Alexandran telakka paloi, alus säästyi

Aloittaja Mikko-Oskari Koski, 14.10.2002, 11:13:05

« edellinen - seuraava »

Mikko-Oskari Koski

Porvoon Vålaxissa jo viiden vuoden ajan rakennetun uusvanhan saaristojahti Alexandran telakkahalli tuhoutui lauantaiyönä tulipalossa. Itse Alexandra säästyi kuitenkin vahingoittumattomana, kiitos sen, että alus oli jo laskettu vesille.

Näin asiasta Uusimaa-lehti:
Palon vahingot noussevat noin 45 000 euroon ja vakuutus maksaa osan tuhoista.
Voolahdessa sijaitsevalla Alexandran telakalla on paiskittu töitä jo viitisen vuotta ja seuraavana työvaiheena on laivan trimmaaminen painolastiharkoilla sopivaan korkeuteen.
Myös mastojen kiinnitysoperaation oli tarkoitus alkaa lähiaikoina, mutta palo sotki suunnitelmat.
- Työt viivästyvät, sille ei mahda mitään. Mutta ei tämä tähän kaadu, jahdin rakentajien nokkamies Robert Holmberg valaa uskoa puuhamiehistöön.
Talkoolaisten suurin murhe palossa on se, että tuleen jäi mittaamattoman arvokkaita esineitä alkuperäisestä jahdista.
Nyky-Alexandran esikuva rakennettiin vuonna 1887 Reimarsin telakalla Ruotsinpyhtäällä, ja jahdin ensimmäiset omistajat olivat kotoisin Porvoon Pellingistä. Alkuperäinen Alexandra upposi Espoon saaristossa tammikuussa vuonna 1961.
"Mikään muu matkailumuoto ei ole niin hermoja lepuuttavaa tällaisena kuumeisena kilpailun, työn ja politiikan kyllästämänä aikana kuin laivamatka"
Carl-Erik Creutz, 1950