Sinegorskin kansilastia mereen Englannin kanaalissa

Aloittaja Juhani Mehto, 20.01.2009, 14:21:58

« edellinen - seuraava »

Juhani Mehto

Venäläinen irtolastialus Sinegorsk menetti eilen myrskyssä lähteistä riippuen 1500-1700 tonnia kansilastina ollutta sahatavaraa Newhavenin edustalla Englannin etelärannikolla.

Videota tapahtuneesta -> Ilta-Sanomat
Alus on tuttu öljyvanan jättämisestä Airistolle pari vuotta sitten -> LINKKI
Samanlainen kansilastin menetys tapahtui myös sisaralukselle - silloin tosin tilanne johti aluksen uppoamiseen -> LINKKI
Kuva Sinegorskista (by Pekka Laakso) -> Linkki
Kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla ammentaa.

<- Chios Luckin kuva Marinetrafficissa
Lisää laivakuvia täällä.

Kristian Lampio

Rahtialuksen lasti putosi laineille

Venäjälle rekisteröidyltä rahtialukselta putosi eilen valtava määrä puutavaraa Englannin kanaaliin. Puut levisivät mereen kuin lastut laineille. Mereen putosi rahtialuksen kannelta peräti 1 500 tonnia sahatavaraa.

Onnettomuus tapahtui eilen lähellä Newhavenia. Meren aalloilla keikkuva valtava puutavaramäärä kuvattiin helikopterista. Rannikkovartiosto varoitti muita alueella liikkuvia aluksia meressä uhkaavasta vaarasta. Rannoille huuhtoutuva puutavara tulee aiheuttamaan ongelmia myös rannikon asukkaille.

Lastiaan menettänyt 137-metrinen Sinegorsk-alus oli matkalla Alexandriaan Egyptiin Ruotsin Oskarshamnista. Aluksessa on 25 hengen miehistö.

Vielä ei tiedetä, miksi lasti huuhtoutui mereen, mutta BBC:n tietojen mukaan voimakas merenkäynti oli "ainakin osasyy".

Onnettomuuden jälkeen rahtialus saateltiin rannikon lähelle ankkuriin, jotta menetetyn lastin määrää pystyttiin arvioimaan ja jäljellä olevan lastin kiinnitys tarkistamaan.

Vuosi sitten samoilla vesillä Sussexin rannikolla mereen huuhtoutui yli 2 000 tonnia puutavaraa, kun Kreikkaan rekisteröity Ice Prince -alus upposi.

(MTV3-BBC)

http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/arkistot/ulkomaat/2009/01/782827

Kova kasa tuota lankkua näyttää tuolla meressä lilluvan. Saa nähdä kenen huvilan rannalle tuokin läjä rantautuu...

Tomi Nordström

Lainaus käyttäjältä: Juhani Mehto - 20.01.2009, 14:21:58
Venäläinen irtolastialus Sinegorsk menetti eilen myrskyssä lähteistä riippuen 1500-1700 tonnia kansilastina ollutta sahatavaraa Newhavenin edustalla Englannin etelärannikolla.

Videota tapahtuneesta -> Ilta-Sanomat
Alus on tuttu öljyvanan jättämisestä Airistolle pari vuotta sitten -> LINKKI
Samanlainen kansilastin menetys tapahtui myös sisaralukselle - silloin tosin tilanne johti aluksen uppoamiseen -> LINKKI
Kuva Sinegorskista (by Pekka Laakso) -> Linkki

Ice prince ei ole sisaralus Sinegorskille

Sinegosrk on pidennetty versio. 2 ruuma on suurennettu.

Juhani Mehto

Lainaus käyttäjältä: Tomi Nordström - 21.01.2009, 10:28:58
Ice prince ei ole sisaralus Sinegorskille

Sinegosrk on pidennetty versio. 2 ruuma on suurennettu.

Molemmat perustuvat samaan alustyyppiin ja ovat vaan rakennettu eri telakoilla, mikä selittänee pienet erot mitoissa ja tonneissa. Ice Prince rakennettiin Maltalla ja Sinegorsk Espanjassa. Vuoden 1996-97 Lloyd's antaa Ice Princen pituudeksi 131,60 ja Sinegorskin 132,76 metriä.
Kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla ammentaa.

<- Chios Luckin kuva Marinetrafficissa
Lisää laivakuvia täällä.

Tomi Nordström



No meillä nämä on tuttuja kävijöitä ja Sinegorskissa on yhtä suuret ruumat 2 - 3 - 4 mutta Ice Prince 2 on aika paljon pienempi.

Sinegorsk pystyy lastaamaan n. 12000 cbm puutavaraa 4 laakia kannella kun Ice prince tyyppi lastaa max 10700 cbm.

Ice King ja Ice Queen ovat sisar aluksia, kuten Sea Spirit ja Vysokogorsk ja Yelena Shatrova.

Vielä toinen seikka on se että nämä venäläiset lastaavat kansilastin ulos laivan sivuun asti kun taas Kreikkalaiset lastaavat vain luukunpäälle kansilastia.