FinFerries (ex.Destian ja TLL:n Lauttavarustamo)

Aloittaja Mikko-Oskari Koski, 11.07.2004, 16:39:48

« edellinen - seuraava »

Juhani Mehto

Finferries on vastaanottanut Alteran tänään. Aiemmin ilmoitettu liikennöinnin aloitus jo kesällä jäänee haaveeksi, sillä Finferriesin mukaan se hinataan Turkuun heinäkuussa ja aloittaa liikenteen Elektran parina viimeistään 1.1.2023.

Finferriesin uutinen
Kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla ammentaa.

<- Chios Luckin kuva Marinetrafficissa
Lisää laivakuvia täällä.

Milla Louhi

#271
Lautta-alus Stella ajoi karille Kittuisten lauttarannan lähellä myöhään lauantai-iltana 9.7.2022. Alukselle ei tullut vuotoja ja sen kaksi matkustajaa saatiin evakoitua alukselta Stellan omalla MOB-veneellä. Sukeltajan tarkastettua aluksen pohjan se saatiin irroitettua vasta sunnuntai-iltana 10.7. hinaaja Bisonin avustuksella. Stella siirtyi Bisonin varmistamana Turkuun odottamaan blackoutin aiheuttaman vian selvittämistä sekä telakointia.
Stellan tilalla liikennöi maanantaiaamusta 11.7. alkaen Falco. Stellan sunnuntain vuorot hoiti Mergus ja sen tilalla liikennöi Replot 2.

https://svenska.yle.fi/a/7-10018516

https://www.ts.fi/uutiset/5708486

Juhani Mehto

Lainaus käyttäjältä: Juhani Mehto - 29.06.2022, 21:25:37
Finferries on vastaanottanut Alteran tänään. Aiemmin ilmoitettu liikennöinnin aloitus jo kesällä jäänee haaveeksi, sillä Finferriesin mukaan se hinataan Turkuun heinäkuussa ja aloittaa liikenteen Elektran parina viimeistään 1.1.2023.

Finferriesin uutinen

Altera lähti eilen iltapäivällä Varman hinauksessa Gdyniasta kohti Turkua.
Kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla ammentaa.

<- Chios Luckin kuva Marinetrafficissa
Lisää laivakuvia täällä.

Juhani Mehto

Altera lähti Turusta pari päivää sitten käyttöönottotesteihin Paraisten ja Nauvon välille. Elektra puolestaan tuli Turkuun tänään lepäämään.
Kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla ammentaa.

<- Chios Luckin kuva Marinetrafficissa
Lisää laivakuvia täällä.

Kai Heino

Kova poru oli viime viikonlopun lauttajonoista. Ensi viikonloppuna ei luvassa helpotusta, kun Altera edelleen kaijatesteissä.
Luonto suosii turhanpäiväistä kokeilijaa.

Juhani Mehto

Altera on piipahtamassa Helsingin Eteläsatamassa, missä sen kastoi ministeri Tytti Tuppurainen tänään. Aluksella on myös avoimet ovet klo 15-19. Helsingistä Altera jatkaa takaisin Turkuun, mistä se lähtikin.

Finferries avoimista ovista
Finferries kasteesta
Kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla ammentaa.

<- Chios Luckin kuva Marinetrafficissa
Lisää laivakuvia täällä.

Juhani Mehto

Lainaus käyttäjältä: Juhani Mehto - 18.06.2021, 10:40:30
Mutta joka tapauksessa uuden hybridilautan terästyöt alkoivat perjantaina 11.6. Gdyniassa CRIST-telakalla. Koska Föglön-lautta ei (ainakaan tässä vaiheessa) päädy alkuperäiseen liikenteeseensä, nämä kaksi nyt rakenteilla olevaa lauttaa riittänevät toistaiseksi.

Telakan uutinen aiheesta

Yle kertoo tästä lautasta tänään toisella kotimaisella havainnekuvan kera. Alus luovutetaan vuodenvaihteessa ja koeajot alkavat sen jälkeen. Uuden lautan kapasiteetti on n. 70 % Prostvik I:stä suurempi.

Svenska Ylen juttu
Kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla ammentaa.

<- Chios Luckin kuva Marinetrafficissa
Lisää laivakuvia täällä.

Juhani Mehto

Lainaus käyttäjältä: Juhani Mehto - 20.10.2022, 18:28:27

Alus näkyy nyt telakan laiturissa L-317 -nimisenä.
Kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla ammentaa.

<- Chios Luckin kuva Marinetrafficissa
Lisää laivakuvia täällä.

Juhani Mehto

Lainaus käyttäjältä: Juhani Mehto - 20.10.2022, 18:28:27
Yle kertoo tästä lautasta tänään toisella kotimaisella havainnekuvan kera. Alus luovutetaan vuodenvaihteessa ja koeajot alkavat sen jälkeen. Uuden lautan kapasiteetti on n. 70 % Prostvik I:stä suurempi.

Svenska Ylen juttu

Uuden lautan luokittelu herättää hämmennystä, sillä se aiotaan luokitella "virtuaalivaijerin" (laser) varassa kulkevaksi lossiksi, mikä tarkoittaa, että miehistön määrä on pienempi ja pätevyystaso huomattavasti matalampi kuin lautta-aluksilla (kuten Prostvik 1 ja Nagu 2). Koska reitti kulkee tärkeän, jokseenkin vilkkaan laivaväylän poikki, pelätään ammattitaidottoman miehistön aiheuttavan turvallisuusriskin.

Aiheesta kirjoittaa mm. Helsingin Sanomat
Kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla ammentaa.

<- Chios Luckin kuva Marinetrafficissa
Lisää laivakuvia täällä.

Juhani Mehto

Lainaus käyttäjältä: Mikko-Oskari Koski - 28.11.2019, 01:11:13
Muita uudelleensijoitteluja ovat Sternan siirtyminen Iniön ja Kustavin, Auran Korppoon ja Houtskärin (...) Romikselle suuntaisivat ilmeisesti vapaasti ohjailtavista Mergus ja kaikki sitä vanhemmat yksilöt, ellei joku jostain syystä haluaisi ostaa jotain niistä johonkin liiketaloudellisilta nerouksiltaan suojattuun toimeen.

Nyt vuodenvaihteessa ovat nämä vaihdokset toteutuneet ja Aura on nyt Stellan parina Houtskarin-linjalla ja Sterna Iniössä. Mergus näyttäisi olevan vielä vara-aluksena Galtbyssä ja Replot 2 vara-aluksena Prostvikissa. Oletettavasti Falco ottaa kuitenkin Replot 2:n varuillaolovuoron, kun jo pidempään Teijossa telakalla ollut Elektra tulee takaisin liikenteeseen.

Kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla ammentaa.

<- Chios Luckin kuva Marinetrafficissa
Lisää laivakuvia täällä.

Hannu Sarell

Elektra ollut pitkään telakalla. Mitä noin uudelle alukselle on nyt tehty?

Anders Isaksson

Lainaus käyttäjältä: Hannu Sarell - 03.01.2023, 02:28:17
Elektra ollut pitkään telakalla. Mitä noin uudelle alukselle on nyt tehty?
Uudet podit, aquamasterit vaihtuivat schotteleihin.

Kai Heino

Onko sähköinen potkurimoottori parempi kuin Aquamasterin akselilla välitetty potkuriteho?
Luonto suosii turhanpäiväistä kokeilijaa.

Anders Isaksson

#283
Lainaus käyttäjältä: Kai Heino - 03.01.2023, 13:29:48
Onko sähköinen potkurimoottori parempi kuin Aquamasterin akselilla välitetty potkuriteho?
Ei kai tuo peruslayout tuossa (käsittääkseni) juurikaan vaihtunut, samalla tavalla tuossa Schotteleilla lienee konehuoneessa sähkömoottori joka kardaaniakselin ja kulmavaihteiden kautta välittävät propulsiovoiman potkureille. Mutta Elektran alkuperäisissä aquamaster ruoripotkureissa oli rakenteellinen heikko lenkki joka viime vuosina vaati telakointia käytännössä vuosittain ja tuo lienee ollut se oljenkorsi joka katkaisi kameelin selän ja sysäsi tuon vaihdon liikkeelle.

Muoks: Ainakaan en ole missään vaiheessa kuullut että nuo uudet podit olisivat olleet "azipod" tyylisiä siten että niissä olisi ollut sähkömoottori alhaalla potkurin navassa. Mutta saatan toki olla väärässä niin kun monesti ennenkin.

Kai Heino

Käsitin podista, että tulisi potkurimoottori.
Luonto suosii turhanpäiväistä kokeilijaa.