Jäänmurtajat ja talvimerenkulku (oli: Jäänmurron tulevaisuus)

Aloittaja Janne Koskinen, 21.01.2008, 06:25:31

« edellinen - seuraava »

Janne Koskinen

#195
Smury moulinexeista:

http://smu-fi-bin.directo.fi/@Bin/7bfbc6263a73925ed3439e98acb729e3/1321616176/application/pdf/2634425/MS_7-2011_www.pdf

"Suomen Merimies-Unioni edellyttää maan hallituksen ryhtyvän pikaisiin toimiin merenkulun tukien ulottamiseksi
myös monitoimimurtajiin. Tämä kasvattaa vuotuisia tukimenoja vain noin 4 miljoonalla eurolla, mutta takaa sen,
että monitoimimurtajat pysyvät Suomen lipun alla ja sen, että ne ovat kilpailukykyisiä niin kotimaisilla kuin kansainvälisilläkin markkinoilla."

Offshore liiketoiminta teki 2010 reilut 7 miljoonaa tappiota eli ei tuella kannattavuutta saavuteta. Olisi kai parasta tunnustaa, että offshoretoiminnalla ei ole jäänmurron kustannuksia alentavaa vaikutusta vaan päinvastainen.

Ristisubventio se vaan jatkuu vuodesta toiseen (siis ylihintaisella jäänmurrolla paikataan offshoren tappioita).
"Syyttömiä ihmisiä ei ole olemassakaan; ainoastaan väärinkuulusteltuja." Josif Vissarionovitš Džugašvili "Kun syyllinen tiedetään, niin rikokset on helppo keksiä." Sama

Janne Koskinen

Lainaus käyttäjältä: Tuomas Romu - 13.11.2011, 17:49:12
En minäkään välttämättä lähtisi operoimaan perinteisillä jäänmurtajilla Itämeren ulkopuolelle varsinkaan avovesikaudella, mutta kannatan kyllä Skattalla majailevien murtajien varustamista Suomenlahdella tapahtuvaan öljyntorjuntaan. Kalustoa on tällä hetkellä liian vähän, eikä valtiolla ole varaa hankkia lisää Louhen kaltaisia suuria öljyntorjunta-aluksia.

Ja kukahan senkin lystin maksaa? Ei ainakaan SYKE! Loppui nimittäin Oilienkin torjuntavalmius SYKEn haluttomuuteen maksaa siitä yhtikäs mitään.

Ja kuten Deepwater Horizon yms. suotuisissa olosuhteissa tapahtuneet onnettomuudet opettavat, niin öljyntorjunta tehdään 98-99% rannoilta. Mereltä kerääminen on kuin puhetta lillukanvarsista.

Joskohan öljyntorjunnan painopiste ja tuotekehitys siirrettäisiin rannoiltakeruun tehostamiseen, saataisiin ehkä sijoitetulle rahallekin enemmän katetta.
"Syyttömiä ihmisiä ei ole olemassakaan; ainoastaan väärinkuulusteltuja." Josif Vissarionovitš Džugašvili "Kun syyllinen tiedetään, niin rikokset on helppo keksiä." Sama

Janne Koskinen

Pätkää projektista 22220:

http://www.youtube.com/watch?v=nPQ1SBKwPbE&feature=related

Varsin perinteinen propulsioratkaisu ja keulan muoto.
"Syyttömiä ihmisiä ei ole olemassakaan; ainoastaan väärinkuulusteltuja." Josif Vissarionovitš Džugašvili "Kun syyllinen tiedetään, niin rikokset on helppo keksiä." Sama

Tuomas Romu

Lainaus käyttäjältä: Janne Koskinen - 30.11.2011, 20:58:34 Varsin perinteinen propulsioratkaisu ja keulan muoto.

Tehoa lisäämällä voidaan kompensoida tarvittaessa niin teknisesti huonompia ratkaisuja kuin miehistön ammattitaitoakin.  Konventionaalisia jäänmurtajia suunniteltaessa joudutaan jatkuvasti kehittämään uusia ratkaisuja, jotta saadaan koneteho ja sen seurauksena polttoaineenkulutus mahdollisimman pieneksi heikentämättä lopullista suorituskykyä.

Ydinmurtajien toiminta-alueella lienee lisäksi oikeasti ongelmia koneiston kestävyyden kanssa, joten on fiksua valita ratkaisu, joka kestää tarvittaessa vaikka jäävuoreen peruuttamisen. Lisäksi lääniä on sen verran, ettei ohjailukyky ole päällimmäinen huolenaihe.
All information and details given in good faith but not guaranteed!

Janne Koskinen

Tulkitsenko ihan oikein?

http://www.arctia.fi/ice_model_tests_on_trimaran_icebreaker_give_promising_results

"After a pause, the test was continued with a tight path cleared through the basin. Icebreaking capability outside the path was also successful."

Eli siis "outside the path" OK, mutta jääkasassa koko trimaraanihökötys jämähtää kiinni?

Toisaalta miksi Arctia markkinoi toisen yrityksen konseptia? Eikö yrityksen tulisi kilpailuttaa eri telakoita ja konsepteja?

Taitaa olla Liikenneviraston viisasta ostaa enemmänkin murtopalveluja (varsinkin uudisrakennukset) muualta kuin Arctialta varsinkin kun siellä ei näemmä osata lukea tarjouskilpailun ehtoja tai ainakaan ei osata vastata niiden mukaisesti.  ;)
"Syyttömiä ihmisiä ei ole olemassakaan; ainoastaan väärinkuulusteltuja." Josif Vissarionovitš Džugašvili "Kun syyllinen tiedetään, niin rikokset on helppo keksiä." Sama

Janne Koskinen

#200
Olen havaitsevinani melkoista asiantuntemattomuutta Odelta:

http://www.soininvaara.fi/2011/12/11/hyvia-saastokohteita-jaanmurtaja/

Olen kyllä O.S:n  kanssa samaa mieltä esim. maatalouden (C-alueen) subventiosta, Viron kilpailuedusta ja merkityksestä Suomen verotukselle, mutta en ko. aiheesta ja kuten kommenteissa todettiin jäänmurto rahoitetaan väylämaksuista ei valtion budjetista. Edelleen vaikka väylämaksu tulkitaan veroluonteiseksi maksuksi, niin sen kohdistaminen väylänhoitoon ja jäänmurtoon on oikein. Ylipäänsä tapa että "korvamerkittyä" budjettirahaa ei ole: on väärä eli esim.  liikenteeltä kerätyt maksut tulisi kohdentaa liikenteeseen. Budjetin tasapainottamiseen ehdotan "Baltian mallia" eli julkisen sektorin palkkojen ja etujen leikkausta 8-30% malliin Viro/Latvia.  ;)

Erityispisteet asiantuntemattomuudesta siksikin että Suomessa on kahdeksan murtajaa vastoin sovittua yhdeksää.
"Syyttömiä ihmisiä ei ole olemassakaan; ainoastaan väärinkuulusteltuja." Josif Vissarionovitš Džugašvili "Kun syyllinen tiedetään, niin rikokset on helppo keksiä." Sama

Tuomas Romu

#201
Onko kukaan tehnyt viime aikoina tutkimusta siitä, kuinka paljon Suomen talous, vienti jne. kärsisivät vuosittain, mikäli osa satamista jouduttaisiin sulkemaan ankarina ja jopa normaaleinakin jäätalvina? Liikenteen keskittäminen saattaisi toimia hätäratkaisuna nykyisessä taloustilanteessa, mutta entä jos maailmanmarkkinat nousisivatkin taas jaloilleen ja vienti alkaisikin jälleen vetää? Vuokrataanko ruotsalaisilta tai venäläisiltä jäänmurtaja siksi aikaa, kunnes saataisiin rakennettua lisää kotimaisia murtajia?

Jossain vaiheessahan uusia jäänmurtajia on pakko hankkia, koska Sisu ja Urho tulevat todennäköisesti tällä vuosikymmenellä taloudellisen käyttöikänsä päähän. Vaikka Voiman korvaamatta jättämisestä saatettaisiinkin selvitä, viimeistään tuossa vaiheessa olisi pakko keksiä jotain. Vaikka pitkällä aikavälillä talvet tulevatkin olemaan lämpimämpiä kuin ennen, mahtuvat niin tuleva kuin kaksi edellistäkin talvea uskoakseni tilastollisen vaihtelun piiriin. Olen näin lonkalta sitä mieltä, että Suomessa on vielä tilausta vähintään yhdelle uudelle murtajasukupolvelle.

Kirjoittelin tuossa pari päivää siten Wäinämöisestä artikkelin Wikipediaan ja totesin, että sopiva nimi seuraavalle suomalaisille jäänmurtajalle olisi Leijona, jonka Volynetsin valtaajat valitsivat silloiselle Suomen suurimmalle jäänmurtajalle. Jos uuden murtajan hankkimisen kanssa vetkutellaan, voitaisiin uuden murtajan vesillelasku ajoittaa Wäiskin valtaamisen satavuotisjuhliin. Muitakin perinnenimiä toki on, kuten vaikkapa Jääkarhu tai Murtaja.
All information and details given in good faith but not guaranteed!

Janne Koskinen

#202
Vuonna 2016, kun mtm:n nykyinen rahtaus loppuu ja perinteisten suhteen tullaan ekaan optiovaiheeseen, niin Transatlanticilla saattaa olla neljä uudisrakennusta kilpailemassa murtosopimuksista (Alaskan tarve rajoittunee kesäkuukausiin). Arctia tuskin on "first choice" palveluntoimittajaksi muistaen ettei siellä osata edes vastata tarjouskilpailuihin ehtojen mukaisesti.

Arctian ajama alueellinen jäänmurtomalli lienee lopullisesti haudattu?
"Syyttömiä ihmisiä ei ole olemassakaan; ainoastaan väärinkuulusteltuja." Josif Vissarionovitš Džugašvili "Kun syyllinen tiedetään, niin rikokset on helppo keksiä." Sama

Janne Koskinen

#203
Arctilla hyvä tilaisuus:

http://www.youtube.com/watch?v=3Mu-ZrgKY4o

"Running with major losses" eli tämähän sopisi Arctian yritysstrategiaan offshoren hengessä.

OT, mutta pätkää Vaygachin viime talven missiolta:

http://www.youtube.com/watch?feature=endscreen&v=X4FLwEW5zeM&NR=1
"Syyttömiä ihmisiä ei ole olemassakaan; ainoastaan väärinkuulusteltuja." Josif Vissarionovitš Džugašvili "Kun syyllinen tiedetään, niin rikokset on helppo keksiä." Sama

Janne Koskinen

Se sota ei sitten ollutkaan voitettu:

"Veeteede Amet sõlmis kokkuleppe uue jäämurdja projekteerimise lepingu peatamise tähtaja pikendamiseks
19.01.2012

Veeteede Amet ja firma Aker Arctic Technology Inc allkirjastasid täna, 19. jaanuaril 2012. a kokkuleppe, mille kohaselt mitmeotstarbelise jäämurdja projekteerimise lepingu peatamise tähtaega pikendatakse kuni 2015. aasta lõpuni.

Veeteede Amet sõlmis 2007. aasta lõpus riigihanke võitnud firmaga Aker Arctic Technology Inc lepingu mitmeotstarbelise jäämurdja projekteerimiseks hinnaga 5,9 miljonit eurot. Leping sisaldab laeva põhiprojekti koostamist, rahvusvahelise ehituse riigihanke dokumentide ettevalmistust ja projekti järelevalvet ehituse käigus. Seoses üldise majanduskliima halvenemisega 2008. aastal ja sellest tulenenud eelarvevahendite puudumisega ei olnud võimalik välja kuulutada rahvusvahelist laevaehituse riigihanget, nagu projekteerimise leping seda ette nägi. Kuna projekteerimise leping on otseselt seotud laeva ehitamisega, siis selle jätkamine ilma ehituslepinguta ei olnud võimalik.

Lootuses leida rahastamisvõimalusi ja kasutades ära juba tehtud töid peatati 11.03.2009. a projekteerimise lepingu täitmine Veeteede Ameti ja Aker Arctic Technology Inc vahelise kokkuleppega kuni 11.02.2012. Täna sõlmitud kokkuleppega pikendati seda tähtaega kuni 2015. aasta lõpuni lootuses kaasata suuremahulise laevaehituse projekti – orienteeruvalt 100 miljonit eurot – finantseerimisse Euroopa Liidu fondide vahendeid uuel rahastamisperioodil, mis algab alates 2014. aastast. "

Erityistä huomiota kiinnittää: "– orienteeruvalt 100 miljonit eurot – finantseerimisse Euroopa Liidu fondide vahendeid uuel rahastamisperioodil, mis algab alates 2014. aastast"

Siis miksi ihmeessä Euroopan Unionin rahoitusta pitäisi käyttää tälläiseen roskaan ja insfraktuurin ulkoisen toiminnan (=ko. hökötyksen kaupalliseen toiminnan) rahoitukseen?

Toivottavasti Viron valtiovarainministeriö puhaltaa pelin poikki kuten edelliskerralla.

Googlen käännös osuu tällä kertaa suht hyvin:

http://translate.google.fi/translate?hl=fi&sl=et&u=http://www.vta.ee/&ei=l6AfT4_5DcjSsgad-dHADA&sa=X&oi=translate&ct=result&resnum=1&ved=0CCYQ7gEwAA&prev=/search%3Fq%3Dvta%2Bee%26hl%3Dfi%26biw%3D1280%26bih%3D640%26prmd%3Dimvns
"Syyttömiä ihmisiä ei ole olemassakaan; ainoastaan väärinkuulusteltuja." Josif Vissarionovitš Džugašvili "Kun syyllinen tiedetään, niin rikokset on helppo keksiä." Sama

Janne Koskinen

Aihetta sivuten sjöfartstidningen:

http://www.sjofartstidningen.se/tidningen/nummer/2012/1/artikel1.php

"Single- eller multipurpose?
En väg är att bygga enkla fartyg, som bara bryter is. Eventuellt kan de sommartid användas för oljesanering. Den andra vägen är multipurpose-tänkandet, men på ett annat sätt än under 1990-talet.
  – För 20 år sedan fungerade konceptet, men nu finns det så många specialbyggda offshorefartyg att marknaden är mättad. Det har blivit svårare att sysselsätta Fennica, Nordica och Botnica då de inte är helt idealiska för förhållanden i öppet vatten.
  Lösningen finns i Arktis, anser Niini.
  – Offshore- och gruvindustrin har på allvar börjat söka sig allt längre norrut. Shell har redan för tre sommarsäsonger befraktat Fennica och Nordica för ice management i Chukhihavet utanför Alaska.
  Ice management innebär att en eller flera isbrytare skyddar produktions- eller borrningsanläggningar genom att bryta upp isen som rör sig mot dem.
  – I nästa generation av multipurpose-isbrytare förstärker man skroven så att de kan operera som offshorefartyg i Arktis. En sådan tilläggsinvestering blir troligen inte lika dyr som den tidigare lösningen med funktioner i öppet vatten, tror Niini.
  Sådana fartyg skulle kunna operera effektivt och i svåra isförhållanden."

Hmm. 20 vuotta sitten mtm:n rahtaustaso oli nykyistäkin huonompi (murto-osa nykyisestä), joten on puppua että mtm-konsepti olisi koskaan toiminut (ainakaan taloudellisesti). Arktinen toiminta sulkee keulapotkurit pois. Eniten häiritsee se ettei kukaan vertaile rakennuskustannusten eroja. "En sådan tilläggsinvestering blir troligen inte lika dyr som den tidigare lösningen med funktioner i öppet vatten." Ainakin merkittävän huononnuksen se puuttuvien potkureiden suhteen aiheuttaa jäänmurtokyvylle Itämeren olosuhteissa.
"Syyttömiä ihmisiä ei ole olemassakaan; ainoastaan väärinkuulusteltuja." Josif Vissarionovitš Džugašvili "Kun syyllinen tiedetään, niin rikokset on helppo keksiä." Sama

Tuomas Romu

#206
STX Canada Marine Awarded Contract to Design the Canadian Coast Guard's New Polar Icebreaker

LainaaSTX Canada Marine will be supported in the Polar Icebreaker Design project by a team of highly experienced partners including Aker Arctic Technology (AARC), SNC-Lavalin, INDAL Technologies and Noise Control Engineering. Aker Arctic Technology, part of STX Europe will provide their world leading icebreaker design and construction expertise to the project. AARC and STX shipyards have been involved in the design and construction of over 60% of the world's icebreakers.

edit: Ja sama suomeksi:

Kanadan polaarimurtajan suunnittelussa luotetaan suomalaiseen osaamiseen
All information and details given in good faith but not guaranteed!

Janne Koskinen

#207
"Syyttömiä ihmisiä ei ole olemassakaan; ainoastaan väärinkuulusteltuja." Josif Vissarionovitš Džugašvili "Kun syyllinen tiedetään, niin rikokset on helppo keksiä." Sama

Tuomas Masalin

Jääänmurtajia Viipurista

http://en.rian.ru/business/20120227/171557250.html

United Shipbuilding Corporation osti valtaosan Viipurin telakasta, ja on myös solminut sopimukset kahden 16 MW dieseljäänmurtajan rakentamisesta.

Tuomas Romu

Nuo 16 MW:n murtajat taitavat olla Moskva-luokkaa.

Toivottavasti Arctechin jäänmurtajatilaukset Venäjältä eivät tämän myötä jää etäiseksi haaveeksi, vaan murtajia riittäisi myös suomalais-venäläiselle telakalle.
All information and details given in good faith but not guaranteed!