Tuoreimmat viestit

Sivuja: 1 [2] 3 4 ... 10
11
Muu merenkulku / Vs: Luoteis-ja Koillisväylästä
« Uusin viesti kirjoittanut Pekka Laakso 05.09.2021, 20:14:43  »
Nsra.ru on nyt myöntänyt kulkuluvan Sevmorputille koko Koillisväylälle elokuun lopusta ensi vuoden aprillipäivään asti:

Linkki pdf-tiedostoon
Sevmorput lähtikin Murmanskista sitten tänään alkuillasta vuoden ensimmäiselle keikalleen. AIS mukaan määränpää aluksi Novaya Zemlyan saaristo.
12
Japani rakentaa 128-metrisen jäänmurtajan tukemaan arktista tutkimustyötä. Tällä hetkellä pohjoiseen suuntautuvat tutkimusmatkat tehdään Mirai-nimisellä jäissäkulkuun vahvistamattomalla tutkimuslaivalla, joka rakennettiin entisestä ydinkäyttöisestä Mutsusta. Japanilla on kuitenkin jo ennestään yksi tutkimuskäyttöön tarkoitettu jäänmurtaja, Shirase, joka operoi eteläisellä pallonpuoliskolla. Kyseessä on itse asiassa toinen samanniminen murtaja; ensimmäinen Shirase on museona Japanissa.

Japani rakentaa polaarimurtajan arktiseen tutkimustyöhön

Venäjällä taas Norilsk Nickel puuhaa LNG-käyttöisiä jäänmurtajia yhdessä Atomflotin kanssa. Alukset on tarkoitus rakentaa Zvezdan suurtelakalla, joka on haalinut viime vuosina käytännössä kaikki merkittävät venäläiset laivatilaukset mukaan lukien 120 megawatin "Leader"-ydinjäänmurtajan. Telakka on kuitenkin saanut valmiiksi vasta yhden Aframax-tankkerin, josta kolme neljäsosaa perästä lukien toimitettiin yhtenä kappaleena Etelä-Koreasta, ja laskenut vesille toisen vastaavan tankkerin sekä jäätämurtavan offshore-aluksen, jonka piti valmistua jo vuosia sitten. Näiden lisäksi telakalla on laskettu peräti 15 erityyppisen aluksen köliä ja tilauskirjassa on vielä toinen mokoma öljytankkereita, LNG-aluksia, jäänmurtajia ja tutkimuslaivoja.

Nornickel, Rosatom and Far East Shipbuilder signed agreement of intent to design and build an LNG-icebreaker

Venäjältä on lisäksi kuulunut huolestuttavia uutisia liittyen noihin aiemmin mainitsemiini 21900M2-sarjan jäänmurtajiin: Pellan telakka meni nurin jo heinäkuussa ja hallitus ei ollut kovin iloinen kuullessaan, että sisaraluksen piirustukset päätyisivät Kiinaan...

Rapakon takana Yhdysvaltain rannikkovartioston "keskiraskas" jäänmurtaja USCGC Healy purjehtii Luoteisväylää pitkin itään. Alus kulki tällä viikolla laivojen harvemmin käyttämän Walesin prinssin salmen läpi. Samaa salmea käytti myös öljytankkeri SS Manhattan purjehtiessaan Luoteisväylää pitkin länteen vuonna 1969.
13
Muut alukset / Vs: Maailman suurin konttilaiva
« Uusin viesti kirjoittanut Aleksi Lindström 04.09.2021, 14:32:32  »
Nyt HMM:n 23.964 TEU:n alusluokan ohi on painellut pienellä erolla Evergreenin Ever Ace, joka on ensimmäinen alus uudesta 23.992 TEU:n alusluokasta. Se luovutettiin viime kuun lopussa.

EVER ACE saapuu tänään Rotterdamiin n. klo 16, tuloa voi seurata täältä:

https://www.youtube.com/watch?v=1sCBeKZjz8I

Jos ei satu näkemään tuota suoraa striimiä niin sitä pystyy kelaamaan taaksepäin 12 tuntia.

Edit: surkeasti toimii tuo kamera, tämä skulaa toivottavasti paremmin! :

https://www.youtube.com/watch?v=M09NaBVPjAI

14
Matkustaja-autolautat / Vs: FinFerries (ex.Destian ja TLL:n Lauttavarustamo)
« Uusin viesti kirjoittanut Juhani Mehto 04.09.2021, 14:28:40  »
Kölinlasku oli 30.10.

Crist-telakka
(Lainaus Ålandstrafiken-topicista)

Finferries ilmoitti eilen, että uuden lautan (jonka alun perin piti valmistua huhtikuuksi 2022) nimeksi tulee Altera, ja se tulee Elektran pariksi Lillmälön ja Prostvikin välille. Valmistumisajankohdaksi mainittiin "... 1.1.2023, mutta todennäköisesti jo vuoden 2022 puolella".

Finferriesin tiedote
15
Matkustaja-autolautat / Vs: Viking tilaa uuden aluksen Kiinasta
« Uusin viesti kirjoittanut Kalle Id 04.09.2021, 12:31:07  »
Jossain on kanssa Kobba Klintar -ravintola, joka on ilmeisesti samantapainen kuin Gracen Oscar. Se ei näy Vikingin nettisivujen laivaesittelyssä, mutta varausjärjestelmässä näkyy.

Annex puolestaan ei ole ravintolan nimi, vaan tarkoittaa kokousryhmille erotettavaa omaa kabinettia jossain ravintoloista.
16
Matkustaja-autolautat / Vs: Viking tilaa uuden aluksen Kiinasta
« Uusin viesti kirjoittanut Arto Papunen 03.09.2021, 19:43:02  »
Jos nyt oikein ymmärtänyt niin:
9 kannella: Torget, Tax-free, Conference
10 Algoth's, Vista, Market, Buffet
11 Terrace, Mimmi's(no voisi olla toisteppäinkin buffetin kanssa) ja voisko olla joku "Seamore Champagne Lounge" -lisäksi vai korvaako Fyren sen?
12 Fyren.

Joku Annex ravintolakin mainittu kokousmatkojen yhteydessä.

Mahtuiskohan 9:lle vielä jotain, spa?


17
Matkustaja-autolautat / Vs: Koronaviruksen vaikutukset kootusti
« Uusin viesti kirjoittanut Mika Honkonen 03.09.2021, 18:45:37  »
Enempi risteilijäuutisia kuin autolautta, mutta.

Aidacara on myyty ja vaihtanut nimekseen Astoria grande. Alus on jättänyt Tallinnan reilun vuoden makuutuksen jälkeen. Uusi määränpää on Istanbul.
18
Muut alukset / Vs: Hinaaja Murillo karille Leppävirran Unnukalla
« Uusin viesti kirjoittanut Juha Pitkänen 03.09.2021, 17:02:15  »
Pohjois-Savon pelastuslaitos sai hälytyksen torstaiaamuna Heinävedenselälle Varkauteen, jossa täydessä tukkikuormassa ollut proomu oli ajautunut karille.

Warkauden Lehti

https://www.warkaudenlehti.fi/paikalliset/4278445
19
Muu merenkulku / Vs: Mies yli laidan
« Uusin viesti kirjoittanut Kimmo Rantanen 01.09.2021, 22:58:19  »
Ainakin urbaanilegendan mukaan se yritti kännissä jonkinlaista benji-hyppyä laivan takakannelta sitomalla itsensä kiinni pelastusrenkaan naruihin ja sitten hyppäämällä yli laidan. Sai kuulemma ikuisen porttikiellon Vikingille sekä esiintyjänä että matkustajana...   ;D

En ole ennen kuullut että se olisi vahingossa tippunut, mutta varmaan se on todennäköisempää kuin tuo benji-hyppy. Kukahan tietäisi faktaa?


Uutta tapaukseen Samuli Edelmann liittyen:

https://www.is.fi/viihde/art-2000008221769.html
20
Matkustaja-autolautat / Vs: Viking Line muuttaa kurssiaan
« Uusin viesti kirjoittanut Arto Papunen 01.09.2021, 21:06:53  »
Kuinkahan vain vastaavien aikojen Cinderellan risteilyjen myynti ja markkinointi? Toisaalta kuulin, epämääräistä huhua, että Amorellakin suuntaa Corsica Ferriesille.

Mutta mielenkiintoinen tuo Gloryn visiitti Turun illassa. Gracenkin tullessa ihmettelin, että eikö tuota voida muutamina kertoina ajella Tukholman illassa, mutta se tainnut jäädä yksittäiseen jouluristeilyyn. Nyt toki Grace ja Glory tasapainoisempi pari kuin Amorella ja Grace.
Sivuja: 1 [2] 3 4 ... 10