Tuoreimmat viestit

Sivuja: 1 ... 8 9 [10]
91
Matkustaja-autolautat / Vs: Tallinkin laivavuokrauksia
« Uusin viesti kirjoittanut Sven Liljeström 29.08.2022, 11:04:18  »
Ajat muuttuvat.

Siljan myydessä toimintansa Viroon maaliskuussa 2006, liikennettä ei silloin vallinnein edellytyksin
kannattavasti voinut jatkaa. Galaxy sisältyi kauppaan, vaikka sen rakentaminen kaupantekohetkellä
vielä oli kesken.
Nyt tämäkin tie on käyty loppuun. Nyt huonona aikana aluksia on liikaa.
Vuokraamisista tarjotuista hyvin ennakoitavasta rahavirrasta on paha kieltäytyä. Joku on pitänyt tätä
vuokrausmahdollisuutta onnenpotkuna, sillä muuten asiat olisivat vielä huonommin ja aluksia olisi
pakko myydä ostajien sanelemilla ehdoilla.
Muistan hämmästyksen sormen olleen ihmetyksen suussa, koska yhtiön Tallinnan linjalle eivät 2000 -
luvun alussa tuntuneet kelpaavan kuin uudisrakenteet - Romantika ja Victoria I.
Haluan sanoa, että vähemmällä olisi kenties tultu toimeen.
Kun mainittujen lisäksi suurieleisesti tilattiin vielä kaksi sisarusta ja niiden välissä vielä pari shuttlea
ja kiusantekona Isabellakin, talousjohtajan ei paljoa ole tarvinnut miettiä, minne kaikkien alusten
päiväkassat jo vuosikausia ovat menneet.
Valittu laajentumistapa on herkkä, kun taloudessa samaan aikaan menee huonosti.
Yhtälöön tarvitaan matkustajia, joita nykytilanteessa ei millään linjalla ole riittävästi.

92
Matkustaja-autolautat / Vs: Tallinkin laivavuokrauksia
« Uusin viesti kirjoittanut Joonas Vähämäki 28.08.2022, 18:22:50  »
Vuosikymmeniä ovat Siljankin paatit jättäneet vanavetensä Airistolle ja rupeaa uhkaavasti näyttämään, mikäli huhut pitävät paikkansa, että kohta näin ei enää ole.

Tätä jään itsekin nostalgisuuden kannalta suremaan, mutta Tallink on pilannut Siljan brändin jo aikaa sitten ja yhtään näistä tämän hetken Turun linjan laivoista (vuokratuista ja ajavista) en jää kaipaamaan. Itselleni Turun linjan tappoivat nimenomaan Galaxy-sarjan sisarukset ja siirryin tuolloin jo Vikingin asiakkaaksi. Helsingistä TallinkSilja on tietysti ylivoimainen, ja samoin Tallinnan reitillä Tallink.
93
Matkustaja-autolautat / Vs: Tallinkin laivavuokrauksia
« Uusin viesti kirjoittanut Petteri Lyysaari 27.08.2022, 23:00:22  »
Onhan tämä vähän huolestuttavaa, jos todellakin siirtävät vielä BP:n "hotelliksi". Vuosikymmeniä ovat Siljankin paatit jättäneet vanavetensä Airistolle ja rupeaa uhkaavasti näyttämään, mikäli huhut pitävät paikkansa, että kohta näin ei enää ole. Viikkari ei varmastikaan lähde, joten sikäli koko homma ei leviä käsiin, mutta näin todella Silja-orientoituneena äijänä olen aika suruissani tilanteesta. Satoja risteilyjä Europalla ja sittemmin BP:llä tehneenä kaihon ehkä ymmärtää,tai sitten ei. Viikkarin uudet paatit ovat tietysti ylivoimainen vetovoimatekijä heille, nyt ovat laantuneet jo uhoamiset siitäkin,että "Kiinassa tehtyyn paattiin en astu". Kyllä vaan ovat astuneet nekin,jotka aikaisemmin muuta vannoivat, eivätköhän matkustajamäärät ole siitä todisteena... No, ei pidä heittää kirvestä kaivoon, katsotaan ensin miten tämä menee Siljan osalta, mutta heikolta näyttää.
94
Matkustaja-autolautat / Vs: Tallinkin laivavuokrauksia
« Uusin viesti kirjoittanut Harri Anttila 27.08.2022, 09:14:14  »
Jollaintapaaa kaikki vaan haiskastaaa  -MINUN mielestä edelleem että tulevisuuden  -Tallink-Siljaa ei tule olemaan vanhan kaavan mukaan...  Tallink tulee joko ja tai sekä laivat etä reitit

ennen ankaraaa kommentia,,....  miättikääs................................
95
Katselin tuossa joku päivä sitten, että Vidskär on jo nyt myynnissä, ei kauaa ehtinyt tuolla linjalla olla. Samaten nyt on Utö Express myynnissä ja on jo tällä hetkellä telakalla. Ajoiko juuri lainkaan tällä kaudella, tietääkö joku ? Näin asiaatuntemattomasta tuntuu siltä,että aika optimistisesti hankitaan aluksia uusille reiteille, toisaalta eihän mitään uutta saa aikaan ilman uranuurtajia jotka ottavat riskejä... Ota siitä sitten selvää.
96
Matkustaja-autolautat / Vs: Tallinkin laivavuokrauksia
« Uusin viesti kirjoittanut Sven Liljeström 26.08.2022, 16:48:38  »
Niin, viivan alle on todella saatava jotakin.
Harva pystyy jatkuvasti tekemään tappiota.
Mikäli johto näkee, että vuokraamalla (rahtaamalla) aluksia päivävuokralla muualle,
johtaa siihen, että viivan alle kenties jää enemmän, on se "enempi" siis otettava.
Raha ratkaisee tässäkin.
Näen tehdyt ratkaisut tilapäisinä, toki sopimuksia voidaan jatkaa, mikäli aluksista
maksettava päivävuokra tyydyttää Tallinkia.
Majoitustiloina käytettävät alukset ovat kuitenkin yleensä paljon vanhempia.
Se, että Turun linja jätetään kokonaan ilman laivaa, on pienempi murhe, siitäkin
huolimatta, että kilpailijat sillä välillä tekevät omat ratkaisunsa.
97
Muut alukset / Vs: Tampere alus
« Uusin viesti kirjoittanut Kari Virtanen 26.08.2022, 12:39:27  »
Tuoreimpien tietojen mukaan luvattomasti laiturissa Nokian Viinikanniemessä.

https://yle.fi/uutiset/3-12515916
98
Laivakuvaaminen / Vs: Valokuva m/t Nannasta
« Uusin viesti kirjoittanut Olli Luoma 25.08.2022, 22:27:56  »
Moro kaikille,
Olin Nannalla opiksena ja moottorimiehenä Elokuusta 1974-1976 toukokuuhun.
Chiffinä Punapää Olasvuo olis kiva vaihtaa kuulumisia.

Terv. Olli
99
Matkustaja-autolautat / Vs: Tallinkin laivavuokrauksia
« Uusin viesti kirjoittanut Kai Heino 25.08.2022, 17:34:21  »
Tänään kuulin yhdeltä kesän Baltic Princessillä palvelleelta, että laivalla pelätään PB:nkin siirtyvän alkuvuodesta vuokraukseen.
100
Muut alukset / Vs: Kuusi hybridi-irtolastialusta AtoB@C:lle
« Uusin viesti kirjoittanut Juhani Mehto 25.08.2022, 15:51:12  »
Eilen ilmoitettiin vielä viiden aluksen lisätilauksesta, minkä myötä alusluokan koko kasvaa jo 12 alukseen. Samalla paljastettiin, että näistä puolet tulevat AtoB@C:n suoraan omistukseen ja puolet tulevat investoijien omistukseen. Kaikki tulevat kuitenkin varustamon liikenteeseen GreenCoaster-poolin ajoon.

Varustamon tiedote lisätilauksesta.
Sivuja: 1 ... 8 9 [10]