Turun Satama haaveilee säännöllisestä laivayhteydestä Puolaan

Aloittaja Mikko Salmela, 29.09.2021, 14:16:06

« edellinen - seuraava »

Kalle Id

Honfleuria en jotenkin jaksa tuollaiselle linjalla uskoa, laiva on paljon enemmän päivälaiva kuin mitä Turun ja Puolan väliseen liikenteeseen tarvittaisiin. Honfleur saattaa kyllä Puolan liikenteeseen päätyä, mutta ennemmin Etelä-Ruotsin ja Puolan välisille linjoille. Suomen ja Puolan välille tarvitaan enemmän yön yli -liikenteeseen suunniteltu ropax; Mikko-Oskarin mainitsemat Atlantic Vision tai Finnclipper-luokkalaiset olisivat linjalle varsin passeleita.

Ja siinäkin M-O lienee oikeassa, että Tallinkia tuskin nähdään tuota linjaa yrittämässä ja sama pätee myös Vikingiin ja Eckeröön. Kaikilla kolmella kun on sama ongelma: ne ovat poikkeuksellisen riippuvaisia matkustajaliikenteestä ja tästä johtuen korona iski kaikkiin kolmeen pahemmin kuin lauttavarustamoihin Euroopassa keskimäärin. Grimaldi/Finnlinesin, Stenan ja DFDS:n kaltaiset enemmän rahtiin keskittyneet toimijat ovat selvinneet kriisistä erittäinkin hyvin ja jos liikennettä havitellaan alkavaksi ennen uuden Turun-terminaalin rakentamista melkein veikkaisin mahdollisen operaattorin linjalle löytyvän tästä kolmikosta. Tai sitten Polferries voisi tulla kysymykseen, mutta heillä ei ole laivaa mitä irrottaa uutta linjaa varten, kun taas mainitulle kolmelle suurelle ei tuottaisi suurta vaikeutta vapauttaa jostain laiva uuteen liikenteeseen – varsinkin kun kaikille on valmistumassa uutta tonnistoa, joka vapauttaisi olemassaolevia laivoja uusia reittiyrityksiä varten.

Mika Honkonen

Tällainen oma heitto asiasta.

Miten tallink ja sailor sopisi reitille?
Sea wind sailorin tilalle?
Star sea windin tilalle?
"When the weatherman issues a hurricane warning, there's a pretty good chance you're going to get your ass kicked"  Capt. Phil Harris

Tauno Hermola

Lainaus käyttäjältä: Mika Honkonen - 16.10.2021, 19:47:13
Miten tallink ja sailor sopisi reitille?

Olisiko vähän alimittainen, on puhuttu vähintään 2000 lastimetristä, Sailorissa on 1400 m. Matkustaja- ja hyttipaikkoja näyttää FoF:n mukaan olevan 119, ehkä se riittää?

Ålands Sjöfartin juttu aiheesta: https://www.sjofart.ax/nyheter/abo-vill-starta-trafik-till-polen/

Sven Liljeström

Niin, lastimetrejä on Sailorissa sen muita sisaria vähemmän, koska ne lisähytit rakennettiin aikanaan sääkannelle.
Saksalaiset keksivät heti alkuun rakennuttaa Translubeca-sisareen yhden ylimääräisen hyttikerroksen.
Epäilen minäkin vähän Sailorin hyttipaikkojen riittävyyttä tähän liikenteeseen, koska usein kaikki paikat eivät edes
aina ole käytössä - käytännössä 30 kpl kahden hengen hyttiä.
Toivon tietenkin, että sopiva alus löytyy - ja kun löytyy, matkustan sillä heti! :D

Kalevi Lehto

Ehkäpä tuo Sailor, tai joku samantapainen olisi kuitenkin hiukan liian rahtilaivamainen, jos tarkoitus on olla kiinnostava myös lomamatkustajan näkökulmasta. Vuorokauden laivamatka lienee aika pitkäveteinen jos ravintola- ja viihdetarjontaa edustaa  pelkkä kahvio.
Laivamatkailua Suomen Turusta jo vuodesta 1964

Juhani Mehto

Lainaus käyttäjältä:  Sven Liljeström - 17.10.2021, 11:45:26
Niin, lastimetrejä on Sailorissa sen muita sisaria vähemmän, koska ne lisähytit rakennettiin aikanaan sääkannelle.
Saksalaiset keksivät heti alkuun rakennuttaa Translubeca-sisareen yhden ylimääräisen hyttikerroksen.
Finnsailor ja Finnforest, sittemmin Antares, eivät edes suoranaisesti olleet Translubecan siskoja, sen verran suuria eroja oli näiden välillä (mm. Translubecassa 25 % suurempi bruttovetoisuus). Lisäksi Finnsailorin lisähytit rakennettiin kansirakennuksen ja korsteenien väliin, eikä sääkannelle.

Jos tämä linja aukeaa, voi hyvin olla, että siihen otetaan pelkkä roro-alus, korkeintaan ropax. Matkustajien rahoilla tuo linja ei kuitenkaan pysyisi mitenkään pystyssä. Kannattaa muistaa, että kauan toivottu Turku-Tallinna -linjakin lopetettiin kuukausia etuajassa vuonna 2020. Tosin tuo linja olisi silloin loppuvuonna loppunut koronarajoitusten takia joka tapauksessa, mutta eipä siitä ole enää ollut mitään puhettakaan.
Kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla ammentaa.

<- Chios Luckin kuva Marinetrafficissa
Lisää laivakuvia täällä.

Tauno Hermola

Translubecassa on tosiaan "torppa" niin lyhyt, että lisätystä hyttikannesta huolimatta hyttipaikkoja on vain 84.

Sven Liljeström

Anteeksi "suurpiirteisyyteni" näissä laiva-asioissa, täällä kannattaa selvästi tietää, eikä luulla.
Toisaalta olen vuosien varrella huomannut, etteivät nämä asiat aina ole edes konttoriväen tiedossa.
Molemmissa paateissa olen kyllä takavuosina matkustanut.

Kalevi Lehto

Muistaakseni Turusta onkin joskus 1980-90 vaihteessa ollut lyhyen aikaa ro-ro yhteys Puolaan, olisiko ollut Gdanskiin tai Gdyniaan tällä aluksella. Ainakin niihin aikoihin lienen ottanut tämän kuvan.
http://ibb.co/ZThGH20
Laivamatkailua Suomen Turusta jo vuodesta 1964

Sven Liljeström

Aivan oikein, hra Lehto!

Olin kokonaan unohtanut tämän, vaikka vaimoni kanssa matkustin nimenomaan "Puckilla" Helsingistä
Gdyniaan autolla - olisiko ollut jopa niinkin myöhään kuin 1995?!
En usko erehtyväni, koska muistan, millä autolla matka tehtiin.
Matkoja ei sananmukaisesti markkinoitu yleisölle - tiesin vain paikan mistä kysyä.
Laivojen kunnosta ei siihen aikaan oikein huolehdittu, hyttien alkuperäiset Abloy-lukot lienevät
koettu hankaliksi ja olivat vuosien saatossa vaihdettu hakoihin.
Muistan matkalta muutaman muun yksityiskohdan miten turismiin Puolassa siihen maailmanaikaan
oli varauduttu.
Paikallista rahaa ei oikein tahtonut saada vaihdetuksi edes pankissa.
Inflaatio oli merkittävää ja mieleen on jäänyt kahden hengen ruokailu Szczecinissä,
joka maksoi 516.000 zl!
Puckhan oli entinen ahvenanmaalainen Granö, joka alkuun oli palvellut Suomi - Hampurilinjalla.
Näitä pääpiirteiltään samanlaisia "tusinarollareita" rakennettiin Suomessa ja Norjassa eri telakoilla
muistaakseni yhdeksän kpl.
Libyaankin Gaddafille meni kaksi kpl. Useimmat saavuttivat yli 30 vuoden iän.
Nythän on olemassa pidempiäkin alussarjoja.

Ilves Valta

SMU:n nettisivuilla on julkaistu pitkä ja varsin hyvin kirjoitettu artikkeli Turku–Gdynia-linjan suunnitelmista: https://www.smu.fi/merimiesuutiset/puola-kiinnostaa-turun-ja-gdynian-valinen-laivalinja-etenee-valmista-jo-tana-vuonna/

Jutun mukaan "vakavasti otettava" operaattori on löytynyt, mutta sopivaa alusta haetaan vielä. Varustamo on "ulkomaalainen," mutta muuta siitä ei kerrota (kirjoittaja kysyy Turun sataman toimarilta suoraan onko varustamo Polferries, toimari ei myönnä eikä kiellä). Linja tarvitsisi selvitysten perusteella samantapaisen aluksen kuin Finnlinesin Star-luokan laivat, joten ihan helppo sopivan laivan löytäminen ei ole. Linjalle on suunnitteilla vähintään kaksi lähtöä viikossa.

Åbo Underrättelser taas uutisoi aiheesta maksumuurin takana: https://abounderrattelser.fi/i-basta-fall-borjar-fartygstrafiken-mellan-abo-och-gdynia-redan-i-ar-fartyg-fran-medelhavet-kan-bli-aktuellt/. Itse en ole päässyt ÅU:n juttua lukemaan, mutta minulle referoidun mukaan siinä kerrotaan neuvotteluja käytävän parhaillaan Välimerellä liikennöivän ropaxin hankkimisesta ja liikenteen voivan alkaa tämän vuoden syksyllä.