MyStar (oli: Tallink tilaa pikalautan RMC:ltä)

Aloittaja Tuomas Romu, 18.10.2018, 10:22:49

« edellinen - seuraava »

Kai Heino

Luonto suosii turhanpäiväistä kokeilijaa.

Kalle Id

Kummallisen myöhäisessä vaiheessa, luulisi että suunnittelu olisi jo pitkällä ja nyt on sitten tehty jonkun verran turhaa työtä.

Joonas Vähämäki

Lainaus käyttäjältä: Kalle Id - 13.09.2019, 21:57:29
Kummallisen myöhäisessä vaiheessa, luulisi että suunnittelu olisi jo pitkällä ja nyt on sitten tehty jonkun verran turhaa työtä.
Voihan siitä olla jo aikaa, ei sitä missään sanota, että uutinen olisi tuore vaikka TS sen nyt julkaiseekin.

Vaikka tuossa puhutaankin Costan risteilijöiden lohkoista, niin voihan olla että homma oli selvä jo aiemmin. "Rauma Marine Constructionsin ja Meyer Turun yhteistyö on alkanut vuoden 2018 kesällä."

Kalle Id

RMC ja Meyer itse tiedotti aiheesta samana päivänä, eli kyse ei ainakaan sen perusteella oli TS:n hitaudesta. Tuo 2018 alkanut yhteistyö koskee varmasti nimenomaan lohkojen alihankintaa. RMC on myös aiemmin erikseen kertonut, että heillä ei ole pääsyä Meyerin suunnitteluaineistoon ja joutuvat siksi suunnittelemaan aluksen itse.

Joonas Vähämäki

Lainaus käyttäjältä: Kalle Id - 14.09.2019, 21:46:34
RMC ja Meyer itse tiedotti aiheesta samana päivänä, eli kyse ei ainakaan sen perusteella oli TS:n hitaudesta. Tuo 2018 alkanut yhteistyö koskee varmasti nimenomaan lohkojen alihankintaa. RMC on myös aiemmin erikseen kertonut, että heillä ei ole pääsyä Meyerin suunnitteluaineistoon ja joutuvat siksi suunnittelemaan aluksen itse.
Okei. Mietin vain, että mitä hyötyä tästä tässä vaiheessa voi olla oikeastaan mihinkään muuhun kuin sisätilojen rakentamiseen. Rungon ainakin pitäisi olla jo aika pitkällä tässä vaiheessa. Tuskin siihen suuria muutoksia enää voidaan tehdä.

Kai Heino

Nimikilpailun voittanutta ehdotusta ei sitten vielä julkistettu.
https://www.tallink.com/competition
Luonto suosii turhanpäiväistä kokeilijaa.

Kalle Id

Jos selitys "background checks" on oikea, viittaa se siihen että laivasta ei sittenkään tule Hyperstar vaan jotain muuta.

Ville Taavitsainen

eikös se olis ennemminki Gigastar. ja kun senniminen firma on olemassa niin voisi viitata siihen etä lupia pitää kysellä. tai ainakin tarkistaa että onko jokin este
Silja Serenade 23-25.3.2019

Silja Europa 29-30.3.2019

Tuomas Romu

All information and details given in good faith but not guaranteed!

Ville Taavitsainen

Silja Serenade 23-25.3.2019

Silja Europa 29-30.3.2019


Mikko-Oskari Koski

Kaipa tuosta sitten tulee kutsumanimeltään Mysteeri. 8)

Olisi edelleen kiintoisaa tietää, miten uudisaluksessa -ja varmaan sitten tulevaisuudessa Megastarissakin, jos rupeavat yöpymään Helsingissä vuorotellen- on ratkaistu alamittainen majoitusjärjestely. Tosin tilaahan tuolla kyllä olisi tehdä hyttiosasto tai pari, esim. risteilyparkkiksen paikkamäärää voisi tämän palvelun parantamiseksi vähentää.
"Mikään muu matkailumuoto ei ole niin hermoja lepuuttavaa tällaisena kuumeisena kilpailun, työn ja politiikan kyllästämänä aikana kuin laivamatka"
Carl-Erik Creutz, 1950

Kalle Id

Maisterissahan ylin kansi on isompi, jotta laivaan on saatu enemmän hyttejä. Siihen niitä ei tarvitse risteilyparkkikselle tehdä. Megastar on sitten asia erikseen. (Kuten myös se, alkavatko ne yöpyä Helsingissä vuorotellen vai ei).

Tuomas Romu

Lainaus käyttäjältä: Ville Taavitsainen - 28.10.2019, 20:24:13
 
Tarkoitat varmaan olimme. En nähnyt sinunkaan tuota ehdottaman.

Seison korjattuna. En itsekään tuota odottanut.

Nyt ei muuta kuin keksimään lempinimiä rakkaalle lapselle. Mysteeri, Maisteri, Monsteri...
All information and details given in good faith but not guaranteed!

Kalle Id

Maistaa-nimeä ehdotettiin myös Facen lauttaryhmässä.