Wallenius ja SOL muodostavat uuden varustamon

Aloittaja Juhani Mehto, 24.04.2019, 17:15:02

« edellinen - seuraava »

Juhani Mehto

Ruotsalaiset varustamot Wallenius ja Svenska Orient Linien (SOL) muodostavat uuden varustamon, jonka nimeksi tulee innovatiivisesti Wallenius SOL AB. Tämä uusi varustamo ottaa hoitaakseen nykyisen SOL:n paperiliikenteen Ruotsista ja Suomesta (Kemi, Oulu, Pietarsaari, Kaskinen) Keski-Eurooppaan. Tästä kertoo toisella kotimaisella kattavasti Sjöfartstidningen.

Uusi varustamo on tilannut Kiinasta uusia roro-aluksia, joista ensimmäinen valmistuu vuonna 2021. Tulevaisuudessa on liikennettä harjoittaa viidellä aluksella, joista neljä olisi uudisrakennuksia (uutinen ei kerro, montako alusta nyt on tilattu). Tämä tarkoittaa mm. Raumalla rakennetuista SECU-roroista (tai ainakin niistä lähes kaikista) luopumista. Uusista aluksista tulee LNG-käyttöisiä, IA Super -jääluokitettuja, peräti 240 metriä pitkiä ja niiden kapasiteetti vastaa 5500 kaistametriä. Uudet alukset on tarkoitus asettaa Ruotsin lipun alle.
Kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla ammentaa.

<- Chios Luckin kuva Marinetrafficissa
Lisää laivakuvia täällä.

Tuomas Romu

All information and details given in good faith but not guaranteed!

Juhani Mehto

Ensimmäisen aluksen rakentaminen on aloitettu Kiinassa, kertoo Sjöfartstidningen.
Kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla ammentaa.

<- Chios Luckin kuva Marinetrafficissa
Lisää laivakuvia täällä.

Pekka Laakso

Finnlinesillekin koronakeväällä hetken aikaa kulkenut Fionia Sea sekä sen sisaralus Jutlandia Sea ovat rahdattu ensi vuoden alusta Wallenius SOL:lle. Lisäksi Kaskinen lisätään varustamon käyntisatamien joukkoon.

https://www.sjofartstidningen.se/wallenius-sol-utokar-med-tva-fartyg/

Alukset ovat Finnpulpin ja Finnmillin sisaria ilmeisesti alkuperäisellä kansien layoutilla. Kaksi muuta sarjan paattiahan kulkevat Transfennicalle.
Copyright © 2023 Hölynpöly. Kaikki oikeudet pidätetään.

Juhani Mehto

Lainaus käyttäjältä: Juhani Mehto - 02.04.2020, 14:37:35
Ensimmäisen aluksen rakentaminen on aloitettu Kiinassa, kertoo Sjöfartstidningen.
Ensimmäisen aluksen vesillelasku oli 9.7.

Varustamon uutinen
Kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla ammentaa.

<- Chios Luckin kuva Marinetrafficissa
Lisää laivakuvia täällä.

Juhani Mehto

Alusten nimiksi on tulossa Botnia Enabler (IMO 9884679) ja Baltic Enabler (IMO 9884681), löytyy Equasiksesta.
Kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla ammentaa.

<- Chios Luckin kuva Marinetrafficissa
Lisää laivakuvia täällä.

Juhani Mehto

#6
Jutlandia Sea on päätynyt Stenan rahtaukseen neljäksi vuodeksi ja Wallenius SOL on rahdannut tilalle (kunnes uudisrakennus valmistuu) roro-alus Cadena 3:n, joka on aiemmin näillä vesillä tuttu Finnlinesin rahtauksesta Beachy Head -nimisenä.

Sjöfartstidningen
Kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla ammentaa.

<- Chios Luckin kuva Marinetrafficissa
Lisää laivakuvia täällä.

Pekka Laakso

Lainaus käyttäjältä: Juhani Mehto - 19.01.2022, 13:34:38
Jutlandia Sea on päätynyt Stenan rahtaukseen neljäksi vuodeksi ja Wallenius SOL on rahdannut tilalle (kunnes uudisrakennus valmistuu) roro-alus Cadena 3:n, joka on aiemmin näillä vesillä tuttu Finnlinesin rahtauksesta Beachy Head -nimisenä.

Sjöfartstidningen
Oheinen Catherine on vuorostaan rahdattu Wallenius SOL:lle poistuneen Fionia Sean tilalle mitä ilmeisimmin siihen asti, että uudisrakennukset valmistuvat ja saapuvat Eurooppaan.

http://faktaomfartyg.se/romira_2002.htm
Copyright © 2023 Hölynpöly. Kaikki oikeudet pidätetään.

Juhani Mehto

#8
Botnia Enabler on ollut ensimmäisillä koeajoillaan ja se palasi takaisin telakan rantaan toissapäivänä. Toinen koeajo on vielä tulossa ja luovutusajankohdan pitäisi olla ennen heinäkuuta.

Wallenius SOL:in oma juttu koeajosta

EDIT: toiset koeajot olivat huhtikuun puolivälissä ja se päätyi sen jälkeen Yantaihin 17.4.
Kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla ammentaa.

<- Chios Luckin kuva Marinetrafficissa
Lisää laivakuvia täällä.

Juhani Mehto

Kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla ammentaa.

<- Chios Luckin kuva Marinetrafficissa
Lisää laivakuvia täällä.

Juhani Mehto

#10
Baltic Enabler lähti koeajolleen toissapäivänä 25.5. Samalla sisko aloitti luovutusmatkansa Finneco I:n tavoin käymällä ensin Koreassa, tällä kertaa redillä Yeosun edustalla.


EDIT: Baltic Enabler luovutettiin 22.6., kertoo varustamo kotisivuillaan.
Kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla ammentaa.

<- Chios Luckin kuva Marinetrafficissa
Lisää laivakuvia täällä.

Pekka Laakso

#11
Botnia Enabler on nyt ensimmäistä kertaa matkalla Suomeen: ensiksi kohti Kokkolaa. Ohittaa Skagenin myöhään tänä iltana.

EDIT: Kuulemma suurin Oulun satamassa käynyt alus tähän mennessä:

https://www.kaleva.fi/suurin-alus-oulun-sataman-historiassa-saapui-tanaa/4766617 (Valitettavasti koko juttu on maksumuurin takainen.)
Copyright © 2023 Hölynpöly. Kaikki oikeudet pidätetään.

Pekka Laakso

Jälkimmäinen jättiläinen eli Baltic Enabler saapui eilen ensimmäistä kertaa Suomeen eli Kokkolaan, josta jatkoi matkaansa tänään Ouluun.
Copyright © 2023 Hölynpöly. Kaikki oikeudet pidätetään.