Viking Line muuttaa kurssiaan

Aloittaja Timo Selkälä, 16.02.2011, 14:02:34

« edellinen - seuraava »

Kalle Id

Amorellan viitoskannen henkilöautokansi lienee laivan jälleenmyynnin kannalta suuri etu ja olisi nähdäkseni typerää Vikingiltä mennä se poistamaan. Vaikka laivaa ei myytäisi nyt niin ei se enää tuhottoman kauaan tule punaisten laivastossa viihtymään ja rahan laittaminen siihen että siitä saa huonomman hinnan sitten kun se pitää myydä ei kuulosta fiksulta.

Arto Papunen

No joo ei välttämättä sille tehdä mitään. Mietin vain, että jos nyt oltaisiin päädytty siihen, että Amorella jatkaa tai edes että mahdollinen myynti olisi vasta kesän jälkeen. Jos nyt kävisi niin, että ensi kesä olisi jo laivoilla täydempi.

Arto Papunen

Viking julkaissut Rosellankin tulevia aikatauluja. Saas nähdä nouseeko älämölö jälleen ja ko.linjalle saataisiin lisävuoroja. Nythän menisi kesäsesongin ulkopuolella niin, että maanantaisin ja torstaisin vain yksi lähtö kummastakin satamasta. Laiva myös yöpyisi enemmän Kapellskärin päässä kuin Maarianhaminassa.

Toisaalta on uutisoitu "Meillä on laivoja, jotka ovat tuottaneet jopa parempaa tulosta kuin vuonna 2019, kuvailee tilannetta Viking Linen toimitusjohtaja Jan Hanses." Kait Cinderella kuuluu noihin laivoihin kun Birkakin poissa. Mutta mikä muu laiva voisi?


Tauno Hermola

Viking Line järjestää osakeannin 7.-21.12.2021, joka toteutetaan merkintäoikeusantina (nykyisillä osakkeenomistajilla on merkintäetuoikeus).

https://www.vikingline.com/fi/sijoittajat/osakeanti/


Sami Luostarinen


Mikko Salmela

#545
Miksiköhän Amorellaa ei laiteta Helsinki-Tallinna linjalle? Luulisi matkustajia ja rahtia riittävän enemmän sille reitille, jos nyt koronastakin päästään eroon jossain vaiheessa.

Mikko Salmela

Lehdistötiedote asiasta

https://news.cision.com/fi/viking-line-abp/r/viking-line-lisaa-liikennointia-helsinki---tukholma--reitilla---m-s-amorella-siirtyy-reitille,c3491928

M/S Amorella joka on uskollisesti liikennöinyt Turun linjaa, aloittaa liikennöinnin M/S Gabriellan parina. Tämä tuo säännöllisyyttä aikatauluun ja enemmän valinnan varaa, niin rahdille kuin matkustajille.

Amorellan aloittaessa liikennöinnin Helsingin ja Tukholman välillä, voimme jälleen tarjota säännöllisen jokapäiväisen aikataulun matkustajillemme ja rahtiasiakkaillemme. Amorella, joka on Gabriellan sisaralus, on hieno ja arvostettu alus, joten olemme iloisia voidessamme siirtää hänet reitille, jolla on tarvetta lisäkapasiteetille. Aluksen myynti on ollut suunnitelmissamme mutta se ei ole vielä toteutunut ja siksi päädyimme tällaiseen ratkaisuun. Päätöstä tukee sekä matkustajiemme että rahtiasiakkaidemme tämän hetkinen nouseva kysyntä kahden pääkaupungin välisessä liikenteessä, sanoo Jan Hanses, Viking Linen toimitusjohtaja.

Arto Papunen

Jos koronakurimuksesta päästäisiin niin eiköhän ne kesällä aja sen Helsinki-Tallinna-Helsinki kierroksen eikä ole koko aikaa Helsingissä..

Eniten kyllä odotan kuinka käy Tukholman illassa, kuinka paljon ruotsalaiset jaksavat täyttää sekä Gloryä, Cinderellaa sekä vielä vähän noita Helsingin linjan laivoja+Rosella Kapellskäristä.

Kalle Id

Lainaus käyttäjältä: Mikko Salmela - 25.01.2022, 15:40:57
Miksiköhän Amorellaa ei laiteta Helsinki-Tallinna linjalle? Luulisi matkustajia ja rahtia riittävän enemmän sille reitille, jos nyt koronastakin päästään eroon jossain vaiheessa.
Tätä on täällä ja muuallakin pähkäilty jo kymmenisen vuotta. Kilpailijat tuntuvat uskovan Tallinnan-liikenteen kysyntään, mutta Viking on lukinnut itsensä auttamatta liikenteen peränpitäjäksi, kun tilaisuus tonniston lisäämiseen linjalle (halvalla!) on jätetty käyttämättä. Sen kerran kun toista laivaa kokeiltiin hankittiin katamaraani, mistä jo liikenteen aloittaessa useampi täälläkin vaikuttava (tai vaikuttanut) pohti että pika-alus sopii huonosti Vikingin konseptiin. Kuten sitten kävikin, mutta jostain käsittämättömästä syystä Vikingin itsensä mielestä oppitunti Express/Viking FSTR:stä ei ollut "pika-alus on huono idea" vaan "me emme voi operoida kahdella laivalla Tallinnaan."

Toki voi olla että nyt mahdollisuus kasvuun on menetetty, kun Eckeröllä on taas kaksi laivaa ja Tallink on kohta saanut vaihdettua molemmat päälaivansa isompiin. Mutta voi miettiä miten historia olisi sujunut jos Viking ei olisi myynyt Isabellaa 2013, tai Express-kokeilun jälkeen hankkinut paremmin linjalle sopivan laivan XPRS:n pariksi. Ja toisaalta: kannattaisiko nyt kuitenkin yrittää, kun varustamon tj:kin on ihan suoraan sanonut ettei Helsinki–Tukholma-linja ole mikään kultakaivos?

Arto Papunen

Noh yrittihän Viking sitä viime vuonna vähän yrittää kahdella laivalla kun Helsinki-Tukholmaa ei liikennöity. Eikö silloin Gabriellan siirtyessä tuuraamaan Amorellaa kerrottu sen kannattaneen nippanappa. Noh oli vielä korona-aikakin että normaalista ei vielä puhuttu ja eihän silloin edes tarjottu sitä vuorokauden risteilymahdollisuutta vaan laiva tuli Helsinkiin ja kaikki pihalle. Ja olihan kokeilu myös Cinderella+XPRS, mutta Cinderellan liikennöinti perustui vain siihen vuorokauden risteilyyn ja muistaakseni silloin ei voinut edes Virosta tehdä vastaavaa reissua (toki sieltä vähemmän olisi ollut lähtijöitä mutta silti). Vikingin konsepti kahden laivan mallissa pitäisi mielestäni olla kuten muillakin linjoilla, että yhdistetään reittimatkustusta ja risteilytuotetta.

Ja ehkä tuo XPRS:n aikataulu voi olla kannattavampi noin, mutta aika sillisalaatiksi se mielestäni mennyt. Ennen piti muistaa sunnuntain poikkeava aikataulu, mutta nyt pitää muistaa perjantainkin poikkeava aikataulu.

Johannes Erra

Amorellan järjestäminen Gabriellan pariksi on tavallaan loogista, varsinkin niin kauan kuin alusta ei saada myydyksi ja Viking Line toisaalta haluaa jatkaa Viking Cinderellan operointia tukholmalaisten risteilymatkustajien ehdoilla. Varsinainen antikliimaksi se silti on, koska kyse on vakiintuneiden, mitä ilmeisimmin hiljalleen kannattavuuttaan menettävien ratkaisujen pitkittämistä tulevaisuuteen ennemmin kuin uuden etsimistä.

Isabella v. 2013 ja Amorella nyt olisivat ehkä vähän kulahtaneita Tallinnan linjalle, mutta olen varma, että kaikesta huolimatta kahden aluksen (muun kuin pienen pika-aluksen) operointi Tallinnan linjalla olisi Vikingille se tulevaisuusorientoitunein valinta. Muista viesteistä olen aistivinani, etten ole näkemykseni kanssa yksin. Lopputuloshan tästä on, että Turun linja kyllä kukoistaa, mutta muu Vikingin liiketoiminta jatkaa hidasta, itse aiheutettua joutsenlauluaan.

Mikko-Oskari Koski

#551
Vikingin Tallinnan linja on sillä tavoin sarja huonoja kompromisseja, että sieltä puuttuvat matkailullisesti mielekkäimmät vuorot, siis aamulähtö Helsingistä ja iltalähtö Tallinnasta. Näille olisi varmuudella kysyntää, ja samalla nykyistä aamupäivälähtöä Helsingistä voisi jopa hieman myöhentää. XPRS:n ja Amorellan "pariajo" tällä linjalla olisi mahdollista säätää jopa viikonpäivien mukaan kiertäväksi, jolloin parempi kruiseri yöpyisi Tallinnassa vain niinä öinä, jolloin asiakkaitakin on runsaammin.
Isoin ongelma tämän toteuttamisessa taitaa olla lippukysymys. Kuten kaikki hyvin tiedämme, olisi oikea henkilöstöpolitiikka tällä linjalla se, että asiakaspalvelutehtävissä puolet jengistä olisi Suomesta, puolet Virosta. Maiden palkkatasojen välillä vallitsee niin huima kuilu, että suomalaiset eivät virolaisiin liksoihin suostu ja Suomen palkkatason maksaminen virolaisille olisi perusteltua vain siinä tapauksessa, että nämä asuisivat vakituisesti Suomessa. Jokin kompromissi olisi löydettävä, ja mieluiten niin, että Suomen ammattiliitot olisivat juonessa mukana, jolloin laivojen kotipaikka voisi olla Maarianhamina (ilman SMU:n hyväksyntää hommasta ei tule mitään). Eckerön tuntiliksamalli taitaisi käydä malliksi, vaikka ei sellaisenaan -Finlandiahan tyhjennetään öisin ulkopuolisista käsittääkseni juuri siksi, että yöpyjät aiheuttaisivat lisäkustannuksia.

Amorella ei tosiaan ole mikään ideaali HEL-STO-linjalle, mutta ehkäpä se nyt vallitsevassa tilanteessa on koepallo, jolla testataan, onko linja ylipäätään enää kelvollinen päivittäiseksi. Matkustajakonseptiltaanhan se 7.kannen ison kafeterian ansiosta on Gabriellaa monipuolisempi, vaikka hyttikapasiteetti onkin pienempi, eivätkä alusten hytit varustukseltaankaan ole täysin yhteismitallisia. Amorellan vuodepaikkakapasiteetti jäänee 1500:n hujakoille, sillä alkuperäisestä 2000:sta on jotain menetetty yläkansihyttien remonteissa ja ainakin tämänhetkisen tiedon mukaan snorkkelihytit (344 paikkaa C-hyteissä+mahdolliset Q-paikat) eivät ole myynnissä.

Mitä alusten myyntiin tai siis kaupaksi menemisen mahdollisuuksiin tulee, alalla lienee tällä hetkellä päällä suvantovaihe, jossa odotellaan, miten Mobyn käy. Jos se keikahtaa, putoavat 1980-luvun lauttojen hinnat armottomasti tasolle, jolla ainakaan Viking ei tonnistoaan myy.
"Mikään muu matkailumuoto ei ole niin hermoja lepuuttavaa tällaisena kuumeisena kilpailun, työn ja politiikan kyllästämänä aikana kuin laivamatka"
Carl-Erik Creutz, 1950

Petri Nummijoki

Lainaus käyttäjältä: Mikko-Oskari Koski - 26.01.2022, 11:38:39
Matkustajakonseptiltaanhan se 7.kannen ison kafeterian ansiosta on Gabriellaa monipuolisempi, vaikka hyttikapasiteetti onkin pienempi, eivätkä alusten hytit varustukseltaankaan ole täysin yhteismitallisia. Amorellan vuodepaikkakapasiteetti jäänee 1500:n hujakoille, sillä alkuperäisestä 2000:sta on jotain menetetty yläkansihyttien remonteissa ja ainakin tämänhetkisen tiedon mukaan snorkkelihytit (344 paikkaa C-hyteissä+mahdolliset Q-paikat) eivät ole myynnissä.

Hyttikapasiteetin osalta matkustajahyttien lukumäärä lienee olennaisempi mittari kuin vuodepaikkojen määrä, koska normitapauksessa koko hytti varataan omalle porukalle ja 4 vuoteen hyttikin voi siten olla täynnä vaikka kahdesta henkilöstä. Jos vielä autokannen alapuolella olevat hytit ovat poissa laskuista niin Amorellan hyttimäärä taitaa olla noin 430. Silloin esim. 1200 matkustajaa tarkoittaisi noin 2,8 matkustajaa/hytti, joka lienee jo optimistinen luku ainakin sellaisilla lähdöillä, joilla on enemmän varttunutta väkeä kuin perheitä. Tähänkin määrään oltaisiin varmaan korona-aikana tyytyväisiä mutta normaalin ajan liikenteeseen Amorellan hyttikapasiteetti on niin pieni, että vertailukohtaa pitää hakea lähinnä vuoden 1980 Viking Sagasta ja Songista.

Arto Papunen

No eiköhän ne autokannen alla olevat hytit tule myyntiin kesäksi. Ei tainnut olla C-hyttejä myytävänä nytkään Cinderellalla ja Gabriellallakaan. Eiköhän ne Amorellalla ehdi laittaa kuntoon jos siellä jotain vesivahinkoa tullut.

Onko muuten Amorella ylipäätänsä enemmän hyttejä 2:lla kun katselen Vikingin laivaesittelyitä ja aivan kuin siellä olisi merkitty hyttejä vielä enemmän keulaan päin kuin Gabriellalla?

Sven Liljeström

Kun Amorella nyt siirretään pidemmälle reitille, kannattaisi sen iso kafeteria kenties jakaa kahteen osaan, jossa toisessa
ainakin osan aikaa olisi tarjolla jotain ohjelmaa. Matkustajat ovat kyllä tyytyväisempiä, mikäli heille on jotain järjestettyä
ajankulua.