Amorellalla pohjakosketus.

Aloittaja Janne Koskinen, 20.09.2020, 13:36:46

« edellinen - seuraava »

Arto Papunen

Viking on laittanut laivamuutokset sivuilleen 6.10 saakka. (Voi tietysti muuttua matkan varrella) Gabriellan vuorot näköjään vaan peruttaisiin ja Mariellaa ei tuotaisi tilalle..

Mikko-Oskari Koski

Tässä oli paljon onni onnettomuudessa-elementtejä. Ensinnäkin hyvä sää, toiseksi vähäinen poka. Todellinen suuronnettomuusvaara oli aika kaukana, mutta tapahtunut osoitti, että meriturvallisuuskulttuuri Vikingillä on kunnossa. Hyvä niin.
Miten pahasti laiva lopulta on vaurioitunut, sen näkee sitten, kun se on saatu telakalle, ja keskeneräisen pelastustyön kommentointi ei olisi kovinkaan relevanttia. Se lienee kuitenkin selvää, että lunastukseen se ei mene, ja hyvä niinkin -korjausten myötä Amorella saa varmasti muutakin yleispätevää huoltoa, ja näillä säädöillä se saattaa toimia jopa koko pitkän Turun liikennejaksonsa loppuajan; riippuen toki siitä, milloin Kiinan ihme suvaitaan tilaajalleen toimittaa.

Sinällään hieman paradoksaalista, että kaikki Hjulgrundin väylässä sattuneet haverit ovat sattuneet ahvenanmaalaisille aluksille. Toki muitakin on noilla vesillä rantautunut väärissä paikoissa, mutta käsittääkseni kaikki Järsön eteläpuolisessa väylässä kolisseet ovat olleet punaisia -Aurella, Sally ja nyt Amorella jo toisen kerran. Ainakin Holmia, Nordia ja aikaisempi Finnfellow ovat myös noilla seuduilla tehneet tuttavuutta rantapöpelikön kanssa, Isabella karikoitsi Staholmin vaiheilla länsipuolisessa väylässä ja Botnia ja Ilmatar aikanaan törmäsivät pohjoispuolella. Mutta ei nyt silti puhuta tämän enempää "Bermudan kolmiosta", vaan toivotaan, että pohja taas kerran tähystettäisiin, koska väylä näyttää sitten viime kulkemiseni (2018) laajennetun siten, että Gracekin siitä nykyään ainakin korkean veden aikana pystyy menemään (matalan veden aikanahan siitä ei toki ole ajanut Amorellakaan).
Hjulgrund avattiin väyläksi vasta lauttakaudella, ja sen lempinimi "apteekkarinväylä" johtuu noihin aikoihin Maarianhaminassa apteekkarina toimineesta Fjalar Grönbergistä, joka ilmeisesti halusi laivat kauemmas Lumparlandissa sijainneesta mökkirannastaan. Tosin hän oli innolla myös myymässä maitaan Långnäsin sataman rakentamista varten; käsitykseni on, että Viking osti häneltä jonkun maapalan omaa laituripaikkaa varten 1960-luvun puolenvälin vaiheilla, muttei koskaan mitenkään muuten hyödyntänyt sitä kuin myymällä sen edelleen. Grönbergin puoliso Saga oli Aurellan kummi.
"Mikään muu matkailumuoto ei ole niin hermoja lepuuttavaa tällaisena kuumeisena kilpailun, työn ja politiikan kyllästämänä aikana kuin laivamatka"
Carl-Erik Creutz, 1950

Joonas Vähämäki

#32
Lainaus käyttäjältä: Pete Lehto - 21.09.2020, 05:34:28
Niin tosiaan ajoi Helsinkiin palauttamaan sadonkorjuuristeilyn matkustajat, ja nyt sitten putket punaisina ( 21.7 solmua), mutta Turkuun ehtiminen ei tunnu realistiselta kun 5:30 on vasta lähestymässä Utöä. Pieni viive tosin saadaan kiinni Långnäsissä pysähtymällä.

Edit. Klo 8 ohittaa vasta Nauvoa
Edit. Lähti noin 10:20

Gabriella ohittaa muuten Amorellan kohtapuoleen. Todennäköisesti varmuuden vuoksi ajaa sitä itsellekin loogisempaa reittiä, eikä samasta kohtaa kuin Amo. Sininen kartalla kuvastaa suunnitelman mukaista reittiä, josta on jo poikennut reippaasti.



Edit: näemmä siellä ei itsekään tiedetä minne pitäisi mennä. Maarianhaminaan piti mennä, mutta Gabe menikin Långäsiin.

Pete Lehto

#33
Lainaus käyttäjältä: Joonas Vähämäki - 21.09.2020, 13:32:41
Gabriella ohittaa muuten Amorellan kohtapuoleen. Todennäköisesti varmuuden vuoksi ajaa sitä itsellekin loogisempaa reittiä, eikä samasta kohtaa kuin Amo. Sininen kartalla kuvastaa suunnitelman mukaista reittiä, josta on jo poikennut reippaasti.
Galaxykin kiersi tuon kohdan tänään, ja Baltic Princess eilen. Välttävät varmasti turhaa liikennettä vierestä.

LainaaEdit: näemmä siellä ei itsekään tiedetä minne pitäisi mennä. Maarianhaminaan piti mennä, mutta Gabe menikin Långäsiin.
Kyllä se ihan oikein sitten meni, Maarianhaminaan vain pe-su toistaiseksi


Edit. Jan Hanses MTV:n haastattelussa arvioi Amorellan olevan poissa kuukauden
MTV uutinen

Joonas Vähämäki

Lainaus käyttäjältä: Pete Lehto - 21.09.2020, 14:34:51
Kyllä se ihan oikein sitten meni, Maarianhaminaan vain pe-su toistaiseksi
Marinetraffic näytti kohteeksi MHQ vielä hetken Långnäsistä lähdönkin jälkeen.

Arto Papunen

Amorellassa vettä tuplarungossa ja ac-huoneessa.

Mikko Valli

Jupiter on mennossa Amorellalle. Riittääköhän kaksi hinaajaa vai tarvitaanko muitakin vielä avuksi?

Pekka Laakso

#37
Lainaus käyttäjältä: Mikko Valli - 21.09.2020, 17:12:30
Jupiter on mennossa Amorellalle. Riittääköhän kaksi hinaajaa vai tarvitaanko muitakin vielä avuksi?
No, nyt se Kraftkin on menossa paikan päälle.
Copyright © 2023 Hölynpöly. Kaikki oikeudet pidätetään.

Janne Koskinen

Jan Hanses mainitsi MTV3:n haastattelussa ettei akuuttia tonnistotarvetta koronapandemian vuoksi ole ja telakointi Naantalissa pyritään viemään läpi mahdollisimman kustannustehokkaasti eli suomeksi mahdollisimman halvalla ylitöitä yms. vältellen, joten mitään ajallisia ennätyksiä ei edes tavoitella.
"Syyttömiä ihmisiä ei ole olemassakaan; ainoastaan väärinkuulusteltuja." Josif Vissarionovitš Džugašvili "Kun syyllinen tiedetään, niin rikokset on helppo keksiä." Sama

Janne Koskinen

Nyan:

"Amorella är försäkrad i Alandia
Tidigast i dag tisdag går det att få Amorella flott. – Men det är väldigt optimistiskt, säger Viking Lines vd Jan Hanses till Nya Åland på måndag kväll. Fartyget är försäkrad i Alandia och det norska bolaget Gard. – Innan vi kan bogsera henne..."

Eli tuskin kelluu tänään; ehkä huomenna keskiviikkona 23.09.2020, mutta ennen hinausta on monta vaihetta eli ehkä torstaina 24.09.2020 alkaisi hinaus ja kuiville joskus perjantaina 25.09.2020? En tiedä Naantalin telakan kiireitä, mutta VL;n puolelta ei paineita asetella ainakin jos Jan Hansesin lausuntoihin on luottamista?
"Syyttömiä ihmisiä ei ole olemassakaan; ainoastaan väärinkuulusteltuja." Josif Vissarionovitš Džugašvili "Kun syyllinen tiedetään, niin rikokset on helppo keksiä." Sama

Seppo Tapola

Eilen iltapäivällä M620 mittaili väylää melko perusteellisesti...ajeli edestakaisin kapeikossa parin tunnin verran...

Arto Papunen

#41
Kai maar Långnesissa sai autot pois sieltä henkilöautokannelta jos sinne on autoja laitettu?

Muuten Amorellalla olisi telakointi tammi-helmikuussa muutenkin, voiskohan samalla nyt kertaa pystyä hoitamaan homman niin, että silloin ei tarvitsisi enää mennä..

Joonas Vähämäki

Suora lähetys Amorellan irrottamisesta. Aikaisintaan iltapäivällä siirto Långnäsin satamaan, juttu ei paljastanut että tuleeko siitäkin livekuvaa.

https://yle.fi/uutiset/3-11557898

LainaaAluksi laiva siirretään rantamatalikosta hieman väljemmille vesille, jotta pohjan kuntoa päästään tarkastelemaan paremmin. Siirtoa valmisteltiin jo tiistaina.

Varsinainen siirto alkaa myöhemmin päivän kuluessa, mahdollisesti vasta iltapäivällä. Aikataulun odotetaan tarkentuvan aamupäivän aikana. Siirto venynee pitkälle keskiviikkoiltaan, vaikka sujuisikin ongelmitta.

Jussi Laine

Lainaus käyttäjältä: Joonas Vähämäki - 23.09.2020, 08:01:49
Suora lähetys Amorellan irrottamisesta. Aikaisintaan iltapäivällä siirto Långnäsin satamaan, juttu ei paljastanut että tuleeko siitäkin livekuvaa.

https://yle.fi/uutiset/3-11557898

Joakim Håkans sanoi Ilta-Sanomissa, että laitetaan vaan köysi väliin ja hinataan

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006643689.html

Ei taida käytännössä olla sentään niin yksinkertaista. 6 tuntia mennyt ja mitään näkyvää ei ole tapahtunut. Ilta-Sanomien toimittajalle tulee pitkä päivä Subsea VI:lla

Pasi Saarinen

Hyvinhän se pohjasta irtosi.