Jäänmurtajat ja talvimerenkulku (oli: Jäänmurron tulevaisuus)

Aloittaja Janne Koskinen, 21.01.2008, 06:25:31

« edellinen - seuraava »

Tuomas Romu

Lainaus käyttäjältä: Tuomas Romu - 19.12.2024, 19:05:56 Niksmannien pitkälti toista vuosikymmentä kytenyt Polarstern 2-tutkimusalusprojekti on vihdoinkin nytkähtänyt eteenpäin...

...ja turkulainen Elomatic on tehnyt historiansa suurimman suunnittelusopimuksen aluksen rakentavan thyssenkrupp Marine Systemsin kanssa.
All information and details given in good faith but not guaranteed!

Tuomas Romu

Forbesin Craig Hooper on jälleen kerran kirjoittanut Jenkkien jäänmurtajaprojektista. Ajan hengen mukaisesti hän peräänkuuluttaa Elon Muskin "hallinnon tehokkuuden virastoa" eli DOGEa käymään projektin kimppuun ja "tekemään työnsä". Valitettavasti juttu jää siinä mielessä kesken, että hän ei kerro, miten Muskin pelleporukka voisi projektia jouduttaa. Vaikea nähdä, että esimerkiksi projektiryhmän irtisanominen merkittävästi lyhentäisi aikataulua...

Forbes: USCG Polar Security Cutter Program Offers DOGE An Easy 'Win'

Kanadalainen ajatushautomo MacDonald-Laurier Institute taas on julkaissut sivuillaan todella märän aivopierun: Suomen, Kanadan ja Yhdysvaltain tulisi hankkia ICE Pact-sopimuksen varjolla samanlaisia jäänmurtajia. Lukemattomien faktavirheiden lisäksi jutussa todetaan suoraan, että näin tulisi toimia, vaikka maiden jäänmurtotarpeet poikkeavat toisistaan. Loppukaneetti taas toteaa, että "perinteiset laivanrakentajat ja poliitikot" varmasti vastustavat tätä mallia...

MLI: One size fits all – why Canada and its ICE Pact partners need a one-hull and modular ship design for icebreakers
All information and details given in good faith but not guaranteed!

Tuomas Romu

#887
Pietarissa syksyisen telakoinnin jälkimainingeissa lojunut Admiral Makarov (Wärtsilä L-399) lähti kohti Murmanskia, mutta kääntyi Suomenlahden suulla takaisin ja palasi lähtöruutuun. Sen sijaan uudempi Viktor Chernomyrdin suuntasi kohti pohjoista ja kiertää tällä hetkellä Norjan etelärannikkoa. Puolentoista tusinan mailin päässä painelee myös Tallinnasta vauhtia hakenut Foros, jonka määränpääksi on muuttunut "FOR ORDERS". Todennäköisesti määränpää on molemmilla sama.

Pohjoisessa eräs Helsingin telakan rakentama jäänmurtaja on siirtynyt uudelle operaattorille. Dudinkan satamamurtajana jo vuosia palvellut Evdokimov-luokan matalakulkuinen jokimurtaja Avraamiy Zavenyagin (Wärtsilä L-443) on siirtynyt Norilskiy Nickeliltä valtiollisen satama- ja jäänmurtajaoperaattori Rosmorportin Murmanskin-osaston hallintaan. Mikäli tulkitsin 17. lokakuuta 2024 annetun päätöksen oikein, hallinnan siirto tehtiin Rosmorportin hakemuksesta käyttäen perusteena jonkinlaista lakia "oikeudesta valtion omaisuuden taloudelliseen hallintaan". Alus on joka tapauksessa ollut vähällä käytöllä viime vuosina ja itse asiassa ei kykene enää omin konein siirtymään Dudinkasta telakalle Arkangeliin. Kun jäät aikanaan lähtevät Jeniseiltä, Avraamiy Zavenyagin lähtee korjattavaksi toisen aluksen hinaamana.

Rosmorport: Icebreaker Avraamiy Zavenyagin joins the fleet of the Murmansk Branch
All information and details given in good faith but not guaranteed!

Tuomas Romu

Lainaus käyttäjältä: Tuomas Romu - 24.02.2025, 21:41:55 Todennäköisesti määränpää on molemmilla sama.

Viktor Chernomyrdin jäi Murmanskiin, mutta Foros jatkoikin matkaansa kohti Vienanmerta. Joka tapauksessa aiemmin määränpääksi ilmoitettu Kirkkoniemi jäi odotetusti väliin.

Hieman yllättäen etelä-korealainen Hanwha on sittenkin rakentanut kuudennen "toisen sukupolven" arktisen LNG-tankkerin; Shipspotting.comissa on kuva Nikolay Semenovista uivassa telakassa. Sarjan viisi ensimmäistä alusta on makuutettu telakan liepeille, koska Novatekin Arctic LNG 2 -projektiin kohdistuvat pakotteet estävät niiden toimitukset. Itsenäisesti itäisellä Koillisväylällä liikennöimään suunniteltujen alusten propulsioteho on kasvatettu 51 megawattiin ja keula muotoiltu uudelleen ensisijaisesti jäänmurron ehdoilla.

Ruotsin merenkulkulaitos uhkaa makuuttaa yhden Atle-luokan jäänmurtajan, mikäli valtion rahoitusta ei lisätä ja väylämaksuja koroteta. Samalla myös suljetaan kaksi viidestä meripelastushelikopterien tukikohdasta, luovutaan kahdesta merenmittausaluksesta ja irtisanotaan kymmenys henkilöstöstä. Merenkulkulaitoksen rahoitus on ollut tiukoilla jo pitkään ja ei vastaa tämän päivän kustannusrakennetta. Tällä ei kuitenkaan ole toistaiseksi vaikutusta käynnissä olevaan jäänmurtajahankintaan.

The Ulkopolitist kirjoittaa tuoreimmassa artikkelissaan arktisista alueista ja Yhdysvaltain strategiasta. Jutussa mainitaan, että jenkit ovat aloittaneet ensimmäisten omien jäänmurtajien rakentamisen viiden vuosikymmenen tauon jälkeen. Asiaan perehtyneet toki tietävät, että 1990-luvulla valmistui osin suomalaisten suunnittelema keskiraskas jäänmurtaja USCGC Healy.

Maailman tehokkain ei-ydinkäyttöinen jäänmurtaja USCGC Polar Star on saanut työnsä valmiiksi etelän vesillä. Aluksen ainut tehtävä on varmistaa, että vuosittaiset huoltokuljetukset pääsevät perille McMurdon tukikohtaan Etelänapamantereelle. Kotimaahan palattuaan alus mennee jälleen suoraan telakkaan, jossa aluksen elinkaarta pyritään jatkamaan siihen asti, että ensimmäiset uudet jäänmurtajat valmistuvat.
All information and details given in good faith but not guaranteed!

Tuomas Romu

All information and details given in good faith but not guaranteed!

Tuomas Romu

#890
Kanadan valtio on solminut 3.15 miljardin Kanadan dollarin (reilun 2 miljardin euron) arvoisen laivanrakennussopimuksen Vancouverissa sijaitsevan Seaspanin telakan kanssa polaarimurtajan rakentamisesta Kanadan rannikkovartiostolle. 158 metriä pitkä alus rakennetaan toisiksi korkeimpaan Polar Class 2 -jääluokkaan ja se pystyy murtamaan 34 megawatin propulsiotehollaan 2.5 metrin paksuista kiintojäätä. Alukseen tulee muun muassa ABB:n Azipod-ruoripotkurit ja Wärtsilän dieselgeneraattorit, ja sen suunnittelusta ovat vastanneet pääasiassa suomalaiset suunnittelutoimistot Aker Arctic ja Elomatic.

Government of Canada: Government of Canada awards contract to Seaspan's Vancouver Shipyards for construction of new polar icebreaker

Seaspan: Seaspan to Build Made-In-Canada Heavy Polar Icebreaker

Myös Quebecissa sijaitseva Davie tulee huomenna saamaan tilauksen hieman pienemmästä polaarimurtajasta niin ikään Kanadan rannikkovartiostolle. Kuten lehdistä olemme jo saaneet lukea, ainakin osa 138.5-metrisestä aluksesta tullaan rakentamaan kanadalaisten omistamalla Helsingin telakalla, joten loin sille oman viestiketjun.
All information and details given in good faith but not guaranteed!

Tuomas Romu

#891
Elinkeinoministeri Wille Rydman ei ehkä kuulu suosikkipoliitikkoihini, mutta tuoreimmassa Hesarin haastattelussa oli muutama hyvä pointti liittyen jäänmurtajayhteistyöhön Yhdysvaltain ja Kanadan kanssa.

Tällä vuosikymmenellä Suomessa ei ole kuitenkaan rakennettu yhtään jäänmurtajaa. Meillä on tietotaitoa, mutta jos sitä ei päästä käyttämään, jossain vaiheessa se ruostuu meilläkin. ... Jos haluamme ylläpitää osaamistamme, meidän pitää luonnollisesti hankkia myös asiakkaita.

Suomalaisen meriteollisuuden varsinaisen osaamisen ja tekemisen tavan siirtäminen jonnekin muualle ei kuitenkaan ole ihan helposti tehty.

Nämä ovat siis vastineita milloin missäkin esiintyneille väitteille siitä, että suomalaisen meriteollisuuden jäänmurtajien suunnitteluun ja rakentamiseen liittyvä osaaminen ikään kuin menetettäisiin viime kesänä solmitun yhteistyösopimuksen puitteissa.

Keskeinen osaaminen ei noin vain siirry yrityskauppojen tai yhteisprojektien muodossa. Sitä ei myöskään pysty kehittämään — saati edes ylläpitäminen — rakentamalla jäänmurtajia vain Suomen valtiolle. Kahden edellisen välillä vierähti 18 vuotta; viimeisimmästäkin on kulunut jo puolet tästä. Jäänmurtajien suunnitteluosaaminen säilyy vain jäänmurtajia suunnittelemalla, rakennusosaaminen vain rakentamalla.

On myös hyvä tiedostaa, että jäänmurtajiin liittyvää yhteistyötä on ollut jo vuosia. Suomalaista jäänmurtajaosaamista on jo hyödynnetty käytännössä kaikissa pohjoisamerikkalaisissa jäänmurtajaprojekteissa vähintään 1990-luvun alusta asti. Tästä huolimatta Yhdysvallat ja Kanada halusivat solmia virallisen yhteistyösopimuksen ICE Pactin muodossa.

Tavallaan toivoisinkin, että jäänmurtajayhteistyö nähtäisiin ennemminkin mahdollisuutena maailman mittakaavassa ainutlaatuinen tietotaitomme säilyttämiselle kuin uhkana sen katoamiselle.
All information and details given in good faith but not guaranteed!

Tuomas Romu

Tässäpä lyhyesti viime aikojen jäänmurtaja- ja talvimerenkulkuaiheisia uutisia:

Mikko Niini on kirjoittanut Navigatoriin kattavan yhteenvedon Kanadan laivanrakennuksesta sisältäen myös nuo tuoreet jäänmurtajatilaukset:

Navigator: Kanadan hallitus tilasi 10 miljardilla jäänmurtajia ja hävittäjiä

Ilmatieteen laitos taas juhlisti 110 vuotta täyttävää operatiivista jääkarttaa:

Onnea, 110 vuotta täyttävä operatiivinen jääkartta!

Ulkoministeriö tiedottaa, että ICE Pact -jäänmurtajayhteistyön kansalliset koordinaattorit kokoustivat Helsingissä. Seuraava kokoontuminen on toukokuussa Kanadassa.

ICE Pact -jäänmurtajayhteistyön kansalliset koordinaattorit kokoontuivat Helsingissä

YLE taas on julkaissut laajan artikkelin siitä, mitä Suomella on tarjota tuohon transatlanttiseen jäänmurtajayhteistyöhön:

YLE: Will Finland's shipbuilding expertise break diplomatic ice with the US?

Malte Humpert seuraa gCaptainissa Venäjän arktisen öljy- ja kaasulaivaston liikkeitä. Zvezdan telakalta toimitettu Valentin Pikul on purjehtinut Suezin läpi ja suuntaa kohti Murmanskia. Jutun lopussa mainitaan mielenkiintoisena yksityiskohtana, että Sovcomflotin laivastoon kuuluvalla Christophe de Maregeriella olisi vaurio yhdessä aluksen Azipod-ruoripotkureista. Alushan on ollut pitkään poissa liikenteestä ja pakotteiden alaisena sille on vaikea saada varaosia. Myös muista ongelmista liikkuu huhuja.

gCaptain: Russia's Newest Arctic Oil Tanker Passes Through Suez Canal As US Mulls Easing of Sanctions

Mainittakoot myös, että suomalainen jäänmurtajiin erikoistunut suunnitteluyritys Aker Arctic järjesti viime viikolla vuosittaisen asiakasseminaarinsa. Esitysaineistosta voi löytyä jotain tämänkin viestiketjun seuraavia kiinnostavia juttuja muun muassa Viron uudesta jäänmurtajahankinnasta sekä Le Commandant Charcotin seikkailuista.

The 18th Arctic Passion Seminar was held on 6 March 2025 in Helsinki
All information and details given in good faith but not guaranteed!

Pekka Laakso

#893
Listattujen uutisten ja tapahtumien lisäksi täällä voidaan mainita Venäjän uusimman ydinkäyttöisen jäänmurtajan Yakutiyan siirtyneen Kronshtadtista takaisin rakennustelakkansa varustelulaituriin eilen illalla.

EDIT: Yakutiya lähti sunnuntaina päivällä Suomenlahdelle uusille koeajoille.
Copyright © 2024 Hölynpöly. Kaikki oikeudet pidätetään.

Tuomas Romu

#894
Yakutiyan käyttöönotto jatkuu Suomenlahdella. Tällä hetkellä atomimurtaja on palannut koeajoiltaan takaisin rakennustelakan laituriin Nevan varrelle. Sen sijaan Rosmosportin Vladivostok on lähtenyt kohti Murmanskia.

Vuonna 1978 valmistunut japanilainen jäätämurtava ulkovartiolaiva Sōya on eläköitymässä ja korvaavan aluksen pitäisi valmistua vielä tilikauden 2025 aikana. Japanilla on aluksen lisäksi myös pienempi vuonna 1995 valmistunut jäävahvistettu Teshio. Alusten jäissäkulkukykyä tarvitaan Hokkaidon pohjoispuolella, jossa esiintyy jonkin verran ajojäätä. Itse asiassa Monbetsun kaupunki on tunnettu "ajojääristeilyistään" jossa jääkentässä pyöritään muun muassa erikoisilla Arkhimedeen ruuveilla varustetuilla risteilyaluksilla. Aluksen keulassa vinhasti pyörivät ruuvit ovat kuitenkin turisteja varten eikä niillä ole vaikutusta jäissäkulkukykyyn.

Asahi: 'Guardian of northern sea' to call it a day after 40 years

Lisäksi Japanissa on laskettu vesille arktinen tutkimusalus Mirai II, joka tulee aikanaan korvaamaan "ykkös-Mirain". Siinä missä vanha Mirai on tunnettu lähinnä menneisyydestään yhtenä neljästä koskaan rakennetusta ydinkäyttöisestä rahtialuksesta, Mirai II vahvistetaan Polar Class 4 -jääluokkaan ja se pystyy murtamaan jopa 1.2 metrin paksuista kiintojäätä.

iMarine: Japan Launches First Arctic Research Vessel "Mirai II"

Etelä-Korean tutkimusjäänmurtajaprojekti sen sijaan tökkii ja budjettia on kasvatettu 57.1 miljardilla wonilla (vajaalla 36 miljoonalla eurolla), koska yksikään korealainen telakka ei ole ollut kiinnostunut aluksen rakentamisesta. Polar Class 3 -jääluokkaan rakennettavan aluksen jäänmurtokyvyksi ilmoitetaan 1.5 metriä. Uppoumaltaan se tulee olemaan yli kaksi kertaa suurempi kuin nykyinen tutkimusalus Araon, jonka suunnitteluun on osallistunut myös suomalainen insinööritoimisto ILS.

Chosun Biz: Next-generation icebreaker research vessel project secures 57.1 billion won budget boost

Hesari ja YLE ovat molemmat kirjoittaneet laajalti suomalaisista jäänmurtajista. Hesarin juttu on valitettavasti maksumuurin takana.

HS: Sisulla ja sydämellä

YLE: "Jäänmurtaja on kuin lumiaura moottoritiellä" – Jäänmurtajat ovat mahdollistaneet pohjoisen teollisuuden jo 50 vuotta

Trump on kasvattanut kaavailemiensa jäänmurtajien lukumäärää neljästäkymmenestä; nyt niitä pitäisi tuleman 48. Uskomme sitten kun näemme nimen paperissa. Sosiaalisessa mediassa on vastattu Kanadaan kohdistuvaan piikittelyyn korostamalla, että vaahterasiirappivaltiolla on itse asiassa maailman toisiksi suurin jäänmurtajalaivasto ja käynnissä jopa Venäjän suunnitelmat ylittävä uudisrakennusohjelma, josta tässäkin viestiketjussa on puhuttu.

Irish Star: Donald Trump reveals US 'ordering 48 icebreaker ships' as he plots Greenland takeover

Lopuksi jäänmurtajien suunnitteluun erikoistunut suomalainen insinööritoimisto Aker Arctic on julkaissut kaikenlaista jäänmurtajia ja talvimerenkulkua sivuavaa:

Arctic Passion News #26
Aker Arctic has finished work on the new hull rules for the Finnish-Swedish Ice Class Rules
Canadian Polar Icebreaker project advances
ICE Pact formalises collaboration on Arctic icebreakers
Three remarkable icebreaker contracts
Twenty years of icebreaking expertise

Yrityksen 20-vuotisesta taipaleesta kirjoitettiin suomeksi myös Navigatorissa:

Aker Arctic – 20 vuotta jäänmurron osaamista

edit: Jaa niin, venäläisten "match made in heaven" eli valtion omistaman ja aiemmin Helsingin telakankin omistaneen United Shipbuilding Corporation (USC; venäläisittäin OSK) sekä Rosneftin omistaman Zvezdan suurtelakan epäpyhä liitto karahti karille. Zvezda jatkaa siis viime vuosina hitaanlaisesti edistynyttä laivanrakennusta itsenäisenä yhtiönä.

Reuters: VTB, Rosneft deal over Zvezda shipyard is now dead, VTB CEO says
All information and details given in good faith but not guaranteed!

Tuomas Romu

#895
Jenkkien kansallisen lumi- ja jäädatakeskuksen mukaan kulunut talvi on ollut arktisilla alueilla vähäjäisin sinä aikana, kun jään laajuutta on pystytty mittaamaan satelliiteilla.

NSIDC: Arctic sea ice sets a record low maximum in 2025

Venäjällä haikaillaan lisää jäänmurtajia avustamaan Koillisväylän kasvavaa liikennettä...

Sudostroenie: Глава "Росатома" рассказал о потребностях в новых ледоколах (Google-käännös: Rosatom CEO Talks About Need for New Icebreakers)

...mutta Yamalin kaasutankkerit ovat vähitellen siirtyneet enenevässä määrin venäläisten hallintaan...

High North News: How Russia's Security Service FSB Gained Control Over the Yamal LNG Fleet Reportedly Setting Up Covert Cargo Operation

...ja ensimmäisesti venäläistelakalla rakenteilla olevasta kaasutankkeristakaan ei meinaa tulla valmista...

gCaptain: Russia's First Domestically Constructed LNG Carrier Faces Delays as Sea Trials Drag On

...puhumattakaan maailman vanhimmasta edelleen rakenteilla olevasta jäänmurtajasta, jonka toimitus on siirtynyt tämän vuoden loppuun. Tässäkin viestiketjussa aiemmin mainittu MPSV06-tyypin jäätämurtava pelastusalus tilattiin Amurin telakalta jo 2009 ja se on ollut rakenteilla peräti 15 vuoden ajan. Venäläistelakan jatkuvien ongelmien takia Saksasta tilatut lähes identtiset Beringov Proliv ja Murman täyttävät itse asiassa tänä vuonna kymmenen vuotta.

Sudostroenie: Росморречфлот проинспектировал ход строительства спасательного судна "Керченский пролив" (Google-käännös: Rosmorrechflot inspected the construction of the rescue vessel "Kerchenskiy Proliv")

Silti joku ehtii kaipailla myös ydinkäyttöistä tutkimusjäänmurtajaa.

Morvesti: России необходим исследовательский атомный ледокол (Google-käännös: Russia Needs Nuclear Research Icebreaker

edit: Rapakon takana Jenkkien uuden jäänmurtajan rakentamiseen valmistautuva Bollinger Shipyards on saanut 951 miljoonan dollarin "sopimusmuutoksen" (eräänlaisen lisäsopimuksen), jotta alus saataisiin vihdoinkin työn alle. Alkuperäinen sopimushinta, 745.9 miljoonaa dollaria, kun ei riittänyt alkuunkaan...

Bollinger Shipyards: Bollinger Shipyards secures $951 million U.S. Coast Guard contract modification for Polar Security Cutter program

Rannikkovartiostolle käytettynä hankittu ex-Aiviq, tuleva USCGC Storis, tullee käyttöön elokuussa 2025. Aluksen lopullisia muutostöitä ei tulla saamaan valmiiksi ja miehistön haalimisen kanssakin on vähän niin ja näin, mutta alus halutaan silti liikkeelle mahdollisimman pian.

gCaptain: Coast Guard Icebreaker 'Storis' To Achieve Initial Operating Readiness by August 2025

Kanadassa molemmat pääministerikandidaatit ovat luvanneet hankkivansa lisää jäänmurtajia erityisesti Kanadan laivastolle. Syynä lienevät etelänaapurin uhittelut.

Reuters: Carney promises Canadian defense spending boost if he wins election
All information and details given in good faith but not guaranteed!

Tuomas Romu

#896
Stubb tapasi tänään Trumpin golfin merkeissä ja keskustelujen aiheena olivat muun muassa jäänmurtajat.

"Presidentti Stubb ja minä odotamme innolla Yhdysvaltojen ja Suomen välisen kumppanuuden vahvistamista, ja siihen kuuluu myös useiden kipeästi tarvittavien jäänmurtajien ostaminen ja kehittäminen Yhdysvalloille", Trump kirjoittaa päivityksessään.

HS: Stubb ja Trump pelasivat yhdessä golfia Mar-a-Lagossa – Trumpilta kehut Stubbin taidoille

Viitaten aiempaan lausuntooni, Sri Lankan viimeinen tapiiri — sekin Etelä-Amerikasta tuotu yksilö — kuoli vuonna 2009 syötyään puolitoista kiloa muovia. Kaakkois-Aasiassa elää kuitenkin myös luonnonvaraisena alkuperäislajistoon kuuluva intiantapiiri, mutta sen nykyinen elinympäristö ei ulotu Sri Lankaan. Lisäksi laji on uhanalainen ja löytyy CITES-yleissopimuksen ykkösliitteestä, joten on todennäköistä, että postimyynnistä tilattu hatullinen kyseisen elukan tuotoksia jäisi tulliin...

Trumpin some-postauksista on vielä jonkin verran matkaa varsinaiseen jäänmurtajakauppaan, mutta kieltämättä nyt taidetaan olla aika lähellä.

Myös Suomen elinkeinomisteri Wille Rydman (ps.) iloitsi uutisesta jäänmurtajista. Rydman jakoi Trumpin Truth Social -alustalle julkaiseman päivityksen viestipalvelu X:ssä.

– Jäänmurtajia pukkaa! Rydman kirjoittaa X:ssä.


YLE: Mediat tulkitsivat, että Trump lupasi ostaa jäänmurtajia Suomesta – päästi Stubbin ääneen puhelinhaastattelussa
All information and details given in good faith but not guaranteed!

Tuomas Romu

#897
Kanadan uuden raskaan polaarimurtajan rakentaminen on alkanut Seaspanin telakalla Pohjois-Vancouverissa. 34 megawatin alus vastaa jäänmurtokyvyltään Venäjän uusimpia ydinkäyttöisiä jäänmurtajia.

Seaspan: Built in Canada for Canada: Seaspan Begins Construction on Heavy Polar Icebreaker, the Most Capable Ship in the Canadian Coast Guard's Fleet

Mikko Niini on kirjoittanut Navigatoriin suomenkielisen yhteenvedon Jenkkien polaarimurtajan tilanteesta. Artikkelissa vuorottelevat hieman sarkastisesti suomalaisella mittapuulla kohtuuttoman pitkä rakennusaika ja korkea hinta, ja yhdysvaltalaisen Bollinger-telakan niin ikään suomalaisella mittapuulla kohtuuton omakehu.

Navigator: USA:n jäänmurtajat lypsylehminä

Jenkkien toistaiseksi ainut raskas polaarimurtaja, maailman tehokkain ei-ydinkäyttöinen jäänmurtaja USCGC Polar Star, on palannut 128 päivän jälkeen Etelänapamantereelta. McMurdon tutkimusaseman vuosittaisen huoltotäydennyksen varmistamiseksi alus mursi 14 merimailin sisääntulokanavan 1.8 metrin paksuiseen kiintojäähän.

The Maritime Executive: USCG Heavy Icebreaker Polar Star Returns Home After 128-day Deployment

Navigatorissa oli tuoreeltaan myös juttu jääluokkasääntöjen kehityksestä. Kolmivuotisen kehitysprojektin lopputuloksena syntyi ohjeistus, kuinka niin sanottua epälineaarista elementtimenetelmää voidaan jatkossa hyödyntää suomalais-ruotsalaisiin jääluokkiin rakennettavien laivojen runkorakenteen mitoituksessa. Aiemmin menetelmää on ollut mahdollista käyttää vain varsinaisten jäänmurtajien suunnittelussa.

Navigator: Uudet jääsäännöt vapauttavat jääluokitetun aluksen suunnittelua

The Barents Observer on kirjoittanut ja Ilta-Sanomat kääntänyt jutun Venäjän uudesta jäätämurtavasta partioaluksesta, joka siirtyi jokin aika sitten Pietarista Murmanskiin ja valmistautuu nyt jääkokeisiin. Molemmissa artikkeleissa korostetaan aivan oikein, että venäläiseen Arc7-jääluokkaan rakennettu alus ei ole varsinainen jäänmurtaja.

The Barents Observer: Russia's first icebreaking patrol vessel for the Arctic arrives north
Ilta-Sanomat: Venäjä koeajaa ensimmäistä "taistelujäänmurtajaa" – tällainen se on

Huumoriosastolla taas Container News kirjoittaa, kuinka Koillisväylä houkuttelee Yhdysvaltain ja Kanadan lisäksi muun muassa Saksaa ja Etelä-Koreaa laajentamaan jäänmurtajalaivastoaan. Kirjoittajalla ei ilmeisesti ole juurikaan käsitystä siitä, mitä käyttötarkoitusta varten eri maat rakentavat jäätämurtavia aluksia. Jenkkien ja Kanadan katsekin lienee ennemminkin Pohjois-Amerikan pohjoispuolella kulkevassa Luoteisväylässä...

Container News: NSR draws more players to ramp up icebreaker fleet expansion

CrewCenter taas raportoi saksalaisen matkustajalaiva Hanseatic Spiritin jumiutumisesta jäihin Kemin edustalle "korkeiden panosten pelastusoperaationa arktisilla vesillä", vaikka kyse on käytännössä normaalista talvimerenkulusta. Hamburger Abendblatt on kirjoittanut aiheesta (saksaksi) hieman vähemmän dramaattisesti ja sisällyttänyt artikkeliinsa myös muutaman hienon valokuvan suomalaisista jäänmurtajista. Varmasti hieno kokemus saksalaisille turisteille - vain revontulet puuttuvat!

CrewCenter: Cruise Ship Stuck in Ice Rescued by Icebreakers
Hamburger Abendblatt: Plötzlicher Halt – Hamburger Kreuzfahrtschiff steckt im Eis fest

The Diplomatissa taas on julkaistu todella laaja ja teknisesti erinomaisen tarkka kuvaus Kiinan jäätämurtavista tutkimusaluksista ja telakkateollisuudesta. Ainut virhe artikkelissa liittyy tutkimusalus Tan Suo San Haoon, joka valmistui jo viime vuoden joulukuussa hieman etuajassa aikataulusta.

The Diplomat: Taking Stock of China's Polar Fleet

Loppuun vielä Aker Arcticin toimitusjohtajan näkemys tulevaisuuden jäänmurtajasuunnittelusta. Aika ajoin netissä joku ehdottaa, että uusien jäänmurtajien sijaan pitäisi vain ajaa 50 vuotta vanhat piirustukset kopiokoneen läpi. Todellisuudessa edes 2000-luvulla rakennettujen alusten piirustukset eivät enää sovellu sellaisenaan uusien alusten lähtökohdaksi erilaisten muuttuneiden vaatimusten takia.

Aker Arctic: Navigating the future of icebreaking design

edit: Nyt vuorostaan Iltalehti on kirjoitellut Trumpin lupailemista jäänmurtajakaupoista:

Iltalehti: Trumpilta jättidiili Suomelle? Näin järkälemäisistä rahasummista olisi kyse

edit: Ydinkäyttöinen jäänmurtaja Yakutiya on vihdoinkin päässyt lähtemään Pietarista ja on nyt matkalla kotisatamaansa Murmanskiin.

PortNews: Атомный ледокол «Якутия» отправился с Балтийского завода ОСК в порт приписки Мурманск (Google-käännös: Nuclear icebreaker Yakutia departed from USC Baltic Shipyard to home port Murmansk)
All information and details given in good faith but not guaranteed!

Tuomas Romu

#898
Pitkään odotettuja uutisia Suomen uudesta jäänmurtajaprojektista:

Väylävirasto: Väylävirasto aloittaa jäänmurtajan konseptisuunnittelun

Aker Arctic: Aker Arctic suunnittelee Suomelle uuden sukupolven jäänmurtajan (pdf)

Aiheeseen liittyvä päätös markkinaoikeuden sivuilla:

MAO:179/2025: Julkinen hankinta - tarjouspyynnössä asetettujen edellytysten hyväksyttävyys
All information and details given in good faith but not guaranteed!

Tuomas Romu

#899
Defence News kirjoittaa kanadalaisen Seaspan-telakan suunnitelmista tarjota Yhdysvalloille apua jäänmurtajien rakentamisessa jenkkitelakalla. Kanadalaisen telakan edustaja on toki todennut, että alukset saisi ehkä nopeammin Suomesta, mutta jäänmurtajien rakentaminen kotimaassa auttaisi kehittämään Yhdysvaltain omaa laivanrakennusteollisuutta. Myös YLE on uutisoinut aiheesta.

Defence News: Canada, Finland tout different paths of 'icebreaker diplomacy' with US
YLE: Kanadalaiset keksivät keinon nokittaa suomalaiset: tarjoutuvat rakentamaan jäänmurtajat USA:ssa

Defence News on kirjoittanut aiheesta myös aiemmin. Tällöin sama Seaspanin edustaja korosti erityisesti mahdollisuutta muokata telakan tilauskirjassa olevista jäätämurtavista monitoimialuksista jenkeille oma versio hieman korkeammalla jääluokalla.

Defence News: Scorned by Trump, Canadian shipbuilders flash their icebreaker skills

Kyseessä on tietenkin suomalaisen Aker Arcticin jokunen vuosi sitten telakalle kehittämä aluskonsepti, johon perustuvia jäänmurtajia Seaspanin pitäisi tulevina vuosina rakentaa peräti 16 kappaletta.

Aker Arctic: Multi-Purpose Vessel designed for Canada

Jenkeissäkin homma tuntuu etenevän, sillä Yhdysvaltain rannikkovartiosto on julkaissut tietopyynnön (Request for Information; RFI) työnimellä Arctic Security Cutter kulkevasta keskiraskaasta jäänmurtajasta. Aiheesta on uutisoinut muun muassa jäänmurtajista säännöllisesti kirjoittava Peter Rybski Sixty Degrees North-blogissaan sekä merenkulkuaiheinen uutissivusto gCaptain; linkit alla. Alukselta vaadittu suorituskyky on varsin kohtuullinen — kolmen solmun nopeus kolmen jalan (91.4 cm) paksuisessa jäässä — mutta tärkeämpää on, että alus pitäisi saada rakenteille 12 kuukauden kuluessa ja vesille kolmen vuoden sisällä. Painopiste onkin ensisijaisesti sellaisissa aluskonsepteissa, jotka perustuvat pienin muutoksin jo rakennettuihin jäänmurtajiin. Tietopyynnön tarkoituksena on luonnollisesti kartoittaa kotimaisten telakoiden kykyä toimittaa alus halutussa aikataulussa, mutta mikäli rapakon takana myydään ei-oota, avaa se mahdollisuuden myös ulkomaisille telakoille.

Sixty Degrees North: Arctic Security Cutter RFI issued by U.S. Coast Guard
gCaptain: US Coast Guard Seeking Information To Fast-Track Icebreaker Construction To Just 36 months

edit: Näyttää siltä, että myös Suomen mediassa jokainen kynnelle kykenevä haluaa sanoa asiasta sanottavansa:

HS: Yhdysvallat lähetti yllättäen kyselyn jäänmurtajia rakentaville telakoille
T&T: 3 syytä, miksi USA tilaisi jäänmurtajia Suomesta

Hesarin jutussa "Arctic Security Cutter" on käännetty "arktiseksi turvallisuuskutteriksi" ja niitä kuvaillaan "rannikkovartioston käyttöön suunnitelluiksi jäänmurtokykyisiksi aluksiksi eli jäänmurtajiksi". Tässä unohdetaan, että vaikka kaikki jäänmurtajat ovat jäänmurtokykyisiä aluksia, kaikki jäänmurtokykyiset alukset eivät ole jäänmurtajia. Toistaiseksi tietopyynnöstä ei selviä, että hakeeko Yhdysvaltain rannikkovartiosto erityisesti jäänmurtajia vai esimerkiksi Kanadan laivaston Harry DeWolf-luokan kaltaisia jäissäkulkukykyisiä ulkovartiolaivoja.

Tekniikka & Talouden artikkelissa taas sotketaan jälleen mukaan kauppalaivoja koskeva Jones Act ja todetaan "epäselvyyttä on, koskeeko tämä pykälistö myös jäänmurtajia". Tästä ei kuitenkaan todellakaan ole mitään epäselvyyttä; aiheesta on keskusteltu aiemmin tässäkin viestiketjussa.

edit: Viime yönä on näemmä ollut jotain lisäspeksulointia mahdollisista tilauksista Rauman telakalle:

HS: Salaiset neuvottelut: Yhdysvallat saattaa tilata Suomesta miljardien eurojen arvoiset jäänmurtajat (maksumuurin takana)
YLE: HS: Rauman telakka neuvottelee USA:n kanssa useiden jäänmurtajan rakentamisesta
Iltalehti: HS: Suomalaiseen pikkukaupunkiin saattaa tulla miljardien eurojen urakka Trumpin "lempilapsen" vuoksi
All information and details given in good faith but not guaranteed!