Kuutsalon jääristeily

Aloittaja Kimmo Rantanen, 20.04.2006, 00:39:01

« edellinen - seuraava »

Kimmo Rantanen

Vähän erilaisempi kuvasarja vaihteluksi näiden Viking/Silja/RCCL-kuvien väliin. Kamera ei ole paras mahdollinen, mutta muutama onnistunutkin kuva on joukossa. Tuli sitten käytyä Perheenmiehen Tekla I:lla Kuutsalossa toissa sunnuntaina. Jäissä eteneminen ei ollut vaivatonta vieläkään, mutta aikataulussa pysyttiin ja noin satapäinen viikonlopun saaressa viettäjien joukko saatiin moottorikelkkoineen takaisin mantereelle, tai jos tarkkoja ollaan, niin Kotkansaarelle.
Ps. Kuvat on vähän väärin päin, eli uudemmasta vanhempaan.  ::)  :(
Linkki

Laivuri Taisto Perheenmiehen haastattelu Ankkurissa

Kimmo Rantanen

Nyt on sitten se jokakeväinen Kuutsalon jääristeily tältäkin keväältä poissa päiväjärjestyksestä. Toivottavasti onnistuu taas ensi vuonna. Tarjoilua Teklalla ei vielä entiseen tapaan ollut, mutta tuoretta kahvia sentään oli tarjolla ja maksunkin sai suorittaa omantunnon mukaan. Tällä kertaa (25.3.07) koko matka Kuutsaloon taittui tyvenessä avovedessä lukuunottamatta lahdenpuokamia Sapokassa ja Kuutsalossa. Haminan väylälle jäätä näytti olevan kasaantunut sen verran, että Urho odotti siellä vielä heikkotehoisimpia avustettavia, mutta vajaa vuosi sitten (20.4.06) koko matka Sapokasta Kuutsaloon taitettiin vakaasti jäitä murtaen. Moottorikelkoillakaan ei ole ollut asiaa jäälle enää pitkään aikaan toisin kuin viime huhtikuussa. Mönkijät ovatkin nykypäivää saariston sisäisessä liikenteessä ja hiukan toimivampia työjuhtia myös kesäaikana. Kuvia on siellä missä ennenkin, eli:
http://s51.photobucket.com/albums/f361/KimmoRantanen/Tekla%20I/?start=all

Timo Lehtinen

Oiein onnistuneita otoksia, vaikka eihän nää suurinta osaa kiinnosta, kun ei oo Tallinkin/Siljan/Vikingin laivoja kuvissa.
Kaikki paitsi merivalvonta on turhaa! -Jenkkimenttaliteettiviranomaisbyrokratian sisäistänyt henkilö-


http://s100.photobucket.com/albums/m26/timolehtinen/