Viking Line muuttaa kurssiaan

Aloittaja Timo Selkälä, 16.02.2011, 14:02:34

« edellinen - seuraava »

Kalle Id

Pitkäaikaista vaikutusta myynnillä ei välttämättä Vikingin linjaverkkoon ole, koska ensi keväänä Viking Gloryn valmistuessa Amorella (tai mahdollisesti Cinderella) voi Mariellan korvata. Tämä kesä on joka tapauksessa Helsinki–Tukholma-linjan kannalta menetetty pandemian takia. Eri asia sitten on toisaallakin keskusteltu mahdollisuus, että pääkaupunkilinjaa ei enää avattaisi uudelleen – ainakaan samassa mittakaavassa kuin aiemmin.

Mariellaa en varsinaisesti itse osaa jäädä kaipaamaan. Laiva oli nostalginen, mutta omalta osaltani myös todella nähty.

Peetu Kytöranta

Mietin joskus aiemmin ja tämän uutisen myötä uudelleenkin, että olisko Amorella kuinka ok tai jopa hyvä Hesaan? Kun eipä kai sen ikäiselle laivalle kannata alkaa mitään järisyttävän suurta muutosta tekemään. Olisko carage turha vai jopa hyvä? Matkustajakapasiteetti ny varmaan suurimman osan vuodesta ainakin riittäisi.
Ja kun toisaalta poislukien kauppojen määrä ja koko tykkään, että Amorella on tilajärjestelyiltään ihan mukava. Tai siis tarkennetaan, että itse tykkään siitä kokonaisuutena, mutta varmaan monelle risteilijälle niitä on nihkeästi.

Kalevi Lehto

#437
No, kiva kuitenkin, että Mariella menee edelleen liikenteeseen, eikä romurannalle ja onhan Corsica/Sardinia Ferries pitänyt  pitkälti vanhoista ruotsinlaivoista koostuvan laivastonsa myös aika siistissä kunnossa.
Laivamatkailua Suomen Turusta jo vuodesta 1964

Kalle Id

Lainaus käyttäjältä: Peetu Mäkelä - 12.05.2021, 19:25:10
Mietin joskus aiemmin ja tämän uutisen myötä uudelleenkin, että olisko Amorella kuinka ok tai jopa hyvä Hesaan? Kun eipä kai sen ikäiselle laivalle kannata alkaa mitään järisyttävän suurta muutosta tekemään. Olisko carage turha vai jopa hyvä? Matkustajakapasiteetti ny varmaan suurimman osan vuodesta ainakin riittäisi.
Ja kun toisaalta poislukien kauppojen määrä ja koko tykkään, että Amorella on tilajärjestelyiltään ihan mukava. Tai siis tarkennetaan, että itse tykkään siitä kokonaisuutena, mutta varmaan monelle risteilijälle niitä on nihkeästi.
Jos Helsinki–Tukholma-liikenne halutaan ensi vuonna aloittaa kahdella laivalla uudelleen, niin Vikingillä on varmasti parhaillaan miettimisen paikka miten tämä tehdään. Amorella sopii linjalle ihan kelvollisesti – sisar Isabellahan liikennöi sillä 1994-97 menestyksekkäästi, vaikka toki Isabellassa oli hiukan enemmän hyttejä ja skybar, joita ei Amorellassa ole – mutta olisiko fiksumpaa kierrättää Cindrella linjalle? Cinderella enemmän yölaivaksi suunniteltuna sopisi reitille paljon paremmin, ja se voisi Suomesta vuosia poissa olleena tasokkaana laivana houkutella matkustajia Helsinki–Tukholmalle hyvin. Kun Viking Glory tulee liikenteeseen, ei Vikingin intresseissä välttämättä ole pitää Tukholman iltalähdössä kahta kilpailevaa risteilytuotetta, jolloin mahdollisuus olisi myydä myös Amorella, jos sille vaan on ostaja, ja siirtää Cinderella Helsinkiin. Tai laittaa Amorella toiseksi Helsinki–Tallinna-laivaksi, kuten ensin Gloryn tilaamisen jälkeen Vikingin puolelta suunnitelman kerrottiinkin olevan.

Mikko-Oskari Koski

Vikingiä pitää onnitella, että saivat tuon kalikan kaupaksi noinkin hyvään hintaan (melkein kolminkertainen kirjanpitoarvoon nähden). Omassa liikenteessä jatkaminen olisi edellyttänyt isoa ja kallista remppaa, joka ei välttämättä olisi maksanut itseään takaisin.
Ilmeisesti Corsica&Sardinialla on hyvä käsitys Wärtsilän 1980-luvun aluksista, ja jos Moby kupsahtaa, voivat vielä entiset Finlandian ja Olympiankin mahdollisesti saada (tosin varmaan pärjäävät ihan hyvin ilmankin).

Oma näkemykseni HEL-STO-linjasta on, että se ei palaa kuin kesälinjaksi, ja silloin laivoina ovat Cinderella ja Gabriella, jotka talvisin pyörivät enemmän yön ylittävillä lähiristeilyillä, tai toinen mahdollisesti Turun linjan kolmantena laivana (joka mahdollistaa Gracelle ja Glorylle säännölliset huoltojaksot ilman liikennekatkoja ja takaa myös risteilytuotteiden monimuotoisuuden sekä mahdollisuuden koko laivan varauksiin). Amorellan tulo HEL-TLL-linjan toiseksi reittilaivaksi olisi myös kaikin tavoin mielekäs siirto. Ja jotain tällaistahan ilmeisesti on luvassa, koska Mariellan myynti ei aiheuta irtisanomisia.
"Mikään muu matkailumuoto ei ole niin hermoja lepuuttavaa tällaisena kuumeisena kilpailun, työn ja politiikan kyllästämänä aikana kuin laivamatka"
Carl-Erik Creutz, 1950

Tauno Hermola

Lainaus käyttäjältä: Peetu Mäkelä - 12.05.2021, 19:25:10
Mietin joskus aiemmin ja tämän uutisen myötä uudelleenkin, että olisko Amorella kuinka ok tai jopa hyvä Hesaan? Kun eipä kai sen ikäiselle laivalle kannata alkaa mitään järisyttävän suurta muutosta tekemään. Olisko carage turha vai jopa hyvä? Matkustajakapasiteetti ny varmaan suurimman osan vuodesta ainakin riittäisi.
Ja kun toisaalta poislukien kauppojen määrä ja koko tykkään, että Amorella on tilajärjestelyiltään ihan mukava. Tai siis tarkennetaan, että itse tykkään siitä kokonaisuutena, mutta varmaan monelle risteilijälle niitä on nihkeästi.

Jos Wikipedian lukuja uskotaan ja ne ovat vertailukelpoisia, matkustajamäärä, rahtikapasiteetti ja autopaikkojen määrä ovat noissa käytännössä samat, mutta hyttipaikkojen määrässä on huomattava ero: Mariellassa 2500 ja Amorellassa alle 2000 hyttipaikkaa. Sitä en tiedä, miten hyttipaikat sitten jakautuvat eri kokoisiin ja tasoisiin hytteihin, onko tässä eroa.

Kun Amorellaa on kovasti työnnetty Tallinnan linjalle, estääkö joku Cinderellan asettamisen sille linjalle? :D

Arto Papunen

#441
Eikös Amorellalta puutu Gabriellaan verrattuna ne garagen tilalla olevat hytit, ison kahvilan tilalla olevian hyttejä ja sitten ne paremmat hytit sillä ylimmällä kannella mitä ei Amorellalle ei lainkaan ole. Kuinka paljon Viking sitten voisi jaksaa muutella noita samankaltaiseksi. Eihän se ylimääräisen kannen rakennus Amorellaan mahdottomuus olisi jos Isabellaankin saatiin Skybar rakennettua. Voinee toki vaatia sitten peräsponsonit. Mutta mikä sitten Vikingin pitkän ajan strategia ja joudutaanko Amorellakin myymään kuitenkin?

Ei kait Cinderellan asettamista Tallinnan reitille mikään estäisi. Itse mieluusti näkisin sen niinpäin, että saataisiin sisaralukset samalle reitille ja Cinderella erikseen Tallinnaan. Toki olisin liputusasioissa olettanut, että Glory menee Ruotsin lipun alle ja saa väen Cinderellalta. Tokihan lippuja voi myöhemmin vaihtaa, mutta ehkä ei Cinderella menisi Helsingistä Tallinnaan Ruotsin lipun alla, jos samaan aikaan jokainen muu Vikingin Ruotsiin liikennöivä alus on Suomen lipun alla.

Sitä oon pohtinut, että jos Cinderella poistuisi Tukholman risteilymarkkinoilta niin voisiko sitä yön yli risteilytuotetta korvata Gloryn lisäksi vaikka lauantai-iltaisin Rosellan avulla. Kapellskäristä lähtö 20.00 (viilaamisella voitaisiin tätäkin ehkä vähän aikaistaa) ja paluu sunnuntaina 14.00. Voitaisiin markkinoida nuoremmille hyvän artistin kanssa väelle joka ei mistään spa-osastoista risteilyllä nauttisi ja kaksikerroksinen yökerho pääsisi oikeuksiinsa. Se vaan, että paljonko hyttejä olisi 2:lla jäljellä, toisaalta XPRS vetelee reilulla 700 hyttipaikalla miniristeilyitä niin eikö Rosella nyt siihen määrään suurinpiirtein pääsisi. Onko vain Kapellskär liian kaukana?

Jarkko Korhonen

Lainaus käyttäjältä: Arto Papunen - 13.05.2021, 04:39:40

Rosella Kapellskäristä toimisi lähinnä kännissä ja läpällä risteilytuotteena ruotsalaisille jotka ovat tottuneet Birka Paradisen ja Cinderellankin tasoon ja näitä kännissä ja läpällä-risteilijöitä ei kovin monelle risteilylle riitä.
Perämies on erämies.

Harri Anukka

Lainaus käyttäjältä: Arto Papunen - 13.05.2021, 04:39:40
Eikös Amorellalta puutu Gabriellaan verrattuna ne garagen tilalla olevat hytit, ison kahvilan tilalla olevian hyttejä ja sitten ne paremmat hytit sillä ylimmällä kannella mitä ei Amorellalle ei lainkaan ole. Kuinka paljon Viking sitten voisi jaksaa muutella noita samankaltaiseksi. Eihän se ylimääräisen kannen rakennus Amorellaan mahdottomuus olisi jos Isabellaankin saatiin Skybar rakennettua. Voinee toki vaatia sitten peräsponsonit. Mutta mikä sitten Vikingin pitkän ajan strategia ja joudutaanko Amorellakin myymään kuitenkin?

Ei kait Cinderellan asettamista Tallinnan reitille mikään estäisi. Itse mieluusti näkisin sen niinpäin, että saataisiin sisaralukset samalle reitille ja Cinderella erikseen Tallinnaan. Toki olisin liputusasioissa olettanut, että Glory menee Ruotsin lipun alle ja saa väen Cinderellalta. Tokihan lippuja voi myöhemmin vaihtaa, mutta ehkä ei Cinderella menisi Helsingistä Tallinnaan Ruotsin lipun alla, jos samaan aikaan jokainen muu Vikingin Ruotsiin liikennöivä alus on Suomen lipun alla.

Itse en oikein jaksa uskoa että Amorella tulisi Helsinki - Tukholma linjalle, se todennäköisesti vaatisi että rakennettaisiin niitä "parempia" hyttejä laivalle, ja paljonko viking on valmis laittamaan rahaa Amorellaan... Jossain uutisessa Hansens on sanonut että Amorella todennäköisesti laitetaan myyntiin kun Glory valmistuu.

Cinderella taas voisi oikeasti tulla Hel-Sto linjalle Gabriellan kanssa, tosin suuri kysymysmerkki on varmaan koska... tämä kausi taitaa olla menetetty jo, mutta ehkä ensi vuonna.
Viking voisi ehkä laittaa Cinderellaan Tallinnan linjalle nyt toistaiseksi, mutta onko se oikeasti tässä tilanteessa kannattavaa on sitten eri kysymys, eri asia sitten kun Viron kornatilanne parantuu, mutta silloinkaan en usko varsinaiseen pelkkään risteilyliikenteeseen, en ainakaan keskellä viikkoa, viikonloput voivat sitten olla ihan eri asia. Reitti + risteily, samaan tyyliin kuin Europa voisi tietysti olla ihan toimiva ratkaisu Cinderellalle.

Arto Papunen

Joo en minäkään pelkkään risteilyliikenteeseen usko jos Viking toisen laivan tuo. Parhaimmillaan olisi kaksi lisävuoroa päivässä molemmista satamista autokansi täynnä. Cinderella mennee telakalle myös tänä syksynä, eikö edellisestä jo aika tovi ollut. Vähän odottelisin tapahtuisiko siellä jotain radikaalimpaa uudistamista jos reitti vaihtuu.

Hankalaa toki arvioida Helsingin ja Tukholman väliä kun ei tiedä kaikkia faktoja normaaliajan liikenteestä. Esimerkiksi mikä on hyttien käyttöaste ja kuinka paljon niissä paremmissa hyteissä on oikeasti matkustajia. Ja miten rahdin laita ja miten siihen vaikuttaa Turun linjan lisääntyvät kaistametrit ensin Gloryn lisämetrien kanssa ja myöhemmin Finnlinesin lisämetrit. Onneksi Vikingillä oli jo toinen laiva Tallinnaankin viime kesänä, että voisivat arvioida sen kannattavuutta vaikka toki ei silloinkaan ihan normaalitilanne ollut matkustajien suhteen.

Pekka Laakso

Mariella lähti sitten (vähän piilossa katseilta) viime yönä kello kahdelta suoraan kohti Italian Savonaa.
Copyright © 2023 Hölynpöly. Kaikki oikeudet pidätetään.

Arto Papunen

Joku Viking-huhu myös kuultu, että yksi suunnitelma voisi olla, että liikennöisivät Tallinnaan Tukholman laivoilla ympäri vuoden.

Mikko-Oskari Koski

Jos Helsingin sataman suunnitelmat terminaalien jakamisesta reittien mukaan toteutuvat, Viking varmasti lopettaa HEL-STO-linjansa ainakin vanhassa muodossaan. Se ei missään tapauksessa rupea jakamaan toimintojaan yhdessä kaupungissa useampaan satamaan. Eikä niin varmasti halua tehdä Tallinkkaan, joten satamayhtiön säätelyn lopputulos saattaakin olla, että Helsinki pääsee ihan omalla ansiollaan kummankin varustamon Tukholman vuoroista eroon. Tai ainakin saa ne muutettua Tallinnan kautta tai Vikingin taannoisen kesäaikataulun mukaan kulkeviksi.
Cinderellan henkilöstön irtisanomisista olen kuullut puheita, joten ajatus aluksen siirtymisestä takaisin Suomen rekkariin ei ole välttämättä kaukaa haettu. Ruotsin lipulla ajamisen edullisuushan riippuu täysin kruunun ja euron kulloisestakin suhdannevaihtelusta, ja juuri nyt taitaa euromaiden tilanne olla työnantajan näkökulmasta suotuisampi.
"Mikään muu matkailumuoto ei ole niin hermoja lepuuttavaa tällaisena kuumeisena kilpailun, työn ja politiikan kyllästämänä aikana kuin laivamatka"
Carl-Erik Creutz, 1950

Harri Anukka

Lainaus käyttäjältä: Mikko-Oskari Koski - 14.05.2021, 21:13:03
Jos Helsingin sataman suunnitelmat terminaalien jakamisesta reittien mukaan toteutuvat, Viking varmasti lopettaa HEL-STO-linjansa ainakin vanhassa muodossaan. Se ei missään tapauksessa rupea jakamaan toimintojaan yhdessä kaupungissa useampaan satamaan. Eikä niin varmasti halua tehdä Tallinkkaan, joten satamayhtiön säätelyn lopputulos saattaakin olla, että Helsinki pääsee ihan omalla ansiollaan kummankin varustamon Tukholman vuoroista eroon. Tai ainakin saa ne muutettua Tallinnan kautta tai Vikingin taannoisen kesäaikataulun mukaan kulkeviksi.

Vikingin suhteen olen samoilla linjoilla Mikko-Oskarin kanssa, Vikingiä tuskin kiinnostaa toimia useammassa satamassa Helsingissä... Loppuuko sitten koko Hel-Sto linja, vai siirtyykö se ajamaan Tallinnan kautta jää nähtäväksi.
Mutta Silja/Tallink taas jo nykyisellään operoi kolmesta satamasta ja oikeastaan neljästä terminaalista, eli Vuosaari, Olympiterminaali sekä Lansisatama T1 & T2, joten heille muutto Katajnanokalle ei siinä mielessä varmaan lisää henkilökunnan tarvetta...

Kai Heino

Good Bye old Lady Mariella. Ei enää tiemme taida kohdata. Useampi risteily on silläkin vietetty. Olin kesätyössä korroosiohommissa Wärtsilän telakalla kesän 1984 ja vielä pari kuukautta talvellakin. Kaksoispohjasta ja tankeista autokannen kautta ylempiin kerroksiin tuli laivan rakentamista seurattua. Jotenkin se on tuntunut enemmältä kuin muut risteilylautat.
Luonto suosii turhanpäiväistä kokeilijaa.