Lihapullakeskustelua (ketjusta Viking Line tilaamassa 2 alusta Turun linjalle?)

Aloittaja Jaakko Keränen, 29.04.2010, 23:02:06

« edellinen - seuraava »

Jaakko Keränen

Lainaus käyttäjältä: Juhani Reku - 29.04.2010, 22:32:46
Ihan käytännön syistä nykymuotoista Buffet-ravintolaa ei välttämättä edes tule uusiin laivoihin. Tämän on muutaman kerran sanonut VL:n nykyinen toimitusjohtaja jo ääneenkin. Ja ystäväni, joka on työskennellyt sekä Vikingillä että Siljalla, on todennut, ettei Vikingin matkustajat enää ole kovin kiinnostuneita seisovasta pöydästä. Toisin kuin Tallinkilla (silja nykyisin mukaanluettuna), Vikingin matkustajat arvostavat huomattavasti enemmän hyvätasoista ravintolapalvelua ja korkeatasoista ruokaa. Siksi Vikingin on jo käytännön syistä pakko uusia ravintolakonseptiaan ja siirtyä yhä enemmän erikoisravintoloiden suuntaan.

Myös ne voidaan nykyään hoitaa kustannustehokkaammin kuin aikaisemmin, sillä vain kaikkein korkeatasoisimpia Michelin-tähditettyjä ravintoloita lukuunottamatta ravintolat käyttävät äärimmäisen pitkälle jalostettuja komponentteja ruoka-annosten valmistukseen. Henkilökuntatarve erikoisravintolassakin on varsin vähäinen aikaisempaan verrattuna.

Ja mitä erikoisliikkeisiin tulee - ne ovat laivalla kaikenkaikkiaan aika turhia. Mitä iloa on muutamaa erilaista rättiä tai muumimukeja myyvistä liikkeistä (kuten esim. Siljan laivoilla), kun kaikissa kohdekaupungeissa myymälätarjonta on valtava ja tuotevalikoima on tuhatkertainen.

heehehehehhehhheeeeheheheehehehee ;D ;D ;D ;D
kolmetuhatta suuta ruokittavana ja aikaa kello 21-23:30
XPRS:SSÄ nähtiin linja tähänkin: a la carte ravintola jätettiin pois ja tilalle noutopöytä.
Jos yrität ottaa voileipäpöydän pois ruotsinlaivalta jota on opetettu syömään jo 60-luvulta niin huuto siitä tulee. Ja jos backman on sellaista suustaan päästänyt niin lähde kiinnostaisi minuakin.

A la carte ravintola säilyy varmasti, mutta happy lobster tyyppistä erikoisravintolaa ei heru.

Ja mitä muumimukeihin ja muuhun hölynpölyyn tulee niin mummot miniristeilyllä tykkää varmasti. Joten tarpeellinen sekin.

Michelin tähdistä ei kannata tässä kohtaa edes puhua, kun ei niitä laivoille anneta. esim rssc voyagerin cordon bleu ravintola sen kyllä ansaitsisi.
Tuohon muuhun ravintola/ruokakeskusteluun en jaksa ottaa kantaa, niin persiilleen se meni.


Sakari Savinainen

Varmaan menee tämäkin OT:ksi mutta eikös nämä vertailut nyt kuuluisi ihan oman "palstan alle"! Keskityttäisiin siihen mistä otsikkokin kertoo eli "Viking Line tilaamassa 2 alusta Turun linjalle?"

Juhani Reku

Lainaus käyttäjältä: Jaakko Keränen - 29.04.2010, 23:02:06
Tuohon muuhun ravintola/ruokakeskusteluun en jaksa ottaa kantaa, niin persiilleen se meni.

Yksi varteenotettava vaihtoehto ennen vastaamista voisi olla lukea, mitä toinen on kirjoittanut. Kommentit osuvat paremmin kohdalleen. En viitannut todellakaan siihen, että laivoille pitäisi saada Michelin-tähtiä. Puhuin ravintoloiden ateriakomponenteista, joista ravintola-annokset työvoimakulujen sekä keittiötilojen säästämiseksi valmistetaan - kaikkialla, niin maissa kuin merelläkin. Eli lukutaitoa, lukutaitoa, vaikka nettikeskustelussa ollaankin, se auttaa välttämään keskustelussa typeriä kommentteja, jotka johtavat keskustelua harhaan  ;D

Ja toisekseen: yleensä tällä foorumilla tietyillä henkilöillä tuntuu olevan oikeus viitata laivalla työskenteleviin "asiantuntijoihin", osalla taas ei. Näemmä Vikingin ja Siljan laivoilla työskentelevä ravintola-alan ammattilainen ei sitä ole - tässä tapauksessa.  Jonkun muun, oikeata mieltä olevan, tuttu olisi kaiketi kelvannut. >:(

Mutta aina ei voi olla oikeata mieltä kaikkien mielestä, joten se siitä.

Ehkä fakta kuitenkin on se, että laivayhtiöissä tiedetään mitä asiakkaat haluavat, ja Vikingillä tiedetään, ettei buffa vedä entiseen malliin. Jotain vastaavaa varmasti tulee tilalle, jotain Foodmarket-tyyppistä ehkä, siis nimenomaan massaruokintaan sopivaa, eli kyse ei todellakaan ole siitä, että massaruokailumahdollisuus poistuisi. Kysymys on varmasti ennen muuta siitä, miksi tarjota hienoja pientuottajien valmistamia alkupaloja niille, jotka kuitenkin haluavat vain muusia ja lihapullaa? Valtaosa Buffet'n asiakkaista ryntää ensimmäiseksi lämpimien ruokien pöytään, eikä se todellakaan ole lähelläkään skandinaavisen voileipäpöydän ideaa.

Siksi se, lämpimän ruoan valikoima, kannattaa siksi eriyttää omaksi ravintolakseen. Yksi varteenotettava vaihtoehto voisi olla ravintolakokonaisuus, jossa on Foodmarket-tyyppinen ravintola niille, jotka haluavat arkiruokatyyppistä ruokaa, Food garden täydennettynä nyky-buffet'n valikoimista siirretyillä pientuottajien erikoisuuksilla (tyylikkäät kala- ja liha-alkuruoat) sekä jotain fine dining -tyyppistä niille, jotka haluavat syödä juhlallisesti. Lisäksi joku pihvipaikka entiseen tapaan. Eli oikeastaan muutosta olisi vain nykybuffan jakaminen Food Gardenin ja Foodmarketin kesken.

Tälläkin foorumilla olen lukenut mm. miten jotkut ovat tilanneet Silja Europan sviitin poreammeeseen wieninleikettä yms. todella rahvaanomaista. Tilausta siis rahvaanomaisellekin ruokailulle on. Mutta fakta on se, että vajaateholla toimivan Buffet'n aika alkaa olla ohi, ja uudistaminen on väistämättä edessä.

Jaakko Keränen

LainaaEn viitannut todellakaan siihen, että laivoille pitäisi saada Michelin-tähtiä
En niin väittänytkään.

LainaaJa toisekseen: yleensä tällä foorumilla tietyillä henkilöillä tuntuu olevan oikeus viitata laivalla työskenteleviin "asiantuntijoihin", osalla taas ei. Näemmä Vikingin ja Siljan laivoilla työskentelevä ravintola-alan ammattilainen ei sitä ole - tässä tapauksessa.  Jonkun muun, oikeata mieltä olevan, tuttu olisi kaiketi kelvannut. Angry

Mikä ihmeen asiantuntija? Ennustaa buffetin kuolemaa, kun samaan aikaan isabella on landskronassa tekemässä miljoonaremonttia buffetiin. Mahtaa backmannia (tietolähde puuttuu vieläkin?) nyt v..uttaa kun ei taaskaan kuunneltu. Jos tämä sinun asiantuntija on "asiantuntija" niin minä olen silloin lihapulla-alan jorma taina.

LainaaEhkä fakta kuitenkin on se, että laivayhtiöissä tiedetään mitä asiakkaat haluavat,
Osittain... sen takia niitä lihapullia laivassa on, ei siksi että keittiömestarit on niitä sinne halunneet. Lihapullat kun poistuivat muutama vuosi sitten, meteli oli armoton.

LainaaMyös ne voidaan nykyään hoitaa kustannustehokkaammin kuin aikaisemmin, sillä vain kaikkein korkeatasoisimpia Michelin-tähditettyjä ravintoloita lukuunottamatta ravintolat käyttävät äärimmäisen pitkälle jalostettuja komponentteja ruoka-annosten valmistukseen. Henkilökuntatarve erikoisravintolassakin on varsin vähäinen aikaisempaan verrattuna.

No jos hokki-elanto on sydäntä lähellä niin näin saattaa olla. Muuten tuossa ei ole tippaakaan järkeä. Mene huviksesi katsomaan paikalliseen mcdonaldsiin kuinka paljon siellä on väkeä töissä siitä huolimatta että konsepti on millin tarkkaan hiottu, kaikki tuotteet "pitkälle jalostettuja komponentteja" ja selitä minulle miten ihmeessä voidaan vähentää nykyisestä. Jonkun tarvii kuitenkin ohjata asiakas pöytään, kaataa juomat, ottaa tilaus, bongata, tarjoilla, rahastaa, tiskata, siivota ymymymym siinä ei paljoa auta jos kokki saikin perunaterriininsä valmistuotteena. Enemmän haittaa kuin hyötyä.

ÄÄH..en mä jaksa enempää. Tämä on  sivullisten mielestä varmaan yhtä mielenkiintoista kuin keskustelu "suosikki lentokoneesta" tai minkä värisessä bussissa matkustit pariisissa.

p.s.  Jos tämä kaasulaiva toteutuu niin hienoa.