Luotiskutteri kaatui Porvoon edustalla

Aloittaja Juha Hietikko, 09.12.2017, 09:04:44

« edellinen - seuraava »

Juha Hietikko

Harvinainen onnettomuus Emäsalon edustalla keskiviikkona.

https://yle.fi/uutiset/3-9969373
Ennen oli miehet rautaa ja laivat oli puuta, vaan kuinka on nyt...

Jarkko Korhonen

Hieman ihmetyttää näin maallikkona. Luulisi että nuo paatit on rakennettu siten että nämä kotoiset kelit eivät tuollaista saisi aikaan.
Perämies on erämies.

Janne Malmberg

Korjattakoon topicia sen verran että kyseessähän ei ollut luotsikutteri vaan nopea luotsivene.
Veneen kaatumisen lisäksi minua ihmetyttää aluksen uppoaminen pelastus/nosto/kääntämisoperaation yhteydessä joka ainakin minussa herättää monia kysymyksiä operaation ammattimaisesta suorittamisesta?
Kyseessähän ei ollut valtamerialus vaan 15 metrinen luotsivene jonka pelastustoimiin osallistui useita aluksia, mukaan lukien ulkovartiolaiva Turva moninaisine pelastusvälineistöineen, joten veneen uppoaminen operaation aikana tuntuu perin merkilliseltä.
Onnettomuustutkinnassa onneksi selvitetään kaikki onnettomuuteen johtaneet seikat kuin toivottavasti myös pelastusoperaation aikainen toiminta, jotta vastaavilta onnettomuuksilta voitaisiin mahdollisesti jatkossa välttyä.

Juha Hietikko

Näyttää itselläni olleen lukihäiriö muutenkin otsikon kanssa
Ennen oli miehet rautaa ja laivat oli puuta, vaan kuinka on nyt...

Timo Ainasoja

Voisin veikata, että moottorit on stopanneet väärällä hetkellä (keula sukeltaa) tai ohjausjärjestelmään on tullut vika, joka on heittänyt paatin poikittain pahalla kohdalla. Vesisuihkuvetolaitteet kääntävät kulkusuunnan todella tehokkaasti, jos tehdään ohjausvirhe tai tekninen vika aiheuttaa väärän ohjausliikkeen. Ilmeisen kokeneita kuskeja olivat nämä menehtyneet, eikä kelikään mikään poikkeuksellisen paha. Erittäin ikävä tapaus, toivotaan omaisille jaksamista.

Pasi Saarinen

Ei kai siinä mitään vesisuihkuvetolaitteita ollut. Ainakin valmistajan sivuilla piirustuksessa potkurit potkuriakselien päässä.

Timo Ainasoja

kuka tuon paatin on valmistanut? Luulin, että olisi ollut Marine Alutech. Akselivetoinen näyttää uutiskuvan mukaan olevan

Tuomas Romu

All information and details given in good faith but not guaranteed!

Janne Malmberg

Ilmeisesti Kewatecin uusinta innovaatiota kun näyttäisi olevan perinteiset potkurit vesisuihkulaitteiden päässä?

Tuomas Romu

#9
Ihan perinteiset akselit ja potkurit tuossa on.
All information and details given in good faith but not guaranteed!

Pete Attila

Tässä vielä huomioitavaa infoa Finnpilotin sivuilta:

Eli keräys onnettomuudessa menehtyneiden omaisten hyväksi.

https://www.finnpilot.fi/uutiset/492/kerays_emasalon_onnettomuuden_uhrien_omaisten_hyvaksi

Saa osallistua.