Silja Europa siirtyy Helsinki - Tallinna linjalle

Aloittaja Alexsander Bagelius, 07.11.2012, 21:00:50

« edellinen - seuraava »

Kristian Lampio

Itsekkin viimeisen parin viikon aikana on tullut käytyä kokemassa niin Silja Europa kuin Baltic Princess uusilla reiteillään. Täytyy sanoa että molemmat toivat reiteilleen kauan kaivattua piristystä ja erilaisuutta. Silja Europan yleiskunto arvelutti etukäteen, mutta mielestäni alus oli paremmassa kunnossa kuin Turun reitillä kertaakaan! Pieniä huoltotöitä yleisilmeeseen oli tehty ja niitä tehtiin lähdön aikana lisää. Tauruskin oli saanut uuden valkoisen maalipinnan. Myös aluksen ulkoinen maalipinta oli tuore ja virheetön kauttaaltaan eikä minkäänlaisia ruostevalumia ollut havaittavissa. Tosin 7-8 kansien ikkunoista ei nähnyt ulos vieläkään.

Ja mikä parasta, palvelu mm. ravintoloissa ja baareissa oli selkeästi parempaa kuin koskaan aiemmin risteillessäni kyseisellä varustamolla Tallinnan suuntaan.

Sami Tikkanen

#316
Jaa, itse nyt huomasin, että laivastolla on ikäsääntö mennyt näköjään siihen, että joka päivä K18. Ei koske siis pelkästään tätä Europaa vaan kaikilla Tallink Siljoilla. Enpä nyt tiedä, onko hyvä vai huono asia ja että miksi näin.

Sami Kinnunen

Europa vasta tulossa laituriin Länsisatamassa. Näyttäs lähteneen Tallinnasta vasta ~14.00. Joku erikoisristeily vai jotain ongelmia?
Saapumisaika sataman sivuilla normaali 16.30  :o

Tapani Salonen

Tallinksiljan aikataulusivulta:
Silja Europa kesällä Hki-Visby, lähdöt
15.6. charter
6.7., 27.7., 3.8.

Mikko-Oskari Koski

Lainaus käyttäjältä: Sami Kinnunen - 07.11.2013, 16:55:48
Näyttäs lähteneen Tallinnasta vasta ~14.00. Joku erikoisristeily vai jotain ongelmia?
En ota kantaa siihen, liittyivätkö mahdolliset ongelmat siihen, että laiva todella oli charterkeikalla. Enkä siihen, aiheutuuko siitä ongelmia, jos koko laiva on täynnä poliittisesti aktiivisia ihmisiä -tällaisesta aiheutuvat ongelmathan eivät loogisesti ajatellen katso puoluekantaa. Risteilyn ohjelma kuitenkin näyttää olleen aikataulun suhteen "normaali".
http://www.sdp.fi/images/kampanjat/risteilyohjelma_2014.pdf

"Mikään muu matkailumuoto ei ole niin hermoja lepuuttavaa tällaisena kuumeisena kilpailun, työn ja politiikan kyllästämänä aikana kuin laivamatka"
Carl-Erik Creutz, 1950

Sami Kinnunen

Lainaus käyttäjältä: Mikko-Oskari Koski - 19.01.2014, 19:48:57
En ota kantaa siihen, liittyivätkö mahdolliset ongelmat siihen, että laiva todella oli charterkeikalla. Enkä siihen, aiheutuuko siitä ongelmia, jos koko laiva on täynnä poliittisesti aktiivisia ihmisiä -tällaisesta aiheutuvat ongelmathan eivät loogisesti ajatellen katso puoluekantaa. Risteilyn ohjelma kuitenkin näyttää olleen aikataulun suhteen "normaali".
http://www.sdp.fi/images/kampanjat/risteilyohjelma_2014.pdf
Päivät sekaisin? Kirjoitin tuon viestin jo 7.11.2013, en tänään  ;)

Henri Sihvonen

Kun Europa oli uusi, mentiin sillä ruotsiin ja siellä oli mäkkäri... Olin jotain alle 10v joten en nyt sattuneesta syystä muista missä kohtaa se oli joten osaako joku kertoa mitä tuon mäkkärin paikalla on nykyään?  :)

Tupi

Lainaus käyttäjältä: Henri Sihvonen - 07.02.2014, 04:21:30

Korjatkoon joku jos muistini tekee tepposet,mutta sanoisin"Mäkkärin"sijainneen kannella 7,pp puolella about nyk.fashion-myymälän ja foodmarketin välissä...

Kalevi Lehto

#323
Lainaus käyttäjältä: Henri Sihvonen - 07.02.2014, 04:21:30
Kun Europa oli uusi, mentiin sillä ruotsiin ja siellä oli mäkkäri... Olin jotain alle 10v joten en nyt sattuneesta syystä muista missä kohtaa se oli joten osaako joku kertoa mitä tuon mäkkärin paikalla on nykyään?  :)
Katso tästä:
www.hhvferry.com/siljaeuropa_90s_dpx.html
www.valkeatlaivat.net/laivasto/siljaeuropa1993/kansikartat/siljaeuropa1993-2013.pdf
Laivamatkailua Suomen Turusta jo vuodesta 1964

Sami Tikkanen

#324
http://www.faktaomfartyg.se/extra_bilder/silja_europa_1993_omb_1.htm tuossa kuvaa mäcistä ja kuudes kuva hieman kolkosta neon discosta, mutta rakenteiltaan tavallaan mielestäni sopivampi siihen hommaan selkeällä tamppausparketillaan kuin nykyinen moonlight disco. Onko se kids club muuten tuosta paljon muuttunut vai ei?

En ois ihan viime kesänä vielä uskonut että Serenade ja Symphony puskee ennen Europaa telakalle, joita on kuitenkin rempattu aiemminkin toisinkuin Europaa. Mutta rahahan se matkustajan kannalta vähän ikävä kyllä on mikä ratkaisee, kun kerran Ruotsin linjan matkustajamäärät olivat vähentyneet.

Nyt kuitenkin jos verrataan Suomen ja Ruotsin pääkaupunkien 21-23h risteilylähtöjä iltasella niin Tukholma vie 4-1. Asukasmääräkin toki on eri. Mutta siihenkään nähden tämä ei aivan tunnu tasavertaiselta kun saksalainen Europa on vuodelta 1993 ilman varsinaisia remontteja, Birka ja Galaxy vuosilta 2004/2006 ja Suomessa rakennetut, samoin kuin Cinderella, jokahan on vuodelta 1989, mutta saneerattu kahteen kertaan (2003/2014).

Nalle Fyrqvist

Lainaus käyttäjältä: Sami Tikkanen - 08.02.2014, 00:08:28

Ja noiden luettelemiesi alusten lisäksi on vielä Amorella Viking Linella, joten tilanne on käytännössä 5-1.
Parhaimmat laivat tehdään Suomessa. Varsinkin M/S Silja Festival
Seuraavaksi: Tallink Silja Linella Turusta 23h-risteilyjä M/S Baltic Princessillä kahteen kertaan.

Sami Tikkanen

Lainaus käyttäjältä: Nalle Fyrqvist - 08.02.2014, 12:18:35
Ja noiden luettelemiesi alusten lisäksi on vielä Amorella Viking Linella, joten tilanne on käytännössä 5-1.
Mutta vertasin nyt lähinnä illalla lähteviä, että aikataulullisesti on vertailukelpoista. Mainitsemasi Amorella toki kuuluu niihin (neljään?).

Artsi Leskinen

#327
Lainaus käyttäjältä: Sami Tikkanen - 08.02.2014, 00:08:28

En ois ihan viime kesänä vielä uskonut että Serenade ja Symphony puskee ennen Europaa telakalle, joita on kuitenkin rempattu aiemminkin toisinkuin Europaa. Mutta rahahan se matkustajan kannalta vähän ikävä kyllä on mikä ratkaisee, kun kerran Ruotsin linjan matkustajamäärät olivat vähentyneet.

Nyt kuitenkin jos verrataan Suomen ja Ruotsin pääkaupunkien 21-23h risteilylähtöjä iltasella niin Tukholma vie 4-1.

Tuo viimeinen toteamus aika hyvin antaakin vastauksen. Kun kilpailua ei ole, niin ei ole myöskään niin suuri kiire tehdä remonttia. Ja lisäksi luultavasti Europan remonttirahat menivät Isabellan ostoon. Jos Tallinnan risteilyliikenteeseen olisi tullut todellista kilpailua, olisi varmaan oltu pakotettuja tekemään Europaan 15-20 miljoonan remontti ja lisäksi oltaisiin menetetty osa asiakkaista kilpailijoille joka tapauksessa. Nyt pääkonttorissa laskettiin, että oli kokonaisuutena kannattavampaa ostaa kilpailija reitiltä pois ja lykätä Europan kunnostusta.

Henri Sihvonen

Lainaus käyttäjältä: Kalevi Lehto - 07.02.2014, 08:36:51
Katso tästä:
www.hhvferry.com/siljaeuropa_90s_dpx.html
www.valkeatlaivat.net/laivasto/siljaeuropa1993/kansikartat/siljaeuropa1993-2013.pdf

Parhaimmat kiitokset, katselen paikkaa sillä silmällä seuraavalla reissulla :)

Pasi Laakso

Jotain hämminkiä nyt vuorostaan Europalla:

Lainaa
Silja Europa myöhässä maanantaina 17.2.

Helsinki-Tallinna-reitillä liikennöivä M/S Silja Europa lähtee maanantaina 17.2. myöhässä Helsingistä teknisen vian vuoksi. Arvioitu lähtöaika on klo 20.30. Laivan aikataulunmukainen lähtöaika on klo 18.30.

http://www.tallinksilja.com/fi/web/fi/hyva-tietaa#4370312