Venäläisetkö valvovat Turun ja Naantalin väyliä?

Aloittaja Juha Hietikko, 23.01.2015, 20:24:24

« edellinen - seuraava »

Juha Hietikko

Iltalehdessä on juttu jonka mukaan "Venäläistaustainen, Suomeen rekisteröity Airiston Helmi Oy on hankkinut järjestelmällisesti merenranta- ja saarikiinteistöjä Turun saaristosta vajaan kymmenen viime vuoden aikana.
Hankintojen seurauksena venäläistaustainen yritys on saattanut valvontaansa Turun ja Naantalin satamiin johtavat syvävesiväylät. Kyseessä on viisi Suomen puolustuksen ja huoltovarmuuden kannalta keskeistä saaristomeren väylää."
"Tavoitteena on ollut kaikkien merkittävien syvävesiväylien visuaalinen valvonta ja tarpeen tullen myös sulkeminen."
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015012319074583_uu.shtml
Ennen oli miehet rautaa ja laivat oli puuta, vaan kuinka on nyt...

Mikko-Oskari Koski

Jos Putinin Anschlussia Krimillä ja itä-Ukrainassa ei olisi, voisi kauppaa pitää selkeänä rahanpesuna. Sitä se toki voi olla Putinin natsihallinnon toiminta huomioidenkin, sillä AH:n liiketaloudellinen tappio edelliseltä vuodelta oli 3700% miinuksella. Siis kolmetuhattaseitsemänsataa.
Kriisitilanteen sattuessa idän armeijalla voisi tässä olla valvontatukikohdat valmiina; jos kohta niiden käytännössä hyödyntäminen saattaisi olla hankalampaa.
Mutta suomalaisia ei voi kuin syyttää pehmeäpäisyydestä suhtautumisessa postneukkulaiseen Venäjään. Putinin linja on koko ajan seurannut hänen suuren itävaltalaissyntyisen oppimestarinsa linjaa 1930-luvun Saksassa, toki venäläisenä sovelluksena. Elämme erittäin vaarallisen, joskin enemmän uhoavan kuin todellisiin toimiin ryhtyvän valtion naapurissa.
"Mikään muu matkailumuoto ei ole niin hermoja lepuuttavaa tällaisena kuumeisena kilpailun, työn ja politiikan kyllästämänä aikana kuin laivamatka"
Carl-Erik Creutz, 1950

Tuomas Romu

Luulisi, että tuolla on joku käynyt nuuskimassa silloin, kun omistajat eivät ole kotosalla...
All information and details given in good faith but not guaranteed!

Timo Lehtinen

#3
Ottamatta kantaa tuohon juttuun, niin voisiko joku kertoa mitä aluksia Airiston Helmi tosiaan omistaa? Joissain yhteyksissä mainittu Kampela 3:n omistaminen nimittäin ei pidä paikkaansa. Jutussa puhuttiin Kampela-luokasta, kyseessä siis kai Kampela 1, jonka luulin että omisti Rederi Ab Fakir tai ainakin omisti. Mikäs on tuo toinen jutussa mainittu alus? Varmaankin jokin kelirikkoalus?
Kaikki paitsi merivalvonta on turhaa! -Jenkkimenttaliteettiviranomaisbyrokratian sisäistänyt henkilö-


http://s100.photobucket.com/albums/m26/timolehtinen/

Ari Leskinen

Olisko Idäntie ky:n entinen "hinaaja" Hakuni.
Merellä vietetty aika ei lyhennä elämää !!

Laita samaan paikkan takaisin !!

Arne Wallen

En tiedä enkä tunne tapauksia, mietin vain tuossa, eikö mahdollisen poikkeustilanteen aikana ole jokin poikkeuslaki voimassa, mahdollisesti.Silloinhan kaikkein helpointa on käydä tunnetusta ja tiedetystä paikasta ne vihulaisen agentit poistamassa ja viemässä minne silloin sellaiset viedään, alue tietty julistetaan poikkeuslain turvin valtion omistukseen.Jos alueille taasen aloitetaan suurten tutkaasemien ja ohjuslavettien asennus, voidaan varmaankin jonkun lain perusteella ainakin hidastaa tuota toimintaa, normi rakennuslupaa voidaan ja monessa paikkaa tehdäänkin niin hankalaksi että vuosia kestää vääntö.
No tämä näin hiukka kevennyksenä.