Klaran työt tehty?

Aloittaja Mikko-Oskari Koski, 15.06.2001, 17:59:28

« edellinen - seuraava »

Mikko-Oskari Koski

Aurajoen aluskannan ainakin historiansa puolesta kiistatta arvokkaimpiin aluksiin (menee kirkkaasti ohi mm.Ukkopekasta ja Keihässalmesta) kuuluva saaristolautta Klara on tänä vuonna jäänyt laituriin, eikä sen ole kerrottu tekevän mitään. Aluksen pitkäaikainen päällikkö Teuvo Hanttu (joka osti laivan vuonna -66) on tainnut siis lopullisesti jättää laivurinpuuhat.
Mutta Klara olisi hyvä saada mahdollisimman pian takaisin liikenteeseen. Alus on varsin hyväkuntoinen, tilava eikä se tarvitse hirveästi vettä alleen. Lisäksi se on tyylikäs. Esim.SSL:n kannattaisi ehdottomasti investoida Klaraan, ennen kuin joku laivojen historiallisen arvon päälle ymmärtävä taho hakee tämän Normandian maihinnousun veteraanin Aurajoesta turvaan.
"Mikään muu matkailumuoto ei ole niin hermoja lepuuttavaa tällaisena kuumeisena kilpailun, työn ja politiikan kyllästämänä aikana kuin laivamatka"
Carl-Erik Creutz, 1950

Jaakko Ahti

#1
Ainakin mitä mä olen kuullut Klaaran vaiheista, niin Hantulla on kuulemma ollut hieman taloudellisia ongelmia keikkojen vähyyden takia. (ja myös hinnat ovat olleet aika muikeaa tasoa, tyyliin Seilin retki joka sis. pelkkä laivamatka oli muistaakseni n. 230;-)
Jaakko Ahti

Heikki Helen

#2
Rehellisesti sanottuna en tunne aluksen historiaa pätkääkään, mutta mulla on Klarasta sellainen aavistuksen epäselvä kuva olemassa, eli jos jotakuta se kiinnostaa voin lisätä sen tänne...
Nykyään yli 1200 alusta ja 1600 kuvaa ---> http://www.hhlweb.org

Miran Hamidulla

#3
No nyt selvisi sitten sekin miksei Klaraa löydy tämän vuotisesta Kesätie on vesitiestä. En kyllä usko, että SSL:llä olisi käyttöä Klaralle, kun sillä on jo hyvät laivat(Aspö ja Kökar) käytettävissä Turku-Pärnäs-Utö -reitillä. Varsinkin, kun kuulin joltain tämän foorumin jäseneltä(olisikohan se ollut Jasu?), että melkein 90-vuotiaaseen Klaraan on alkanut tulemaan vanhuuden myötä erillaisia vikoja. Nuo viat ovat varmaankin melko haitallisia tuollaisella SSL:n ajamalla ulkosaaristoreitillä.

Hese: Laita vaan se kuva esille.
Laivakuviani + muita kuvia

19.10 Stena Europe, 24.10 Stena Adventurer, 24.10 Ulysses, 26.10 Stena Superfast VII, 26.10 European Causeway, 27.10 Stena Mersey, 28.10 Superstar

Mikko-Oskari Koski

#4
Klara rakennettiin muistaakseni vuonna 1916 Englannissa Thamesin jokilaivaksi. Sen alkuperäinen nimi oli Tower Bridge. Vuonna -33 alus myytiin Plymouthiin ja sai nimen Plymouth Trader.
Toisen maailmansodan loppuvaiheessa alus pakko-otettiin brittiarmeijan käyttöön ja se matkasi Kanaalin yli Normandian maihinnousuun, tehtävänään onkia merestä alasammutut lentäjät. Miinavaaran takia runkoon tehdyn demagnetisoinnin kiinnityskorvakkeita on edelleen pari kappaletta jäljellä sivustoissa, samoin tykkilavetin paikka keularampin takana.
Rauhan tultua Plymouth Trader kaupattiin Suomeen, jossa se toimi rannikkorahtialuksena ensin Tuula- ja sitten Marja-Liisa-nimisenä. Nykyisen nimensä Klara sai kun se -50-luvun lopulla myytiin Brändöhön Ahvenanmaalle. Sieltä Hanttukin sen löysi etsiessään korvaajaa huonoon kuntoon päässeelle saaristolaiva Wellamolle, (siis ex.Mauritz Holmberg, tunnettiin lempinimellä Mulli-Wellamo johtuen saaristolaisten innosta kuljettaa laivalla usein karjaa Turkuun).

Klara rakennettiin nykyiseen asuunsa vuonna -69, jolloin sen keulaan tehtiin ramppi ja yläkansi katettiin verantamaiseksi matkustajatilaksi. Myöhemmin alas tehtiin vielä yksi salonki lisää poistamalla ylimääräiset miehistöhytit. Alus liikennöi useita vuosia siten, että se lähti Turusta keskiviikkoisin ja perjantaisin Rymättylän saariston, Åvensorin ja Mossalan kautta Iniöön, alkuvuosina myös Brändöhön, ja palasi sieltä torstaisin ja sunnuntaisin. Lauantaisin alus ajoi Kustavin, Iniön ja Mossalan välillä. Näiltä linjoilta sen oikeastaan vapauttivat vasta ya.Kaita Rymättylässä ja Kannvikin sataman valmistuminen Iniössä. Inimon asettaminen valtion tukemaan liikenteeseen Mossalan reitille oli sitten viimeinen niitti.
Sittemmin alus on ollut risteilyliikenteessä. Sen kunnosta ei ole tarkempia tietoja, mutta eipä tuon ikäisellä laivalla ihme olisi, vaikka jo vähän jostain rapistuisikin...

Jos Klarasta nyt joku varustamo innostuisi, niin alusta ei missään tapauksessa pitäisi asettaa ulkosaaristoliikenteeseen, vaan nimenomaan sellaisille reiteille, jossa sen matalasta syväyksestä ja helposta rantautumiskyvystä olisi hyötyä. Esim.Turku-Seili-Nauvo voisi hyvin olla tällainen reitti.
"Mikään muu matkailumuoto ei ole niin hermoja lepuuttavaa tällaisena kuumeisena kilpailun, työn ja politiikan kyllästämänä aikana kuin laivamatka"
Carl-Erik Creutz, 1950

Heikki Helen

#5
Tuli vaan jälkäänpäin semmoinen tunne, että olikohan se tämä alus se Klara, mutta jos se ei ole, niin älkää kuitenkaan hirttäkö mua siitä hyvästä.
Nykyään yli 1200 alusta ja 1600 kuvaa ---> http://www.hhlweb.org

Jaakko Ahti

#6
)Tuohan se Klara on...
Tosta syväyksestä: muistan kun olin Klaralla kesällä 99 ja olin bussimatkalla, ja Klaran kannelle ajettiin Houtskarin Mossalan rannassa bussi (matkataksemme Kustaviin n. 3 tuntia...) niin ensin keula laski aika paljon ja sitten kun bussi piti ajaa kannen sivustaan, jotta pari henkilöautoa mahtuisi toisele puolelle, niin ennen kuin ne henkilöautot ajettiin niin Klara oli aika kallellaan vasemmalle).
Mutta musta on ainakin ihan kiva ollu matkata Klaralla. Onhan siinä aika paljon tunnelmaa (ja moottoriöljyn hajua...  :D
Jaakko Ahti

Mikko-Oskari_Koski

#7
Oikeastaan Klara pitäisi pelastaa Aurajoesta ennen kuin joku keksii tehdä siitä kelluvan kuppilan (niitähän nyt sielläpäin ei muutenkaan juurikaan ole... ;) ) tai vielä pahempaa: puuhata sitä Forum Marinumin laituriinsidottujen museolaivojen joukkoon. Klara on nimittäin ollut aina matkustajan kannalta poikkeuksellisen mukava laiva, koska siinä on tilaa.

Klaran viimeisin reitti Turusta Nauvon vesille on juuri nyt ilman vakituista liikennöitsijää, mutta varmaan mm.Saaristomeren tutkimusaseman tyypit ilahtuisivat, jos saisivat Klaran välittämään liikennettä Seiliin suoraan Turusta. Aluksen rahtitilat tulisivat varmasti käyttöön yliopiston kamoja roudattaessa.
Bussejahan Klaran kannelle ei enää viimeisimmän luokituksen (-99 tai 2000) jälkeen ole saanut lastata, henkilöautoja kylläkin. Jos mylly ei toimi, eikä sitä voi korjata, pitäisi kaiketi hommata uusi. Ei pitäisi osoittautua ylivoimaiseksi.

Jos Klara löytäisi uuden omistajan, alukselle voitaisiin puuhata myös perinnelaivan statusta, mikä estäisi tekemästä sen rakenteisiin ratkaisevia muutoksia. Onhan se palvellut nykyisessä kuosissaan saaristolaivana jo 35 vuotta ja sitä ennenkin tehnyt vaikka mitä...

Miran Hamidulla

#8
Toi Klarahan vois olla hyvä MKL:n kesälaiva Saariston Rengastien Mossala-Rymättylä osuudella sillä siinä on Kaitaa suurempi autokapasiteetti ja kahvila. Jos Klara kulkisi sitä reittiä niin voisin kuvitella että Saariston Rengastie kasvattaisi suosiotaan tuolla osuudella.
Laivakuviani + muita kuvia

19.10 Stena Europe, 24.10 Stena Adventurer, 24.10 Ulysses, 26.10 Stena Superfast VII, 26.10 European Causeway, 27.10 Stena Mersey, 28.10 Superstar

Miran Hamidulla

#9
Luin Turun Sanomista jokin aika sitten, että Merenkulkulaitos aikoo tulevaisuudessa laajentaa erinomaista useista saaristoteistä ja lauttareiteistä koostuvaa Saariston rengastie tuotettaan Turun saariston itäosiin, jolloin rengastie muotoutuisi renkaasta kahdeksikon muotoiseksi. Jutussa ei kuitenkaan sanottu miten tämä toimenpide tehdään, mutta sanomattakin lienee selvää, että MKL joutuu avamaan uuden kesälauttareitin tai tehostamaan liikennettä jollakin reitillä. Olettaisin, että Hankan ja Nauvon välinen reitti olisi se, jota jouduttaisiin tehostamaan, jos tuollainen saariston itäosan läpäisevä tie halutaan toteuttaa. Kyseistä reittiähän ajaa nyt muiden Nauvon pohjoisten reittialueiden reittiensä lisäksi MKL:n pieninpiin kuuluva lautta Bergö pari kertaa viikossa. Näinollen voisi kuvitella, että Hankan ja Nauvon välille pitäisi avata joko erillinen kesäreitti tai sitten Nauvon pohjoispuolisella reittialueella Bergö pitäisi korvata isommalla aluksella, joka kesäisin ajaisi aiempaa useammin Nauvosta Hankaan ja päinvastoin. Molempien vaihtoehtojen voisi kuvitella tuovan kesätöitä Klaran ja Lintan kaltaisille yksityisomisteisille toimettomina makaaville matkustaja-autolautoille. Sillä MKL:n isoimmat lautat ovat jo sidottuja muihin tehtäviin.
Laivakuviani + muita kuvia

19.10 Stena Europe, 24.10 Stena Adventurer, 24.10 Ulysses, 26.10 Stena Superfast VII, 26.10 European Causeway, 27.10 Stena Mersey, 28.10 Superstar

Mikko-Oskari Koski

#10
Klaran pelastamiseksi olisi ryhdyttävä toimenpiteisiin pian. Aluksen rakenteissa on jo uhkaavia ruosteläikkiä ja puukansi osoittaa lahoamisen merkkejä.
Ajatus Klarasta Nauvo-Seili-Hanka-reitin ylläpitäjänä on hyvä. Nykyään ya.Bergön, tai juuri nyt ya.Falkön, hoitama liikenne Rymättylän eteläkärkeen on enemmänkin huono vitsi kuin mitään todellista palvelua.
Seilissä sijaitsevan Turun Yliopiston Saaristomeren tutkimuslaitoksen henkilökunnallakaan tuskin olisi mitään sitä vastaan, että höyrylaivakaudelta asti kesälinjana liikennöity ja nyt ensi kertaa poikki oleva Turku-Seili-Nauvo-linja avattaisiin uudelleen (matkalla poikettaisiin Hankaan). Klara olisi linjalle erityisen sopiva alus, koska sen kannelle mahtuu sopivasti kuormaakin ja matkustajatilojakin löytyy.
"Mikään muu matkailumuoto ei ole niin hermoja lepuuttavaa tällaisena kuumeisena kilpailun, työn ja politiikan kyllästämänä aikana kuin laivamatka"
Carl-Erik Creutz, 1950

Jaakko Ahti

#11
Kuulin tänään, että Klara seisoo sen takia, ettäomistaja T. Hanttu on kuulemma verovelkojensa (=konkurssi) takia lopettanut liikenteen "toistaiseksi"
Jaakko Ahti

Mikko-Oskari Koski

#12
Hanttu ei tule Klaraa enää takaisin liikenteeseen tuomaan ja laivan paluu taitaa kaikissa tapauksissa vaatia ponnisteluja. Merenkulkupiirin liikennepäällikkö Veijo Hiukan puolesta laiva saa kuulemma jo jäädä ansaitulle eläkkeelle.
Mutta olisihan se kuitenkin pala elävää saaristohistoriaa, jos Klara vielä tulisi takaisin liikenteeseen. Toivottavinta olisi, että sen ottaisi hoitoonsa esim.Ukkopekka- tai Rosita oy. Kummallakin on näyttöä kyvystä pilata historiallisesti merkittävä alus niin esteettisesti kuin muutenkin, mutta Klaran kohdalla tämä olisi vaikeampaa. Molemmilla mainituilla firmoilla saattaisi sitäpaitsi olla Klaralle käyttöäkin: Kesävuorot Turusta Naantaliin voitaisiin Klaralla ajaa Ukkopekan sillan alta, kun niin ss.Ukkopekan kuin Jensenin alustenkin on Naantaliin mennessään kierrettävä Särkänsalmen kautta.

Jos Forum Marinumilla on jotain suunnitelmia Klaran suhteen, ei laivaa saisi missään tapauksessa jättää laituriin. Aurajoella kun tuntuu olevan ilmiömäinen kyky muuttaa kaikki Föristä yläjuoksulle päin hetkeksikin unohdetut alukset kelluviksi hylyiksi...

Klara on nyt siirretty Aurajoesta johonkin. Tietääkö kukaan, minne? Ja onko alus mahdollisesti myyty?
"Mikään muu matkailumuoto ei ole niin hermoja lepuuttavaa tällaisena kuumeisena kilpailun, työn ja politiikan kyllästämänä aikana kuin laivamatka"
Carl-Erik Creutz, 1950

wirrankoski

#13
Oikea epäily Mikko-Oskari: Turusta tulleen varman tiedon mukaan on KLARA myyty RUOTSIIN, jonne se luultavasti onkin jo lähtenyt. Mutta kenelle ja mihin tarkoitukseen "vet fåglarna".
Rami

Mikko-Oskari Koski

Klaran kohtalo on jäänyt minua vaivaamaan. Siitähän ei ole saatu mitään varmoja havaintoja sitten vuoden 2001. Tietääkö kukaan, mihin alus loppujen lopuksi matkasi ja onko se mahdollisesti vielä olemassa?
Klara olisi ollut todella arvokas täydentäjä Aurajoen monenkirjavassa aluskannassa ja siinä olisi ollut merellistä tunnelmaa Forum Marinuminkin toimien varalta. Mutta eihän yksityistä yrittäjää voi pakottaa laivaansa ilmaiseksi luovuttamaan, jos sen pystyy myymäänkin... ::)
"Mikään muu matkailumuoto ei ole niin hermoja lepuuttavaa tällaisena kuumeisena kilpailun, työn ja politiikan kyllästämänä aikana kuin laivamatka"
Carl-Erik Creutz, 1950