Alfons Håkans -uutisia

Aloittaja Pekka Laakso, 21.12.2003, 23:40:03

« edellinen - seuraava »

Pekka Laakso

#315
Håkansin kotisivuilla on julkaistu uusi yhtiön virallinen tiedote Thetiksen kaupoista:

https://alfonshakans.fi/notice-tiedote/

Tällä välin nyt Norjan länsirannikolla ylös matkaava Titan (Thetis) on jo saanut Koillisväylän alueen kulkuluvat Karanmerelle, Obinlahdelle sekä Jeniseinlahdelle kattaen alueen satamat Sabettan ja Diksonin. Lupa näkyy olevan voimassa kokonaisen vuoden eli tuolle alueelle sille on kaavailtu jotakin hommia, miten itse asiassa hieman päättelinkin tapahtuvan, kun selvisi aluksen matkaavan Murmanskia kohti.

Kulkulupa pdf-tiedostona Rosatomin Koillisväylä-kotisivuilta.

Copyright © 2024 Hölynpöly. Kaikki oikeudet pidätetään.

Tuomas Romu

#316
Nyt Titan on ilmestynyt myös Venäjän Merirekisterin tietokantaan. Mielenkiintoisena yksityiskohtana luokituslaitoksen tietokannasta ei (enää) ilmene aluksen omistavan yrityksen nimeä. IHS:n tietokantaan on päivittynyt vain aluksen nimi ja lippu, mutta ei vielä uutta venäläistä omistajaa. Julkisessa Equasis-tietokannassa taas on edelleen vanhat tiedot.

Hieman kyllä mietityttää, että mitä ihmettä Venäjä tekee 40 vuotta vanhalla suhteellisen pienikokoisella offshore-aluksella. Toisaalta tämä voi olla merkki siitä, että mahdollisuudet hankkia edes kaukoidästä uudempaa kalustoa alkavat haihtua, mutta toki ostaja voi myös olla niin sanottu "alemman tason toimija" jolle (jonka asiakkalle) kelpaa iäkkäämpikin (ja sitä myöten merkittävästi halvempi) alus. Täytynee seurata, suuntaako alus vielä tämän kauden aikana Koillisväylälle ja jos hyinen Kaarian meri kutsuu, mihin se siellä ryhtyy.

Husky-luokan aluksiahan on alkujaan rakennettu yhteensä kuusi: kaksi Kanadassa (ex-Thetis Bel-Airen telakalla Pohjois-Vancouverissa länsirannikolla ja toinen Deltassa sijainneella Vito Steel Boat & Barge -telakalla maan itärannikolla) sekä neljä Etelä-Koreassa Hyundain telakalla Etelä-Koreassa. Kaksi aluksista on romutettu, kaksi makuutettu ja kaksi ajossa.
All information and details given in good faith but not guaranteed!

Juhani Mehto

Yle ilmoitti eilen, että tulli jatkaa tapauksen tutkimista nimikkeellä "törkeä säännöstelyrikos".

Linkki uutiseen
Kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla ammentaa.

<- Chios Luckin kuva Marinetrafficissa
Lisää laivakuvia täällä.

Tuomas Romu

#318
Titan on jatkanut Murmanskista matkaa. AIS-määränpää on "RUSANOVSKOGO-5" joka nimensä puolesta haiskahtaa siltä Karanmeren öljyesiintymältä, jolla Arkticheskaya on porannut tänä kesänä.
All information and details given in good faith but not guaranteed!

Tuomas Romu

...ja siellähän se Titan pörrää Arkticheskayan ympärillä kuin kärpänen viikon vanhan mursunraadon kimpussa:

All information and details given in good faith but not guaranteed!

Tuomas Romu

All information and details given in good faith but not guaranteed!

Tuomas Romu

"Venäjän Shipspottingissa" eli FleetPhotossa on kuva Thetiksestä Pietarissa:

https://fleetphoto.ru/photo/442902/?vid=79756

Kuvan päivämäärä lienee kuitenkin väärä.
All information and details given in good faith but not guaranteed!

Juhani Mehto

Lainaus käyttäjältä: Tuomas Romu - 18.10.2023, 00:26:34 "Venäjän Shipspottingissa" eli FleetPhotossa on kuva Thetiksestä Pietarissa

Kuva on Nevalta, hieman Krasin-museojäänmurtajasta yläjuoksulle päin. Kuva on todennäköisesti otettu hyvin pian sen saapumisen jälkeen.
Kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla ammentaa.

<- Chios Luckin kuva Marinetrafficissa
Lisää laivakuvia täällä.

Tauno Hermola

Nimi THETIS on kuitenkin jo maalattu yli mustaksi, vaikka erottuukin kyllä ainakin riittävästi kuvaa suurentamalla.

Tuomas Romu

Öljynporaus näkyy päättyneen tältä vuodelta ja Arkticheskayaa hinataan par'aikaa Karanportin läpi. Titanin lisäksi kulkueessa on pari venäläistä offshore-alusta ja yksi pelastusalus.
All information and details given in good faith but not guaranteed!

Petteri Lyysaari

Nyt tulossa isompiakin muutoksia Håkansilla, mm. Joakim astuu syrjään toimarin paikalta, saa syytteet yli miljoonan veronkierrosta yms. Näihin tietoihin peilaten näyttää epätodennäköiseltä, että Thetiskään vahingossa meni Venäjälle...

https://yle.fi/a/74-20063841

Juhani Mehto

Lainaus käyttäjältä: Juhani Mehto - 27.03.2023, 18:49:10 Turkuun on tulossa tänään illalla tanskalaishinaaja Svitzer Helios, jonka meklarina on Håkans. Se on hyvin samankaltainen kuin Håkansin omistuksessa jo olevat Hurtig ja Leo, joten siitä tullee lisäystä laivastoon.

EDIT: Uudeksi nimeksi muutettu AIS:ssa 5.4. Victoria, Suomen lippu.

Kuriositeettina voidaan mainita, että Victorian ensimmäinen työkeikka, yli 8 kk Suomeen tulon jälkeen, oli viikonloppuna, kun Star of the Seasin FERU siirrettiin Turun kantasatamasta Pernoon.
Kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla ammentaa.

<- Chios Luckin kuva Marinetrafficissa
Lisää laivakuvia täällä.

Juhani Mehto

#327
Hermes lähti tiettävästi maanantaina Turun Pansiosta Kraftin hinaamana kohti Liettuan Latvian Liepajaa, missä moni alus on romutettu - yhtenä viimeisimpänä Håkansin Protector.
Kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla ammentaa.

<- Chios Luckin kuva Marinetrafficissa
Lisää laivakuvia täällä.

Aleksi Lindström

Lainaus käyttäjältä: Juhani Mehto - 21.02.2024, 20:38:05 Hermes lähti tiettävästi maanantaina Turun Pansiosta Kraftin hinaamana kohti Liettuan Liepajaa--

Liepāja on Latviassa.

Petteri Lyysaari

Multa on varmaan taas mennyt jotain ohi, mutta Fart ei ole pitkiin aikoihin ollut siellä missä tapasi olla. Onko jo romutettu ?