GNV:n La Superballa tulipalo Palermossa

Aloittaja Juhani Mehto, 17.01.2023, 11:40:20

« edellinen - seuraava »

Juhani Mehto

Vuonna 2002 valmistunut GNV:n 211-metrinen matkustaja-autolautta La Superba on vaurioitunut pahoin Palermossa aluksen autokannella sunnuntaina syttyneessä tulipalossa. Palo alkoi ilmeisesti yhdestä rekan perävaunusta. Aluksella oli yli 180 matkustajaa, jotka kaikki evakuioitiin. Aluksen on sanottu kärsineen niin mittavat vahingot, että se voi päätyä romuksi. Kuvien mukaan aluksen runkoa on mm. jäähdytetty ulkopuolelta hinaajien vesitykeillä.

Video sammutustöiden alusta

Kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla ammentaa.

<- Chios Luckin kuva Marinetrafficissa
Lisää laivakuvia täällä.

Juhani Mehto

Aluksen sammutus- ja jäähdytystyöt kestivät kaikkiaan kaksi viikkoa ja ne saatiin kokonaan päätökseen vasta tammikuun 30. päivänä.

Linkki
Kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla ammentaa.

<- Chios Luckin kuva Marinetrafficissa
Lisää laivakuvia täällä.

Juhani Mehto

GNV on sanonut, että he aikovat korjata aluksen jopa kesäsesonkiin. Suhtautuisin tähän kuitenkin pienellä skeptisyydellä, sillä liekkejä näkyi auditorion ikkunoistakin, mikä viittaa todella laajoihin vaurioihin aluksen keulassa. Vielä vähemmän uskoisin siihen, että alus olisi kunnossa jo kesäksi.

Aluksen tilaa on seurattu myös Ferryforumilla (lisää kuvia).
Kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla ammentaa.

<- Chios Luckin kuva Marinetrafficissa
Lisää laivakuvia täällä.