Gabriella ja Ehrensvärd kolaroivat

Aloittaja Sami Korppi, 23.01.2004, 11:35:54

« edellinen - seuraava »

Mikko-Oskari Koski

Sinänsä siinä, että SL-Liikenteen aluksen puikoissa oleskelee alkoholin vaikutuksen alainen henkilö, ei ainakaan allekirjoittaneelle ole mitään uutta -onhan ainakin yksi kippari kerran Kauppatorin linjalla tästä syystä kärytettykin. Toisaalta Ehrensvärdillä vallitsee tietynlainen "rutiinimeininki" jollaista jatkuvasti vaihtelevissa, lähes satama-ajoksi luokiteltavassa olosuhteissa ei koskaan saisi tulla (E:n rutiinilla tarkoitan esim.sitä tarkkuutta, millä ruokatunneista yms.taukosysteemeistä aluksella pidetään kiinni, toisin kuin jatkuvasti ajavilla laivoilla).

Tapaus aiheuttaa toivottavasti runsaasti keskustelua "yhtiökulttuurista" ja kenties avaa myös Viaporin ympärivuotisen hyötyliikenteen yksityisvarustamojen kilpailulle. Tai sitten ei.
"Mikään muu matkailumuoto ei ole niin hermoja lepuuttavaa tällaisena kuumeisena kilpailun, työn ja politiikan kyllästämänä aikana kuin laivamatka"
Carl-Erik Creutz, 1950

Salomon Kaukiainen

Suomenlinna-Katajanokka välillä lautta kohtaa Kustaanmiekkaan menevät laivat aika tarkalleen 90 asteen kulmassa, eli vaikuttaa siltä että Ehrensvärdin kippari on tehnyt arviointivirheen ja yrittänyt mennä Gabriellan keulan edestä, jolloin lautta ei ehtinytkään alta pois ja törmäsi Gabben kylkeen ihan keulan kohdalla. Nopeutta molemmilla laivoilla Krunikalla on yleensä +-10 solmua.
Huono näkyvyys on varmaan ollut osasyyllinen, mitään promillelukemia tosin ei vielä ole kerrottu.
"Kuin ulos kuoresta, pois Roihuvuoresta. Jollakseen." (Leevi and the Leavings)

Pekka Lappalainen

Määritelkääs Ehrensvärdin keula puoli. Onko se se suunta johon se on menossa vai mikä. Käsittääkseni Gabbehan on voinut ajaa vaikka sen perän päälle mutta rantsussa se näyttää keulalta, eikö.

Kännissä ajaminen pitäisi kieltää lailla sekä maissa että merellä.
Support your local Search And Rescue-operator! Get lost!

Timo Lehtinen

Jännää sinänsä minusta oli se että tosiaan missään ei tehty mikään näköisiä kuulutuksia koko laivalla. Oliko kyse sitten siitä ettei haluttu matkustajia pelotella, mutta kuitenkin outoa että jos autoja menee sisällä rikki eikä mitään kerrota. Onneksi meidän hytti oli Gaben peräpäässä. Isku oli huomattavasti miedomman tuntuinen siellä...
Kaikki paitsi merivalvonta on turhaa! -Jenkkimenttaliteettiviranomaisbyrokratian sisäistänyt henkilö-


http://s100.photobucket.com/albums/m26/timolehtinen/

Pekka Lappalainen

Lainaus käyttäjältä: Timo Lehtinen - 24.01.2004, 12:29:09
-- mutta kuitenkin outoa että jos autoja menee sisällä rikki eikä mitään kerrota.
Ne autot meni sillä pienemmällä osapuolella rikki.
Support your local Search And Rescue-operator! Get lost!

Timo Lehtinen

#20
Lainaus käyttäjältä: Pekka Lappalainen - 24.01.2004, 12:33:30
Ne autot meni sillä pienemmällä osapuolella rikki.

Aaa... No ilmankos. Silti ne ois voinu jotakin kertoilla ettei tartte ihmetellä...

Edit: Quote
Kaikki paitsi merivalvonta on turhaa! -Jenkkimenttaliteettiviranomaisbyrokratian sisäistänyt henkilö-


http://s100.photobucket.com/albums/m26/timolehtinen/

Mikko-Oskari Koski

#21
LainaaPekka Lappalainen:
Määritelkääs Ehrensvärdin keula puoli. Onko se se suunta johon se on menossa vai mikä. Käsittääkseni Gabbehan on voinut ajaa vaikka sen perän päälle mutta rantsussa se näyttää keulalta, eikö.

Kaikilla kaksisuuntaisilla aluksilla on määritelty, kumpi pää on keula ja kumpi perä. Ehrensvärdin keula on se, jossa ei ole nimeä ja kotipaikkaa, eli Suomenlinnassa laituriin tuleva pää. Eli vauriot olivat nimenomaan keulassa.

Tosin jos onnettomuus olisi sattunut niin, että E.olisi "pakittanut" ja vauriot kärsinyt pääty olisikin ollut virallisen määritelmän mukainen perä, olisi julkisuudessa varmaan kuitenkin puhuttu "lautan keulan kärsimistä vaurioista"-kuten nytkin... ::)

Edit: Quote
"Mikään muu matkailumuoto ei ole niin hermoja lepuuttavaa tällaisena kuumeisena kilpailun, työn ja politiikan kyllästämänä aikana kuin laivamatka"
Carl-Erik Creutz, 1950

Kim Granlund

Lainaus käyttäjältä: Pekka Lappalainen - 24.01.2004, 12:20:02
Kännissä ajaminen pitäisi kieltää lailla sekä maissa että merellä.

Mun käsittääkseni se on kielletty sekä maissa että merellä.vrt.Rattijuopumus&ruorijuopumus  ;D

Ziggy

Se on promille merellä ennenkuin syyllistyy ruorijuoppouteen..
Eli jos 1 - 1,5promillea, olisko silloin lievä juopumus.
Oli lehdessä että tutkivat ruorijuoppoutena ja sitten työtapaturmana.

Ja aluksen keula määritellään kumpaankin suuntaan kuljettavalla aluksella KULKUSUUNNASTA. Eli keula aina siellä minne ajetaan.


Mikko-Oskari Koski

Ammattiliikenteessä on promilleilla ehdoton nollaraja. Eli jos viisari värähtääkin, on kyseessä ruorijuopumus. Harrastusveneilyssä pätevät löysemmät säännöt.
Kaiken kaikkiaan ihmetyttää E:n kipparin riskinotto tällaisessa asiassa. Kun hänellä nyt muutenkaan eivät työt hirvittävästi pääse harrastustoimintaa häiritsemään luulisi, ettei tarvitsisi -silloin harvoin, kun töitä on- tehdä niitä vähäisenkään alkoholimäärän ollessa veressä.

Ja kaksisuuntaisen aluksen kulkusuunta toki määrää kulloisenkin ajotilanteen keula-peräjaon, mutta silloin, kun alus ei ole kulussa, on jako edellämainitsemani tyyppinen.
"Mikään muu matkailumuoto ei ole niin hermoja lepuuttavaa tällaisena kuumeisena kilpailun, työn ja politiikan kyllästämänä aikana kuin laivamatka"
Carl-Erik Creutz, 1950

Ziggy

Hyppää vähän keskustelun ohi mutta huomasin merilaissa tälläisen mielenkiintoisen jutun.

LOPPUSÄÄNNÖKSET
19 Luku
2 §
Hyvän merimiestaidon laiminlyönti
Jos päällikkö muutoin kuin 1 §:ssä tarkoitetulla tavalla taikka konepäällikkö, perämies, konemestari tai muu, joka aluksessa suorittaa meriturvallisuuden kannalta olennaisesti merkityksellistä tehtävää, laiminlyö, mitä hyvänä merimiehenä on hänen velvollisuutenaan merionnettomuuden estämiseksi, on hänet tuomittava, jollei teosta muualla säädetä ankarampaa rangaistusta, sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.

Pekka Lappalainen

Lainaus käyttäjältä: Kim Granlund - 26.01.2004, 13:48:34
Lainaus käyttäjältä: Pekka Lappalainen - 24.01.2004, 12:20:02
Kännissä ajaminen pitäisi kieltää lailla sekä maissa että merellä.
Mun käsittääkseni se on kielletty sekä maissa että merellä.vrt.Rattijuopumus&ruorijuopumus  ;D
Niinkö  ??? ??? ??? :thumb: ;) ;D
Support your local Search And Rescue-operator! Get lost!

Kim Granlund

Lainaus käyttäjältä: Pekka Lappalainen - 26.01.2004, 15:54:42
Lainaus käyttäjältä: Kim Granlund - 26.01.2004, 13:48:34
Lainaus käyttäjältä: Pekka Lappalainen - 24.01.2004, 12:20:02
Kännissä ajaminen pitäisi kieltää lailla sekä maissa että merellä.
Mun käsittääkseni se on kielletty sekä maissa että merellä.vrt.Rattijuopumus&ruorijuopumus  ;D
Niinkö  ??? ??? ??? :thumb: ;) ;D


Juu ei näin

Kervisen Lauri

Ylipäätäsäkin alkoholi ja liikenne on vaarallinen yhdistelmä, mutta kun ajatellaan että pahimmassa tapauksessa ammattiliikenteessä olevan aluksen kapteenin humalatila olisi voinut aiheuttaa suuronnettomuuden, jos E. olisi kaatunut, tulee väistämättä mieleen se, kuinka vastuullisesta tyypistä on kysymys, jos tulee duuniin yli promillen humalassa.  :deal:

Pitkähkö lause...

Juha Karhu

Lainaus käyttäjältä: Mikko-Oskari_Koski - 26.01.2004, 14:53:05
Ammattiliikenteessä on promilleilla ehdoton nollaraja. Eli jos viisari värähtääkin, on kyseessä ruorijuopumus. Harrastusveneilyssä pätevät löysemmät säännöt.
Kaiken kaikkiaan ihmetyttää E:n kipparin riskinotto tällaisessa asiassa. Kun hänellä nyt muutenkaan eivät työt hirvittävästi pääse harrastustoimintaa häiritsemään luulisi, ettei tarvitsisi -silloin harvoin, kun töitä on- tehdä niitä vähäisenkään alkoholimäärän ollessa veressä.

Ja kaksisuuntaisen aluksen kulkusuunta toki määrää kulloisenkin ajotilanteen keula-peräjaon, mutta silloin, kun alus ei ole kulussa, on jako edellämainitsemani tyyppinen.

Promilleraja ammattiliikenteessä on myös 1.