella
Kirjoitti: Aleksi Lindström - 06.03.2006, 19:15:04
Lainaus käyttäjältä: Pekka Laakso - 06.03.2006, 17:55:43
-- hollantilaiset myivät tämän - alkujaan Leidsegrachtin - pois jo vuonna 1986. ::)

Jep, näin on. Tässä vielä vähän tarkempaa dataa:

general cargo RUNNER-4  [IMO 7514555]
ex Leidsegracht 1976, Ivan Rabchinskiy 1986, Kassari 1992, Frisohaven 1993, Kassari 1996, Kassar 2000, Runner 2002-02
80,2 m x 16,1 m x 3,464 GT x 6,072 DWT  11 kn  1976 Miho Zosensho K.K., Shimizu, Japan
owner Aquaship, Riga, Latvia  sister ships: Alcorn, Livadia, Silver, Winner   137 TEU

Ja vielä linkki peräkuvaan: http://www.shipspotting.com/modules/myalbum/photo.php?lid=97358
Otsikko: Re: Rahtialus upposi yhteentörmäyksen jälkeen Suomenlahdella
Kirjoitti: Pekka Laakso - 06.03.2006, 21:25:41
Lainaus käyttäjältä: Timo Lehtinen - 06.03.2006, 10:30:33
[Svyatitel Apostol Andrey (valmistettu v.2002).
Virallisesti tuon Apostolin nimi näyttää kuitenkin olevan vain SV. Apostol Andrey, kuten voimme myös päätellä tästä (http://www.shipspotting.com/modules/myalbum/photo.php?lid=198111) kuvasta. Kuvaaja vain näyttää laittaneen kuvan väärän kategorian alle, Lloyd´sin mukaan tuo on ihan tavallinen rahtialus (general cargo), tosin jokityyppinen...
Otsikko: Re: Rahtialus upposi yhteentörmäyksen jälkeen Suomenlahdella
Kirjoitti: Timo Lehtinen - 07.03.2006, 18:55:04
Lainaus käyttäjältä: Pekka Laakso - 06.03.2006, 21:25:41
Virallisesti tuon Apostolin nimi näyttää kuitenkin olevan vain SV. Apostol Andrey

Sv. on lyhenne sanasta svyatoy. Loppunut vissiin laivan keulasta tila, sitä kautta päätynyt virallisiin papereihinkin
Otsikko: Re: Rahtialus upposi yhteentörmäyksen jälkeen Suomenlahdella
Kirjoitti: Wirrankosken Rami - 07.03.2006, 19:02:07
Hmm...Sv...luulin et se olisi ollut Svjatitel = Pyhä
Otsikko: Re: Rahtialus upposi yhteentörmäyksen jälkeen Suomenlahdella
Kirjoitti: Timo Lehtinen - 07.03.2006, 20:11:49
Lainaus käyttäjältä: Wirrankosken Rami - 07.03.2006, 19:02:07
Hmm...Sv...luulin et se olisi ollut Svjatitel = Pyhä

Niin siis Svyatitel tietysti. Kiitos että selitit mitä se tarkoittaakin.
Otsikko: Re: Rahtialus upposi yhteentörmäyksen jälkeen Suomenlahdella
Kirjoitti: Sampsa Koskivaara - 07.03.2006, 20:22:18
Suomenlahden merivartioston sivuilta löytyy kuvia öljypäästöstä

http://www.merivartiosto.fi/rvl/slmv/home.nsf/PNFBD/A850444E81D6903DC225712A005B7BC5?opendocument
Otsikko: Re: Rahtialus upposi yhteentörmäyksen jälkeen Suomenlahdella
Kirjoitti: Aleksi Lindström - 07.03.2006, 20:25:50
Jees Svyatitel, paljon parempihan se on ton y:n kanssa vai mitä Rami...  :D
Otsikko: Re: Rahtialus upposi yhteentörmäyksen jälkeen Suomenlahdella
Kirjoitti: Wirrankosken Rami - 07.03.2006, 21:05:46
Lainaus käyttäjältä: Aleksi Lindström - 07.03.2006, 20:25:50
Jees Svyatitel, paljon parempihan se on ton y:n kanssa vai mitä Rami...  :D

Eipäs lähdetä tälle linjalle..taas! :finger:
;D
Otsikko: Re: Rahtialus upposi yhteentörmäyksen jälkeen Suomenlahdella
Kirjoitti: Kimmo Rantanen - 09.03.2006, 12:00:43
Merikarhu joutui palaamaan takaisin, kun jään liikkuminen ja ahtojää estivät uponneen kauppa-aluksen ja mahdollisen öljyvuodon tutkimisen. Linkki (http://www.turunsanomat.fi/kotimaa/?ts=1,3:1002:0:0,4:2:0:1:2006-03-09,104:2:364083,1:0:0:0:0:0:)
Otsikko: Re: Rahtialus upposi yhteentörmäyksen jälkeen Suomenlahdella
Kirjoitti: 2709 - 10.03.2006, 20:26:00
Turun Sanomat

Kotimaa


Merikarhu löysi aluksen hylyn Virossa
Suomen rajavartioston vartiolaiva Merikarhu paikansi perjantaina hylyn, joka on todennäköisesti sunnuntaina Suomenlahteen uponnut Runner 4 -kauppa-alus. Jääolot estivät kuitenkin edelleen asian varmistamisen kameralla. Suomenlahden merivartiostosta arveltiin perjantai-iltana, että kuvausyrityksiä jatketaan mahdollisesti lauantaina. Merikarhu on avustanut sunnuntaina Viron aluevesillä uponneen kauppa-aluksen tutkimuksissa. Viron rajavartioston tiedottaja Helena Loorents kertoi, että onnettomuuspaikalla on vajaan 500 litran öljypäästö. Öljy on alustavien tutkimusten mukaan voiteluöljyä.

Julkaistu 10.3.2006 20:06
Otsikko: Re: Rahtialus upposi yhteentörmäyksen jälkeen Suomenlahdella
Kirjoitti: Arne Wallen - 10.03.2006, 21:20:50
jännä juttu muuten, ajetaan saattueessa ja yhtäkkiä kaksi alusta törmää,mielenkiintoista mikäli kaikki ovat hereillä jne.onhan noita ennenkin sattunut mutta eiköhän lähes,melkein aina joku torku jossain. :beer:
Otsikko: Re: Rahtialus upposi yhteentörmäyksen jälkeen Suomenlahdella
Kirjoitti: Taavi - 10.03.2006, 21:41:00
Varmaan ovat aika pienellä välillä menneet kun ei kummpikaan mitään menijöitä ollut, ja jos edellä oleva laiva yht äkkiä jostain syystä pysähtyy niin eipä sitä perässä tulevaa laivaa noin vain pysäytetä.
Otsikko: Re: Rahtialus upposi yhteentörmäyksen jälkeen Suomenlahdella
Kirjoitti: Janne Sammatti - 12.03.2006, 13:00:33
Laitetaan nyt varmistus uutinen, vaikka asia lienee selvä kaikille.  Verkkouutiset.fi kertoo sivuillaan näin asian varmistumisesta 11/03

Suomenlahdella viime viikolla uponnut Runner 4 -kauppa-alus löytyi lauantaina Viron aluevesiltä noin 80 metrin syvyydestä. Hylyn peräosassa havaittiin vaurioita, mutta alus ei näyttänyt tutkimushetkellä vuotavan öljyä.

Löytö varmistui iltapäivällä, kun jäätilanne mahdollisti vedenalaiset tutkimukset vartiolaiva Merikarhulta. Hylky makaa meren pohjassa kölin varassa noin 50 astetta kyljelleen kallistuneena.

Suomen rajavartiolaitos on ollut Viron rajavartiolaitoksen apuna hylyn etsinnöissä ja mahdollisen öljyvuodon paikallistamisessa. Viikon aikana alueella on tehty muutamia lentoja Dornier valvontalentokoneella sekä Super Puma -helikopterilla. Apuna ollut vartiolaiva Merikarhu palasi Suomen aluevesille lauantaina illansuussa.

Dominicaan rekisteröity ja alumiinilastissa ollut alus upposi myöhään viime sunnuntaina, kun kaksi alusta törmäsi toisiinsa noin 45 kilometrin päässä Suomen rannikolta. Uponneen aluksen miehistö pelastettiin jäänmurtajalle, ja toinen alus pääsi jatkamaan matkaa vähäisin vaurioin.

Otsikko: Re: Rahtialus upposi yhteentörmäyksen jälkeen Suomenlahdella
Kirjoitti: Arne Wallen - 12.03.2006, 16:33:17
olen itse ollut tuollaisessa saattueessa mukana,silloinen kippari(mäki)oli jatkuvasti tilanteessa mukana ja ainakin suomalaiset ja muut englannin taitoiset olivat vhf llä tilanteen tasalla koko ajan,alus tosin olisi pärjänny itsekkin,ajettiin jonossa kuiteski.
Otsikko: Re: Rahtialus upposi yhteentörmäyksen jälkeen Suomenlahdella
Kirjoitti: Kimmo Rantanen - 14.03.2006, 21:00:20
Jopa 40 tonnia öljyä saattoi päästä mereen Viron rannikolla

Viikko sitten uponneesta Runner 4- aluksesta on saattanut vuotaa mereen jopa 40 tonnia öljyä, Viron viranomaiset sanoivat maanantaina. Ympäristötarkastaja Toomas Liidjan mukaan Viron rannikolta Parispean niemen läheltä on löytynyt 20- 40 tonnia öljyä. Öljylautta on 42 kilometrin päässä aluksen uppoamispaikalta.
Liidja kertoi Postimees- lehdelle, että Runner 4:n kyljestä löydettiin vedenalaisissa tutkimuksissa suuri halkeama. Viranomaiset eivät kuitenkaan voi varmasti sanoa, että öljy on peräisin juuri viikko sitten uponneesta aluksesta. Runner 4- alus upposi Vaindloo- majakan lähellä viime viikon maanantaina, kun toinen rahtialus törmäsi sen perään. Aluksessa oli 102 tonnia raskasta polttoöljyä, 35 tonnia kevyttä polttoöljyä ja 600 litraa voiteluöljyä. Aluksen läheltä löydettiin jo aiemmin pieni määrä öljyä.
Suomen viranomaisilla ei ainakaan vielä maanantaina illansuussa ollut tietoa öljyvahingosta. Virolaiset eivät olleet ottaneet asiassa yhteyttä Suomen ympäristökeskukseen. He ottavat yhteyttä meihin, jos haluavat virka- apua öljyntorjunnassa ynnä muussa, kertoi Suomen ympäristökeskuksen päivystäjä Mika Jääskelä.


Kymen sanomat 14.3.2006
Otsikko: Re: Rahtialus upposi yhteentörmäyksen jälkeen Suomenlahdella
Kirjoitti: Pekka Lappalainen - 15.03.2006, 19:16:46
Suomi lähetti kaksi öljyntorjunta-alusta Viron rannikolle

Suomi lähettää kaksi öljyntorjunta-alusta Viron pohjoisrannikolle tutkimaan merestä löytynyttä öljyä. Tosin jäätilanne Suomenlahdella on sen verran vaikea, ettei ole varmaa, pääsevätkö Seili ja Hylje edes perille.

Jään paksuus on 30–50 senttiä, ja jää on paikoin myös kasautunutta.

Suomi lähettää Seilin ja Hylkeen matkaan omalla kustannuksellaan "veljesapuna". Viro ei ole esittänyt virallista avunpyyntöä, joka siirtäisi kustannukset sen maksettaviksi.

Öljyä on kuitenkin meressä niin paljon, että Suomen ympäristöviranomaiset päättivät lähettää laivakaksikon paikalle ennen kuin öljy ajelehtii jäiden mukana Suomen alueelle.

Öljyn epäillään olevan peräisin runsas viikko sitten uponneesta Runner 4 -aluksesta. Se jäi venäläisen jäänmurtajan vetämässä saattueessa toisen laivan alle ja upposi. Runnerin hylky on niin pahoin repeytynyt, että sen tankeista epäillään karanneen kymmeniä tonneja öljyä mereen.

Määrä voi olla suurempikin, sillä aluksessa on poltto- ja voiteluöljyjen lisäksi satakunta tonnia raskasta polttoöljyä.

PAAVO TUKKIMÄKI / Helsingin Sanomat
paavo.tukkimaki@sanoma.fi


Tämä olikin jo odotettavissa, piti taas odottaa että tulee julkiseksi... Toivottavasti pääsevät paikalle ja tekemään töitä. Taitaa olla Seilille ensimmäinen öt-keikka uudessa ulkoasussaan?
Otsikko: Re: Rahtialus upposi yhteentörmäyksen jälkeen Suomenlahdella
Kirjoitti: Kimmo Rantanen - 17.03.2006, 18:57:19
Nyt öljylautta on levinnyt jo melkein Tallinnanlahdelle asti. Suomalaiset öljyntorjunta-alukset olivat keränneet perjantai-iltapäivänä kaksi tonnia öljyä. Luulis, että tuo Runner nelonen kannattaisi yrittää pumpata tyhjäksi aika nopeasti. Helpommin sanottu kuin tehty, taitaisi vaan tuokin operaatio jäädä suomalaisten maksettavaksi.
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/%C3%96ljylautta+levisi+jo+Tallinnan+edustalle/1135219171872

Suomi lähetti öljyntorjunta-alukset vahinkoalueelle, sillä öljy voi ajelehtia jäiden mukana Suomenkin alueelle, eikä Virolla ole vaikeissa jääoloissa toimivaa torjuntakalustoa. Kulut jäävät Suomen maksettaviksi, sillä Viro ei ole esittänyt virallista avunpyyntöä. Ympäristöministeriön lakiesitys öljyrahaston perustamisesta ei ole mennyt hallituksessa läpi, koska sen pelätään vaikuttavan Viron satamien kilpailukykyyn. HS

Taitaa olla vielä vähän sama itsekäs asenne tuolla, mikä Venäjälläkin, että jätetään ympäristönsuojeluasiat muiden maiden maksettaviksi. Saadaan sitten satamakäynnit ja muut palvelut vieläkin kilpailukykyisemmiksi, vaikka EU:ssa pitäisi toimia yhtenäiseen tapaan mm. hintatason tasoittamiseksi. Luulisi, että Viron valtion täytyisi ottaa vähän vastuuta omalla maa- tai vesiperällä sattuvien onnettomuuksien seurauksena tulevien ympäristötuhojen ehkäisemiseksi, jollei ole omaan toimivaan pelastuskalustoon varaa pitäisi apua pyytää naapurimailta. Myöhemmin olisi sitten aikaa miettiä kuka maksaa viulut.  >:(
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Suomi+maksaa+kulut/1135219171846
Otsikko: Re: Rahtialus upposi yhteentörmäyksen jälkeen Suomenlahdella
Kirjoitti: Ari-Jukka Perkiomaki - 17.03.2006, 19:12:10
Ehkä tyhmä kysymys,  mutta eikös vakuutusyhtiöt joudu maksamaan öljyntorjunta kustannukset? :o Suomen ja Viron valtioilta lasku varustamon vakuutusyhtiölle, jos ko. varustamoilla on (edes) vakuutukset kunnossa?
Otsikko: Re: Rahtialus upposi yhteentörmäyksen jälkeen Suomenlahdella
Kirjoitti: Kimmo Rantanen - 19.03.2006, 23:17:09
Hylje, Halli ja Seili palasivat sunnuntaina Tallinnan edustalta.
Nyt Virossa vain odotellaan paljonko öljyä mereltä rantautuu.

Hesari (http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/%C3%96ljyntorjunta-alukset+pois+Tallinnan+edustalta/1135219206780)
Otsikko: Re: Rahtialus upposi yhteentörmäyksen jälkeen Suomenlahdella
Kirjoitti: Salomon Kaukiainen - 19.03.2006, 23:52:24
Vielä iltapäivällä Halli ja Seili keräsivät vierekkäin öljyä aivan Piritan venesataman edustalla, eli öljy on jo nyt aivan Tallinnan tuntumassa ja tulee varmasti sotkemaan koko ranta-alueen Tallinnan keskustasta pitkälle Piritan pohjoispuolelle. Voi olla että ensi kesänä ihmiset oikeasti noudattavat alueen sinällään hienoilla hiekkarannoilla olevaa uintikieltoa... ::) Öljyn kerääminen jäistä on erittäin vaikeaa ja hidasta kun ei voi käyttää muuta kuin nosturissa kiinni olevaa harjakerääjää, ja siellä on takuulla paha pommi odottamassa keväällä.

Kun homma alkaa olemaan lapasessa toistaiseksi voiskin välillä miettiä kuka tämän sitten maksaa.. Virohan ei sitten ilmeisesti ikinä pyytänyt virallisesti öljyntorjunta-apua eli lasku meni Suomelle. Öljyvahingon aiheuttajahan on tietysti velvollinen korvaamaan kustannukset, mutta kuka virallisesti on vahingon aiheuttaja ja kuka maksaja tuskin selviää ihan heti. Ja jos asianosaisella ei ole vakuutukset kunnossa niin jää omaksi tappioksi.

Toisaalta mahtaisiko Virolla olla edes rahkeita äkkiseltään maksaa tämänkaltaisia operaatioita? Virossahan ei ole esim. Suomen kaltaista satamamaksuista kerättävää öljysuojarahastoa mistä pahimmassa tapauksessa viime kädessä kustannukset maksetaan. Ja taas mm. näin Viro pystyy pitämään kilpailukykyisemmät satamamaksut ja Suomi ottaa toistamiseen takkiin kilpailtaessa esim. kesän matkustajaristeilijöistä.

Toki tämänkaltaisissa tilanteissa tärkeintä on saada öljyntorjunta mahd. nopeasti käyntiin ja hyvähän se vain on että Suomi auttoi nopeasti edelleen näissä asioissa aika köyhällä pohjalla olevaa Viroa, mutta kustannuspuolella on taustalla asioita mitkä ei ehkä kauhean kivalta kuulosta...  ::)
Otsikko: Re: Rahtialus upposi yhteentörmäyksen jälkeen Suomenlahdella
Kirjoitti: Tero Ilus - 20.03.2006, 10:14:40
Öljyntorjunta lähti liian hitaasti käyntiin. Nyt saatiin paristasadasta tonnista vain alle kaksikymmentä kerättyä, ennenkuin se ajelehti rantaan. Entäs kun poksahtaa parisataaTUHATTA tonnia Suomenlahdelle!?

nim. jottain pittäis tehrä
Otsikko: Re: Rahtialus upposi yhteentörmäyksen jälkeen Suomenlahdella
Kirjoitti: Kari Rantamäki - 20.03.2006, 11:44:34
Lainaus käyttäjältä: Salomon Kaukiainen - 19.03.2006, 23:52:24
Toki tämänkaltaisissa tilanteissa tärkeintä on saada öljyntorjunta mahd. nopeasti käyntiin ja hyvähän se vain on että Suomi auttoi nopeasti edelleen näissä asioissa aika köyhällä pohjalla olevaa Viroa, mutta kustannuspuolella on taustalla asioita mitkä ei ehkä kauhean kivalta kuulosta...  ::)

Eestillä on muistaakseni ylijäämäinen budjetti, että ei sen luulisi olevan kovin vaikeaa edes allokoida varoja, mutta ei tainnut kiinnostaa, tai no nyt saattoi alkaa kiinnostamaan kun se ajelehti Viimsiin   paikallisten liikemiesten nenien alle  :D

Kari
Otsikko: Re: Rahtialus upposi yhteentörmäyksen jälkeen Suomenlahdella
Kirjoitti: Kimmo Rantanen - 30.03.2006, 22:53:02
Tallinnanlahdelta on löytynyt 20-30 öljyn ryvettämää kyhmyjoutsenta. Viron pelastusviranomaiset ja luonnonsuojelijat tekivät ensimmäiset havainnot öljyisistä joutsenista Piritan alueella keskiviikkona.

Kaupungin puhtaanapidosta vastaavan laitoksen projekti- ja tutkimusosaston johtaja Arvo Käärd tölväisi maanantaisessa Eesti Päevalehdessä: "Ensimmäinen mitä kaupunki voi tehdä, on rukoilla Jumalaa, että tuuli kääntyisi ja kuljettaisi koko saastan Suomeen. Sitten se olisi Suomen valtion asia."

HS 30.3.2006


Suomalaisten Viron matkailu ja Tallinkin tukeminen boikottiin, niin katsotaan alkaisiko niillä suomalaisten Viroon kantamilla miljoonilla saamaan jonkinlaista vastinetta ympäristönsuojeluun vai onko siellä totuttu jo siihen, että pohjoismaat ja EU siivoaa kaikki entisen itäblokin maiden p.skat niiden puolesta.  >:(
Otsikko: Re: Rahtialus upposi yhteentörmäyksen jälkeen Suomenlahdella
Kirjoitti: Pekka Lappalainen - 09.04.2006, 09:50:49
Viron rannikolle uponnut alus vuotaa taas öljyä

Maaliskuun alkupuolella Viron pohjoisrannikolle uponnut Runner 4-alus on alkanut taas vuotaa öljyä mereen, kertoo Suomen ympäristökeskus. Suomen merivartioston alus on lähtenyt paikalle tarkkailemaan öljyvuotoja.

Aamulla Suomesta lähtee Viroon myös öljyntorjunta-alus Hylje. Aamulla on tarkoitus tehdä myös valvontalento, jolla kartoitetaan mahdollisia öljylauttoja. Etelätuulen vuoksi on mahdollista, että öljy kulkeutuu kohti Suomea.

Uponneessa Dominican saarivaltion lipun alle rekisteröidystä Runner 4 -aluksessa oli lastinaan yli sata tonnia raskasta polttoöljyä ja 35 tonnia kevyttä polttoöljyä.

STT

Hesari (http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/1135219469672)


Toivottavasti tällä kertaa on tullut virallinen kutsu. Saisivat tyhjentää sen kerralla kokonaan niin voisi olla varma että ei vuoda enää.
Otsikko: Re: Rahtialus upposi yhteentörmäyksen jälkeen Suomenlahdella
Kirjoitti: Heikki Kaurala - 09.04.2006, 16:56:13
Ei ollut tullut. MTV3:n mukaan sinne lähdettiin oma alotteisesti koska nyt sitä on helppo kerätä vielä pieneltä alueelta ennenkun leviää laajoiksi ne lautat. Eli taas meidän pussista meneepi...
Otsikko: Re: Rahtialus upposi yhteentörmäyksen jälkeen Suomenlahdella
Kirjoitti: Arne Wallen - 09.04.2006, 17:10:48
Maksuahan saa valtiomme odottaa,toki parempi kerätä ne öljyt sieltä kun omilta rannoilta,maksoi mitä maksoi.Kuten lehdissä ym.öljyntorjuntamme on ilmeisesti lähes maailman parasta ja silti muutaman pikkualuksen varassa.Miltähän nuo muut torjuntakalustot sitten näyttävät. ???
Otsikko: Re: Rahtialus upposi yhteentörmäyksen jälkeen Suomenlahdella
Kirjoitti: Miran Hamidulla - 09.04.2006, 19:14:23
Yle Teksti-tv:

Öljyntorjunta jatkuu virolaisvoimin   
                                       
                                       
Suomen öljyntorjunta-alukset lähtivät 
jo sunnuntaina pois Viron pohjois-     
rannikon öljyvahinkoalueelta.         
                                       
Vartioalus Merikarhu ehti kerätä koko 
päivän öljyä, joka vuotaa uponneesta   
Runner 4 -aluksesta mereen. Sen sijaan
Suomen öljyntorjunta-alus Hylje kääntyi
takaisin Suomeen matkaltaan Viroon.   
Torjunta jatkuu virolaisvoimin.       
                                       
Tuuli työnsi öljylauttoja kohti Suomen
puolelle kiintojään reunaa. Matkaa jään
reunalta Suomeen on noin 20 kilometriä.
                                       
Viranomaiset eivät tiedä vielä, tuleeko
öljyä Suomen rantaan,kun jäät lähtevät.
Runner 4 upposi maaliskuun alussa.
Otsikko: Re: Rahtialus upposi yhteentörmäyksen jälkeen Suomenlahdella
Kirjoitti: Iiro Hyrsky - 10.04.2006, 20:29:08
TV-uutisissa kerrottiin uponneen aluksen olevan "peräisin Karibialta". Vai oikein - näin uutismedia lisää kansan tietoja ajankohtaisten tapahtumien taustoista. ;D
Otsikko: Re: Rahtialus upposi yhteentörmäyksen jälkeen Suomenlahdella
Kirjoitti: Aleksi Lindström - 10.04.2006, 21:32:53
Joo olen jo kerran lähettänyt YLElle asiasta mailia mutten taida toista kertaa vaivautua, nähköön joku muu välillä vaivaa jos kiinnostaa. Laivahan oli latvialainen et se on ihan turha vetää mitään Karibiaa mukaan vaikka olikin rekisteröity Dominicaan... Kerran ku YLElle lähettää faktatietoa niin se korjataan saman päivän uutisiin mut parin päivän päästä faktat on taas unohtunu.
Otsikko: Re: Rahtialus upposi yhteentörmäyksen jälkeen Suomenlahdella
Kirjoitti: Tero Ilus - 11.04.2006, 09:16:54
Eilisen Hesarin mukaan kyseessä oli SÄILIÖlaiva... ???

Varmaan se tuotti itse oman energiansakin  ;) (kts. Freedomin esittely samaisessa lehdessä)
Otsikko: Re: Rahtialus upposi yhteentörmäyksen jälkeen Suomenlahdella
Kirjoitti: Kim Helle - 11.04.2006, 09:20:30
Tänään oli oikaisu Hesarissa, tosin eipä nämä toimittajat kauheasti tarkista juttujaan / taustoja.
Otsikko: Re: Rahtialus upposi yhteentörmäyksen jälkeen Suomenlahdella
Kirjoitti: Kimmo Rantanen - 21.09.2006, 21:27:34
Hollantilainen Mammoet (http://www.mammoet.com/) on tehnyt sopimuksen Runner 4:n öljyjen pumppaamisesta pois meren pohjasta:

http://www.epl.ee/artikkel/355458
Otsikko: Re: Rahtialus upposi yhteentörmäyksen jälkeen Suomenlahdella
Kirjoitti: Kimmo Rantanen - 05.11.2006, 13:24:21
Lainaus käyttäjältä: Kimmo Rantanen - 21.09.2006, 21:27:34
Hollantilainen Mammoet (http://www.mammoet.com/) on tehnyt sopimuksen Runner 4:n öljyjen pumppaamisesta pois meren pohjasta:

http://www.epl.ee/artikkel/355458

Viro ei hyväksynyt Mammoetin tarjousta, jonka mukaan töihin olisi päästy vasta ensi huhti-toukokuussa. Norjalainen Frank Mohn Flatoy A/S (http://www.framo.no/) on tehnyt paremman tarjouksen, joka hyväksyttiin ja töihin ollaan parhaimmillaan käymässä ellei ole jo käyty. Työn pitäisi olla sopimuksen mukaan valmis seitsemässä päivässä.

"Estonian Governmentin" tiedote (http://www.valitsus.ee/?id=6113)
http://www.epl.ee/artikkel/360686
Otsikko: Re: Rahtialus upposi yhteentörmäyksen jälkeen Suomenlahdella
Kirjoitti: Pekka Laakso - 05.11.2006, 13:59:36
Lainaus käyttäjältä: Kimmo Rantanen - 05.11.2006, 13:24:21
Viro ei hyväksynyt Mammoetin tarjousta, jonka mukaan töihin olisi päästy vasta ensi huhti-toukokuussa. Norjalainen Frank Mohn Flatoy A/S (http://www.framo.no/) on tehnyt paremman tarjouksen, joka hyväksyttiin ja töihin ollaan parhaimmillaan käymässä ellei ole jo käyty. Työn pitäisi olla sopimuksen mukaan valmis seitsemässä päivässä.

http://www.epl.ee/artikkel/360686
Kummastelinkin ensin, että mitä norjalainen offshorekonstruktioalus & ROV-tukialus Geosund tekee Viron rannikolla ja Tallinnassa. Tietystihän se liittyi tähän Runner 4:n öljyjen pumppaamiseen, ei pahus vaan meinannut enää muistaa koko tapausta. :-[

Pari kuvaa Geosundista löytyy oheisen linkin takaa, sieltä sivun loppupuolelta.
http://www.skipsfarts-forum.net/read.php?TID=2722
Otsikko: Re: Rahtialus upposi yhteentörmäyksen jälkeen Suomenlahdella
Kirjoitti: Kimmo Rantanen - 05.11.2006, 18:05:04
Lainaus käyttäjältä: Pekka Laakso - 05.11.2006, 13:59:36
Pari kuvaa Geosundista löytyy oheisen linkin takaa, sieltä sivun loppupuolelta.
http://www.skipsfarts-forum.net/read.php?TID=2722

No johan on käsittämättömän erikoinen sijoitus keksitty heliplatformille tuossa paatissa, vai olisko kyseessä kuitenkin massiivinen aurinkolippa? :o ;D
Otsikko: Re: Rahtialus upposi yhteentörmäyksen jälkeen Suomenlahdella
Kirjoitti: Pekka Laakso - 05.11.2006, 23:00:55
Lainaus käyttäjältä: Kimmo Rantanen - 05.11.2006, 18:05:04
No johan on käsittämättömän erikoinen sijoitus keksitty heliplatformille tuossa paatissa, vai olisko kyseessä kuitenkin massiivinen aurinkolippa?;D
Kuitenkin nämä massiiviset aurinkolipat keulassa ovat erittäin yleisiä nykyaikaisissa offshorealuksissa. Helppo sijoittaa pakollinen helikansi keulaan, josta pääsee samantien aluksen majoitustiloihin, ja elintärkeä perätäkki jää täysin työkäyttöön. (OT loppuu tähän.)
Otsikko: Re: Rahtialus upposi yhteentörmäyksen jälkeen Suomenlahdella
Kirjoitti: Kimmo Rantanen - 11.11.2006, 00:10:09
Norjalainen Geosund on pumpannut tänään jo arviolta puolet Vaindloon lähellä uponneen Runner 4:n sisältämistä öljyistä, vaikka keli on ollut suhteellisen huono työskentelyyn ja miehet ovat joutuneet koetukselle. Geosundin on tarkoitus olla takaisin Bergenissä 19. marraskuuta.

http://www.etv24.ee/index.php?0567078

Seuraavasta linkistä löytyy myös video aiheesta: http://www.etv24.ee/index.php?0566614
Otsikko: Re: Rahtialus upposi yhteentörmäyksen jälkeen Suomenlahdella
Kirjoitti: Kimmo Rantanen - 12.11.2006, 01:20:12
Geosund joutui lopettamaan perjantaina väliaikaisesti Runner 4:n tyhjentämisen. Piirivalven edustajan mukaan perjantai-aamuna oli saatu pumpattua 110 kuutiota. Geosundilla on ollut joitakin teknisiä ongelmia ja varaosat on jouduttu tilaamaan Hollannista. Töitä hankaloittaa myös mahdollisesti viikonlopun huono sää.

http://www.postimees.ee/121106/esileht/siseuudised/228200.php
Otsikko: Re: Rahtialus upposi yhteentörmäyksen jälkeen Suomenlahdella
Kirjoitti: Pekka Laakso - 13.11.2006, 17:28:28
Jokos Geosund on saanut Runner 4:n öljyt pumpattua, kun ainakin AIS:sin mukaan Geosund olisi jo matkalla kohti länttä. ???
Otsikko: Re: Rahtialus upposi yhteentörmäyksen jälkeen Suomenlahdella
Kirjoitti: Kimmo Rantanen - 13.11.2006, 17:38:58
Lainaus käyttäjältä: Pekka Laakso - 13.11.2006, 17:28:28
Jokos Geosund on saanut Runner 4:n öljyt pumpattua, kun ainakin AIS:sin mukaan Geosund olisi jo matkalla kohti länttä. ???

Saihan se hommat hoideltua ja valmista tuli siis pühäpäivän aamuyöllä klo 3.34, joten myöhästyit tällä kertaa Geosundin kuvaussessiosta. ;)
AIS:sin mukaan Geosund on siis menossa Hangon eteläpuolella.

http://www.postimees.ee/131106/esileht/siseuudised/228297.php

Edit: Geosund kuvattu Tallinnassa 3.11.2006 (http://www.flickr.com/photos/tags/geosund/)
Otsikko: Re: Rahtialus upposi yhteentörmäyksen jälkeen Suomenlahdella
Kirjoitti: JNordman - 13.11.2006, 17:50:40
Destination Bergen, ETA 16.11.06 klo 12 Aissin mukaan...