Sea Wind Helsinki Tallinna linjalle

Aloittaja Vesa Penttilä, 09.12.2014, 10:18:28

« edellinen - seuraava »

Sven Liljeström

Kommenttina vain, että Sea Windiä rakennettiin ja modifioitiin matkan varrella
merkittävästikin.
Olen samaa mieltä, että alus lienee jonkun mutkan kautta olevan menossa
romutettavaksi.
Joskus käy niin, että joku muu vielä ostaa romurannalle menossa olevan aluksen
ja harjoittaa sillä kaupallista liikennettä muutaman vuoden Väli- tai Punaisella merellä.
Jäävahvistettuna Sea Wind on vankkaa tekoa.

Kalevi Lehto

Lainaus käyttäjältä: Juhani Mehto - 27.04.2022, 08:12:53
Uuden omistajan sanotaan olevan Rudniki Shipping Ltd, joka kovasti vaikuttaa bulvaanilta.
Joo, todennäköisesti onkin sellainen. Ei tuollaista yhtiötä ainakaan ihan vähällä googlaamisella löydy.
Laivamatkailua Suomen Turusta jo vuodesta 1964

Ilves Valta

Toki Tallinkillakin on kaikkia kummallisen nimisiä tytäryhtiöitä jotka alukset oikeasti omistavat (kuten Sea Windin omistanut Tallinn Swedish Line)... mutta huomioiden että laivalla on ikää 50 vuotta on vaikea uskoa että se vielä liikenteeseen tulisi. Toki olisi mukava yllätys olla väärässä.

Mika Honkonen

Eikös alus ollut Luonnonmaalla lokakuussa?
Ja oliko samoihin aikoihin se kun seisoi pitkän tovin Paljassaressa remontissa?
Liekkö nyt tullut päätös että enää ei rahaa sijoiteta ylläpitoon vaan hankkiudutaan eroon. Vaikea sanoa mikä on hinta romulla tällä hetkellä. Koska jalostettu teräs on kallista, vois kuvitella että niin on myös romu.
Missään ei taida olla kerrottu mihinpäin uusi omistaja on aluksen viemässä. Yleensähän näissä uutisissa on kerrottu että mikä tulee reitiksi
"When the weatherman issues a hurricane warning, there's a pretty good chance you're going to get your ass kicked"  Capt. Phil Harris

Sven Liljeström

Vähän "Off Topic",

mutta huomasin jonkin aikaa sitten jossain, että n. 30 vuotta sitten perustettu Tallink
toisaalta ratsastaa yhden siljavarustamon perustajan - Suomen Höyrylaiva Osakeyhtiön
perustamisvuodella 1883!
Tallink sanoo nimittäin jossain mainoksessa, tms. että "heillä on perinteitä vuodesta 1883"!
Jokainen päättäköön itse, onko tämä väite sopiva, kiellettyä sen käyttäminen ei ainakaan ole.

Juhani Mehto

#20
Lainaus käyttäjältä: Jon Frelander - 28.04.2022, 08:25:03
Jos Tallinkin suunnitelmia rupeaa katsomaan pidemmällä aikavälillä, niin näkee selvästi, että SILJA LINE tuotemerkistä pyristellään eroon. Ja ennustankin että Silja Europa, on seuraava myytävä. Sen jälkeen luultavasti Serenade/Symphony. Jos näin ei käy, niin ainakin logo kyljessä tulee vaihtumaan TALLINK:iksi noiden 2 hesalaisen osalta. Koska miksi TALLINK aikanaan osti SILJA LINEN, jos kaikki sen laivat myydään pois? Toki SeaWind on jo iäkäs, mutta ei nyt ikäloppu siltikään. Alkuunhan Festival lähti lähes samantien pois laivastosta, ja eipä mennyt kauaa, että myytiin. Ja tilalle Galaxy/ Princess joita ei ole tähän päivään mennessä maalattu Aidoiksi Siljoiksi.  "Laivan maalaaminen on kallista" tekosyyllä ja vain teksti vaihdettiin, koska helpompi/halvempi maalata se aikanaan takaisin TALLINK:iksi- silti tilataan jotain star superstar jne laivoja... jotka maksaa tuplasti sen maalauksen hinnan. Europakin siirrettiin "TALLINK" NIMIMERKIN ALLE, SAMOIN ISABELLE Ja myös se että
SILJA LINE fontti muutettiin alkuperäisestä TALLINKIA mukailevaksi, kertoo paljon. TALLINK HALUAA EROON SILJASTA, ja jatkaa kasvuaan alkuperäisen perustajan nimellä.  Asia jota ei vain julkisesti asiakkaiden lähdön pelossa uskalleta sanoa... Mutta merkit ilmassa ovat täysin selvät.

Miten tämä liittyy aiheeseen Sea Windista, joka ei ole koskaan ollutkaan Silja Linen brändin alla? Ja jos Tallink haluaisi eroon Siljasta, niin se varmaan olisi jo tehty tässä 16 vuoden aikana.

Lainaus käyttäjältä:  Sven Liljeström - 28.04.2022, 10:13:23
Vähän "Off Topic",

mutta huomasin jonkin aikaa sitten jossain, että n. 30 vuotta sitten perustettu Tallink
toisaalta ratsastaa yhden siljavarustamon perustajan - Suomen Höyrylaiva Osakeyhtiön
perustamisvuodella 1883!
Tallink sanoo nimittäin jossain mainoksessa, tms. että "heillä on perinteitä vuodesta 1883"!
Jokainen päättäköön itse, onko tämä väite sopiva, kiellettyä sen käyttäminen ei ainakaan ole.

Haluaa tai ei, niin Tallink on saanut ostojen kautta itselleen edesmenneen SHO:n perinnön ja näin ollen vuonna 1883 perustettu yhtiö jatkuu nykyisin Tallink Silja Oy:nä. Yhtiön aikajanan näkee vaikkapa Laiva-lehden numerosta 4/2020.
Kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla ammentaa.

<- Chios Luckin kuva Marinetrafficissa
Lisää laivakuvia täällä.

Juhani Mehto

#21
Sea Wind on saanut pari päivää sitten uudeksi nimekseen A Wind ja ahterissa liehuu eksoottinen Palaun lippu. Vaikuttaa siis vahvasti siltä, että alus matkaa romurannalle. Se on tällä hetkellä edelleen Paljassaaressa.

EDIT: saanut sittemmin Liberian lipun ja tuntemattoman firman logon teksteineen korsteeniin, niin ehkä jatkaakin liikennöintiä. Edelleen Paljassaaressa 24.5.
Kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla ammentaa.

<- Chios Luckin kuva Marinetrafficissa
Lisää laivakuvia täällä.

Lasse Mäkinen

Lähti tänään paljassaaresta marinetrafficin mukaan klo 10:39 ja kohteena Istanbul. ETA 19.6.
Haiskahtaa kyllä vahvasti viimeiseltä matkalta...

Tauno Hermola

#23
Outoon suuntaan on "A Wind" menossa - tai ainakin tekee ihmeellisen mutkan, jos se tuosta vielä Gibraltarin salmeen kääntyy. Nykyinen kurssi näyttäisi vievän Rabatiin tai Casablancaan.

Edit: Casablancaan meni. Mahtaako vaan lastata Casablancassa ja viedä lastin Istanbuliin, ETA sinne nyt 23.6.


Juhani Mehto

A Wind vaihtoi jälleen lippua tultuaan perille telakalle Turkin Yalovaan. Se on nyt Kamerunin rekisterissä.
Kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla ammentaa.

<- Chios Luckin kuva Marinetrafficissa
Lisää laivakuvia täällä.

Mika Honkonen

A wind on nyt mustallamerellä ja suuntana venäjän Kavkaz. Onko joku ottanut/saanut selville että mikä on aluksen tulevaisuus? Romuranta ilmeisesti saa odottaa vielä?
"When the weatherman issues a hurricane warning, there's a pretty good chance you're going to get your ass kicked"  Capt. Phil Harris

Tauno Hermola

Näkyy kulkevan Venäjän Kavkazin ja Turkin Karasun satamien väliä. Kavkaz näyttäisi olevan lähinnä öljy/kemikaali-satama ja Karasu pieni satama Turkin pohjoisrannikolla. Mitähän kuljetettavaa siellä on?

DNV:n rekisteri https://vesselregister.dnv.com/vesselregister/details/07931 kertoo omistajan olevan Rudniki Shipping Ltd. (tämähän oli Tallinkin tytäryhtiö?) ja managerin Sealife Denizcilik Ltd. Sti., joka on turkkilainen firma.

Juhani Mehto

Lainaus käyttäjältä: Tauno Hermola - 28.07.2022, 00:38:00
Näkyy kulkevan Venäjän Kavkazin ja Turkin Karasun satamien väliä. Kavkaz näyttäisi olevan lähinnä öljy/kemikaali-satama ja Karasu pieni satama Turkin pohjoisrannikolla. Mitähän kuljetettavaa siellä on?

DNV:n rekisteri https://vesselregister.dnv.com/vesselregister/details/07931 kertoo omistajan olevan Rudniki Shipping Ltd. (tämähän oli Tallinkin tytäryhtiö?) ja managerin Sealife Denizcilik Ltd. Sti., joka on turkkilainen firma.
Näin pakotteiden aikana voi lastina olla ihan mitä tahansa, mitä ei lännestä muuten saa. Equasiksessa manageri on jo vaihtunut ja virallista omistajaa ei ole edes merkitty. Rudniki ei kai ole Tallinkin tytäryhtiö, vai oliko jossain näin mainittu? Rudniki on kylä Puolassa.
Kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla ammentaa.

<- Chios Luckin kuva Marinetrafficissa
Lisää laivakuvia täällä.

Tauno Hermola

Lainaus käyttäjältä: Juhani Mehto - 28.07.2022, 13:51:05
Näin pakotteiden aikana voi lastina olla ihan mitä tahansa, mitä ei lännestä muuten saa. Equasiksessa manageri on jo vaihtunut ja virallista omistajaa ei ole edes merkitty. Rudniki ei kai ole Tallinkin tytäryhtiö, vai oliko jossain näin mainittu? Rudniki on kylä Puolassa.

Todennäköisesti luin huolimattomasti Shippaxin tai jonkun muun uutisen, jossa itse asiassa sanottiin myyjän olevan Tallinkin kokonaan omistama tytäryhtiö.

Netistä saa tällaisen hakutuloksen:
Lainaahttps://www.scribd.com › article › 579788158 › Veteran-On-The-Move
Read Veteran On The Move Online - scribd.com
Jun 24, 2022 Veteran On The Move - Read online for free. Tallink Group subsidiary Tallinn Swedish Line has sold Sea Wind (1972/15,879gt) to Gdansk-based Polish operator Rudniki Shipping, with the vessel, originally built at Helsingør, Denmark and much altered since, handed over on 26 April.

Itse juttua ei rekisteröitymättä kuitenkaan pysty lukemaan tuonkaan vertaa.

Tauno Hermola

"A Wind" näkyy nyt olevan Tuzlan redillä, lähtenyt tiistaina 1.8. Karasusta. Mahdoton tietää, onko poistuminen Mustaltamereltä pysyvä.