Suomeen liittyviä nimiä ulkomaisilla laivoilla

Aloittaja Pekka Laakso, 01.10.2002, 01:45:01

« edellinen - seuraava »

Pekka Laakso

:D Oletteko kuulleet, että maailman neljänneksi suurin konttiyhtiö Hanjin on nimennyt uudisrakenteensa Hanjin Helsingiksi. Vihdoin siis maailman merille on saatu laiva, joka kantaa saati sitten mainostaa Suomea. Tietysti onhan niitä ennenkin ollut suomalaisnimisiä laivoja ulkomailla, mutta ehkei näin kuuluisan yhtiön käytössä.

Laiva on varsin suuri: Sen pituus on 275,00 m ja leveys 40,00m; ei siis mahdu Panaman kanavaan. Siihen mahtuu 5447 TEUn arvosta kontteja, mikä on näin suomalaisten kannalta valtava määrä.

Lisätietoja on tulossa "Laiva"-lehteen numerossa 4/2002.
Copyright © 2024 Hölynpöly. Kaikki oikeudet pidätetään.

wirrankoski

Nuo Helsinki-nimiset laivat tulisi kyllä listata ihan allekirjoittaneen kotikaupunkirakkaudenkin vuoksi. Odotan mielenkiinnolla kuinka monta sellaista alusta löytyy, joiden nimissä on esillä Helsinki muodossa tai toisessa. Suomessakin on ollut useita...höyrylaivoja, sotalaivoja, valtionlaivoja, moottorilaivoja...

Pekka Laakso

#2
Mielestäni kyse oli ulkomaisista aluksista, joissa suomalainen nimi, mielellään paikannimi - no ihan miten vaan.
Itse olen kuullut, että Saksassa on eräs toinenkin "Helsinki"-niminen rahtari, joka kuitenkin on alle 100-metrinen. Aikoinaan myös entinen suomalainen "Finntimber" oli herken aikaa "Helsinki" nimellä. Sitten Norjalaisella Wilhelmsen-varustamolla on kaksi suurta ro-ro-alusta nimeltään "Tampere" ja "Tapiola".
Entisessä Neuvostoliitossa oli myös "Rauma", "Tampere" ja "Turku"-nimisiä rahti-tai tankkilaivoja, jotka olivat rakennettu Suomessa. Nykyään ne kaikki lienevät romutettu tms.

Tietysti on myös "Rauma Reefer"-niminen paatti, mutta sen omistajiin kuuluu suomalainen Hollming.
Copyright © 2024 Hölynpöly. Kaikki oikeudet pidätetään.

Matti Kauppinen

Eikös joskus muinoin Itämerellä seilannut myös Helsinki Express -niminen matkustaja-aluskin? Taisipa kyseinen alus vieläpä olla Finnlinesin liikenteessä.

Pekka Laakso

Tuosta ei ainakaan allekirjoittaneella ole mitään tietoa.
Copyright © 2024 Hölynpöly. Kaikki oikeudet pidätetään.

Matti Kauppinen

#5
Lainaus käyttäjältä: peksi - 04.10.2002, 20:35:32
Tuosta ei ainakaan allekirjoittaneella ole mitään tietoa.

Laiva saapui Helsinkiin kirjasta löytyy seuraavaa: "Finnlinesin matkustaja-alus Finnhansan oli määrä valmistua kesällä Helsingin ja Travemunden väliseen liikenteeseen. Telakalla sattunut tulipalo kuitenkin vaurioitti laivaa niin,  että valmistuminen viivästyi vuodella. Tilalle vuokrattiin Israelista samana vuonna valmistunut matkusta-autolautta m/s Nili, jota markkinoitiin Helsinki Express -nimisenä." Tässä vielä linkki, jossa on kuvia ja tietoja ko. aluksesta: http://www.faktaomfartyg.com/nili_1965.htm

Pekka Laakso

Hyvä tietää!

Mutta tämäkin alus oli Suomen liikenteessä. Ei ole siis tavallista, että maailmalla olisi paatteja, joilla on suomalainen nimi, muttei mitään tekemistä Suomen kanssa.
Copyright © 2024 Hölynpöly. Kaikki oikeudet pidätetään.

Matti Kauppinen

Lainaus käyttäjältä: peksi - 04.10.2002, 20:51:28 Hyvä tietää!

Mutta tämäkin alus oli Suomen liikenteessä. Ei ole siis tavallista, että maailmalla olisi paatteja, joilla on suomalainen nimi, muttei mitään tekemistä Suomen kanssa.

My bad, en hoksannut että etsin vain Suomen ulkopuolella liikennöiviä laivoja. Noh, tekevälle sattuu... :-[ ;)

Miran Hamidulla

Lisäksi toisella suurvarustamolla MSC:llä on rahtauksessa Wagenborgilta eräs nimeltään Suomeen liittyvä paatti eli MSC Suomi. MSC:llä tosin on liikennettäkin Suomeen, mutta MSC Suomi ei tietääkseni täällä päin ole vielä käynyt. Kyseisellä aluksellahan on myös sisaralus nimeltä Metsäborg, joka on sekin on aika erikoinen nimi ulkomaiselle alukselle. Unifeederillä on puolestaan liikenteessä P&O Nedlloyd Finland niminen konttifeederi. Sangen mielenkiintoinen tapaushan on myös 70-luvulla rakennettuun 9 laivaiseen tyylikkääseen roro alus sarjaan kuulunut Tor Finlandia, joka valmistui Tor Linen Göteborgista Pohjanmeren yli kulkevaan liikenteeseen. Tälläkin aluksella oli siis Suomeen liittyvä nimi, vaikkei alus Suomen liikenteeseen taikka suomalaiselle varustamolle valmistunutkaan. Nimi taisi kuitenkin olla enne alukselle sillä alus käväisi Suomessa muutamaan otteeseen, kun se 80-luvulla rahdattiin pari kertaa Boren liikenteeseen.
Laivakuviani + muita kuvia

19.10 Stena Europe, 24.10 Stena Adventurer, 24.10 Ulysses, 26.10 Stena Superfast VII, 26.10 European Causeway, 27.10 Stena Mersey, 28.10 Superstar

Pekka Laakso

#9
Moi!

On aivan totta, että on olemassa tuon nimisiä feeder-konttilaivoja, mutta P&O Nedlloyd Finland käy jatkuvasti Suomessa, minkä vuoksi se on nimensä saanutkin. MSC Suomi ei virallisesti ole Suomen linjalla, mutta se on käynyt usein Kotkassa ja kerran Raumalla. Olen myös kuvannut molemmat paatit Kotkassa.

Metsäborg on saanut myös nimensä sen vuoksi, että se käy Suomessa. Useimmiten se vie paperia joko Kemistä tai Kotkasta Philadelphiaan M-Realin laskuun.
Copyright © 2024 Hölynpöly. Kaikki oikeudet pidätetään.

Pekka Laakso

 :D Todellakin Miran muisti hollantilaisen hinaajan Smit Finlandin. Lisäksi Saksassa on noin 100 metrinen raskaskuljetuslaiva BBC Finland. Sillä ei ole tekemisiä Suomen kanssa, vaikka saattaa olla käynyt Suomessa. Onko kenelläkään lisätietoja??

Copyright © 2024 Hölynpöly. Kaikki oikeudet pidätetään.


Pekka Laakso

#12
Kyllä, mutta Maersk Helsinki = Husky Runner nykyään. Lisäksi se oli/on Suomen liikenteessä.
Copyright © 2024 Hölynpöly. Kaikki oikeudet pidätetään.

wirrankoski

Niin, vaikka mainosta ei olisikaan, niin näyttää kuitenkin siltä, etteivät Keski-Euroopan poijjaat osaa ottaa niin hienoja ja aurinkoisia kuvia kuin mitä yksi itäisen Suomenlahden kasvatti ;D :D

Pekka Laakso

Itse Hanjin Helsingistä puhuttaessa tulipa se nyt itsekin kuvattua.  :P 8) Muutoksena oli, että se oli saanut Saksan lipun ja kotipaikaksi Hampurin.
Copyright © 2024 Hölynpöly. Kaikki oikeudet pidätetään.