Viking Line muuttaa kurssiaan

Aloittaja Timo Selkälä, 16.02.2011, 14:02:34

« edellinen - seuraava »

Mikko-Oskari Koski

Eikös Cinderella ollut viime vuonna heinäkuussa Almedalenin majoitusaluksena?
Muutenkaan keskikesän vilkkaimman sesongin aikana tapahtuneet liikennelukujen muutokset eivät välttämättä ole parhaat mahdolliset seurattaessa kokonaislukuja. Parasta toki, että käyttökatteet ovat korkeat, koska tähän aikaan vuodesta niin kuuluu ollakin -jos ei olisi, olisi oikeasti syytä huoleen. Näillä voitoilla kun sitten voidaan ajaa silloin hiljaisempanakin aikana, vaikka pienellä tappiollakin.
"Mikään muu matkailumuoto ei ole niin hermoja lepuuttavaa tällaisena kuumeisena kilpailun, työn ja politiikan kyllästämänä aikana kuin laivamatka"
Carl-Erik Creutz, 1950

Timo Selkälä

Hintakilpailu on tänä kesänä ollut tietyillä reiteillä kivenkovaa, ja asiakkaat ovat hyötyneet siitä", sanoo Viking Linen toimitusjohtaja Jan Hanses

Tuo ei kuullosta tuloksen kannalta oikein hyvältä. Asiakkaat ovat taatusti hyötyneet, mutta firma ei. Liekö venäläiskadon kompensointi joka näkyy matalina hintoina?
I am not a complete idiot. Some parts are missing.

06 / 2007 Liverpool Viking ja Ulysses.

Tauno Hermola

Lainaus käyttäjältä: Mikko-Oskari Koski - 06.08.2015, 17:41:48
Eikös Cinderella ollut viime vuonna heinäkuussa Almedalenin majoitusaluksena?

Niinhän tuo näyttää olleen:
Lainaa
Kesällä 28.6.–4.7.2014 M/S Viking Cinderella oli charter-käytössä Visbyssä Almedalsveckan-tapahtumassa.

http://www.vikingline.com/Documents/pressreleases/20150107-liikenne2014-fi.pdf

Tosin ei laiva sinne/sieltä ole tyhjänä kulkeut, vaan kuljettanut matkustajia Tukholmasta. Ainakin jos Landgångenia uskomme. Mutta onhan siitä silti pari päivää mennyt heinäkuussa 'hukkaan'.

Kalevi Kallio

Luulisin, että taustalla on ollut säiden puolesta todella huono kesä - myös Ruotsista, se selittäisi Cintun hyppäyksen. Haettu lyhyttä irtiottoa paskoista keleistä.

Kuitenkin nähdään, ettei esim. Tallinnan liikenne ole Viikkarilla kasvanut, puhumattakaan Hki-Sto-Hki liikenteestä, joka menettää merkitystään kokoajan. Sillink tosin sai lisättyä heinäkuussa, mut eiköhän kyse ole Suomen puolelta kasvaneesta matkustajamäärästä em. syyhyn vedoten. Kuuluu ruotsalaisten osuus olevan jo muutenkin ko. linjalla aika auringonlaskua verrattuna takavuosien liikenteeseen.


Tauno Hermola

Lainaus käyttäjältä: Kalevi Kallio - 06.08.2015, 23:58:29
Kuitenkin nähdään, ettei esim. Tallinnan liikenne ole Viikkarilla kasvanut, puhumattakaan Hki-Sto-Hki liikenteestä, joka menettää merkitystään kokoajan. Sillink tosin sai lisättyä heinäkuussa, mut eiköhän kyse ole Suomen puolelta kasvaneesta matkustajamäärästä em. syyhyn vedoten. Kuuluu ruotsalaisten osuus olevan jo muutenkin ko. linjalla aika auringonlaskua verrattuna takavuosien liikenteeseen.

Mihinkähän tieto Tallinkin Hki-Sto-Hki matkustajamäärien kasvusta perustuu? Tallinkin julkaisemissa liikennetilastoissa Suomen ja Ruotsin välinen liikenne näyttäisi olevan yhtenä könttinä! Kun Viking Line on saanut lisää matkustajia Turku-Maarianhamina-Tukholma reitillä ja menettänyt hiukan Helsinki-Tukholma reitillä, ilman parempaa tietoa olettaisi kehityksen Tallinkilla olleen samansuuntainen. 

Mikko-Oskari Koski

Lainaus käyttäjältä: Mikko Salmela - 21.04.2016, 13:31:03
http://svenska.yle.fi/artikel/2016/04/20/viking-line-narmar-sig-nybygge-delar-ut-rekorddividend
Ensi vuoden alkupuoleen mennessä on tarkoitus päättää tilataanko uusi laiva vai ei
Hiukan kärkeistäen sanottu. Ainahan varustamoilla on pöytälaatikkosuunnitelmia, strategianmuutossuunnitelmia ja myös mietittyjä visioita siitä, tilataanko uutta ja jos, niin millaista. Vikingillä olisi varaa uudisalukseen, mutta toimiakseen eli suomeksi tuottaakseen sen, mitä on tuotantona kuluttanut, pitää taas toteuttaa pari muuta muuttujaa...
Oma näkemykseni, jonka ennenkin olen sanonut, ja joka ei unelmahöttöä viljelemälläkään muuksi muutu, on se, että Vikingin on sijoitettava uuteen HEL-TLL-linjan tasokkaaseen lng-käyttöiseen, nopeakulkuiseen päiväristeilijään. Millään muulla konseptilla varustamo ei saa sijoituksiaan takaisin.
"Mikään muu matkailumuoto ei ole niin hermoja lepuuttavaa tällaisena kuumeisena kilpailun, työn ja politiikan kyllästämänä aikana kuin laivamatka"
Carl-Erik Creutz, 1950

Mikko Salmela

Lainaus käyttäjältä: Mikko-Oskari Koski - 21.04.2016, 14:37:26
Hiukan kärkeistäen sanottu. Ainahan varustamoilla on pöytälaatikkosuunnitelmia, strategianmuutossuunnitelmia ja myös mietittyjä visioita siitä, tilataanko uutta ja jos, niin millaista. Vikingillä olisi varaa uudisalukseen, mutta toimiakseen eli suomeksi tuottaakseen sen, mitä on tuotantona kuluttanut, pitää taas toteuttaa pari muuta muuttujaa...
Oma näkemykseni, jonka ennenkin olen sanonut, ja joka ei unelmahöttöä viljelemälläkään muuksi muutu, on se, että Vikingin on sijoitettava uuteen HEL-TLL-linjan tasokkaaseen lng-käyttöiseen, nopeakulkuiseen päiväristeilijään. Millään muulla konseptilla varustamo ei saa sijoituksiaan takaisin.

Jos mahdollinen uusi laiva tulisi Turun linjalle, niin Amorella voitaisiin siirtää HEL-TLL reitille XPRS pariksi.

Kalle Id

Lainaus käyttäjältä: Mikko Salmela - 21.04.2016, 19:07:14
Jos mahdollinen uusi laiva tulisi Turun linjalle, niin Amorella voitaisiin siirtää HEL-TLL reitille XPRS pariksi.
Tämä sillä oletuksella, että Helsingin kaupunki antaisi Vikingille luvan liikennöidä kahdella laivalla ympäri vuoden. Minulle kerrotun mukaan tätä yritettiin jo 2008 ja lupaa ei heltynyt. Jos kaupungin kanta on edelleen sama, ainoa mahdollisuus kasvattaa Tallinnan-linjan kapasiteettia on korvata XPRS suuremmalla aluksella. (XPRS on lisäksi Vikingin aluksista luultavasti helpoin myytävä, mikä helpottaisi uuden aluksen rahoitusta. Tai sitten vaihtoehtona on jo varmasti turhankin moneen kertaan toistamani ajatus uuden hyttikannen lisäämisestä XPRS:lle ja sen siirtäminen Amorella korvaajaksi).

Mikko-Oskari Koski

Miksei Helsingin kaupunki antaisi Vikingille lupaa ajaa vaikka jatkuvalla syötöllä kahdella aluksella -uudesta Länsisataman kakkosterminaalista? Ja eikö Isabellalle suunnitellussa kesäliikenteessäkin lupapolitiikka mahtanut olla kunnossa ennen kuin ryhdyttiin markkinoimaan tuotetta, jota lopulta ei tullut?

Iso pikalautta-kruiseri-yhdistelmää pähkäilin ajatusleikkinä operoitavaksi siten, että se komppaisi päivällä myös Tukholman ja MHQ:n suuntiin, ja ottaisi illansuussa kyytiinsä yön yli kruisailijat, joita sitten ajelutettaisiin edestakaisin, jos öiseen aikaan ajettaisiin ylimääräinen rahtivuoro, jonka Suomen satama olisi Vuosaari, Vironkin kenties Muuga. Päiväaikataulu olisi siis suunnilleen HEL 10.30=>TLL 13-14=>HEL 16.30-17.30=>TLL 20-21=>HEL 23.30. Yökeikan ehtisi hyvin ajaa, eikä siihen tarvitsisi muita matkustajia ottaakaan kuin laivassa jo valmiiksi kännissä oleskelevat risteilyvieraat (joiden reissu voisi parhaimmillaan kestää 23h, 17.30-16.30). Laivan olisi toki oltava paljon "kiinnostavampi kohde" kuin mikään nykytonniston yksilöistä, jotta se pystyisi houkuttelemaan kannattavan määrän asiakkaita, joten tätä tuotetta ei XPRS:llä kannattaisi edes yrittää.

Tämä idea lähti tietenkin siitä, että Eckerö nykyään ajaa rahtia tiettyinä öinä, eikä olisi ihme, jos Vikingille tulisi hinku tehdä samoin.
"Mikään muu matkailumuoto ei ole niin hermoja lepuuttavaa tällaisena kuumeisena kilpailun, työn ja politiikan kyllästämänä aikana kuin laivamatka"
Carl-Erik Creutz, 1950

Kalle Id

Lainaus käyttäjältä: Mikko-Oskari Koski - 22.04.2016, 00:00:12
Miksei Helsingin kaupunki antaisi Vikingille lupaa ajaa vaikka jatkuvalla syötöllä kahdella aluksella -uudesta Länsisataman kakkosterminaalista? Ja eikö Isabellalle suunnitellussa kesäliikenteessäkin lupapolitiikka mahtanut olla kunnossa ennen kuin ryhdyttiin markkinoimaan tuotetta, jota lopulta ei tullut?
Bellaa ei kuitenkaan kaavailtu ympärivuotiseen liikenteeseen, tai ainakin liikenteen aloitus ilmeisesti myytiin kaupungille ajatuksella "tää tulee tähän vaan kesäksi". Länsiterminaalin osalta kaupunki on puolestaan herännyt sataman aiheuttamiin liikenneruuhkiin ja - niin älytöntä kuin se onkin - vaikka uusi terminaali on sinne vasta rakenteilla, on päättäjillä halu siirtää lauttaliikenne Vuosaareen, jotta saadaan ruuhkat pois silmistä. Tässä tilanteessa minun on vaikea uskoa, että mitään osaa Vikingin liikenteestä Länsisatamaan siirretään. Voin toki olla täysin väärässäkin.

Joonas Vähämäki

Lainaus käyttäjältä: Kalle Id - 22.04.2016, 12:39:44 Länsiterminaalin osalta kaupunki on puolestaan herännyt sataman aiheuttamiin liikenneruuhkiin ja - niin älytöntä kuin se onkin - vaikka uusi terminaali on sinne vasta rakenteilla, on päättäjillä halu siirtää lauttaliikenne Vuosaareen, jotta saadaan ruuhkat pois silmistä.

En oo Vuosaaressa koskaan käyny, mutta meneekö metro ihan sataman lähelle, olisko toi matkustajaliikenne teoriassa toteutettavissa kohtuullisen nopealla yhteydellä sinne, vai pitääkö siellä vielä vaihtaa bussiin? Tuntuis vaan aivan mahdottoman hölmöltä ajatukselta mennä risteilyä saati päiväreissua varten Vuosaareen.

Janne Koskinen

Lainaus käyttäjältä: Joonas Vähämäki - 22.04.2016, 13:46:23
En oo Vuosaaressa koskaan käyny, mutta meneekö metro ihan sataman lähelle, olisko toi matkustajaliikenne teoriassa toteutettavissa kohtuullisen nopealla yhteydellä sinne, vai pitääkö siellä vielä vaihtaa bussiin? Tuntuis vaan aivan mahdottoman hölmöltä ajatukselta mennä risteilyä saati päiväreissua varten Vuosaareen.

Ei mene, bussi nro 90 Vuosaaren metroasemalta noin reilu tunti matkustusaika Kampista.

Ja sitten erikseen kuljetus sataman portilta (satamassa ei saa kävellä).
"Syyttömiä ihmisiä ei ole olemassakaan; ainoastaan väärinkuulusteltuja." Josif Vissarionovitš Džugašvili "Kun syyllinen tiedetään, niin rikokset on helppo keksiä." Sama

Joonas Vähämäki

Lainaus käyttäjältä: Janne Koskinen - 22.04.2016, 13:51:50
Ei mene, bussi nro 90 Vuosaaren metroasemalta noin reilu tunti matkustusaika Kampista.

Ja sitten erikseen kuljetus sataman portilta (satamassa ei saa kävellä).

Jälkimmäisen tiesinkin. Siihen varmasti olis pakkokin tuoda lentokentiltä tuttu shuttle-systeemi käyttöön, mutta matka-aika on suoraan sanottuna älytön. Ainostaan metron jatkaminen sataman portin lähistölle (jos mahdollista), tekis tästä harkittavan.

Arto Papunen

Minä viittaan edelleen mustaa valkoisella olevaan eli 2012 julkaistuun Helsingin Sataman kehittämisohjelma 2022:een.

Siellä mainitaan että "Sataman näkökulmasta katsottuna matkustajalauttojen lähtöaikojen optimoinnilla
Katajanokan aluslähtöjen määrää voitaisiin selvästi lisätä ja mahdollisesti jopa kaksinkertaistaa
nykyisestään."

Kalle Id

Lainaus käyttäjältä: Joonas Vähämäki - 22.04.2016, 13:54:16
Jälkimmäisen tiesinkin. Siihen varmasti olis pakkokin tuoda lentokentiltä tuttu shuttle-systeemi käyttöön, mutta matka-aika on suoraan sanottuna älytön. Ainostaan metron jatkaminen sataman portin lähistölle (jos mahdollista), tekis tästä harkittavan.
Nykyiselläänhän metron huoltoraide johtaa jo Vuosaaren satamaan, eli sinällään metron jatkaminen sinne ei ihan mahdotonta olisi (toki sillä varauksella, että Helsingin metro on rakenteeltaan sellainen, että sitä kallista rakentaa yhtään mihinkään). Ongelmana vaan on, että huoltoraide ja siten ainoa järkevä reitti johtaa eri puolelle satamaa kuin missä nykyinen matkustajaterminaali on. Jotta hommasta saataisiin matkustajan kannalta järkevää, tarvittaisiin Vuosaaressa laajoja ja kalliita muutostöitä.

Lainaus käyttäjältä: Arto Papunen - 22.04.2016, 14:42:38
Minä viittaan edelleen mustaa valkoisella olevaan eli 2012 julkaistuun Helsingin Sataman kehittämisohjelma 2022:een.

Siellä mainitaan että "Sataman näkökulmasta katsottuna matkustajalauttojen lähtöaikojen optimoinnilla
Katajanokan aluslähtöjen määrää voitaisiin selvästi lisätä ja mahdollisesti jopa kaksinkertaistaa
nykyisestään."
Tämä on varmasti ihan totta. Ongelmana vaan on se, että satama ei yksin tee näitä päätöksiä, ja sataman omistaja eli kaupunki antaa satamalle hyvinkin ristiriitaisia ohjeita. Yhtäältä sataman pitäisi lisätä lähtöjä ja sitä kautta tuottaa enemmän rahaa, toisaalta autojen määrä keskusta-alueella ei saisi kasvaa, eli lähtöjen määrää ei saa lisätä. Sataman intresseissä varmasti olisi joka tapauksessa lisätä liikennettä, mutta kaupunki ei välttämättä ole tästä samaa mieltä.