Viking Line selvittää Kemin risteilyjen mahdollisuutta

Aloittaja Joonas Vähämäki, 06.10.2020, 23:00:09

« edellinen - seuraava »

Joonas Vähämäki

Mietin olisiko tämä kuulunut laittaa Risteily-osioon, mutta päädyin kuitenkin avaamaan aiheen tänne koska kyseessä on samat tutut autolautat. Saa siirtää jos tuli hutivalinta.

LainaaViking Line ja Meri-Lapin Matkailu Oy ovat aloittaneet neuvottelut Helsingin tai Turun ja Kemin välisistä laivaristeilyistä. Juuri nyt käynnissä on teknisten ja taloudellisten mahdollisuuksien kartoittaminen, mutta mitään varsinaista estettä risteilyille ei tässä vaiheessa nähdä. Viking Linen markkinointijohtaja Kaj Takolander kertoo, että tähän asti pohjoisen risteilyt ovat olleet lähinnä ajatusleikkiä, mutta nyt niiden toteuttamista ollaan selvittämässä tosissaan.

– Tällä hetkellä tutkitaan sitä, miten risteilyt voisivat olla kaupallisesti toteutettavissa. On vielä monia asioita, joita pitää selvittää ennen kuin voidaan ruveta myymään risteilyjä, sanoo Takolander.

Takolanderin mukaan yhtiö on kiinnostunut Kemistä ja Lapista erityisesti talvimatkailukohteena. Lapista löytyy hänen mukaansa useita vetovoimaisia kohteita, joita voitaisiin tarjota osana risteilypakettia. Kemin matkailukohteista tunnetuimpien, eli Lumilinnan ja Sampon lisäksi risteilymatkustajille voitaisiin tarjota esimerkiksi retkiä, museovierailuja ja ohjelmapalveluita.

– Voisimme tarjota myös ihan perinteisiä talvikohteita, kuten vierailuja porotiloilla ja moottorikelkkasafareita, sanoo Jenni Rissanen Meri-Lapin Matkailu Oy:stä. Kemin-risteily voisi toimia kaksoislomana: merellä matkailijat saisivat risteilyelämyksiä ja satamasta he voisivat jatkaa Lapin tuntureille.

– Matkailijat voivat tulla lautalla oman autonsa kanssa Kemiin ja jatkaa matkaa Leville tai Ylläkselle. Niille jotka eivät tule omalla autolla voidaan järjestää kyydityksiä, Rissanen visioi. Sekä Rissanen että Takolander pitävät tärkeänä, että risteilyille olisi kysyntää myös Kemi–Helsinki -suunnassa.

Lisää jutussa:

https://yle.fi/uutiset/3-11580577

Kimmo Rantanen

Lainaus käyttäjältä: Joonas Vähämäki - 06.10.2020, 23:00:09
Mietin olisiko tämä kuulunut laittaa Risteily-osioon, mutta päädyin kuitenkin avaamaan aiheen tänne koska kyseessä on samat tutut autolautat.

Tärkeä pointtihan tuossa jutussa onkin se, että automatkustajat voisivat siirtyä autolautalla etelästä Lapin porteille. Tiedä nyt sitten olisiko siinä rahallisesti järkeä autojunan korvaajana saati sitten itse ajamisen tilalle, mutta vaihteluahan sekin olisi jos vain maksukykyistä asiakaskuntaa löytyisi.. Voisihan tuota joku käyttää sesonkiaikaan vain toiseen suuntaan vaihtelun vuoksi ja keskittyä naatiskelemaan osan matkasta kun se juhliminen monella on kuitenkin tarkoituksena Leville tai Ylläkselle perille päästyäänkin. Autolla ajaminen etelästä Suomen puoliväliin on kuitenkin tunnetusti se tylsin ja puuduttavin osuus ja autoa moni haluaa kuitenkin käyttää perillä mökiltä pelipaikoille siirtyessä. Silti en oikein usko menestykseen noin hitaalla laivamatkalla kun ajamalla tai junalla Kemiin pääsee hiukan nopeammin. Laiva polttaa ainetta turhan paljon jos risteilynä ajattelee.. Lyhyemmät risteilyt esim. Helsingin, Åffenanmaan ja Turun tai Rauman välillä voisi onnistuakin, mutta haluaako moni lähteä koronan jyllätessä ylipäätänsä laivamatkalle vaikka laiva ei liikkuisi laiturista minnekään... Luulen, että ravintoloillekin tulee köyhin pikkujoulukausi miesmuistiin.

Tauno Hermola

Hyviä pointteja Kimmolla kaikki, mutta onko autojunan nopeus sittenkään niin merkittävä etu: yön yli matka kuitenkin kestää, makuuvaunuosaston 'mukavuudet' ei oikein kestä vertailua laivan hyttiin ja muutakin viihdykettä junassa on aika niukasti.

"Haluaako moni lähteä koronan jyllätessä ylipäätänsä laivamatkalle" on ehkä se oleellisin kysymys, mutta ainakin Riian matkat myivät hyvin, kunnes loppu(i?)vat rajoitusten kiristymiseen.

Hannu Sarell

Eipä taida olla mahdollisuuksia tuolla reitillä ainakaan kovin montaa matkaa. Helsinki Kemi jotain 600 NM.  20 kts nopeudella 30h suuntaansa ja siihen ehkä 10h oleskelu perillä.  Yli 3 vrk yhteensä. Tuolla nopeudella polttoainetta menee aika mukavasti ja jos matkustajamäärä on rajattu puoleen, niin aika kalliita matkoja ovat. Kuka sitä paitsi haluaa lähteä laivalla Kemiin? Riikakin on aivan eri asia, sinne on hankalampi mennä esim. autolla. Siellä on enemmän katsottavaa jne. Kemissä jäälinna ja vanha murtaja.  Kemiin pääsee helposti junalla tai autolla. Joku Helsinki-Vaasa-Uumaja reissu voisi toimia hieman paremmin, mutten usko sellaisenkaan olevan mikään varsinainen menestys.

Mikko-Oskari Koski

Hyvin näyttää kansanedustaja Mikko Kärnän (kepu?) julkisuustemppu menneen jakeluun. Matka on niin pitkä, ettei sen aiheuttamia löpökuluja saa millään baarimyynnillä peittoon, vaikka olisi normaaliaikakin, eli kyydissä toiselle tuhannelle menevä poka. Rahtiahan tuohon ei saa, joten kaikki tuotto pitäisi saada matkustajilta. Ja koska baarituoton varaan ei voi laskea ihan kaikkea, olisi matkustajalta otettava lipun hintaakin useampi sata euroa.
Luultavasti Viking on ilmoittanut ottavansa asian tutkintaan juuri siksi, että se voisi esittää nämä aika ilmeiset perusteet ihan tutkittuina faktoina, ja sitten todeta, ettei Kemin reissu voi mitenkään mennä taloudellisesti läpi. Tuskin taannoinen jouluristeily Birkallakaan täydestä pokasta huolimatta Eckerölle mikään varsinainen kultakaivos oli.
"Mikään muu matkailumuoto ei ole niin hermoja lepuuttavaa tällaisena kuumeisena kilpailun, työn ja politiikan kyllästämänä aikana kuin laivamatka"
Carl-Erik Creutz, 1950

Peetu Kytöranta

Tuli itselle myös heti mieleen, että onkohan tämän vaihtoehdon pohdinta sen takia käynnissä, että saadaan syntynyt häly asian ympäriltä rauhoittumaan.
Kyllä se kovalta hinnalta tuntuu, jos puhutaan 300€ -> tollasesta reissusta. Kun perillä ei kuitenkaan löydy mikään kovin kummoinen paikka. Itte voisin harkita tuota reissua, jos hinta A-hytistä olisi 100-120€. Ja sitä se varmasti ei olis. Ja toisaalta parempien hyttien hinnat jatkaa kokolailla varmasti.
Jostain luin, että aloitus reitille olis keväällä, jos reittiä avattaisiin. Sekin on toisaalta huono. Eiköhän se tarttis päästä oikeastaan heti käsiksi tuohon, jos ollenkaan. Ja sitten on niin monelta kantilta tämä koronan edistyminen. Sitä kun on varmasti aika vaikea ennustaa puolen vuoden päähän.

Mikko Salmela

https://www.is.fi/oulun-seutu/art-2000006662096.html

Perämeren risteilyt voitaisiin toteuttaa nopeimmillaan jo ensi keväänä. Viking Linen aluksista Suomen länsirannikon risteilyyn sopisivat Gabriella, Cinderella tai Mariella, sanoo Viking Linen markkinointijohtaja Kaj Takolander.

Tauno Hermola

Näkisin, että tuo olisi ensisijaisesti vaihtoehto autojunalle, ei niinkään "Kemin risteily", jolloin perilläoloaikaakaan ei juuri tarvittaisi. Mutta 30 tunnin matka-aika on kyllä liian pitkä; Turusta kai saisi puristettua vähän alle 24 tunnin, mutta sekin on paljon.

Ja tosiaan, keväällä on myöhäistä, kyllä se pitäisi Lapin matkailusesongin ajaksi saada käyntiin.

Joonas Vähämäki

Lainaus käyttäjältä: Mikko-Oskari Koski - 07.10.2020, 14:24:51
Hyvin näyttää kansanedustaja Mikko Kärnän (kepu?) julkisuustemppu menneen jakeluun.
Jos olisin tätä postatessa tiennyt että on Kärnän aivopieru, niin en olisi edes postannut koko uutista tänne.