Ulkomatala - verkkolehti

Aloittaja Lassi Liikanen, 31.01.2009, 14:44:36

« edellinen - seuraava »

wanvil

#15
Ihan kiteytetysti palautetta (lukekaahan tarkkaan!):

~ PDF-versio on hyvä idea, sillä painovalmiit vedokset ovat PDF-julkaisuja ja toimii myös verkkolehtenä, lisäksi virallisemman oloinen
~ aiheita on ollut riittävän laajasti ja monipuolisesti kahdessa ensimmäisessä numerossa, hyvät ja mielenkiintoiset aiheet
~ ajankohtaisten asioiden aktiivinen seuraaminen ja tietämys aihepiiristä näkyy
~ tämä on tärkeää: tekstissä todella näkyy ammattimainen ote ja lähestymistapa, eli tietopuolen ja perehtymisen lisäksi
tapa kirjoittaa ja ilmaista asiat on hyvin hallussa
~ asianmukaisuus myös kuvien yms. tekijänoikeusasioissa (teillä toimii hyvin)
~ kieliasu kohdallaan, en myöskään havainnut liikaa toistoa, joten juttuja jaksaa lukea hyvin (vaikuttaa kokonaisuudessaan paljon)
~ ulkoasu siistin asiallinen, ehkä vähän voisi kattella värien käyttöä mutta ei liian rohkeasti (siis hyvä nyttenkin)
~ helppolukuisuus -> jutut löytyy tarpeeksi vaivattomasti jne.

~ ainoa pieni miinus, että henkilö-sanaa kannattaisi välttää (liian yleispätevä ilmaisu) tietyissä kohtaan ja korvata se jollakin muulla sanalla, esimerkki:
asiakaskunta on koostunut yhdysvaltalaisista henkilöistä -> tässä mieluummin risteilijämatkustajista tms. henkilö-sanan sijaan. No, tämä nyt ei ollut mikään iso kämmi, ja muuten vaikutti kyllä todella hyvältä tuotokselta! Ja ennen kaikkea tuosta huomaa, että ollaan perehdytty aihepiiriin, ote on ammattimainen ja tekstin rakenne toimii. Myös ns. luova kirjoittaminen on teillä onnistunutta (ei tylsän tasapaksua settiä). Hienoa! :)

Jatkakaa samaan malliin!

Lassi Liikanen

Terve Ville ja kiitos palautteesta. Lämmittää mieltä kuulla, ettei ole turhaan tehnyt työtä.  :)
Kaikki tällä palstalla esittämäni mielipiteet ovat henkilökohtaisia, eivätkä edusta muita tahoja tai ole kytkösissä tämän palstan ulkopuolisiin tahoihin.

Verkkolehti Ulkomatala

Lassi Liikanen

Tervehdys arvoisa foorumin väki ja erityisesti Finnjet-ihmiset!

Ulkomatala 3/2009 on tulossa Finnjet-erikoisnumero. Lukijan palstalle siis otetaan nyt mielellään vastaan teidän matkakertomuksianne, kokemuksianne, tarinoitanne, melkein mitä vaan - koskien Finnjettiä. Myös kaikenlainen Finnjet-erikoismateriaali on tervetullutta. Jos teillä on jotain erityistoiveita numeron suhteen, yritämme ottaa niitä huomioon tehdessä.

Materiaalia ja ideoita otetaan mielellään vastaan osoitteeseen ulkomatala@gmail.com tai vaikka minulle yksityisviestillä.

Terveisin,
Lassi Liikanen & Sergei Pennonen
Kaikki tällä palstalla esittämäni mielipiteet ovat henkilökohtaisia, eivätkä edusta muita tahoja tai ole kytkösissä tämän palstan ulkopuolisiin tahoihin.

Verkkolehti Ulkomatala

Raine Taponen

#18
Lainaus käyttäjältä: Lassi Liikanen - 17.03.2009, 21:44:28
Tervehdys arvoisa foorumin väki ja erityisesti Finnjet-ihmiset!

Ulkomatala 3/2009 on tulossa Finnjet-erikoisnumero. Lukijan palstalle siis otetaan nyt mielellään vastaan teidän matkakertomuksianne, kokemuksianne, tarinoitanne, melkein mitä vaan - koskien Finnjettiä. Myös kaikenlainen Finnjet-erikoismateriaali on tervetullutta. Jos teillä on jotain erityistoiveita numeron suhteen, yritämme ottaa niitä huomioon tehdessä.

Materiaalia ja ideoita otetaan mielellään vastaan osoitteeseen ulkomatala@gmail.com tai vaikka minulle yksityisviestillä.

Terveisin,
Lassi Liikanen & Sergei Pennonen

Vajaa viisi vuorokautta aikaa Ulkomatalan erikoisnumeron FINNJETISTÄ 31.3.2009 ilmestymiseen. Odotamme jännityksellä tuota ainutlaatuista erikoistoimitettua numeroa. Terveisin R.T

Linkki lehteen: http://www.ulkomatala.net/traf/
INFO HELSINKI: VR-transpoint / TURKU: MKK-Pori:SPC Finland / RIIHIMÄKI: R.T

Petri Moilanen

Tässä muutamia huomioita:

+ jutut suhteellisen laadukkaasti tehtyjä (varsinkin vrt. näihin "minun laivasivut.." -tekeleisiin..) vaikka niitä onkin hieman vähänlaisesti
- kuvia liian vähän joten visuaalinen ilme tylsähkö
- pdf:nä tulee koko lehti kerralla, voi alkaa jossain vaiheessa kaistasiirron limiitit huutamaan hoosiannaa..

Suosittelisin ehdottomasti siirymistä joko worldpressiin tai joomlaan, mielummin joomlaan.. pienen virittelyn jälkeen saa lehdestä paaaljon paremman ja tarvittaessa jutut saa joomlassa käännettyä pdf:äksi suoraan. Sekä käytettävyys että visuaalinen ilme muuttuisi kertaluokkaa ylöspäin


Lassi Liikanen

Joo, kiitos vaan kaikille. Täytyy muuten sanoa, että olen hieman ihmeissäni.  ??? Finnjetistä on (täälläkin foorumilla) jauhettu aika reippaasti, nyt kun pyydetään jotain kirjoittamaan/lähettämään jotain materiaalia niin postilaatikko ammottaa tyhjyttään!

Nyt kaikki viikonloppuna skarppaavat ja pistävät aivonystyrät käyntiin.  :) Aivan varmasti monelta täälläkin foorumilla löytyy Finnjet materiaalia ja kokemuksia.

Kaikenlainen materiaali kelpaa, artikkelit, arvostelut, kuvareportaasit, matkakertomukset, oikeastaan mitkä vaan. Kaikkea otetaan mielellään vastaan!

Yritetään piakkoin saada "romutusrauha" Finnjetille - nyt vielä kuitenkin repikaa vanhat haavat auki.  ;)

Terveisin,
Ulkomatala-tiimi.
Kaikki tällä palstalla esittämäni mielipiteet ovat henkilökohtaisia, eivätkä edusta muita tahoja tai ole kytkösissä tämän palstan ulkopuolisiin tahoihin.

Verkkolehti Ulkomatala

Teemu Pohjalainen

Minunhan piti kirjoittaa Silja Serenadesta, mutta en saanut siitä sopivaa enkä hyvää.
Kun pitäähän artikkelin näyttää artikkelilta.

Raine Taponen

#22
Lainaus käyttäjältä: Eemil Valkama - 27.03.2009, 20:27:17
Seuraavassa numerossa visuaalinen ilme kuvineen tulee paranemaan. Ainakin tämän numeron ajan minä olen vastuussa pdf:stä ja yritän parhaani, että numerosta tulisi mukavannäköonen :)

Koko lehti tulee pdf-muodossa yhdessä tiedostossa. Syitä on muutama, esimerkiksi hakutoiminto: lehdestä on helpompi hakea tiettyä sanaa, jos koko lehti on samassa paketissa. Toinen on luettavuus. Ei se olisi sen helpompaa lukea pdf-versiotakaan, jos jokaisen sivun joutuisi lataamaan erikseen. Yhtä hyvin voisi lukea nettiversiota.

Tietääkseni Ulkomatalan käyttämä palvelin on Suncometin; kaista on rajoittamaton.

Edit: Vielä lisätäkseni tuosta Joomlan pdf-toiminnosta, että käytän itse Adoben InDesign CS4:ää, joten Joomlan käyttö tuntuisi enemmän askeleelta taaksepäin, kuin edistykseltä. Omasta mielestäni.

Hyvä!

Ehdottomasti pysykää pdf.toiminnoissa. Tuo oli mukavaa kuultavaa että olet ottanut pdf. ulkoasun asiaksesi. Olen lehdenlukija niin kuin moni muu, en silti mikään pilkunviilaaja. Pdf. toimintoja käytetään yleensä esim. yritysten esite- ja infosivuina myös verkkolehdissä. Johtunee paljolti siitä että Adobe Reader on saanut valtaisan suosion ja on ladattavissa ilmaiseksi: http://get.adobe.com/fi/reader/ Parhain terveisin R.T
INFO HELSINKI: VR-transpoint / TURKU: MKK-Pori:SPC Finland / RIIHIMÄKI: R.T

Teemu Mäkelä

kirjottakaa nyt ensin vaikka laivan historia (löytyy wikipediasta tai FoF:ista)sitten eri ulkoasut kuvineen  ???
revellin mallista arvostelut jos ei mallia löydy niin jou varmaan voi kirjottaa... ;D

Lassi Liikanen

Niin, sattuisko kellään olemaan kuvaa/kuvia siitä Revellin kasatusta pienoismallista ja vähän tietoja siitä? Ois kiva tehdä jonkunlainen pienoismalli-info.  :)
Kaikki tällä palstalla esittämäni mielipiteet ovat henkilökohtaisia, eivätkä edusta muita tahoja tai ole kytkösissä tämän palstan ulkopuolisiin tahoihin.

Verkkolehti Ulkomatala

Teemu Mäkelä

#25
minulla ei malli ole valmis.menen tänään ostamaan maaleja siihen ::)

tuli muuten mieleen että kirjassa Silja linen viisi vuosikymmentä on jotain juttua jetistä :P
voin vaikka lähettää teksti sähköpostilla jos tarvii

edit lähetin sähköpostilla pienen jutunpoikasen

Petri Moilanen

Lainaus käyttäjältä: Lassi Liikanen - 28.03.2009, 09:14:00
Niin, sattuisko kellään olemaan kuvaa/kuvia siitä Revellin kasatusta pienoismallista ja vähän tietoja siitä? Ois kiva tehdä jonkunlainen pienoismalli-info.  :)

Revellin pienoismallia ei ole, mutta Helsingin telakalla on lasivitriinissä Finnjetin rakennusaikainen pienoismalli.. kokoa en nyt muista, mutta oliskohan n. 1,5m pitkä.

Petri Moilanen

Lainaus käyttäjältä: Eemil Valkama - 27.03.2009, 20:27:17
Seuraavassa numerossa visuaalinen ilme kuvineen tulee paranemaan. Ainakin tämän numeron ajan minä olen vastuussa pdf:stä ja yritän parhaani, että numerosta tulisi mukavannäköonen :)

Koko lehti tulee pdf-muodossa yhdessä tiedostossa. Syitä on muutama, esimerkiksi hakutoiminto: lehdestä on helpompi hakea tiettyä sanaa, jos koko lehti on samassa paketissa. Toinen on luettavuus. Ei se olisi sen helpompaa lukea pdf-versiotakaan, jos jokaisen sivun joutuisi lataamaan erikseen. Yhtä hyvin voisi lukea nettiversiota.

Tietääkseni Ulkomatalan käyttämä palvelin on Suncometin; kaista on rajoittamaton.

Edit: Vielä lisätäkseni tuosta Joomlan pdf-toiminnosta, että käytän itse Adoben InDesign CS4:ää, joten Joomlan käyttö tuntuisi enemmän askeleelta taaksepäin, kuin edistykseltä. Omasta mielestäni.

No juu, vähän makuasia. Itse kun en käytä pdf:ää kuin tiedostoissa jotka haluan printata, verkkolehden printtaamisella ei ole itselleni tarvetta, jonkun yksittäisen jutun voisin ehkä printata. Näytöltä taas pdf ei ole mikään hääppöinen formaatti lukea, sen vuoksi suosittelin jotain cms:ää esim.  joomlaa.

Teemu Pohjalainen

Joomla on täysin surkea!

Kyllä tuo PDF on paras, ja sen näkee käyttömäärästäkin.
Suurin osa lehdistä on nettijulkaisuna pdf:llä.
Miinuksena on se kokolehden kerralla lataaminen.

Petri Moilanen

Lainaus käyttäjältä: Teemu Pohjalainen - 28.03.2009, 21:52:01
Joomla on täysin surkea!

Kyllä tuo PDF on paras, ja sen näkee käyttömäärästäkin.
Suurin osa lehdistä on nettijulkaisuna pdf:llä.
Miinuksena on se kokolehden kerralla lataaminen.

pdf on käytetyin formaatti.. kun halutaan printata jotain.

Jos halutaan tehdä nettijulkaisua jonka tarkoituksena on luettavuus selaimen kautta on pdf huonoin mahdollinen vaihtoehto.

Eipä tule ihan heti mieleen nettijulkaisuja joiden pääformaatti on (kun puhutaan julkaisuista jotka luetaan selaimen kautta) joiden pääjulkaisuformaatti olisi pdf.

nettilehtiä joita luen (ainakin satunnaisesti) ovat mm. kauppalehti, taloussanomat, iltasanomat, iltalehti, uusi suomi.. ainakaan yhdenkään näistä pääformaatti ei ole pdf.. artikkeleiden luettavuus on näissä tuhansia kertoja käyttökelpoisempi vrt. siihen että ko. sivuston artikkelit julkaistaisiin pdf:nä.