Tässähän on pohjimmiltaan kysymys siitä, että suomalainen työntekijä on globaalisti katsottuna aivan liian kallis, melkein mihin tahansa verrattuna. Kokonaisuutena maassamme on tapahtunut sellainen ikävä asia, että kun töistä ja toimista on aina vaan maksettu paremmin ja myös kaiken (siis ei vain ruuan vaan myös kulutus- ja kestohyödykkeiden) tuotantokustannukset ovat nousseet, on päädytty elinkustannusindeksiin, joka oikeastaan ei ole vertailukelpoinen juuri minkään muun maan vastaavan kanssa. Paitsi ehkä Norjan, jolla sitten taas on öljyvaransa.
Suomen elinkustannusindeksiä pitäisi oikeasti pudottaa ja palkkatasoa radikaalisti laskea, mutta se ei ole mahdollista, koska ihminen on ahne, eikä halua luonnostaan heikentää omia etuisuuksiaan. Pääomien nykyistä rankempi verottaminen, jolla indeksistä johtuen ylikallista hyvinvointivaltiota voisi edes johonkin pisteeseen asti kehittää tai ainakin ylläpitää, on myöskin hankalasti toteutettavissa. Indeksivääristymän korjaus saattaa siis tapahtua vain totaalisen kansainvälisen romahduksen myötä ja silloin puhutaan paljon isommista rahoista kuin jostain EU:n kriisivaltioiden tukipaketeissa. Vaikka tämä näkemys saattaa kuulostaa rajulta, olisi sellaisessa tilanteessa syytä ottaa oppia Leninistä, joka aikanaan määräsi Neuvostoliitossa tietyille tuotteille tietyn hinnan, esimerkiksi leivälle yhden kopeekan (vai oliko se viisi?). Tiedän, että Suomessa olisi yhdellä jos toisellakin nielemistä, jos elintarviketuotantoa ryhdyttäisiin kollektivisoimaan (=siirryttäisiin voittoa tuottamattomiin yhtiöihin ja osuuskuntiin), mutta se saattaisi olla keino, jolla näin omituisessa paikassa sijaitsevalla valtiolla saattaisi olla mahdollisuus jotenkuten tulla toimeen. Tämä siis sellaisena tulevaisuudenkuvana, jossa jatkuva kasvu tosiaan pysähtyisi. Mikä kyllä näkyisi myös merenkulkusektorilla...
Hallitusneuvottelut jatkuvat -ja varmaan ennen pitkää alkavat uudelleen nollapisteestä, koska demarit ja vihervasemmisto eivät lopulta kokoomuksen talouslinjaa niele. Jutta Urpilaisen työ hallituksen muodostajana ei tosin tule olemaan yhtään sen helpompi. Ongelmat pysyvät ja vastuu olisi jonkun kyettävä kantamaan.
Miten tämä sitten liittyy ahvenanmaalaisten varustamojen toimiin? Siten, että jos kaikessa lähtökohtaisesti etsittäisiin vain sitä, mikä oikeasti on tarpeellista, harvenisi matkustajalaivaverkosto Itämerellä erittäin runsaasti. Tyhjän laivan ajamisen kieltäminen ympäristöperusteinkin olisi ihan hyvä ratkaisu, mutta vielä parempi on vaatia liikkeelle lähtevältä alukselta täysi kuorma ja maksattaa sakkoja tyhjästä kapasiteetistä. Logiikka on täydellinen, jos varmistetaan kaiken kyydissä olevan tavaran ja henkilöiden maksavan kuljetuksesta sen hinnan, mikä tuotannon todellinen kustannustaso on.
"Todellinen kustannustaso" puolestaan onkin mielenkiintoisempi kysymys. Voiko korkean kustannustason maissa olla todellista kustannustasoa alle sen, mikä se nyt on?
Epäilemättä. Tosin suurin säästö saadaan vetämällä löysät pois. Ja se taitaa niin Vikingillä, Eckeröllä kuin Tallinkillakin nyt olla edessä. Banaaniliputus ei välttämättä auta, koska EU:n sisäliikenteessä palkkataso on kuitenkin sovittava sen mukaiseksi, mikä palkkataso on jommassakummassa liikenteen kohdemaassa. Viro ei välttämättä ole hirvittävä säästö, koska sielläkin euro ja inflaatio kulkevat käsi kädessä. Entäpä Venäjä? Pietarin linjalle suorastaan houkutteleva ajatus.
Itse jaksan edelleen ihmetellä yleensä itsellisten ahvenanmaalaisten käsittämätöntä suomalaisten myötäilyä näissä merenkulkuasioissa. Kun saarella olisi oma rekisteri, johon pääsisi ainoastaan ahvenanmaalaisella omistuspohjalla olevia aluksia (näin taattaisiin se, ettei ulkopuolisten banaaniliputuksia tulisi), näiden palkkaehtojen määrittely voitaisiin tehdä saaren omin intressein, suomalaisia, ruotsalaisia ja virolaisia tessejä soveltaen jopa samalla aluksella henkilöstön kotimaiden mukaan. Samalla voitaisiin yksipuolisesti luopua älyttömistä EU:n nuuskarajoituksista. Tämä ei tietenkään olisi mikään autuaaksitekevä seesami, mutta ainakin se auttaisi ahvenanmaalaisia itse säätämään sen, minkä tarpeellisimmaksi näkisivät. Eikä valtioiden apuja kaivattaisi. Työpaikkoja tosin menisi, mutta ei siksi, että halpistyöläiset veisivät ne, vaan siksi, että vuorojen väheneminen tarkoittaisi myös laivojen kokonaismäärän vähenemistä, ainakin risteilysektorilla.
