Laivue 2020

Aloittaja Juhani Mehto, 25.09.2015, 16:48:28

« edellinen - seuraava »

Tuomas Romu

Hallitus vahvisti sotalaivatilauksen Rauman telakalta ja Saabilta, hinta nousi liki 100 miljoonaa euroa – Katso tiedotustilaisuus

https://yle.fi/uutiset/3-10978643
All information and details given in good faith but not guaranteed!

Pekka Laakso

Copyright © 2024 Hölynpöly. Kaikki oikeudet pidätetään.

Tuomas Romu

Pohjanmaa-luokan suunnittelutyö tarvitsee lisäaikaa

Nyt telakalle on varmistunut, että laivan suunnittelutyö tarvitsee lisäaikaa. Telakan tilaajalle ilmoittama arvio suunnitteluviiveestä on 6-12 kuukautta. Telakan ilmoituksen seurauksia alusten valmistukseen ja käyttöönottoon selvitetään parhaillaan. Vaikka kaikki osapuolet ovat jatkossakin sitoutuneet hallitsemaan aikatauluriskejä ja viiveen seurannaisvaikutuksia, siirtynee viivettä myös valmistumis- ja käyttöönottoaikatauluun. Pyrkimyksenä on kuitenkin edelleen pysyä tiukasti alkuperäisessä käyttöönottoaikataulussa siten, että uusi laivue on valmis vuonna 2028.
All information and details given in good faith but not guaranteed!

Juhani Mehto

Iltalehden mukaan korvetit myöhästyvät jopa 1,5 vuotta alkuperäisestä suunnitteluhaasteiden takia. Näin ollen kaikki alukset ovat valmiina aikaisintaan vuonna 2029.

Iltalehden uutinen
Kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla ammentaa.

<- Chios Luckin kuva Marinetrafficissa
Lisää laivakuvia täällä.

Tuomas Romu

Lainaus käyttäjältä: Juhani Mehto - 01.07.2022, 11:08:31
Iltalehden mukaan korvetit myöhästyvät jopa 1,5 vuotta alkuperäisestä suunnitteluhaasteiden takia. Näin ollen kaikki alukset ovat valmiina aikaisintaan vuonna 2029.

Iltalehden uutinen

Rauman telakan vastine Turun Sanomissa: RMC:n Mikko Niini ihmettelee, miksi puolustusministeriö hyökkää niin vahvasti telakkaa vastaan – Rauman telakka sinnittelee myöhästyvien laivojen ja tappioiden kanssa. Juttu on valitettavasti maksumuurin takana.
All information and details given in good faith but not guaranteed!


Tuomas Romu

Pari tuoretta julkaisua projektista:

Merivoimat: Pohjanmaa-luokan taistelualusten suunnittelu on loppusuoralla ja tuotanto alkaa tänä vuonna

HS: Sotalaivojen hinta nousi, aikataulu petti ja koko kasvoi ennätysmäiseksi

Pohjanmaa-luokan korvettien kokonaispituus kasvoi lopulta 117 metriin ja uppouma 4300 tonniin. Hesarin jutussa mainitaan lisäksi, että alusten lopullista potkuria on testattu tänä talvena Perämerellä.
All information and details given in good faith but not guaranteed!

Tuomas Romu

Ensimmäisen aluksen tuotanto alkoi tänään Raumalla:

HS: Suomen suurimman sotalaivan rakentaminen alkoi Rauman telakalla
All information and details given in good faith but not guaranteed!

Tuomas Romu

Ensimmäisen aluksen köli on laskettu tänään:

Pohjanmaa-luokan ensimmäisen korvetin köli laskettiin

Kölinlasku on merkittävä virstanpylväs Laivue 2020 -hankkeen monitoimikorvettien rakentamisessa. Ensimmäinen lohko on nyt laskettu telakan rakennuspukeille. Alus alkaa tämän jälkeen rakentua kölilohkon ympärille, kun seuraavat lohkot kiinnitetään toisiinsa.
All information and details given in good faith but not guaranteed!

Mikko-Oskari Koski

Niinhän sitä sanotaan, että hyvin suunniteltu on puoleksi tehty -ja kääntäen huonosti suunniteltua ei ole tehty puolittainkaan. Pohjanmaiden prosessoinnissa ei voi ainakaan epäillä liiallista hosumista, vaikka tosiasia onkin, että sekä maailmantilanne että Suomen asema nykyisessä puolustuspoliittisessa todellisuudessa on tyystin toisenlainen kuin kymmenen tai vaikka kolmekin vuotta sitten.
Minua ei edelleenkään vakuuta ajatus isoista sotalaivoista Suomen turvaajina -varsinkaan, kun Mustallamerellä on nähty, miten ilmeisen helppoa kaiken kokoisten sotalaivojen eliminoiminen on, jopa maalta, jolla ei omia merivoimia edes ole. Jos meripuolustuksen on tarkoitus estää vihollisen pääsy saaristoväyliin, mutta samalla pitää ne kuitenkin oman huollon tarpeiden turvaamiseksi liikennöintikelpoisina, uskoisin Hamina-luokan alusten kokoluokkaa olevien purkkien olevan tähän tarkoitukseen Pohjanmaita soveliaampia. Toki tulenjohtotoiminnot vaativat puolestaan niitä isompaa alusta.
Kiintoisaa on myös seurata, miten toisaalla mainittu nykyisen miinalaiva Uusimaan koneremontti vaikuttaa Suomen meripuolustuksen näkymiin. Ja etenkin siihen, mitä nimiä korveteille annetaan kolmannesta yksilöstä eteenpäin. Suomen Joutsen, Vesikko ja Karjala lienevät museolaivoille "jäädytettyjä" nimiä ja S2, Ilmarinen ja Riilahti sen verran paljon uhreja tuhoutuessaan vieneiden alusten nimiä, että niitä tuskin kierrätetään. Mutta entäpä Ruotsinsalmi..?

Nato-jäsenyys on kuitenkin avannut sellaisen uuden mahdollisuuden, että Pohjanmaa-luokan aluksia voisi hyvin tehdä koko Itämeren alueen puolustusta ja kaupallisen liikenteen turvaamista varten enemmänkin kuin Suomen tilaamat neljä. Ainakin Viron, Latvian, Liettuan ja ehkä Ruotsinkin käyttöön tämäntyyppisillä laivoilla voisi olla jopa enemmän tarvetta kuin Suomella.
"Mikään muu matkailumuoto ei ole niin hermoja lepuuttavaa tällaisena kuumeisena kilpailun, työn ja politiikan kyllästämänä aikana kuin laivamatka"
Carl-Erik Creutz, 1950