Koronaviruksen vaikutukset kootusti

Aloittaja Pete Lehto, 15.03.2020, 15:34:49

« edellinen - seuraava »

Mika Honkonen

Taitaa olla rahti vähissä ja satamamaksut/polttoaine niin kallista että Europa ajaa koko yön n. 3,5kn vauhtia hel-tll väliä. Ennen kevättä ei ole myynnissä muuta kuin risteilyt ja nekin loppuu alku vuodeksi
"When the weatherman issues a hurricane warning, there's a pretty good chance you're going to get your ass kicked"  Capt. Phil Harris

Kalle Id

Johtuu kuulemani mukaan Viron koronarajoituksista, alkoholin tarjoilu pitää lopettaa jo aikaisin illalla jos menevät satamaan – mutta jos pysyvät merellä niin rajoitukset eivät päde. Rahtia varmasti menee edelleen, mutta se mahtuu tarvittaessa muihinkin laivoihin kun henkilöautoja kulkee vähemmän (eikä Europa ole koskaan ollut kummoinen rahdinkuljettaja muutenkaan).

Arto Papunen

Silja Europa liikennöintitauolle jo vuodenvaihteessa. 10.1 jää Serenade ja 11.1 Baltic Queen.

Vikingillähän suunnitelmat meni vähän uusiksi. Rosellanhan piti maata se noin kuukausi tammikuun alkupuolelta helmikuun puoleen väliin, mutta nyt tauko laitettu vain helmikuun alusta puoliväliin. Sen sijaan Cinderella on koko tammikuun poissa ja aloittaa 3.2 kun alunperin piti jatkaa liikennettä puolesta kuusta telakoinnin jälkeen.

Mikko-Oskari Koski

Europan makuuttamisen aikaistamiseen saattoi vaikuttaa tammikuun ainoan varmuudella plussalle jääväksi lasketun keikan eli Folklandian peruuntuminen. Kansanmusiikkiväen piti kokoontua perjantain 7.1.lähdöllä, ja siinä olisi ollut myynti kohdallaan, toisin kuin tammikuussa keskimäärin.
BQ ajaa viikolla 2 joitakin lisävuoroja Tallinnan ja Helsingin välillä Megastarin telakoinnin aikana.

Vikingin kuvioita taisi eniten muuttaa se, että Rosellan arkiliikenteelle saatiin Ahvenanmaan huoltovarmuustukea. Vuorot eivät siis jää tappiolle, vaikka niillä ei olisi kyydissä ketään. Rosellanhan oli tarkoitus tulla VXPRS:n telakointituuraajaksi 25.1.alkaen, mutta se jää nyt väliin, ja Viking sulkee koko HEL-TLL-linjansa tuoksi ajaksi. Sinällään on kiintoisaa, että varustamo tulkitsee ontuvan Tukholman linjan Tallinnan yhteyttä tärkeämmäksi; Gabriellan reitinvaihto pariksi viikoksi kun olisi ollut täysin mahdollinen.
"Mikään muu matkailumuoto ei ole niin hermoja lepuuttavaa tällaisena kuumeisena kilpailun, työn ja politiikan kyllästämänä aikana kuin laivamatka"
Carl-Erik Creutz, 1950

Arto Papunen

Noh Tukholman linjalla ei ole tuolloin Serenadea kilpailemassa, että saattaisikö vähän enemmän väkeä olla matkassa.
Toisaalta Cinderellan liikennekatko kestää 3.2:een asti ja XPRS:n katko 24.1-7.2, että olisihan Cinderellaakin voinut käyttää osittain korvaajana reilun viikon verran (tai Gabriella hoitaisi XPRS:n vuorot ja Cinderella Gabriellan), mutta toki siinäkin vekslaamista vain pienen ajan takia.

Jännä kyllä tuo Rosellan liikennöinti, eikö se tammikuinen liikennekatko ole muutenkin ollut ennen koronaa. Toki oliko siellä nyt telakointi Eckerö Linjenin laivalla tammikuussa, että jotain liikennöintitarvetta olisi enemmän.

Peetu Kytöranta

Juu kyllä se on niin, että Eckerö on telakoinnin vuoksi pois liikenteestä 7.-20.1.

Kalle Id

Lainaus käyttäjältä: Arto Papunen - 06.01.2022, 14:49:48
Noh Tukholman linjalla ei ole tuolloin Serenadea kilpailemassa, että saattaisikö vähän enemmän väkeä olla matkassa.
Toisaalta Cinderellan liikennekatko kestää 3.2:een asti ja XPRS:n katko 24.1-7.2, että olisihan Cinderellaakin voinut käyttää osittain korvaajana reilun viikon verran (tai Gabriella hoitaisi XPRS:n vuorot ja Cinderella Gabriellan), mutta toki siinäkin vekslaamista vain pienen ajan takia.
Ainakin aikanaan XPRS:n kerrottiin olevan Vikingin laivoista ainoan joka ei tee tappiota talvikausilla. Jos tämä on (edelleen) totta, voisi korvaussäätö pieneksi ajaksikin olla järkevä veto.

Arto Papunen

Noh nyt koronaa ja matkustus Viroon vähäisempää normaaliin nähden.

Juhani Mehto

Lainaus käyttäjältä: Juhani Mehto - 01.11.2021, 11:23:22
Tallink rahtaa Romantikan 3+1+1 vuodeksi Holland Norway Linesille Hollannin ja Norjan väliseen liikenteeseen alkaen maaliskuussa 2022.

Tallinkin lehdistötiedote

Romantika on tulossa kahden viikon telakointiin Luonnonmaalle alustavasti Naantalin sataman aluslistan mukaan 8.3.
Kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla ammentaa.

<- Chios Luckin kuva Marinetrafficissa
Lisää laivakuvia täällä.

Arto Papunen

Isabelle näköjään menee jo nyt Riikaan telakalta odottamaan liikenteen alkua eikä jäänyt Tallinnaan.

Juhani Mehto

Lainaus käyttäjältä: Mikko Valli - 06.05.2021, 20:56:12
Eckerö Line avaa risteilyliikenteen Hankoon kesäkuussa
M/S Finlandia risteilee kesäkuussa kolmeen otteeseen Helsingin, Tallinnan ja Hangon satamien välillä.

M/S Finlandia avaa risteilykauden Hankoon kesäkuussa.

Eckerö Linen päiväristeilyt järjestetään kolmena lauantaina 12.,19. ja 26. kesäkuuta. M/S Finlandia lähtee Helsingistä aamulla ja ajaa Tallinnan sataman kautta Hankoon. Takaisin Helsinkiin laiva saapuu iltayhdeltätoista.

https://yle.fi/uutiset/3-11917723

Nyt Hangon luotsilistalle on ilmestynyt Finlandia 18.6., eli viimevuotiset kokeilut olivat ilmeisestikin sen verran suosittuja, että niitä ollaan jatkamassa.
Kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla ammentaa.

<- Chios Luckin kuva Marinetrafficissa
Lisää laivakuvia täällä.

Arto Papunen

#341
Eikös kiinalaisetkin olleet jonkinlainen matkustajaryhmä Itämerellä ja nyt vihdoin kiinalaisetkin pääsevät matkustamaan, voiko näkyä missä määrin laivoilla?

Löysin uutisen jonka mukaan ennen koronaa esim Viking Linella on matkustanut arviolta 100 000 kiinalaista vuodessa.

Kai Heino

Luonto suosii turhanpäiväistä kokeilijaa.

Kai Heino

Mutta Tallinkilla venäläisten määrä 2008 - 2020 ei ainakaan vähentynyt, offtopic, koska sotakin tuli.
Luonto suosii turhanpäiväistä kokeilijaa.