Pariskunta jäi vangiksi Galaxyn hyttiin...

Aloittaja Teemu Knuutila, 20.09.2007, 08:36:49

« edellinen - seuraava »

Mika Peltonen

TS uutisoi tänään seuraavaa:

Merenkulkulaitos selvittää Tallink Galaxyn lukkojen jumiutumista
Merenkulkulaitos selvittää hyttien lukkojen jumiutumista Tallink Galaxy -aluksella.

Iltalehti kertoi tiistaina, että kesäkuussa kaksi kymmenvuotiasta tyttöä jäi Galaxylla hyttiin jumiin lukkoon tulleen vian vuoksi. Viime viikolla tuli julki tapaus, jossa pariskunta jäi huhtikuussa niin ikään Galaxylla hyttiin lukkojen taakse.

Huhtikuisen tapauksen tultua julki Merenkulkulaitos teki varustamolle asiasta isäntävaltion tiedustelun ja kysyi, onko asialle tehty mitään. Tallink vastasi raportilla, jonka mukaan tapaus on selvitetty ja lukot kunnostettu.

Meriturvallisuusjohtaja Paavo Wihuri kertoo, että uusimman jumiutumisen vuoksi Galaxylle lähetettiin Merenkulkulaitoksen ylitarkastaja, joka raportoi tilanteesta keskiviikkona.

Huhtikuinen lukon jumiutuminen johtui Merenkulkulaitoksen saaman raportin mukaan siitä, että lukkosäppi irtosi lukkokoneistosta, jolloin aukaisumekanismi ei toiminut.

- Meille oli pettymys, että vikaa ei ollut korjattu niin, että tämä toinen tapaus olisi jäänyt tapahtumatta, Wihuri sanoi.

Wihurin mukaan Merenkulkulaitos joutuu nyt ensimmäistä kertaa selvittämään lukkojen jumiutumista.

Vuosittain selvitettäväksi tulee 2-3 tapausta, joissa matkustajat ovat ilmoittaneet kokevansa turvallisuutensa uhatuksi laivassa.

Julkaistu Turun Sanomat 26.9.2007 2:33:25



Santeri

Ovi aukea ihan mekaanisesti hytistä painamalla oven kahva alas, vaikka patteri olisikin loppu, koska lukko aukeaa tällöin mekaanisesti. Patteria tarvitaan avainkortin lukijaan, joka avaa hytin lukon ulkoapäin. Tällöinkin itse oven avaaminen pitää tehdä mekaanisesti painamalla kahva alas.

Artsi Leskinen

Terve vaan tänne foorumille :)

Riippumatta siitä, oliko kyseessä loppujen lopuksi iso vahinko hyttiin jumittuneille matkustajille, laivayhtiön pitäisi tällaisissa tapauksissa kyllä hyvittää "vahinko" reilulla kädellä, ihan jo markkinointimielessä. Miettikääpä: olisiko vaikutelma ja varustamosta jäänyt mielikuva ollut hiukan toinen, jos lehden otsikko olisi ollut: Pariskunta jäi jumiin hyttiin - varustamo lohdutti luksusristeilyllä. Miljoonien liikevaihdolla toimivalle yritykselle tuo olisi ollut mitätön kustannus, mutta maineenparantamisen mielessä tehokkaampi kuin kallis mainoskampanja, varsinkin kun tämä kyseinen varustamo ei ole saanut osakseen kovin myönteistä julkisuutta ja ylipäätään sen imago ei ole millään mittapuulla mitattuna hyvä nykyään.


2709

    
Galaxyn hyttilukot syyniin
26.9.2007 13:44

Tallink tarkastuttaa Galaxy-aluksensa hyttien lukot. Galaxylla on tämän vuoden aikana sattunut kaksi tilannetta, joissa ihmisiä on jäänyt hyttiin loukkuun jumiutuneen lukon vuoksi.

Merenkulkulaitoksen mukaan Tallink on vaatinut lukot valmistanutta norjalaisyritystä lähettämään asiantuntijan tarkastamaan lukot.

Merenkulkulaitos sai aiemmasta jumiutumisesta selvityksen, jonka mukaan lukot oli saatu kuntoon. Se alkoi selvittää uusinta jumiutumista eilen.

STT

Petteri Virtanen

Länsi-Suomi 27.9.2007:

Merenkulkulaitos vaatii uuden selvityksen Galaxyn hyttien lukoista

Merenkulkulaitos vaatii varustamolta uutta selvitystä Tallinkin Galaxy-aluksen lukoista. Laivan lukot ovat jumiutuneet tänä vuonna kahdesti. Toinen tapaus sattui keväällä ja toinen kesällä. Keväällä sattuneen tapauksen jälkeen lukot valmistannut norjalaisyritys kävi läpi kaikki Galaxyn lukot. Keväällä hyttiin jäi loukkuun pariskunta. Lukko jumiutui, koska lukkopesän ruuvit olivat tärinästä löystyneet, jolloin pesän osat pääsivät jämähtämään virheelliseen asentoon. Norjalaisyritys tarkasti kaikki laivan noin tuhat lukkoa 21.-25. toukokuuta. Tässä yhteydessä muun muassa ruuvit kiristettiin. Toinen tapaus sattui kesäkuussa. Silloin hyttiin jäi vangiksi kaksi kymmenvuotiasta tyttöä. Toisella kertaa lukko pääsi jumiutumaan siksi, että se oli vioittunut ensimmäisellä korjauskerralla.

Merenkulkulaitos entistä tiukempana

Merenkulkulaitos sai ensimmäisestä tapauksesta selvityksen, että lukot oli saatu kuntoon keväällä. Koska kesällä tuli esiin kuitenkin toinen tapaus, Merenkulkulaitos vaatii varustamolta ja norjalaiselta lukkovalmistajalta uuden ja aiempaa tarkemman selvityksen. Merenkulkulaitos odottaa saavansa raportin torstaiaamuna. Oletamme, että lukkojen valmistaja on käynyt paikan päällä keskiviikkona. Ellei näin ole toimittu, lähetämme omat tarkastajat laivalle, meriturvallisuusjohtaja Paavo Vihuri Merenkulkulaitoksesta kertoo. Hänen mukaansa merenkulkulaitos haluaa varmistaa, ettei lukoissa ole valmistusvirhettä, joka aiheuttaa ongelman.

Tieto perille vasta jälkijunassa

Wihuri korostaa, että laivalla on varauduttava muun muassa sairaustapauksiin ja evakuointitilanteisiin. Siksi on ehdottoman tärkeää, ettei kukaan jää lukkojen taakse. Wihuri sanoo, että kummastakin jumiutumistapauksesta olisi pitänyt antaa tieto Merenkulkulaitokselle heti. Olemme saaneet niistä tiedon median välityksellä vasta paljon sen jälkeen, kun ne olivat tapahtuneet. Galaxy on yksi Aker Yardsin Rauman telakan tekemistä laivoista. Telakkaa ei lukko-ongelmasta syytetä. Aker Yardsissa arvioidaan, että norjalaisen lukkofirman lukkoja on eri puolella maailmaa seilaavissa laivoissa muutamia miljoonia. Merenkulkulaitos joutuu selvittelemään lukko-ongelmaa ensimmäistä kertaa.
Älä koskaan tee samaa erehdystä kahdesti, ellei se kannata.
(Mae West)

Henri Sutinen

Miten lukkoja ei ole suunniteltu ns. safe fail periaatteen mukaisesti?

Artsi Leskinen

Lainaus käyttäjältä: Oskari Littunen - 27.09.2007, 14:46:46
Mutta lukosta on ilmeisesti lähtenyt osa irti, ja siksi sieltä ei päässyt ulos. Muutenhan se toimii manuaalisesti, kuten jo todettiin

Tämmönen tuli vaan mieleen, kun joskus aikanaan reissattiin Serenadella/Symphonylla, niin meidän hyttiin sattui edellisten asiakkaiden "uudelleenmuotoilema" ovi. Eipä siinä mitään, mutta kun mentiin hyttiin sisään ja yritettiin päästä ulos, ovipa ei auennutkaan. Lukko kyllä "narahti" ihan oikein, kun kahvasta väänsi, mutta ovi ei auennut. Ainoa keino päästä hytistä (mikä siinä tilassa tuli mieleen... :) ) oli soittaa kavereille naapurihyttiin ja pyytää vähän apua. Oven sai auki sillä, kun sisäpuolelta painoi kahvan alas ja ulkopuolelta kaverit antoivat ovelle monoa.

Kun ovi oli saatu auki, soitettiin tietysti infoon ja kerrottiin tilanteesta. Oireet viittasivat mielestämme siihen, että ovi ja lukkomekanismi oli niin vääntynyt, että se jotenkin jumitti, mutta infosta vaan sanottiin, että mitä luultavimmin sähkölukossa on vika. Niinpä sieltä lähetettiin remonttireiska paikalle, joka sitten purki lukon, "heilutteli johtoja" ja laittoi sen uudelleen kasaan. Sen jälkeen ovi toimi moitteetta.

Jutun pointti on siis se, että ihan pelkästään mekaanisesti se lukko ei ehkä sittenkään toimi? Mitään mekaanista vikaa kun siinä ei ollut (huoltomiehenkään mukaan), vaan joku piuha siellä oli sen verran vinossa, että ilman lihasvoimaa ei ovi auennut.

Kalevi Lehto

Lainaus käyttäjältä: Artsi Leskinen - 26.09.2007, 11:07:53
Terve vaan tänne foorumille :)

Riippumatta siitä, oliko kyseessä loppujen lopuksi iso vahinko hyttiin jumittuneille matkustajille, laivayhtiön pitäisi tällaisissa tapauksissa kyllä hyvittää "vahinko" reilulla kädellä, ihan jo markkinointimielessä. Miettikääpä: olisiko vaikutelma ja varustamosta jäänyt mielikuva ollut hiukan toinen, jos lehden otsikko olisi ollut: Pariskunta jäi jumiin hyttiin - varustamo lohdutti luksusristeilyllä. Miljoonien liikevaihdolla toimivalle yritykselle tuo olisi ollut mitätön kustannus, mutta maineenparantamisen mielessä tehokkaampi kuin kallis mainoskampanja, varsinkin kun tämä kyseinen varustamo ei ole saanut osakseen kovin myönteistä julkisuutta ja ylipäätään sen imago ei ole millään mittapuulla mitattuna hyvä nykyään.


Joo, tosiaankin on aika käsittämätöntä, ettei tällaisessa tapauksessa matkustajalle tarjota mitään kunnollista hyvitystä tapahtuneesta. Hyvä kello kauas kuuluu, paha kahta kauemmas ja Tallinkilla todellakin uskoakseni kaivattaisiin edes jotakin positiivista PR:ää, ettei kaikki yhtiötä koskeva lehtikirjoittelu olisi kielteistä, kuten on jo pitkään ollut, ainakin Suomessa.
Laivamatkailua Suomen Turusta jo vuodesta 1964

Esa-Pekka Helanne

#68
Lainaus käyttäjältä: Markus Myllymäki - 10.10.2007, 22:18:01
Viime viikonloppuna tuli sitten perheen kanssa koettua tuo ettei Galaxyn hyttien ovet aukea. Heti kun päästiin laivaan Helsingissä niin ensimmäisen hytin ovi ei suostunut avautumaan ja näin ollen sit saatiin toinen hytti.
Toisen hytin ovi toimi siihen asti kunnes lähdettiin Tallinnasta... Tämä ovi sentää saatiin auki lopulta työkaluja apuna käyttäen.
Näistä ongelmista johtuen saatiin lopulta kahvilasta ilmainen kahvi ja kakkupala ja pahoittelut tapahtuneesta.

Aikamoinen risteilykokemus sinulle ja perheellesi! :o

Sinähän voisit vaikka vähän auttaa iltapäivälehtiä jutun aiheiden etsinnässä, ja lähettää niille uutisvinkin tapahtuneesta. ;)
Miksi lykätä huomiseksi se, minkä voit lykätä ensi viikkoon?

Kimmo Heinonen

"Lukko jumiutui, koska lukkopesän ruuvit olivat tärinästä löystyneet, jolloin pesän osat pääsivät jämähtämään virheelliseen asentoon. Norjalaisyritys tarkasti kaikki laivan noin tuhat lukkoa 21.-25. toukokuuta."

Ovat tainneet norjalaiset pihdata kierrelukitteen käytössä  :P

Lainaus käyttäjältä: Esa-Pekka Helanne - 11.10.2007, 08:20:58
Aikamoinen risteilykokemus sinulle ja perheellesi! :o

Sinähän voisit vaikka vähän auttaa iltalehtiä jutun aiheiden etsinnässä, ja lähettää niille uutisvinkin tapahtuneesta. ;)

Hätäsempi vois näistä tapahtumista päätellä että ovissa ja lukoissa on oikeasti jokin rakenteellinen ja/tai tuotannollinen vika.

Pullakahvien lisäksi olis varmaan kannattanu tingata ne muovilompakot ;-) Joops olen pitkään harkinnut että pitäsköhän tehdä tutustumisristeily tolla 'pilvilinnalla' - jään harkitsemaan edelleen. Jep, ehdottomasti kannattaa informoida keltaistalehdistöä - jotta koko kansa saa tietää ;-)

matkustaja

#70
Ainakin, kun minä olin, niin lukot pelasivat mainiosti, eikä ollut mitään moittimista lukoista. Kaikkea sitä Tallinkin laivoilla aina tapahtuu ::)
Terveisin, Ilari ;)

Timo Selkälä

Mitäköhän tuohon sanoisi - paitsi että kyllähän Galaxylle käyttöä löytyy senkin jälkeen kun Tallink sitä ei enää tarvitse. Brittien vastine vankeinhoitolaitokselle etsiskelee vankilalaivoja - ja tuohan toimisi... ;)
I am not a complete idiot. Some parts are missing.

06 / 2007 Liverpool Viking ja Ulysses.