Moulinexien kesäkeikoista

Aloittaja Mikko-Oskari Koski, 19.06.2001, 22:34:52

« edellinen - seuraava »

Mikko-Oskari Koski

Moulinex Fennica on viime vuosina saanut varsin vaihtelevia kohdemaita "avustustoimintaansa", pari vuotta sitten se oli kovan jäätalven ajan rahdattuna Brasiliaan, viime kesänä samoille vesille vieraillen myös Venezuelassa ja nyt kaapelityöt ovat kutsuneet laivan Meksikonlahdelle.
Jos liputuskuviot tuhoavat suomalaisen kauppalaivaston, taitavat monitoimimurtajamme kohta olla ainoita siniristin alla valtameriä kulkevia aluksia?
"Mikään muu matkailumuoto ei ole niin hermoja lepuuttavaa tällaisena kuumeisena kilpailun, työn ja politiikan kyllästämänä aikana kuin laivamatka"
Carl-Erik Creutz, 1950

Pekka Laakso

Äsken oli ykkösen uutisissa juttua Botnican lähdöstä Stavangeriin. Itse jutussa ei ollut mitään erityistä, mutta pisti silmään aluksen kylkeen maalattu finstaship.fi -teksti. Mahtaakohan se levitä muihinkin murtajiin.  ???
Copyright © 2024 Hölynpöly. Kaikki oikeudet pidätetään.

Pekka Laakso

Lainaus käyttäjältä: Pekka Laakso - 01.06.2004, 21:30:31
Äsken oli ykkösen uutisissa juttua Botnican lähdöstä Stavangeriin. Itse jutussa ei ollut mitään erityistä, mutta pisti silmään aluksen kylkeen maalattu finstaship.fi -teksti. Mahtaakohan se levitä muihinkin murtajiin.  ???
Ja Kymen Sanomat valottaa tilannetta myös muiden monitoimien osalta. Nordicalla on sopimus norjalaisten kanssa joulukuun 10. päivään saakka ja tällä hetkellä norjalaiset ovat katsoneet, että on järkevintä seisottaa Nordicaa. Fennica sen sijaan vaikuttaa olevan jo palautettu Finstashipille ja sille ollaan nyt etsimässä jostakin mahdollisia töitä. Myös päättäjien hölmö ajatus sen muuttamisesta on edelleen käynnissä.
Copyright © 2024 Hölynpöly. Kaikki oikeudet pidätetään.

Pekka Laakso

#3
Tuolla Finnjet-ketjussa tuli myös ilmi Fennicasta jotakin uutta, eli mitä h-v-ttiä Fennica tekee nyt sataman puolella ja kaikenlaista tavaraa on aluksen vierellä?  ???

Voisikohan syy olla ollut yksinkertainen väistyminen Finnjetin altaasta oton vuoksi...
Copyright © 2024 Hölynpöly. Kaikki oikeudet pidätetään.

Tero Reingoldt

Juu näin on. Fennica siirtyi aamulla roro seiskaan jetin tieltä. No kun jetin piti päästä vielä sataman puolella laituriin oli tuo seiska paras vaihtoehto. Näinollen Fennica siftasi roro kolmoseen. Ja palannee huomenna takaisin telakan puolelle. Ne tavarat siinä vieressä olivat sekä vienti- että tuontitavaroita Rauman kautta. Uusia traktoreita ja vanhoja erinäköisiä työkoneita.
Se on meri nyt sitten kaukana...

Pekka Laakso

#5
Nordica teki yllättäen keskiviikkona muutaman tunnin mittaisen koeajon Kotkan edustalla. Kyseessä oli ns. pakollinen testiajo, joka piti suorittaa ilmeisesti luokituslaitoksen taholta. Muuten tilanne on normaali. Fennicalle sen sijaan saattaa tulla lyhytaikaista työtä Pohjanmereltä, mutta sen toteutuminen on vielä täysin epävarma.
Copyright © 2024 Hölynpöly. Kaikki oikeudet pidätetään.

Tero Reingoldt

Nyt tapahtuu...

Ensi lauantaina (2.10. klo 8 alustava aika) on Fennica lähdössä Raumalta kohti Brittein saaria offshore hommiin. Shell ilmeinen työllistäjä. Matkalla tehdään DP-testejä ja muuta jotta noin viikon päästä lähdöstä olisivat tosi hommissa.
Se on meri nyt sitten kaukana...

Pekka Laakso

Lainaus käyttäjältä: Tero Reingoldt - 29.09.2004, 17:38:44
Ensi lauantaina (2.10. klo 8 alustava aika) on Fennica lähdössä Raumalta kohti Brittein saaria offshore hommiin. Shell ilmeinen työllistäjä. Matkalla tehdään DP-testejä ja muuta jotta noin viikon päästä lähdöstä olisivat tosi hommissa.
Nordican porukka oli siis oikeassa, että isosisko on saamassa hetken hommia. Mites on offshorekaluston suhteen, joko niitä on alettu asentaa vai hoidetaanko ne vasta 1.10.?
Copyright © 2024 Hölynpöly. Kaikki oikeudet pidätetään.

Tero Reingoldt

Osa offshore kamoista asennettiin, muttei ilmeisesti kaikkea. Joten Raumalla ne odottelevat - milloin sitten laiva tuleekin niitä tarvitsemaan. Todennäköisesti aikaisintaan ensi kaudella kun tuo talvi tulee tuohon väliin.
Se on meri nyt sitten kaukana...

Armas Aallontie

Fennica mobilisoi tällä hetkellä Skotlannissa. Keikkaa pukkaa tonne 20.10 asti + mahd. viive. tulevasta ei varmaa tietoa mutta mukavia huhuja liikkuu ;D ;D Niin ja tietty ne täysin hölmöt huhut öljyntorjunta aluksesta ovat vielä vireillä ??? :finger: ???

Miran Hamidulla

#10
Aamun hesarin mukaan Fennica olisi suuntaamassa "kesäkeikalle" eteläisen pallonpuoliskon kesään eli tarkemmin sanottuna Etelämantereelle. Finstaship on saanut norjalaisvarustamolta houkuttelevan vuokrata alus sinne marras-maaliskuun ajaksi. Tämä tuottoisa keikka on kuitenkin pahassa vastatuulessa, sillä sitä uhkaa vaara siitä, ettei alukselle saada vuokrattua korvaavaa murtajaa (joka olisi joku Ruotsin "Urhoista" tai Viking luokan murtajista) Ruotsista Finstashipille sopivin ehdoin. Tämä siksi, koska ruotsalaiset asettavat murtajansa vuokraamiselle ehdon saada murtaja takaisin omaan käyttöönsä mikäli tuleva jäätalvi osoittautuukin kovaksi, mikä puolestaan ei sovi Finstashipille.
Laivakuviani + muita kuvia

19.10 Stena Europe, 24.10 Stena Adventurer, 24.10 Ulysses, 26.10 Stena Superfast VII, 26.10 European Causeway, 27.10 Stena Mersey, 28.10 Superstar

Mikko-Oskari Koski

Toisaalta Stasi ymmärtää rahan päälle ja Fennicaa parempaa alusta eteläisen pallonpuoliskon keikalle tuskin on tarjolla missään. Perämeren olosuhteiden ennustaminen taas on äärimmäisen vaikeaa, vaikka talvi olisi leutokin, saattavat tuulet kasata sinne paksuja jääröykkiöitä.
Luulajan ja Raahen väliset raaka-ainekuljetukset pystytään varmasti, kuten ennenkin, koodaamaan suomalais-ruotsalaiseksi yhteistoiminnaksi, mutta kovissa keleissä voi pohjoisen taivaan alla tulla kummasti Fennicaa ikävä. Näin siinäkin tapauksessa, että pohjoiseen (lue Pori-Söderhamn-linjan pohjoispuolelle) olisi saatu kaikki viisi Atle/Urkkia, Karhu II:t, Vikingit ja Nordica tai Botnica.
Olisiko Håkansilla tai jollain muulla taholla Saaristomeren ja/tai Suomenlahden olosuhteisiin sopivaa kalustoa, jonka palveluita Stasikin voisi halutessaan hyödyntää?
"Mikään muu matkailumuoto ei ole niin hermoja lepuuttavaa tällaisena kuumeisena kilpailun, työn ja politiikan kyllästämänä aikana kuin laivamatka"
Carl-Erik Creutz, 1950

Pekka Laakso

#12
Lainaus käyttäjältä: Mikko-Oskari_Koski - 27.10.2004, 16:43:10
mutta kovissa keleissä voi pohjoisen taivaan alla tulla kummasti Fennicaa ikävä. Näin siinäkin tapauksessa, että pohjoiseen (lue Pori-Söderhamn-linjan pohjoispuolelle) olisi saatu kaikki viisi Atle/Urkkia, Karhu II:t, Vikingit ja Nordica tai Botnica.
Olisiko Håkansilla tai jollain muulla taholla Saaristomeren ja/tai Suomenlahden olosuhteisiin sopivaa kalustoa, jonka palveluita Stasikin voisi halutessaan hyödyntää?
Missäs sitten on Oden?  ???
Viimeisinä talvina, jotka eivät ole toissa talvea lukuun ottamatta olleet kyllä mitään kovia, on menetelty useimmiten niin, että osa kalustosta jää väkisin ilman töitä. Varsinkin Urho-luokan aluksia on jäänyt makaamaan koko talven ajaksi ja toisaalta myös ruotsalaisten Viking-räpeltäjiä on nähty myös talvesaikaan Pohjanmerellä tai muualla offshorehommissa. Esimerkiksi Vidar Vikingiä ei ole nähty jäänmurrossa kahteen viime talveen (ei edes tuona kovempana talvena!). Sitten myös Nordica huilasi muistaakseni Vuokissa yhden talven 2000-luvun alussa lähtemättä ollenkaan murtoon.
Toisaalta vähän kovempina talvina on menetelty niin, että joku suurempi murtaja viettää osan talvesta Suomenlahdella (Kontio hetken vuonna 2000, Sisu 2003 ja Nortti 2004).

Håkansista sen verran, että Zeushan vuokrattiin merenkulkulaitokselle siksi talveksi, kun Fennica oli Brasiliassa. Tuolloin Zeus operoi pääasiallisesti Selkämerellä, mutta aika vähän sillä oli silloin töitä. Samana talvena Nordica toimi Suomenlahdella ja Botnica muistaakseni Merenkurkun tienoilla ennen siirtymistä Helsingin edustalle. Nyt Håkansilla olisi lisäksi Protector erikoiskeuloineen, mutta olisiko siitä mitään hyötyä suuremmilla vesillä. Toissa talvena Pärnun lahdellahan sillä oli ajoittain pahempiakin ongelmia (välillä Zeus joutui jopa hinaamaan sitä!) Toisaalta Håkans asetti sen kesällä toimimaan pääasiallisesti Virossa eli tuskin siitä olisi avuksi. Tuskimpa myös Zeusistakaan, sen luulisi nimittäin jatkavan hollantilaisten rahtauksessa, ellei sitä sitten päätetä myydä. Håkanshan on ilmoittanut jo aikoja sitten haluistaan päästä kannattamattomasta Zeusistaan eroon.

Mutta eiköhän tämä Fennica-sotku ole puhtaasti MKL:n ja ruotsalaisen kollegansa välinen poliittinen kysymys, jossa Stasi jäänmurtajineen on vain kasa pelinappuloita. Nimittäin tuo tilanne mikä aikoo estää Fennican rahtaamisen etelämeren keikalle on oikeastaan täysin utopistinen. Niin kovaa talvea, jotta kaikkia Suomen yhdeksää ja Ruotsin neljää jäänmurtajaa sekä kolmea viikinkiä että väyläaluksia (vai mitä Scandica ja Baltica ovatkaan) järvimurtaja Alesta puhumattakaan tarvittaisiin, tuskin tulee nyt olemaan. Eipä tainnut jäänmurtajien omistuksen siirtäminen ulkopuoliselle liikelaitokselle ollakaan ainakaan vielä kovin järkevä ratkaisu... ::)
Copyright © 2024 Hölynpöly. Kaikki oikeudet pidätetään.

Petri Nummijoki

Lainaus käyttäjältä: Pekka Laakso - 27.10.2004, 22:07:49
Håkansista sen verran, että Zeushan vuokrattiin merenkulkulaitokselle siksi talveksi, kun Fennica oli Brasiliassa. Tuolloin Zeus operoi pääasiallisesti Selkämerellä, mutta aika vähän sillä oli silloin töitä. Samana talvena Nordica toimi Suomenlahdella ja Botnica muistaakseni Merenkurkun tienoilla.

Nordica oli tuonna talvena (98-99) aluksi Suomenlahdella mutta hyvin pian se siirrettiin Selkämerelle. Botnica oli puolestaan aluksi Pohjanlahdella, koska se oli vasta hiljattain valmistunut ja sillä suoritettiin jääkokeita Perämerellä. Tämän jälkeen se oli jonkin aikaa Merenkurkussa mutta siirrettiin kelien koventuessa Suomenlahdelle.

Tuon talven erikoisuus oli, että alkutalvesta Suomenlahdella oli hetken aikaa kaksi suurta murtajaa (Nordica ja Urho) samanaikaisesti.

Keskitalven aikaan murtajat oli tuonna talvena sijoitettu niin, että Urho, Sisu, Otso ja Kontio hoitivat Perämeren, Nordica Selkämeren ja Botnica, Voima ja Apu olivat Suomenlahdella. Zeus oli välillä Suomenlahdella ja välillä Saaristomerellä sekä mahdollisesti Selkämerelläkin.

Lainaus käyttäjältä: Pekka Laakso - 27.10.2004, 22:07:49
Mutta eiköhän tämä Fennica-sotku ole puhtaasti MKL:n ja ruotsalaisen kollegansa välinen poliittinen kysymys, jossa Stasi jäänmurtajineen on vain kasa pelinappuloita. Nimittäin tuo tilanne mikä aikoo estää Fennican rahtaamisen etelämeren keikalle on oikeastaan täysin utopistinen. Niin kovaa talvea, jotta kaikkia Suomen yhdeksää ja Ruotsin neljää jäänmurtajaa sekä kolmea viikinkiä että väyläaluksia (vai mitä Scandica ja Baltica ovatkaan) järvimurtaja Alesta puhumattakaan tarvittaisiin, tuskin tulee nyt olemaan.

Samaa mieltä. Eihän edes talvella 2002-2003 ollut Ruotsin viikingeistä töissä muistaakseni kuin yksi (siis Ruotsin omassa käytössä) ja tuleva talvi ei ole alkanut mitäänkään voimallisesti, koska eihän tässä ole ollut pakkasia vielä oikeastaan ollenkaan. On toisaalta kovempiakin jäätalvia ollut kuin viime vuonna (esim. 1956, 1966 ja 1987), joten ei MKL:n pelkäämä tilanne ole mahdoton.
 

Pekka Laakso

#14
Lainaus käyttäjältä: Petri Nummijoki - 28.10.2004, 11:53:14
Nordica oli tuonna talvena (98-99) aluksi Suomenlahdella mutta hyvin pian se siirrettiin Selkämerelle. Botnica oli puolestaan aluksi Pohjanlahdella, koska se oli vasta hiljattain valmistunut ja sillä suoritettiin jääkokeita Perämerellä. Tämän jälkeen se oli jonkin aikaa Merenkurkussa mutta siirrettiin kelien koventuessa Suomenlahdelle.

Keskitalven aikaan murtajat oli tuonna talvena sijoitettu niin, että Urho, Sisu, Otso ja Kontio hoitivat Perämeren, Nordica Selkämeren ja Botnica, Voima ja Apu olivat Suomenlahdella.
Niin unohdin tuon Urhon, mutta se tuskin kovin pitkään ehti olla tuolloin Suomenlahdella. Botnica todellakin siirrettiin lopputalveksi Helsingin edustalle.

Mutta Nordica ei kyllä tuona talvena Suomenlahtea jättänyt. Siitä laitan vaikka pääni ja kuva-arkistoni pantiksi. Eri asia on, se, että jos se olisi ollut Selkämerellä aivan aluksi. Muistan todella hyvin, kun maaliskuun loppupuolella 1999 Nordica toi Kotkaan hollantilaisia merenkulun opiskelijoita, jotka olivat olleet tutustumassa jäänmurtoon aluksen ollessa töissä Suomenlahdella. Sen jälkeen Nordica lähti suoraan Helsinkiin, minkä jälkeen sen talvikausi oli ohi. Lähtöhetkellä jopa aluksen päällikkö (en tiedä oliko Roos vai Hollanti) ilmoitti, että nähdään taas ensi vuonna. Se jäi mieleen, sillä alus ei ennen tätä vuotta takaisin tullut.  :D

Mutta eiköhän tässä ole jo tarpeeksi tätä ohi aiheen asiaa.  ;)
Copyright © 2024 Hölynpöly. Kaikki oikeudet pidätetään.