Aamulehti kirjoittaa

Aloittaja Kari Liikanen, 06.08.2009, 14:28:21

« edellinen - seuraava »

Kari Liikanen

   Pitäisikö tässä,itkeä vai nauraa..


Tampereen käräjäoikeudella oli torstaina hetken aikaa ihmettelemistä, kun saliin marssitettu 78-vuotias mies ei edes käsittänyt, missä hän on.

Esillä oli viime helmikuussa Tampereen Koukkuniemen vanhainkodin käytävällä sattunut kahden asukkaan yhteentörmäys, jossa rollaattorin avulla liikkunelta 82-vuotiaalta naiselta murtui käsi. Kihlakunnansyyttäjän mielestä vastaaja pahoinpiteli naisen.

- Minä meinasin kaatua lattialle. Silloin pikkuisen huitaisin kädellä sitä naista. En ihan kaatunut, mies selitti.

Hän ei ymmärtänyt oikeusprosessiakaan ollenkaan. Kesken kaiken hän vakuutti koettavansa olla hyvä poika ja tokaisi kohta, että "mennään jo pois".

Yksi syy naisen käden murtumiseen näin helposti oli röntgenkuvauksessa ilmennyt osteoporoottinen eli haurastunut luurakenne.

Miehen sairauskertomuksen mukaan hänen käyttäytymisessään on todettu estottomuutta ja impulssikontrollissa on puutteita.

Kihlakunnansyyttäjä huomautti, ettei kaatumisajatus ole uskottava yksistään sillä perusteella, että mies käveli saliin reippaasti omin jaloin. Hän ei kuitenkaan vaatinut rangaistukseen tuomitsemista, vaikka syyllisyys todettaisiinkin.

Käräjäoikeus piti uskottavana miehen kertomusta, että tämä meinasi kaatua. Toisaalta kun miehen impulssikontrollissa on puutteita, ja kun naista ei ole kuultu, kaatumisteoria ei ole ihan varma.

Päätökseksi tuli lievempi kanta, ja syyte hylättiin. Oikeus totesi tapahtuman vahingoksi.

Pekka Parantainen

Joonas Vähämäki

Lainaus käyttäjältä: kari liikanen - 06.08.2009, 14:28:21
   Pitäisikö tässä,itkeä vai nauraa..

Mitäpä tuosta, näitähän tapahtuu. Hieno avaus muuten, suosittelen kyllä lukemaan foorumin ohjeet ja säännöt ihan ensimmäisenä:

Lainaa6 §
Otsikko on topicin, lehtijutun tai minkä tahansa kirjoitetun tuotoksen tärkein lause eikä suinkaan vähäpätöisin, niin kuin monet tuntuvat luulevan. Otsikon tehtävä on lyhyesti, mutta ytimekkäästi kertoa puheenaihe, mutta liian lyhyet otsikot jäävät usein vaille ydintä. Eli jos sinun on tarkoitus kirjoittaa juttu aiheesta "Gabriellan telakointi", kirjoita myös otsikoksi "Gabriellan telakointi" äläkä vain pelkkää sanaa "Gabriella" tai jos haluat kysyä "Mikä Rederi Ab Engshipin laiva on Turussa?" kirjoita se myös otsikkoon äläkä laita siihen pelkkää nimeä "Rederi Ab Engship". Älä varsinkaan aloita topicia jollain täysin aiheeseen kuulumattomalla otsikolla kuten "Kaislikossa suhisee". Otsikko kuuluu aloittaa isolla kirjaimella.

Rontti

LainaaMitäpä tuosta, näitähän tapahtuu. Hieno avaus muuten, suosittelen kyllä lukemaan foorumin ohjeet ja säännöt ihan ensimmäisenä:
Niiiin mitäpä noista vaikka yhteiskunnan varoja kuluu haistapaska juristien ruokkimiseen kun nykyään pitää syyttää ihan vaan syyttämisen ilosta. Siis että voidaan rahastaa tyhjästä. 
Niin ja otsikko oli hyvä. Herätti ainakin mun mielenkiinnon.