Valtion ostama yhteysalusliikenne Turun saaristossa

Aloittaja Miran Hamidulla, 01.04.2001, 00:56:15

« edellinen - seuraava »

Mikko-Oskari Koski

#195
Vaikka vuodenvaihteessa kaiketi tapahtui Iniön reittialueella sopimuskauden vaihdos, ei Jurmo II:n aikatauluissa ole havaittavissa muutoksia. Varmaan ihan hyvä niin, onhan paatti vuosien mittaan todettu toimeensa kohtuullisen sopivaksi.
Nordepin aikataulua on muutettu siten, että suuri osa aiemmista x-vuoroista on nyt y-vuoroja. Varmaan kännykkäaikakaudella ihan käypä uudistus. Tämäntyyppisiä säätöjähän on nähty muuallakin.

Sattuneesta syystä eräillä aluksilla on tällä viikolla poikkeamia aikatauluissaan niiden toimiessa ennakkoäänestyspaikkoina presidentinvaalissa. Ainakin Nordep ja Eivor tarjoavat tämän palvelun yhtenä päivänä hidastetun aikataulun puitteissa ja Aura toimii vaalihuoneistona myös matkan aikana.
"Mikään muu matkailumuoto ei ole niin hermoja lepuuttavaa tällaisena kuumeisena kilpailun, työn ja politiikan kyllästämänä aikana kuin laivamatka"
Carl-Erik Creutz, 1950

Pasi Saarinen

#196
Paperisessa Turun Sanomissa tänään lähes koko sivun juttu Turun saariston yhteysalusliikenteestä. Jutussa oli kaikkien 14 aluksen kuvat, nykyisten sopimusten päättyminen, kilpailutusajankohdat ja reittikartat. Ei löytynyt ts.fi-sivulta.
Reittejä yhdistetään, mutta aluksien lukumäärä säilyy ennallaan. Satavaa jatketaan ja korjataan ja se korvaa Jurmo II:n. Nauvon poikittaisen reitin Cheri korvautumassa Myrskylinnulla. Olisikohan tuo: http://www.strandbo.fi/fi/laivasto/myrskylintu Lisäksi K. Mattssonin näkemyksiä saaristomatkailun huomioimisesta aluksissa.

Juhani Mehto

Eilisessä TS:ssa oli puolestaan juttu Östernin liikenteestä ja muutetaanko linja kulkemaan Hankan laiturin sijaan Röölään vai ei. Saaristolautakunta on esittänyt aluksen pitämistä Hankassa, mutta Röölän rannan yrittäjä on tehnyt päätösesityksestä valituksen ja asiaa katsotaan ilmeisesti vielä uudelleen. Östernin liikennöinti alkaa tänä vuonna jo toukokuun puolivälin kieppeillä.
Kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla ammentaa.

<- Chios Luckin kuva Marinetrafficissa
Lisää laivakuvia täällä.

Pasi Saarinen

Lainaus käyttäjältä: Juhani Mehto - 09.03.2012, 18:26:47
Eilisessä TS:ssa oli puolestaan juttu Östernin liikenteestä ja muutetaanko linja kulkemaan Hankan laiturin sijaan Röölään vai ei. Saaristolautakunta on esittänyt aluksen pitämistä Hankassa, mutta Röölän rannan yrittäjä on tehnyt päätösesityksestä valituksen ja asiaa katsotaan ilmeisesti vielä uudelleen. Östernin liikennöinti alkaa tänä vuonna jo toukokuun puolivälin kieppeillä.

Östernin yrittäjä haluaisi myös reittiä jatkettavan, mikä mahdollistaisi ruokatarjoilun matkalla. Tosin Östernin ravintolassa on sama vika kuin Eivorissa eli autokannen alla, eli maisemia ei joudu syödessä katsomaan.

Juhani Mehto

Päivän TS kertoo, että Naantalin kaupunginhallitus on päättänyt suositella ELY-keskukselle, että mahdollisuudet Östernin sataman muutokselle Rymättylän päässä selvitetään. Röölää perustellaan mm. turvallisuudella huonolla säällä.
Kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla ammentaa.

<- Chios Luckin kuva Marinetrafficissa
Lisää laivakuvia täällä.

Mikko-Oskari Koski

Siinä on monta muutakin hyvää syytä. Röölä on Hankaan verrattuna "ihmisten ilmoilla" eli bussilinjan ympärivuotinen päättäri ja sillä on vanha perinne saaristoliikenteen risteyssatamana, minkä kunta varmaan mieluusti elvyttäisi. Röölästä operoitavaan linjaan voidaan myös liittää Maisaaren ja ehkä Samsaarenkin liikenne, jotka nykyään ovat Kaitan hoidossa, mutta kovin pahasti sivussa sen omalta linjalta, eikä merimatka Nauvoon kuitenkaan pitene niin dramaattisesti, että päivittäistä vuorotiheyttä pitäisi ruveta karsimaan.

Tosin saattaa mennä Östernistä puhuminen ylisummaan vähän otsikon ohi -valtio kun ei tietääkseni ole ostanut Pikku Rengastietäkään, vaikka sitä moneenkin otteeseen on yritetty sille kaupata...
"Mikään muu matkailumuoto ei ole niin hermoja lepuuttavaa tällaisena kuumeisena kilpailun, työn ja politiikan kyllästämänä aikana kuin laivamatka"
Carl-Erik Creutz, 1950

Juhani Mehto

Paikallinen ELY-keskus on nyt päättänyt, että Östern ajaa tänäkin vuonna Hankaan, eikä Röölään.
Kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla ammentaa.

<- Chios Luckin kuva Marinetrafficissa
Lisää laivakuvia täällä.

Janne Koskinen

#202
No niin:

"Valtioneuvoston viestintäyksikkö

Tiedote 167/2012
28.5.2012 14.30

Arctia Saaristovarustamo siirtyy Suomen Lauttaliikenteelle

Valtio-omistaja yhdistää Arctia Saaristovarustamo Oy:n ja Suomen Lauttaliikenne Oy:n. Järjestelyn myötä saman katon alle saadaan kaksi maantielauttojen ja lossien sekä yhteysalusten operaattoria. Järjestelyn jälkeen valtio omistaa yhden alan toimijan, mikä selkeyttää kilpailutilannetta ja edistää kilpailullisuuden toteutumista.

Järjestelyn on käsitellyt talouspoliittinen ministerivaliokunta. Se järjestetään niin, että Suomen Lauttaliikenne ostaa Arctia Shipping Oy:ltä Arctia Saaristovarustamon osakkeet. Järjestelyllä ei ole henkilöstövaikutuksia, koska yhtiöillä ei ole alueellisesti päällekkäisiä liiketoimintoja. Yhtiöt ovat aiemmin kuluvana vuonna tiedottaneet, että neuvotteluja asiasta käydään.

Lisätietoja: Pekka Timonen, ylijohtaja, valtioneuvoston kanslia, puhelin 160 23000"

Arctia pienenee taas kuin pyy sen maailmanlopun alla.

Arctia:

"Arctia myy Saaristovarustamon
28.5.2012
Arctia Saaristovarustamo Oy:n koko osakekanta on myyty Suomen Lauttaliikenne Oy:lle (Finnferries). Kauppasopimus allekirjoitettiin 28.5.2012 Turussa. Omistajavaihdoksella ei ole vaikutusta Saaristovarustamon toimintaan tai henkilökuntaan.
-"Saaristovarustamon kehittämismahdollisuudet paranevat. Skaalaedut jäänmurtoluokan alusten kanssa jäivät pienemmiksi, kuin mitä ne voivat olla vastaavantyyppisiä aluksia laajemmin operoivassa yhtiössä," toteaa toimitusjohtaja Tero Vauraste.
Kaupan jälkeen valtion omistuksessa on enää yksi yhteysalus- ja maantielauttaliikennettä harjoittava yhtiö."

Mikähän oli kauppasumma? Yksi euro? Kaksi euroa? "Hienosti" palvelee kilpailua alalla.
"Syyttömiä ihmisiä ei ole olemassakaan; ainoastaan väärinkuulusteltuja." Josif Vissarionovitš Džugašvili "Kun syyllinen tiedetään, niin rikokset on helppo keksiä." Sama

Mikko-Oskari Koski

Tämä on hyvä uutinen, ensimmäinen järkevä ratkaisu valtio-operaattorilta saaristoliikenteessä pitkiin aikoihin. Kun vielä muodostaisivat tästä varustamostaan kalustonhoitoyhtiön, joka sitten pitäisi huolen myös kalustoinvestoinneista.
Pieni positiivinen ongelmahan tässä on meille se, miten jaamme keskustelun tämän sekä FinFerriesiä käsittelevän langan kesken, mutta eiköhän siihenkin jokin ratkaisu muodostune. Ainakaan keskusteluja ei kannata yhdistää, on saaristoliikenne näiden kummankin arvoinen... 8)
"Mikään muu matkailumuoto ei ole niin hermoja lepuuttavaa tällaisena kuumeisena kilpailun, työn ja politiikan kyllästämänä aikana kuin laivamatka"
Carl-Erik Creutz, 1950

Mikko-Oskari Koski

Kyllä taas ELY-keskuksen kilpailutuspolitiikka tuotti varsinaisen kukkasen. Vanha tuttavamme Nordic Jet Line on siirtymässä uudelle toimialalle:
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/353296/Kilpailutus+toi+liikenteeseen+53vuotiaan+yhteysaluksen

Lotta II on ikäisekseen kelpo menopeli, mutta aika vaikea on uskoa sen olevan liikenteessä mikään huomattava parannus tähän asti vallinneeseen asetelmaan.  :P
"Mikään muu matkailumuoto ei ole niin hermoja lepuuttavaa tällaisena kuumeisena kilpailun, työn ja politiikan kyllästämänä aikana kuin laivamatka"
Carl-Erik Creutz, 1950

Pasi Saarinen

2.6. Turun Sanomien mukaan Lotta II:n sopimus on vuosiksi 2013-2015.

Korppoon reitin tarjouskilpailun voitti Archipelago Lines, joka vuokraa reitille Arctian Fiskön, Finnön toimiessa vara-aluksena. Korppoon reitin sopimus on vuosiksi 2013-2020.

Nauvon pohjoinen ja Rymättylän reitit kilpailutetaan yhdistettynä vielä kesäkuun aikana ja Utön reitti myöhemmin syksyllä.

Pasi Saarinen

#206
Hiittisten reitin uusi toimija on Kuljetus Savolainen, joka tuo reitille vanhan norjalaisperäisesta aihiosta tehdyn aluksen.

http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/355400/Uudet+oljyntorjuntayhteysalukset+valittu

Sattumalta samainen Kuljetus Savolainen osti viime syksynä Pikkurengastieltä aiemmin kesällä vapautuneen Lintan, joka on ollut Ukissa koko talven seisomassa.


Pasi Saarinen

^Teijon telakan eli WSY:n sivulta: 

M/S Stella
Hiittisten linjalla 1.1.2014 aloittava yhteysalus M/S Stella peruskorjataan ja uudistetaan WSY:n telakalla Teijolla.


M/S Linta on ajamassa parhaillaan Uudestakaupungista ilmeisestikin juuri Teijolle.

Uusi FinFerries:in Korppoo-Houtskäri lauttakin sai nimikilpailussa nimen Stella, joten varsin suosittu nimi on kyseessä.

Mikko-Oskari Koski

Kun Viking olisi tehnyt Kreisistään Stellan, olisi tämäkin ongelma ratkaistu. Ruotsinlaivan kaimaa kun tuskin saaristolinjalle tulisi, vaikka siitäkin on kokemusta ajalta, jolloin Tukholman linjalla ajoi "Iso-Wellamo" ja Rymättylän, Norrskatan, Houtskärin ja Iniön saariston mullikoita kuskasi Oskar Hantun "Pikku-Wellamo"...
Valtion operaattori-instanssit antoivat aikanaan joillekin aluksilleen sikäli kummallisia nimiä, että ne olivat kovin samankaltaisia jonkun muun saaristotoimijan kanssa. Tökeröimpinä esimerkkeinä tästä tietenkin Viken (sekoittui ahvenanmaalaisten ja hetken myös velkualaisten Viggeneihin) ja Falco (joka kääntyi saaristolaisen suussa Falköksi).
Takavuosina myös tiettyjen saarten mukaan nimetyt alukset aiheuttivat hämminkiä, erityisesti Iniön ja Houtskärin reitillä operoinut Velkua ja Fiskötä Nauvon eteläisellä reitillä edeltänyt Inijo. Tämän nimikummajaisen uskoisin ruokkineen takavuosina entistä Korpo-lauttaa nimenneitä Rengastien käynnistäjiä, heidän kehittäessään Iniöstä ja Mossalasta sinällään ihan järkeenkäyvän Inimon.

No, ehkäpä Stellojen kohdalla pystytään välttämään isommat sekaannukset, kunhan kumpikaan ei osoittaudu linjalleen täysin epäonnistuneeksi investoinniksi.  8)
"Mikään muu matkailumuoto ei ole niin hermoja lepuuttavaa tällaisena kuumeisena kilpailun, työn ja politiikan kyllästämänä aikana kuin laivamatka"
Carl-Erik Creutz, 1950

Petri Lahti

#209
Hiitisten reitille on tulossa vuodeksi 2013 m/s Fjordgar. Aluksesta lisäinfoa

http://no.wikipedia.org/wiki/MF_%C2%ABFjordgar%C2%BB_(1967)
http://www.fjordfaehren.de/no_f/torulf1967.htm
http://www.marinetraffic.com/ais/fi/shipdetails.aspx?MMSI=230633000
http://www.youtube.com/watch?v=goZxZe0lJ6g

Turun Sanomat kertoo 13.10.2012:

Hiittisten liikenteeseen 46-vuotias alus
Turun Sanomat, Kemiönsaari

JONNA LANKINEN

Varsinais-Suomen ELY-keskus on valinnut Kasnäsistä lähtevälle Hiittisten yhteysalusreitille väliaikaisen toimijan ensi vuoden ajaksi. Tällä hetkellä reitillä liikennöi Rosala II vielä vuoden loppuun.

Tammikuun alusta reitillä alkaa liikennöidä entinen norjalainen vuonoalus m/s Fjordgar. Alus on rakennettu vuonna 1967 eli se täyttää ensi vuonna 46 vuotta.

Liikennöinnin toteutuksesta vastaa sama Euro Work Finland Oy, joka tuo Paraisten Vikenin reitille myös 53-vuotiaan yhteysalus Lotta II:n.

Vuoden kestävästä väliaikaisesta sopimuksesta on tehty tässä vaiheessa hankintapäätös, josta voi vielä valittaa.

Tammikuun alussa vuonna 2014 reitille astuu uutena toimijana Kuljetus Savolainen Oy. Se tuo liikenteeseen yhteysalus Stellan. Alus on rakennettu kokonaan uusiksi vanhan, norjalaisen aluksen aihion ympärille ja siinä on myös öljyntorjuntavalmius. Stellan kymmenvuotinen sopimus kestää vuoden 2023 loppuun.