Vanhoille laivoillekin tukea

Aloittaja Santeri, 15.12.2002, 19:06:34

« edellinen - seuraava »

Santeri

MTV3 tekstikava sivu 116:

Uusi laki parantaa vanhojen matkustaja- ja rahtialusten taloudellista asemaa.  
                                       
Tänään voimaan astuva lakimuutos liittää myös yli 20-vuotiaat ulkomaanliikenteen alukset kauppa-alusluetteloon ja antaa niille mahdollisuuden saada taloudellista tukea. Lain toivotaan parantavan suomalaisalusten kilpailukykyä.                                
                                       
Entisten säädösten mukaan tukea saava laiva voi olla enintään 20 vuotta vanha. Lakia muutettiin, koska vanhojen alusten pelättiin siirtyvän Ruotsin lipun alle.                            

No onkos tuolla lainmuutoksella niin kauheasti merkitystä. Edelleen Ruotsiin liputtamisen houkutuksena on nettopalkkaus ja matkustajalauttojen osalta ei suomen lipun alla ei edes montaa yli 20 vuotiasta laivaa ole. Turha lainmuutos?
Parempia tuloksia saataisiin nettopalkkauksen käyttöönottamisella.

Miran Hamidulla

Suomalaisilla rahtialuksillahan on myös nettopalkkaus tukien ansiosta, ja esimerkiksi Transparadenin tapauksessa laista olisi ollut hyötyä. Sillä Transparadenhan ei saanut rahtialusten saamaa tukea, koska alus oli liian vanha. Nythän esimerkiksi Transparaden ja muutamat muut Engshipin alukset voivat saada samoja tukia kuin uudemmat rahtialuksetkin.
Laivakuviani + muita kuvia

19.10 Stena Europe, 24.10 Stena Adventurer, 24.10 Ulysses, 26.10 Stena Superfast VII, 26.10 European Causeway, 27.10 Stena Mersey, 28.10 Superstar

Santeri

Ahaa eli tukien ansiosta suomalaisilla rahtialuksilla on nettopalkkaus.
Pakko myöntää etten ollut ihan kokonaan tietoinen tuosta jutusta.